Cloud Nine
(US Motown CD)
Julkaistu 1969
Soul Town Rating: ***
Tilaa levy verkkokaupastamme!

1. Cloud Nine
2. I Heard It Through The Grapevine
3. Runaway Child, Running Wild
4. Love Is A Hurtin' Thing
5. Hey Girl
6. Why Did She Have To Leave Me (Why Did She Have To Go)
7. I Need Your Lovin'
8. Don't Let Him Take Your Love From Me
9. I Gotta Find A Way (To Get You Back)
10. Gonna Keep On Tryin' Till I Win Your Love

Cloud Nine käynnisti Temptationsien ns. psykedeelisen kauden. Käytännössä tämä "psykedeelisyys" oli aluksi yhtä kuin funkin, soulin ja rockin fuusiointia Sly & the Family Stonen hengessä. Temptations ei mitenkään peittele Sly Stone-vaikutteitaan Cloud Nine'n yhteydessä. Itse asiassa Temptationsien keulamies Otis Williams ottaa "kunnian" psykedeelisen trendin käynnistämisestä itselleen, koska oli ehdotellut Norman Whitfieldille Sly Stonen ensihittien tyyppistä musiikkia.

Otis kertoo nimittäin Temptations-kirjassaan olleensa otettu Sly & the Family Stonen ensihiteistä, erityisesti Dance to the Music:ista. Otisia viehätti usean eri päävokalistin käyttö, kitaroiden maustama sähköinen, funkympi soundi, ja hän oli kysynyt Normanilta: "Norman, oletko kuullut Sly & the Family Stonea?". Normanin vastaus oli: "Joo, olen kuullut". "Ehkä meidän pitäisi yrittää sellaista seuraavalla levyllämme", oli Otis ehdottanut, ja Normanin vastaus oli "Man, I don't want to be bothered with that shit - that ain't nothing but a little passing fancy"...

Otisin yllätys olikin sitten melkoinen, kun muutamaa viikkoa myöhemmin Norman oli kehitellyt oman Sly-kopionsa, kappaleen Cloud Nine. Se olikin tyylillisesti päivänselvä mukaelma Sly & the Family Stonen hiteistä, ja kappaleen lisämyyntivalttina olivat lyriikat, jotka jokainen mielessään yhdisti välittömästi huumeisiin – vaikka Temptationsit toki höpöttivät, että huumeista ei ole kyse vaan "henkisestä asennemuutoksesta". Eiväthän he voineet avoimesti todeta houkuttelevansa ketään huumeiden pariin, mutta lyriikoissa kerrotaan, miten slummien kurjuudessa asuva kaipaa jotakin "helpottaakseen oloaan", ja nousee korkeuksiin pilviin, jossa vapautuu velvollisuuksistaan ja on miljoona mailia irti todellisuudesta... "I'm riding high on cloud nine, you're as free as a bird in fly"

Cloud Nine herätti ymmärrettävästi ristiriitaisia tunteita vanhojen Temptations-fanien keskuudessa, ei ehkä niinkään huumeisiin yhdistetyn sanoitussisällön, vaan ennen muuta musiikin takia. Otis itsekin kuvaili kappaleen tunnelmaa "tummaksi, uhkaavaksi, jopa vihamieliseksi", joskaan ei tuo kappale lopulta ollut sen vallankumouksellisempi kuin mitkään Sly Stone-hitit. Monet soul-harrastajat eivät tietenkään pitäneet sähkökitaroiden käytöstä sovituksessa, mutta kovin vähäisessä roolissa kitarat ovat lopulta raidalla, ja painopiste on rumpalin omalaatuisessa työskentelyssä. Leimaa-antavinta kappaleelle on lopulta eri vokalistien värikäs hyödyntäminen, ja tuossahan esikuvana olivat Sly & the Family Stone-hitit. Temptationseilla oli tietenkin lauluäänien kirjoa vielä näyttävämpään menoon bassoäänestä falsettiin – äreä päävokalisti on tietenkin Dennis Edwards. Otis Williams oli joka tapauksessa hyvin tohkeissaan Cloud Ninesta, olihan se tuonut yhtyeelle ensimmäisen Grammynsä – mikä vain kuvastaa miten valkoisen yleisön makuun paremmin ollut rock-vivahteinen "psykedeelinen" soul-musiikki saavutti heti laajempaa huomiota kuin yhtyeen upeat aiemmat soul-klassikot.

