Masterpiece
LP-levy (uusintapainos) 12,50 e, ei tällä hetkellä saatavana yksittäisenä CD-levynä.

Julkaistu 1973
Soul Town Rating: *****

1. Hey Girl
2. Masterpiece
3. Ma
4. Law Of The Land
5. Plastic Man
6. Hurry Tomorrow

Papa Was a Rolling Stone:n jättimenestys saneli luonnollisesti suunnan seuraavalle albumille Masterpiece. Se ei kuitenkaan menestynyt aivan niin hyvin kuin ehkä odotettiin, jolloin yhtye itse ja monet levyarvioijat alkoivat jo esittää kritiikkia Normanin tyyliä kohtaan. Temptations-yhtye oli levyn takakanteen jo laitettu pienemmällä kuvalla kuin Whitfield itse, ja kieltämättä yhtye alkoi jäädä sivurooliin Normanin sinfonisten orkesterointien lomassa.

Temptationsien itsensä kannalta kriitiikin ymmärtää, ei ole mukava olla yhtyeen laulaja, jos levyillä veivataan minuuttitolkulla instrumentaaliosuuksia, mutta enpä lähtisi levyä musiikillisesti moittimaan, siksi unohtumattoman tyylikästä jälkeä Whitfield sai tuolloin aikaan. Hän oli kaikkea muuta kuin jo antanut soul-musiikille kaikkensa tuottajana ja sovittajana – päin vastoin, hän oli vasta löytänyt oman tyylinsä kopioituaan ensin Motown-soundia, sitten Sly & the Family Stonen soundia.

Sekä ulkomaisissa että kotimaisissa lehdissä alkoi kuitenkin jo olla arvioita, joissa todettiin tähän tyyliin:
Each Temptations album seems to increase the amount of instrumental vamps which we have to plod through before we get to the group. Admittedly they're brilliantly played and orchestrated but it is the Temps we're supposed to be getting..."

Sitä ei käy kieltäminen, että levyllä instrumentaaliosuudet ovat hyvin pitkiä, ja yhtyeen laulun osuus kokonaisuudessa alkoi jäädä muusikoiden suoritusten ja grooven taakse. Silti itse Masterpiece on Papa Was a Rolling Stone:n seuraajaksi enemmän kuin kelvollinen, vaikka sen pituus on jo turhan pitkä (13:53) ja sen myötä tulee hieman jo tyhjäkäynnin makua. Teeman kehittely ja soitanta ovat kuitenkin edelleen upeata kuultavaa, kolmekymmentä vuotta levyn ilmestymisen jälkeen. Monestakohan tämän päivän ykköshitistä voi sanoa samaa 30 vuoden päästä... Kappale nousi siis R&B-listan ykköseksi ja pop-listalla sijalle 7.

Toinen pitkä Whitfieldin instrumentaalikehitelmä Ma jättää sekin laulun täysin toissijaiseksi, mutta mielellään tuotakin kuuntelee etenkin puhallintyöskentelyn, wah wah -kitaroinnin ja näyttävän rumpaloinnin myötä.

Levyn varsinainen "killer cut" on kuitenkin eittämättä Law of the Land, josta Whitfield sai omalle suojattiyhtyeelleen Undisputed Truthille kesällä 1973 minihitin, ja vaikka sekin oli verraton, sähäkkä esitys wah wah-kitaroineen, Temptationsien versio on vielä kaiken puolin jykevämpi – kappale, jolle pitäisi asteikolla 1-10 antaa 12 pistettä, siksi ylittämätön se on niin sovituksena kuin toteutuksena kaikilta osin (rytmiryhmä, puhallinosuudet, laulusuoritukset). Kappaletta ei ihme kyllä USA:ssa koskaan julkaistu singlenä, mutta se on julkaistu myöhemmin maxi-singlenä Euroopassa, ja vielä 10-20 vuotta myöhemmin se toimi minkä tahansa soul-klubin "anthemina", joka herätti kerralla koko salin tanssimaan. Erityisesti kappaleen liikkeellelähtö on klassinen herätyskellomaisen startin ja vetävän handclaps-rytmin myötä. Myöhemminhän Whitfield saavutti vielä uuden megahitin (platinaa, pop- ja soul-ykkönen) handclaps-intron myötä uudelle 70-luvun suojattiyhtyeelleen Rose Royce, kappale oli tietenkin yhtyeen läpimurtosingle Car Wash samannimisestä elokuvasta.

