THELMA HOUSTON Qualifying Heat
(UK Blue Bird CD, 2007)
Special Limited Edition
NOW OUT OF PRINT - SORRY!
(Alkuperäinen albumi vuodelta 1984)
1) (I Guess) It Must Be Love 2) You Used To Hold Me So Tight 3) Fantasy And Heartbreak 4) I'd Rather Spend The Bad Times With You Than Spend The Good Times With Someone New 5) Shake You 6) Generate Love 7) Love Is A Dangerous Game 8) What A Woman Feels Inside
Bonus tracks:
9) Standing in the Light

Thelma Houstonin vuonna 2007 ilmestynyt comeback-levy (A Woman's Touch) todistaa, että hän on edelleen varteenotettava, voimakkaaseen ja sielukkaaseen tulkintaan pystyvä soul-vokalisti, kun saa itselleen sopivaa materiaalia. Tämä vuoden 1984 albumi oli aikakaudelleen tyypillinen major-yhtiötuote, jolla viisi eri tuottajatiimiä pyrki tuottamaan Thelmalle ajanmukaista hittisoundia. Arvelen, että Blue Bird on valinnut levyn uudelleenjulkaisuun Jam & Lewis-tuotosten takia.

Terry Lewis & Jimmy Jam Harris olivat nousseet menestykseen S.O.S. Band:ille tuottamallaan melodisella ja groovaavalla syntetisaattoripitoisella funkilla, ja tätä samaa menestysreseptiään he tarjosivat sitten monille nimekkäille soul-laulajille 80-luvulla. Osa näistä - kuten Alexander O'Neal, Johnny Gill, Cheryl Lynn, Sounds of Blackness - toimi kombinaationa loistavasti, ja oli artisteille itselleenkin win-win-diili, koska kyseiset vokalistit pystyivät edelleen säilyttämään omaleimaisen ja laulullisesti vahvan tyylinsä Jam & Lewis -grooven yllä. Toisaalta sitten sellaiset artistit kuin Patti Austin ja Thelma Houston eivät olleet ideaalisia tuotettavia kaksikolle, koska he menettivät omaleimaisuutensa ja levyistä tuli enemmänkin Jam & Lewis -musiikkia, jossa he olivat vierailevia artisteja.

Varsinaisia Jam & Lewis -raitoja albumille päätyi kuitenkin vain kaksi. Näistä You Used to Hold Me So Tight on albumin parasta antia; fonilla vahvistettu melodinen soul/funk, jonka pohjalla murahtelee Jimmy Jamin bassosyntiikkakuviointi. Thelma vaikertelee aika sielukkaasti omaa osuuttaan, ja foni pilkahtelee esiin laulun lomasta. Ei todellaakaan heikko esitys, mutta singlenä se jäi kuitenkin top tenin ulkopuolelle sijalle 13. ja saman tien albumin myyntimenestys jäi vaisuksi ja rajusti alle korkeiden odotusten. Ehkä vuonna 1984 ei vain välitetty kuulla "entisen diskokuningattaren" modernisoitumisyritystä.

Toinen Jam & Lewis -raita on maratonpituisen otsikon I'd Rather Spend The Bad Times With You Than Spend The Good Times With Someone New omaava vaatimattomampi syntiikkaräiskytys, jossa mennään pitkiä instrumentaalipätkiä ohjelmoidun syntiikkarullailun ja rytmikonenakkelun tahdissa. Taustakuoro kuulostaa välillä kuin rakkikoiran räksytykseltä. Thelma itsekin uppoaa jonnekin konejylinän alle, vaikka laulaakin ihan voimallisesti. Tätä kuunnellessa ymmärtää nopeasti, että levyä ei ollut tehty ainakaan Thelman ehdoilla.

Monte Moir kuuluu Jam & Lewisin leiriin Flyte Tyme -tuotantotiimiin, ja Monte Moir onnistui loistavasti Alexander O'Nealin melodisempien ja soundiltaan avarampien soul-palojen kanssa. Tälle Thelman levylle Montekin sai kaksi raitaa. Avausraita (I Guess) It Must Be Love muistuttaa tosiaan joitakin O'Neal-raitoja, ja vaikka sävelmä on kohtalainen iskevä soul-melodia, tästä puuttui sama säteily kuin parhaista O'Neal-tuotoksista. Ikävä kyllä toinen Monte Moir -sävelmä Fantasy and Heartbreak on vielä paljon heikompi tekele, sillä siinä sekä rytmipohja on aivan epäonnistunut popahtava koplotus että sävelmää kuvailee parhaiten adjektiivi "naiivi".

Albumin B-puolta oli sitten tuottamassa sekalainen seurakunta, joista kukin yritti kääntää Thelman kurssia moderniin syntiikkasoundiin, usein vahvasti popilla tai rockilla maustettuna, kuten oli aikakauden trendi major-yhtiöissä. Tämä oli toisaalta MusicTV:n myötä tullut piirre, koska se tyypillisesti hyväksyi värillisiä artisteja ruutuun vain jos ne esittivät riittävän rock/pop-henkistä musiikkia - mustalla soulilla tai funkilla ei ollut mitään asiaa MTV:n ohjelmistoon. Tuon trendin oireyhtymänä voi kuunnella vaikkapa raitaa nimeltä Shake You, joka muistuttaa joitain Patti LaBellen vastaavia järkyttäviä hyppelyjä.

Albumi on ilmeisesti heikoin Blue Birdin kaikista uudelleenjulkaisuista, ja palvelee lähinnä niitä vanhoja Thelma Houston- tai Jam & Lewis -faneja, jotka ovat vieneet vinyylisoittimensa vintille, ja haluavat nyt kuunnella vanhoja suosikkejaan CD-formaatissa. **1/2 -IT
P.S. Bonus-raitana on Thelman vuoden 1983 MCA-albumilta poimittu puolinopea Standing in the Light, joka on vanhakantaisempaa 70-luvun tyyppistä soulia, mutta ei mikään mestariteos sekään.

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page