I Heard It Through The Grapevine-kappaleesta Motownilla oli jo Gladys Knight & The Pipsien ja Marvin Gayen hitit (v. -1967 ja 1968), kun taas tältä levyltä löytyvä Temptations-versio oli sovitettu psykedeelisen soulin hengessä.

Jos Norman Whitfieldin ensimmäiset "psykedeeliset" soul-kappaleet olivatkin vielä häpeilemätöntä Sly & the Family Stone -jäljittelyjä, enemmän omaleimaisuutta oli jo seuraavalla hitillä Run Away Child, Running Wild. Itse asiassa se menestyi paremmin kuin edeltäjänsä Cloud Nine, sillä edellinen nousi R&B-listan ykköseksi, kun jälkimmäinen oli ollut kakkonen, ja molemmat singlet ylsivät pop-listojen kuutoseksi. Run Away Child, Running Wild rakentui rullaavaan, perkussioiden ja rumpalin yhdessä luomaan komppiin, ja etenkin pitkässä albumiversiossa (9:38!) Whitfield yltyi jo sovituksessaan melkoiseen instrumentaalikuviointiin – näistähän tuli hiljalleen Whitfieldin tavaramerkki. Laulupuoli on jälleen hyvin värikästä hyödyntäen taas koko yhtyeen lauluäänikirjoa falsetista bassoon. Erityisen hauskaa on kuulla Melviniä pompottelemassa bassoääntään kuin basso-soitinta, tosin tämäkin idea taidettiin lainata suoraan Sly Stonelta (Dance to the Music).

Kun albumin A-puolella oli vain kolme kappaletta, B-puolella oli seitsemän raitaa, joista kuitenkaan yksikään ei ollut keskinkertaista parempi, vaan pikemminkin koko puolisko oli singlejen B-puolille sopivaa täytemateriaalia, sovituksellisesti perinteisempää materiaalia kuin uutta psykedeelistä soundia edustanut A-puoli. Siten mistään täysipainoisesta albumista ei vieläkään ollut kyse, ja painavin peruste hankkia koko albumi on saada tuo täyspitkä albumiversio Run Away Child:ista, kun singleversiolla oli pituutta "vain" 4:49.

Puzzle People
Julkaistu 1969
Ei saatavana yksittäisenä levynä tällä hetkellä.
Soul Town Rating: ***1/2

1. I Can't Get Next to You
2. Hey Jude
3. Don't Let the Joneses Get You Down
4. Message from a Black Man
5. It's Your Thing
6. Little Green Apples
7. You Don't Love Me No More
8. Since I've Lost You
9. Running Away (Ain't Gonna Help You)
10. That's the Way Love Is
11. Slave

Kovin kirjava oli sekä tyylillisesti että musiikilliselta tasoltaan yhtyeen seuraava julkaisu Puzzle People, joka julkaistiin loppuvuodesta 1969. Jonkinlaista sekaannusta on aiheuttanut se, että vuonna 1970 julkaistu Temptations-albumi Psychedelic Shack oli numeroitu Motown 947, kun tämä Puzzle People oli Motown 949, mutta joka tapauksessa tämä Puzzle People julkaistiin aiemmin, jo loppuvuodesta 1969, kun Psychedelic Shack tuli myyntiin maaliskuussa 1970.

Etenkin näin jälkikäteen tuntuu käsittämättömältä, miten samalla albumilla saattoi olla suurta valkoista yleisöä kosiskelevia kappaleita kuten Beatlesien Hey Jude ja Bobby Russellin kirjoittama country-pop-standardi Little Green Apples (jonka tulkitsee Paul Williams kankeahkolla tyylillään), ja toisaalta Black Power-anthemiksi muodostunut Message from a Black Man, jolla toistetaan "Say it loud, I'm black and I'm proud".

