The Temptations: Back to Basics
Temptations 80-luvulla
Temptations 70-luvulla Takaisin
Temptations-esittelyyn Takaisin
etusivulle
Ei tällä hetkellä varastossa. Tilaamme uuden tai käytetyn vinyyli-albumin
eri pyynnöstä, lähetä sähköpostia ja pyydä tilaamaan.
Julkaistu 1983
Soul Town Rating: ***1/2
A 1) Miss Busy Body
2) Sail Away
3) Outlaw
4) Stop the World Right Here (I Wanna Get off)
B 1) The Battle Song (I'm the One) - with the Four Tops
2) Hollywood
3) Isn't the Night Fantastic
4) Make Me Believe in Love Again
Back to Basics oli mielenkiintoinen projekti monestakin syystä. Ensinnäkin kesken
albumin levytyksen Dennis Edwards vaihdettiin päävokalistina Ali Ollie Woodsoniin,
uutena falsettina esiteltiin aiemmin enemmänkin laulunkirjoittajana tunnettu Ron Tyson,
ja lisäksi yhdellä raidalla vieraili Four Tops ja tuottajana oli viidellä raidalla
Norman Whitfield, yhdellä Willie Hutch.
Paperilla tuo kaikki vaikutti herkulliselta, mutta toteutus ei aivan lunastanut
korkeita odotuksia. Whitfieldin kurssi oli jo Rose Roycen parissa ehtinyt kääntyä laskuun, eikä
hänen tuotannossaan enää ollut samaa lumoa kuin 70-luvulla. Säveltäjänä Whitfield-tuotoksilla
on Thom Bell-levyllä vahvasti mukana ollut
Angelo Bond sekä Norman Anthony Whitfield, joka lienee siis vanhemman Normanin poika.
Albumi avautuu funkilla Miss Busy Body (Get Your Body Busy), jolla on kaikuja
monesta aiemmasta Whitfield-funkista, kuten 1990-kiekon avausraidasta Let Your Hair Down,
samoin hetkittäin Rose Roycen Do Your Dance:sta. Rose Roycen perkussionisti
Terral Santiel lyö perkussioita, basso paukkaa ja Edwards karjahtelee tuttuun tyyliin,
mutta toki tämä jää esikuviensa varjoon funk-raitana.
Sail Away on Otisin suosikkiballadeja, ja se esitteli Ron Tysonin falsettia
suurelle yleisölle, kun kappale lohkaistiin vielä singleksi. Se pärjäsikin sinkkuna huomattavasti
paremmin (sija 13) kuin ensisinkkuna albumilta poimittu Miss Busy Body, joka jäi sijalle 67.
Sail Away tavoittelee tosiaan Eddie Kendricks-mäisiä tunnelmia, ja onnistuukin
siinä kohtuullisesti avarasoundisen, perkussioiden maustaman merihenkisen taustan yllä.
Sinkun kääntöpuoleksi laitettiin jo
Power-albumilla mukana ollut yhtyeen oma
sävelmä Isn't the Night Fantastic, joka näköjään yhtyeen ja Berry Gordyn mielestä
ansaitsi toisen mahdollisuuden tulla huomatuksi, ja lisättiin myös albumin B-kyljelle. Mikäs
siinä, tämähän oli tuon Power-albumin kohokohtia, ja hienosti sovitettu esitys.
Toinen albumin Whitfield-funk Outlaw jakaa solistin osuuksia tasaisesti, sovitus
on kuitenkin kankea ja sävelmäkin vaatimaton. Huomattavasti järeämpi kaikin puolin on
A-puolen päättävä Stop the World Right Here, joka esittelee ensi kerran
Ali Ollie Woodsonin Temptations-solistina, ja komeasti esitteleekin. Luulen, että
suuri osa levyn kuuntelijoista oletti Dennis Edwardsin laulavan raidan, koska hän
on mukana vielä muilla raidoilla, mutta niinpä vain päävokalistia vaihdettiin kesken
levyn teon. Ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta. Kappaleessa on raskas
koneellinen rumpukomppi, mutta muuten taustan rytmisovituksista ja orkesteroinnista
kuulee jälleen vanhaa Whitfield-henkeä, vaikka samanlaiseen sinfoniseen souliin hän
ei enää yltynytkään kuin 70-luvun alkuvuosina. Aivan kelpo raita joka tapauksessa.
B-puoliskon avaa yhdessä Four Topsien kanssa laulettu Willie Hutch -tuotos The Battle Song,
jonka kilpalaulannassa kuullaan koko yhtyeiden äänikirjoa, ja onhan se hienoa kuultavaa,
vaikka muuten kappale ei ole mikään ikimuistoinen ainakaan sävelmänä.
Samaa voi sanoa seuraavasta raidasta Hollywood, joka on yhtyeen oma luomus,
ja vaikka svengiä ja puhallinriffiä riittää, itse kappale on hieman musikaalimainen läpilaulu.
Albumin päättää vielä viides LP:n Whitfield-teos Make Me Believe in Love Again, joka
on haikea falsettiballadi, joka luonnollisesti hakee jälleen Kendricks-sävyjä ja
pelkistetty sovitus antaa Ron Tysonille hyvän mahdollisuuden osoittaa, että on todella
vokalistina hyvinkin lähellä Kendricksin tulkintoja.
Vaikka albumilta puuttuvat suuret klassikot, levy oli mielestäni alusta loppuun kelpo
Temptations-musiikkia, ja voin suositella albumia yhtyeen pitkäaikaisille faneille.
Tästä levystä ei kuitenkaan kannata aloittaa Temptations-kokoelmaansa, kun monet
LP:n raidat heijastivat esikuviaan 70-luvulta, ja nuo esikuvat olivat vielä monin
verroin parempia. -IT
Back to our (English) home page