Neljäs Whitfieldin todellinen bravuuri albumilla on Plastic Man, jossa on upeata Maurice Davisin trumpettisooloilua ja jousikuviointia erittäin vetävän, dekkariteemamaisen wah wah -kitararytmin yllä. Kerrassaan komeata soitantaa (piano, wah wah -kitara, bongo-rummut etc.) alusta loppuun ja ansaittu top ten -hitti, vaikka pop-listamenestys jäi jo vaisuksi.

Kolmas levyn singlehitti oli avausraita Hey Girl, joka palaa klassiseen Temptations -harmonisointiin. Alkuhetket muistuttavat hieman Just My Imagination:ia tai muita Eddie Kendricksin aiemmin laulamia balladeja, mutta uuden solistin Richard Streetin voimistaessa lauluaan kappale saa ärhäkän päätöksen.

Albumin keskinkertaisimmaksi teokseksi jää päätösraita Hurry Tomorrow, huumeista kertova, Damon Harrisin falsetillaan tulkitsema, rauhallisesti hiippaileva kappale, ei toki varsinaisesti huono sekään, joskin lopun tehoefektit vaikuttavat epäonnistuneilta.

Temptationsien 60-luvun hitit olivat niin vahvaa tekoa, että saattaa tuntua äkkiseltään oudolta, että 70-luvun albumi kuten Masterpiece rankataan pisteityksessä minkä tahansa 60-luvun Temptations-albumin yläpuolelle. Tämä selittyi kuitenkin musiikkibisneksen täydellisestä suunnanmuutoksesta: 60-luvulla musiikkibisnes rakentui single-myyntiin, ja Motown panosti vahvasti singleihin, jotka olivatkin todella komeata jälkeä Temppareilla. 60-luvun albumit olivat sen sijaan tyypillisesti parin singlen varaan rakennettuja "kokoelmia", joilla sinkkujen ulkopuoliset raidat olivat usein toissijaisia versiointeja päivän hiteistä, vanhoista evergreeneistä yms.

Ja vasta oikeastaan Marvin Gayen What's Going On -LP:n jälkeen (1971) Motown-yhtiökin ymmärsi lähteä luomaan täysipainoisia albumikokonaisuuksia, joiden myyntiluvut alkoivat nousta ja niistä muodostui hiljalleen artistien päätuote, joita singlelohkaisuin puffattiin. Masterpiece on korostetusti albumikokonaisuus, ja sellaisenaan kiistaton klassikko.

A Song for You
Julkaistu 1975
CD-levy (uudelleenjulkaisu) 10,00 euroa.
Soul Town Rating: *****

1. Happy People
2. Glasshouse
3. Shakey Ground
4. Prophets
5. Happy People
6. A Song For You
7. Memories
8. I'm A Bachelor
9. Firefly

Otis Williams ei Temptations-kirjassaan mainitse Masterpiece-albumista käytännössä yhtään mitään, mutta jaksaa hehkuttaa A Song for You:ta yhtyeen paluuna huipulle. Näkökulma on ymmärrettävä: Temptations oli totaalisen kypsynyt toissijaiseen roolinsa Norman Whitfieldin "taustalaulajina", kun Whitfieldin upeat sovitukset, maratonmittaiset instrumenttiosuudet jne. olivat nousseet pääosaan. Williamsin ja muiden Temptations-jäsenien valituksia ei toki Motownissa kuunneltu ennen kuin myyntiluvut alkoivat Whitfield-tuotosten osalta hiipua, mutta sinänsä vahvan 1990-albumin (vihdoin julkaistu myös CD:nä) jälkeen yhtyeen kurssi oli painunut kaakon suuntaan, ja Motown suostui vaihtamaan tuottajaa erittäin pitkän Whitfield-valtakauden jälkeen.

