Wings of Love
Ei tällä hetkellä varastossa. Tilaamme käytetyn vinyyli-albumin eri pyynnöstä, lähetä sähköpostia ja pyydä tilaamaan.

Julkaistu 1976
Soul Town Rating: **1/2

A 1) Sweet Gypsy Lane 2) Sweetness in the Dark 3) Up the Creek (Without a Paddle) 4) China Doll B 1) Mary Ann 2) Dream World (Wings of Love) 3) Paradise

Jos oli edellinen Temppari-albumi House Party tarpeeton, jäämistöstä koottu levy, joka aloitti yhtyeen alamäen, niin tämä sitten jatkoi alamäkeä. Toki albumi käväisi soul-albumilistalla sijalla 3, ja pop-listoilla sijalla 29, mutta nämä sijoitukset olivat vaatimattomia edellisiin huippumenestyksiin nähden, ja albumi katosi listoilta 16 viikossa, kun edellinen menestys A Song for You sentään roikkui 36 viikkoa listoilla yltäen myös soul-ykköseksi.

Peruskonsepti oli kopioida A Song for You:n resepti eli rämäkkää funkia ja balladeja, ja varmasti Commodores-yhtyeen menestys Motownilla samalla konseptilla oli jonkinlainen esikuva. Jostain syystä kuitenkin päätuottajana toiminut Jeffrey Bowen oli kuitenkin erikoisella uudistusmielellä lähtenyt myös muokkaamaan tuota menestyksekästä soundia A Song for You:lta siten, että funkeilla Dennis Edwards lauloi käytännössä soolona ilman värikästä yhtyelaulua, mikä osaltaan teki tuosta esikuvasta niin herkullisen kiekon, ja balladeilla Bowen yritti jotain ihmeellistä utopia-soundia mixaamalla Edwardsinkin melko etäiseksi ja loppu yhtye oli häivytetty lähes kuulumattomiin harmoniataustoiksi.

Arvatenkin Temps-johtaja Otis Williams ei näille uudistuksille lämmennyt, ja Bowen oli myös tempauksellaan omiaan ruokkimaan jälleen päävokalistin valta-asemaa yhtyeessä: "Before we were too far into it, we'd catch Jeffrey taking Dennis aside and saying things like 'You don't need to be with them guys. I can cut you into things, Dennis. You could be bigger on your own'. It was the same old story." Dennis todellakin vetää albumin kuin soololevyn, mikä ei sinänsä välttämättä tarkoita sitä, että levy olisi ollut tuomittu epäonnistumaan, mutta kylmä tosiasia on myös, että albumin materiaali ja sovitukset jäävät kirkkaasti esikuvastaan. Ja tämä johti vaatimattomaan menestykseen, tuskin niinkään se, että Temptationsien yhtyelaulu oli albumilla lähes tapettu.

Jos albumin positiivisista puolista aloitetaan, niin oikeastaan koko A-puolisko kopioi taustoiltaan A Song for You -albumin Shakey Ground, Glasshouse ja Happy People-raitoja, osin jopa sävelkuluiltaan. Tässä noudatettiin tietysti Motownin vanhaa perinnettä, eli että "omaansa ei ole häpeä kopioida", sillä tuottaja Jeffrey Bowen oli toki myös noiden alkuperäisten funkien yksi säveltäjä ja tuottaja. Noiden raitojen suurena diggarina tietysti näitä uusia kopio-raitojakin kelpaa kuunnella, mutta oikeastaan kaikki mikä on uutta Wings of Love-albumilla, on vastenmielistä. Avausraidalle Sweet Gypsy Lane on tungettu epämiellyttävää rock-sävyä, rumpupoljento on häivytetty lähes kuulumattomiin ja tempoa nopeutettu - eli kaikki nämä todennäköisesti jotta soundi olisi vähemmän "mustaa" ja miellyttäisi rock/pop-väkeä. Sweetness in the Dark alkaa melko lupaavasti ja taustakuvio muistuttaa kovasti Shakey Ground:ia, mutta on vähemmän maanläheinen ja funky. Kohtalaisen laadukas rullailu joka tapauksessa.

Up the Creek (Without a Paddle) on albumin kärkiraita, ja siitä leivottiin pieni hittikin, kun se sinkkuna nousi sijalle 21, mikä oli kuitenkin Temptations-mittapuun mukaan lähinnä katastrofi. Raidan bassokuvio on kuitenkin lähes Rose Royce-maista rohevaa juoksutusta, joten funk-diggareille tämä on varmaankin mieluinen raita, vaikka melodisesti tämä jäi kauas esikuvistaan. Samoin A-puolen viimeinen raita China Doll oli varsin mukava Glasshouse-jäljitelmä, ei esikuvansa veroinen, mutta taatusti funk-väelle taustaosuuksiltaan mieleen: lennokasta basso-, rytmikitara- ja rumpukuviointia, trumpettiriffeillä täydennettynä. Saman ajan Commodores on tyylillisesti hyvin lähellä. Otis Williamsin kritiikki on totta, sillä ei tämä enää juurikaan kuulostanut Temptations-levyltä, vaan Dennis Edwardsin soolokiekolta.

B-puolen balladien suurin vika on siinä, että Edwardsin komea ääni on miksattu ikään kuin taka-alalle, muu yhtye on vielä vaimeampaa taustaharmoniaa, ja taustat kailottavat suuremmalla volyymillä kosketinsoitinvetoisina. Ehkäpä Jeffrey oli haaveillut tulevansa samanlaiseksi tuottajaneroksi kuin Norman Whitfield, mutta Whitfield sentään käytti kunnon orkestereita eikä tällaisia ohjelmoituja moog-pohjia (Donald Baldwin). Myös kaksikon Bowen-Baldwin melodiat eivät olleet mitään mestariteoksia, niillä ehkä yritettiin samaa kuin Lionel Richie Commodores-yhtyeen kanssa, mutta Richie osasi homman paljon paremmin Easy-tyyppisillä hiteillä.

Ei jäänyt albumista suurta kerrottavaa jälkipolville, enkä yhtään ihmettele, ettei LP:stä ole otettu edelleenkään CD-painosta.

Temptations 70-luvulla

Takaisin Temptations-esittelyyn

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page