|

Do the Temptations
Ei tällä hetkellä varastossa. Tilaamme käytetyn vinyyli-albumin
eri pyynnöstä, lähetä sähköpostia ja pyydä tilaamaan.
Julkaistu 1976
Soul Town Rating: ***
A 1) Why Can't You and Me Get Together
2) Who Are You (And What Are You Doing the Rest of Your Life)
3) I'm on Fire (Body Song)
4) Put Your Trust on Me
B 1) There Is No Stopping (Til We Set the Whole World Rockin')
2) Let Me Count the Ways (I Love You)
3) Is There Anybody Else
4) I'll Take You In
Rehellisesti sanottuna minulla ei ollut juuri mitään muistikuvaa tästä albumista,
kun laitoin sen uudelleen levylautaselle liki 30 vuoden tauon jälkeen. Niinpä
kuuntelin sitä nyt vuonna 2008 kuin uutta Temptations-äänitettä, ja eipä
voi ainakaan sanoa, että olisi ollut nostalgisia tunteita levyä kohtaan.
Tämä levy jäi Temppareitten jäähyväislevyksi Motownille - toistaiseksi -
ja syyt olivat oikeastaan muualla kuin itse äänitteessä (tästä tarkemmin
Otis Williamsin Temptations-kirjassa). Joka tapauksessa
minusta oli ilmeistä, että Motown ei järin enää satsannut yhtyeeseen, jopa
voisi väittää, että yhtiö oli luovuttanut yhtyeen osalta, ja ilmeisesti kuvitteli,
että sen päivät alkavat olla luetut. Otis Williams toki kirjassaan ylpeilee
sillä, että yhtye pääsi suurelta osin kirjoittamaan albumin materiaalia ja
"näyttämään siten kykyjään" muunakin kuin lauluyhtyeenä, mutta se, että
Motown ei satsannut albumiin palkkaamalla sille mitään ulkopuolisia
huipputuottajia, kertoo omaa kieltään siitä, että Motownin usko yhtyeeseen
oli mennyttä.
Lopputuloksena oli albumi, joka ilman muuta ilmensi yhtyeen omaa moniäänisyyttä
ja soundia, mutta jolta puuttuvat kaikki huippu-urat ja hitit. Vaikka
muusikkoina oli lukuisia huippustudiomuusikoita, levyltä puuttuivat
omaperäiset sovitukset, ilmeikkäät ja ikimuistettavat raidat, jotka
leimasivat juuri Temptationsien 70-luvun alun levyjä. Do The Temptations
on albumi, jota on oikeastaan ihan mukava kuunnella, ja se on kaikin puolin
mukiinmenevää Temptations-musiikkia, mutta siitä puuttuu kaikki se loistokkuus
ja särmä, joka yhtyeeseen on totuttu liittämään - yleensä huipputuottajien
ja -säveltäjien myötä. Yksinkertaisesti: tämä oli parasta mihin yhtye
kykeni "omin päin", ja se ei ollut riittävästi, ainakaan listamenestykseen.
Albumi jäi sijalle 10. soul-listoilla, pop-listoilla jo sijalle 53., ja
LP katosi listoilta jo 12 viikon jälkeen. Erittäin vaatimatonta siis
yhtyeen oman mittapuun mukaan.
Ennen muuta albumilta puuttuvat kokonaan listahitit. Sinkkuna julkaistiin
puolinopea pompottelu Who Are You, joka ei oikeastaan mitenkään erotu albumilta
edukseen, vaan on samantyylinen kuin muukin albumi. Laulanta on kieltämättä
komeaa, Edwards vetää sooloa ja muu yhtye värittelee taustoja kertosäkeessä,
mutta itse sävelmä on keskinkertaisuus, joka ei ansaitsisi edes sijaa 22, jolle
kappale korkeimmillaan nousi.
Itselläni ei ole yhtään suurta suosikkia koko albumilta, mutta myönnän
silti kuuntelevani levyä mielellään alusta loppuun. Tämä kuvastaa, että
albumi oli tasainen ilman huippuhetkiä, ja tämä koitui kaupallisen menestyksen
esteeksi. Joka tapauksessa on todettava, että Otis Williams mainitsee
albumin yhtenä yhtyeen suosikkeina, joten se lienee ns. "pakollinen
hankinta" myös yhtyeen pitkäaikaisille ystäville. Varautukaa siis
kuuntelukelpoiseen ja mukavaan albumiin ilman yhtäkään klassikkoa.
-IT
Temptations 70-luvulla
Takaisin
Temptations-esittelyyn
Takaisin
etusivulle
Back to our (English) home page
|