Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat



Bare Back
Ei tällä hetkellä varastossa. Tilaamme käytetyn vinyyli-albumin eri pyynnöstä, lähetä sähköpostia ja pyydä tilaamaan.
Julkaistu 1978
Soul Town Rating: **1/2
A 1) Mystic Woman (Love Me Over) 2) I Just Don't Know Hot to Let You Go 3) That's When You Need Love 4) Bare Back 5) Ever Ready Love
B 1) Wake up to Me 2) You're So Easy to Love 3) I See My Child 4) Touch Me Again

Temptationsien Atlantic-kausi oli todella katastrofi. Jos vuonna 1977 julkaistu Atlantic-avaus Hear to Tempt You (CD-versio saatiin vuonna 2007 Japanista) oli vaatimaton sekä musiikillisesti että kaupalliselta menestykseltään, niin tämä loppuvuodesta 1978 julkaistu toinen Atlantic-albumi oli jo täysi floppi. Kun Hear to Tempt You jäi sijalle 38. ja oli vain 10 viikkoa soul-listoilla, Bare Back jäi sijalle 46. ja putosi listoilta neljässä viikossa. Temptationsien Atlantic-kausi loppui ymmärrettävästi saman tien tähän floppiin.

Syitä tähän floppiin voidaan hakea monesta suunnasta: päävokalistin vaihtuminen tyylillisesti erilaiseen Louis Priceen, tuotannon ja sävelmien vaatimattomuus, ajan trendien (kuuma diskokausi) soveltumattomuus klassiseen souliin. Kirjassaan Otis Williams puntaroi muita vaihtoehtoja mitä yhtyeellä oli Atlanticin ohella, ja kyllä tietysti kiehtoo mielessä mitä Philadelphia International CBS:n jakelussa olisi voinut saada aikaan Temptationsien kanssa. Phillyn sofistikoitunut tyyli tuottaa hienoja nopeatempoisia, jotka soveltuivat myös tanssilattioille, olisi myös toiminut diskoaikakaudella. Kun toivottu yhteistyö Gamble & Huffin kanssa ei toteutunut, yritti Temptations kakkos-sarjan Philly-nimien kanssa, mutta lopputulos - Hear to Tempt You-albumi - oli pettymys.

Otis myös mainitsee, että oli harkinnut jo Atlantic-kauden alussa Ali-Ollie Woodsonin värväämistä yhtyeen päävokalistiksi, mutta Olliella oli tuohon aikaan omalaatuinen oranssin värinen tukka ja Otis epäröi soveltuisiko Ali-Ollie imagoltaan Temptations-tyyliin. Dennis Edwardsin seuraajaksi päätynyt Louis Price oli aivan liian persoonaton baritoni David Ruffinin ja Dennis Edwardsin saappaisiin, ja vaikka Otis intoili hänestä Jerry Butler-tyyppisenä "very smooth"-vokalistina, oli hän ilman muuta väärä valinta, ja osaltaan varmasti vauhditti Temptationsien vajoamista yhdeksi tusina-ryhmäksi.

Kun tähän lisätään vielä epäonnistunut valinta ottaa vanhat Motown-sankarit, Hollandin veljekset Eddie ja Brian, Bare Back-albumin tuottajiksi, olivat lopullisen katastrofin ainekset koossa. Siinä missä Lamont Dozier oli 70-luvulla rakentanut lupaavaa soolouraa, Hollandin veljekset olivat kyllä totaalisesti menettäneet otteensa ajanmukaiseen soul-musiikkiin, ja heidän käsityksensä hyvästä funk-sävytteisestä menomusiikista ei ainakaan käynyt yksiin minun eikä näköjään juuri kenenkään muunkaan kanssa, levyn listamenestyksestä päätellen. Ihmeen hitaasti Otis itse näkyy asian tajunneen, hän itse asiassa muistelmissaan väittää, että kakkosalbumi menestyi "paremmin kuin edellinen levy" (siis "huippusijoituksena" oli sija 46. ja ulos listoilta 4 viikossa...), ja että albumilla oli "solid" ja "hot" materiaalia, mutta ei vain tärpännyt diskon kyllästämillä listoilla. Tuo on ihan puuta heinää, sillä kyllä ne listoilla juhlineet Earth Wind & Fire't, Commodoresit, L.T.D.:t ja vastaavat olivat myös musiikillisesti sata kertaa parempia tuotoksia kuin nämä kyhäelmät.

Paras puoli albumissa on soitanta, sillä mukaan otetut soittajat olivat huippumuusikoita, mutta eivät he toki pelasta vaatimattomia sävelmiä. Taustoissa on kuitenkin paikoin ihan hyvää meininkiä fonisooloja myöten. Puhaltajat ovat levyllä kaiken kaikkiaan eturivin nimimiehiä. Jos levyn annin kuitenkin tiivistäisi, niin voisi tylysti sanoa, että materiaali oli heikointa mitä yhtye on koskaan levyttänyt, ja toisaalta tämä Temptations-kokoonpano (Otis Williams-Melvin Franklin-Louis Price-Richard Street- Glenn Leonard) oli myös ehkä koko yhtyeen historian vaatimattomin.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana Otis mainitsee, että Ron Kersey ehti tuottaa vielä kolmannenkin Temptationsien Atlantic-albumin, mutta se jäi hyllylle, kun kaikki osapuolet olivat yksimielisiä siitä, ettei yhteistyötä kannattanut jatkaa Bare Backin totaalisen flopin jälkeen. Tästä sitten siirryttiinkin 80-luvulle, sillä vuonna 1979 ei julkaistu uutta Temptations-materiaalia.

Temptations 80-luvulla

Temptations 70-luvulla

Takaisin Temptations-esittelyyn

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page