Ainoa selitys oli tietenkin se, että tuohon aikaan albumit eivät vieläkään olleet mitään yhtenäisiä kokonaisuuksia, vaan ne oli kyhätty parin hitin ympärille ja loppu albumi sisälsi sekalaista täytemateriaalia ja versioita viime aikojen hiteistä. Little Green Apples oli ollut juuri iso hitti sekä R&B- että pop-listoilla O.C. Smithille. It's Your Thing oli puolestaan ollut vuonna 1969 iso hitti Isley Brothersien esittämänä. That's the Way Love Is oli niin ikään alun perin Isley Brothersien levyttämä (v. 1967), mutta sitä tunnetummaksi nousi Marvin Gayen versio, josta tuli soul-listojen kakkoshitti vuonna 1969. Myös Gladys Knight purkitti saman kappaleen vuoden 1968 albumilleen Feelin' Bluesy. Message from a Black Man:in coveroi muuten heti perään Spinners, mutta Temptationsien versio on originaali.

Hitit, joiden ympärille tämä albumi oli koottu, olivat kesän 1969 hitti Don't Let the Joneses Get You Down (R&B 2, pop 20) ja syksyllä 1969 viisi viikkoa R&B-ykkösenä viihtynyt ja myös pop-listojen ykköseksi noussut I Can't Get Next to You. Don't Let the Joneses Get You Down on naiivia "yhteiskunnallista" lyriikkaa (ideana on varoittaa kadehtimasta naapureita) sisältänyt sähäkkä menopala, jolla Whitfield jälleen hyödyntää hyvin laajalla kirjolla Temptationsien eri vokalisteja. Jälleen riemukkainta kuultavaa on Melvin Franklinin uskomaton basso-pompottelu.

Tuo Joneses oli kuitenkin vain esisoittoa seuraavan singlen I Can't Get Next to You mahtavalle menestykselle. Kappaleesta muodostui itse asiassa Temptationsien ensimmäinen pop-ykkönen sitten My Girl:in. Tämä voi tuntua aika erikoiselta, kun muistaa että My Girl oli melodinen romanttinen iskelmä, kun taas I Can't Get Next to You on jykevä, agressiivisesti etenevä soul-menopala. Silläkin eri vokalisteja vuorotellaan varsin railakkaasti, vaikka pääsolisti oli Dennis Edwards. Paul Williams kuitenkin aloittaa kappaleen "I can turn the gray sky blue", Melvin laulaa seuraavan lauseen "I can make it rain whenever I want it to", sitten jatkaa Eddie ja niin edelleen. Dennis hoitelee kertosäkeen kurkkuäänisine karjahduksineen. Kappaleen säkättävät kitarariffit, jylisevä basso, rumpubreikki, kumiseva soundi olivat kuitenkin kaikki jo Whitfieldin omaleimaista jälkeä, ja kaukana Sly Stonea kopioineista ensimmäisistä psykedeelisen kauden kappaleista.

You Don't Love Me No More oli Eddie Kendricksin laulama melko vaatimaton menopala, jolla huomio kiinnittyy upeaan wah wah -kitarasoundiin (melkein kuin parin vuoden päästä eli v. 1971 ilmestynyt Isaac Hayesin Theme from Shaft!) – lieneekö tämä varhaisin Melvin "Wah-Wah" Raginin wah wah -kitarointia sisältänyt Whitfield-tuotos?

Kaiken kaikkiaan siis sekava ja epätasainen levy, joka oli kuitenkin täynnänsä mielenkiintoisia yksityiskohtia.


Cloud Nine & Puzzle People
(UK Motown CD, 2 Classic Albums on 1 CD) 16,00 €
1. Cloud Nine
2. I Heard It Through The Grapevine
3. Run Away Child, Running Wild
4. Love Is Hurtin' Thing
5. Hey Girl
6. Why Did She Have To Leave Me (Why Did She Have To Go)
7. I Need Your Lovin'
8. Don't Let Him Take Your Love From Me
9. I Gonna Get A Way (To Get Your Back)
10. Gonna Keep On Tryin' Till I Win Your Love
11. I Can't Get Next To You
12. Hey Jude
13. Don't Let The Joneses Get You Down
14. Message From A Black Man
15. It's Your Thing
16. Little Green Apples
17. You Don't Love Me Any More
18. Since I've Lost You
19. Running Away (Ain't Gonna Help You)
20. That's The Way Love Is
21. Slave

Takaisin Temptations-esittelyyn

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page