Yhteistyö uudenkaan tuottajan (Jeffrey Bowen) kanssa ei ollut ruusuilla tanssimista, mutta lopputulos tyydytti kaikkia – tai ehkä joitakin 60-luvun sweet soul -henkisemmän Temptations-musiikin ystäviä lukuunottamatta. A Song for You oli viimeisen päälle ajanmukainen tuote, 70-luvun funk-musiikin diggarin unelma, jossa on kuitenkin myös upeita balladeja, Whitfield-hengessä loihdittua instrumentaalimagiikkaa ja unohtumattomia muusikkosuorituksia. Mutta mikä tärkeintä Temptationsien itsensä kannalta: levy nosti yhtyeen laulannan pitkästä asiaa pääasiaksi. Dennis Edwards on levyllä kerrassaan mahtavassa vedossa.

Commodores oli noihin aikoihin nousemassa Motownin funk-keulanimeksi, ja Commodores oli työstämässä Temptationseille kappaletta Happy People. Yhtye itse soitti taustan, joka oli kuitenkin Motownille liian "raakile" ja epäammattimainen. Kappale pantiin ensin hyllylle, mutta tuli kuitenkin sitten julkaistuksi Commodoresin debyyttialbumilla (Machine Gun -74), kun Lionel Richie kirjoitti kappaleeseen uudet sanat: Superman.

Temptationsien levytykselle Motown vaihtoi muusikoiksi huippuluokan studiomuusikot, ja heidän avustuksellaan luotu Happy People nousi soul-listaykköseksi. Kappale on hyväsoundinen, iskevä, funky mutta melodinen menoura, jossa oli hyvin vähän vanhaa Temptations-tyyliä, mutta joka ajanmukaisuudessaan osui ajan hermoon. Lisäviehätystä kappaleelle toivat kuitenkin Temptationsien värikkäät väliosuudet (Melvin Franklin erityisesti bassoäänineen), Edwardsin räväkkä laulanta ja tiukat vaskipuhallinkuvioinnit.

Levyn parhaat menopalat olivat kuitenkin albumilla, ja niiden vahvuutta kuvastaa se, että vielä albumin kakkos- ja kolmossinkkuina ne nousivat listakärkiin. Ensin kakkossinglenä julkaistu Shakey Ground nousi listaykköseksi, ja se jäänee historiaan Temptationsien uran funk-pitoisempana esityksenä. Funkina kappale on jonkin Commodoresien Brick Housen veroinen klassikko, jossa on hidas, maanläheinen rytmi, svengaavat torviriffit, upea basso-pohja, groovikasta kitarointia ja uskomattoman raaka ja rämäkkä laulu á la Dennis Edwards – ikään kuin pop-menestys olisi tarkoituksella haudattu! Tulos ei yllättänyt: soul-ykköshitti ja pop-listoilla sijoitus 26. Ymmärrän kyllä, että myöskään kaikkia perus-soulin ystäviä tämä Commodores-henkinen tuhti funk ei ihastuttanut, mutta ei tästä funky soul juuri parane. Upea esitys!

Toinen suuri funk-diggarien suosikki on Glasshouse, jossa on nopeampi rytmi, mutta pompottelevan basson ja erikoistehosteisen kitaran yhteistyöskentely on enemmän kuin vetävää, ja Edwardsin raaka laulu, Melvin Franklinin hauskat väliosuudet, sähäkkä wah wah -kitarointi ja uskomaton lyriikka ("if you're living in a glass house, don't throw no stones" – ja kappale päättyy ikkunalasin räsähdykseen) muodostavat aivan unohtumattoman esityksen.

Ainoa kappale, josta Otis Williams itse ei albumilla pitänyt, oli Prophet, joka on Whitfield- henkinen instrumentaaliosuuksia painottanut esitys, mutta siinäkin on oma maaginen viehätyksensä niin hypnoottisen rytmipohjan, sen ylle kehitettyjen instrumenttikuviointien että koko Temptations-yhtyettä hyödyntävien lauluosuuksien myötä. Todella ainutlaatuinen ja unohtumaton esitys, jota etenkin nykypäivänä kuuntelee suurella mielenkiinnolla, miten joskus "ennen vanhaan" osattiin vielä luoda täysin omaleimaisia sovituksia soul-musiikissa.

