Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

Wah Wah Watson:
Elementary (1976 reissue)

Wah Wah Watson: Elementary

December 6, 2013

The original release on US Columbia, 1976
Now available at UK Big Break Records reissue CD, 2012

Rating: 6/ 10

Buy this album from our CD Shop

1) Goo Goo Wah Wah
2) Love My Blues Away
3) Cry Baby
4) My Love For You Comes And Goes
5) Together (Whatever)
6) Sunset Boulevard
7) Love Ain t Somethin (That You Get Forfree)
8) I ll Get By Without You
9) Bubbles
10) Good Friends

Bonus tracks:
11) Goo Goo Wah Wah (Single Version)
12) Love Ain t Somethin (That You Get For Free) (Single Version)


Erityisesti Norman Whitfieldin 1970-luvun tuotannosta (mm. The Temptations, Rose Royce, Undisputed Truth) tutuksi tullut kitaristi Melvin Ragin alias Wah Wah Watson oli suursuosikkini erikoistehosteisen wah wah -kitarakuviointinsa myötä. Suosionsa huipulla 1970-luvun puolivälissä mies onnistui sitten saamaan levytyssopimuksen jopa major-merkille Columbialle, ja BBR on nyt julkaissut tämän kiekon uudelleen CD-formaatissa.

Albumilla vierailee pitkä rivi muitakin legendaarisia funk-jazz-muusikoita kuten Herbie Hancock, Ernie Watts, Wilton Felder, Joe Sample, Ray Parker, Jr, Louis Johnson, Sonny Burke etc. ja ehkäpä nämä nimet nostavat odotukset vähän turhankin korkeiksi, sillä ainakin itselleni levy oli pettymys. Pääasiallinen syy on materiaalissa, tuottajina ovat David Rubinson & Friends sekä Melvin itse, ja mies on itse kirjoittanut laulut, usein yhdessä Ray Parkerin kanssa. Nopeasti tässä oivaltaa, että esim. Norman Whitfield-tuotantojen nerous oli omaa luokkaansa, ja tällä levyllä oivallukset jäävät vaatimattomiksi. Etenkään soul-miesten ei kannata vaivautua, sillä laulettua soulia ei tältä levyltä juurikaan löydy, ja funk-jazz-diggareillekaan ei ole suuria timantteja tarjolla.

Ehkä lähimmäs sitä, mitä levyltä odotti funk-puolelta, pääsee avausraita Goo Goo Wah Wah, jolla Wah Wah esittelee laajaa tehostearsenaaliaan ja kaikkia niitä legendaarisilla Temptations- ja Rose Royce-klassikoilla tutuiksi tulleita soundeja - mieleen tulevat erityisesti Rose Royce-debyytin Car Wash soundit, ja sehän on merkki laadusta jos mikä. Mistä tulikin mieleeni, että jos joltakulta vielä puuttuu CD-kokoelmistaan kyseinen soundtrack, niin kannattaa korjata puute välittömästi, sillä tuo albumi jos mikä on funk-diggarin unelma soitannaltaan ja soundeiltaan. Ja sillä myös materiaali ja laulupuoli on kunnossa, toisin kuin tällä levyllä.

Tämän uusintajulkaisun ehkäpä arvokkaimmaksi anniksi jää 12-sivuinen lehtinen, johon Steven E. Flemming on kirjoittanut ansiokkaan historiikin, johon hän on myös haastatellut levyn tuottajaa David Rubinsonia, jonka mielestä levy oli tietenkin järjetön aarre, jota tyhmä levy-yhtiö ei tajunnut promotoida, ja siksi se ei menestynyt. Albumin todellinen ongelma oli kuitenkin se, ettei sille tajuttu rekrytä kunnon päävokalistia, sillä puhtailla instrumentaaleilla oli vaikea saavuttaa menestystä, ja Wah Wah itse oli myös - syystäkin - vastahakoinen laulamaan. "I'm not a singer - I don't want to sing", oli Melvin sanonut tuottajalleen, mutta tämä ei näköjään uskonut, ja niin levyllä on pari ohuesti ja kesysti laulettua raitaa Melvinin itsensä laulamana. Taustalaulajiksi oli sentään palkattu The Waters Family (Julia, Maxine, Luther, Oren).

Watson oli ollut mukana Herbie Hancockin 70-luvun puolivälin jazz-funk-albumeilla, ja tuota perua on myös kappale Bubbles, jonka alkuperäisversio löytyy Hancock-albumilta Man-Child. Tämä raita on verkkkaisesti hiippaileva fuusio-jazz-raita, jonka pohjalla on kohtuullista groove-kehittelyä. Päätösraitaa Good Friends ylistetään kansiteksteissä levyn sähköisimmäksi esitykseksi, mutta tämäkin on leppoisaa puoli-instrumentaali-musisointia verrattuna noihin todellisiin klassikoihin, joilla Wah Wah soitti 70-luvulla muiden artistien levyillä.

Ehkä levyn suurin ongelma oli juuri liian korkeat odotukset, joita siihen asetettiin sen perusteella, minkälaisilla klassikoilla Wah Wah oli soittanut pitkin uraansa. Jos tältä albumilta olisi löytynyt yksikin todellinen klassikko tai helmi, niin eiköhän se olisi nostettu paitsi singlehitiksi, myös monelle kokoelmalle, tai tänä päivänä edes YouTube-levitykseen jne. Nyt kuvaavaa on, että monet levyn YouTubesta löytyvät kappaleet ovat keränneet vain muutamia kymmeniä tai satoja katselukertoja, ja ainoa merkittävästi näyttökertoja kerännyt raita on tuo mainitsemani avausraita Goo Goo Wah Wah. Leppoisaa ja kuuntelukelpoista fuusio-jazzia sitten kymmenkunta raitaa saa kaupan päälle, kun tämän albumin hankkii.

Joka tapauksessa kiitos BBR:lle, että levyn saa nyt taskurahalla, eikä tarvitse metsästää rahisevaa vinyyliä.

Reviewed by Ismo Tenkanen

Takaisin Big Break Records -sivulle

Takaisin etusivulle