Myös balladit A Song for You (Leon Russelin moneen kertaan coveroitu klassikko) ja Memories ovat saaneet kritiikkiä mahtipontisuudestaan ja dramaattisista sovituksistaan, mutta jo yksin se, että A Song for You yhä vielä kuuluu Dennis Edwardsin konserttien vakio-ohjelmistoon osoittaa, että miehen tulkinta kappaleesta on suuri klassikko, ja esim. Donny Hathawayn version samasta laulusta Temptationsien versio päihittää mennen tullen. Viihteellisestä taustastaan huolimatta Edwardsin tulkinta pursuaa soulin sielukkuutta.

Memories on jo oma täysin oma lukunsa dramaattisine jousitaustoineen, mutta kuuluu niin sävelmänsä kuin tulkinnan puolesta ikimuistoisimpiin Temptations-balladeihin kautta aikojen. Kaunis sovitus huiluineen, jousineen ja pianoineen ei ole tyypillistä soul-musiikkia, mutta silti kunnianhimoinen ja äärimmäisen tyylikäs. Dennis Edwards esittää tässä yhden uransa parhaista tulkinnoista, jossa skaalaa riittää herkistä alkuhetkistä sydänverellä revittyihin loppuhetkiin ("you made me cry" etc.).

I'm A Bachelor-kappaleesta Otis Williams oli erityisen tohkeissaan, koska se oli pitkästä aikaa Temptations-jäsenten oma sävelmä, joka kelpuutettiin yhtyeen albumille. Kappale on tosiaan varsin omalaatuinen klassikko, joka erityisesti sanoitussisältönsä ja värikkäiden lauluosuuksien (Melvin Franklinilla taas herkullisia osuuksia) myötä on täysin unohtumaton Temptations-tulkinta. Sanoituksissa Edwards kertoo olevansa poikamies – mutta ei omasta tahdostaan – sillä hän olisi kovasti halukas löytämään potentiaalisen vaimokandidaatin. Lyriikoissa varsinkin seuraava osuus on täysin legendaarinen:
"Don't want nobody to feel sorry for me / I ain't asking for no charity / Ain't got but one goal – just one goal – in life / I wanna be happy and find myself a wife".

Koko albumin perinteisin soul-balladi Firefly on säästetty albumin loppuun, ja sen tulkitsee Richard Street omaperäisellä, kankeahkolla äänellään. Esitys ei nouse samalle tasolle kuin Edwardsin bravuurit, mutta Melvin Franklin täydentää taas mehevästi bassoäänellään.

Levyä on jatkuvasti ollut saatavana polkuhintaan, koska siitä on otettu koko ajan uusia painoksia, jolloin hinta ei ole päässyt karkaamaan pilviin kuten monen heikomman Temptations-levyn kohdalla. Kymmenen euron hinnalla tämä on varmaankin itse kunkin soul-levykokoelman parhaita hankintoja.


A Song for You & Masterpiece
(UK Motown CD, 2 Classic Albums on 1 CD) 16,00 €
1. Happy People
2. Glasshouse
3. Shakey Ground
4. Prophets
5. Happy People
6. A Song For You
7. Memories
8. I'm A Bachelor
9. Firefly
10. Hey Girl (original 4:39, edited to 3:21)
11. Masterpiece (original 13:53, edited to 13:37)
12. Ma
13. Law Of The Land (original 5:02, edited to 4:53)
14. Plastic Man (original 5:57, edited to 3:26)
15. Hurry Tomorrow (original 8:01, edited to 4:41)

Kaksi albumia yhden mid price -levyn hinnalla tuntuu tämän kiekon kohdalla hieman jo liian hyvältäkin ollakseen totta, mutta ihan samasta ei tosiaan ole kyse kuin kaksi kokonaista albumia. Kun originaalien pituudet ovat 37:40 ja 42:30, niitä ei ole kokonaisuudessaan saatu yhdelle CD:lle, vaan Masterpiece-levyn kappaleita on paikoin editoitu selvästi. Yllä originaalien pituudet ja editoidut pituudet. A Song for You:n kappaleet ovat kuitenkin kaikki täysimittaisia.

Takaisin Temptations-esittelyyn

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page