Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

Surface: Surface (Expanded, 1986 reissue)

February 13, 2013

The original release on US Columbia, 1986
Now available at US Funky Town Grooves reissue CD, 2012

Rating: 7/ 10

Buy this album from our CD Shop

1) Let's Try Again 2) Happy 3) We're All Searchin' 4) Lately 5) Gotta Make Love Tonight 6) Who Loves You 7) You're Fine 8) Lady Wants A Man 9) Girls Were Made To Love 10) Feels So Good
Bonus tracks:
11) Happy - (The Love Mix) 12) Happy - (Remix) 13) Happy - (Instrumental Remix) 14) Happy - (Extended Version) 15) Lets Try Again - (Extended Version) 16) Lets Try Again - (Instrumental) 17) Lately - (12" Mix)


Surface-yhtyeellä oli kolmen albumin pituinen hyvin menestyksekäs kausi USA:n soul-markkinoilla 80-luvun lopussa. Yhtye julkaisi nimittäin tuolloin kolme albumia Columbialla, joista tämä vuoden 1986 otsikoton debyytti ylsi jo sijalle 11 soul-listoilla. Kakkosalbumi 2nd Wave (1988) myi sitten jo platinaa ja kolmas 3 Deep (1990) vielä kultaa. Albumeilta lohkottiin peräti yhdeksän top ten -soul-hittiä, niistä vielä neljä listaykkösiä! Kaikesta tästä kiitokseksi major-merkki heitti kolmikon ulos levymerkiltä; 90-luvun alussahan kaikki majorit tyypillisesti viskasivat laatu-soul-artistit (jopa listaykkösiä levyttäneet sellaiset siis!) pihalle ja ottivat tilalle hip hop- ja street soul-nimiä, kun näiden avulla tahkottiin paljon helpommin rahaa myös valkoisten pop-markkinoilla.

Oma muistikuvani yhtyeestä oli, että se esitti pikkunättiä melodista kevyttä pop-soulia, mutta pitkän tauon jälkeen kuunneltuna on todettava, että yhtyeen musiikissa oli enemmän syvyyttä kuin muistinkaan. Vaikka yhtyeen tyyli oli kiistatta soulin softimpaa päätä eikä yhtyeessä ollut laulajina mitään etelän soulin raspikurkkuja, linja oli kevyttä laatusoulia, joissa sekä sävelmissä, sovituksissa että tulkinnoissa oli tyyliä. Laulupuoli oli enemmänkin tuollaista Smokey Robinson-linjaa, mutta sellaisenaan siis todella onnistunutta. Uskoisin, että yhtyeen tyylillisenä esikuvana on ollut erityisesti Marvin Gayen 70-luvun tuotanto, vaikka yhtyeen riveissä ei ollutkaan ketään Marvin-tyyppistä falsettoa.

Vaikka yhtye tulikin parhaiten tunnetuksi melodisista midtempo-lauluista, huomio kiinnittyy myös erittäin sielukkaisiin balladisävelmiin, jotka tihkuivat soulia, vaikka laulupuoli olikin hieman poikamaista sävyltään. Uptempo-puolella kaverit eivät sen sijaan pärjänneet, etenkin kun aikakauden trendit suosivat swingbeatiä, johon kaverukset eivät kajonneet. Oman levytysuransa ohella kavereilla olikin kysyntää myös laulunkirjoittajina. Surface-kolmikon muodostivat Bernard Jackson, David Townsend ja David "Pic" Conley, joiden nimet ovat tulleet tutuksi myös monen muun soul-artistin levyiltä säveltäjinä.

Yhtyeen kaksi ensimmäistä singleä vuosilta 1983-1984 (Falling in Love, When Your X Wants You Back) julkaistiin Salsoulilla, ja näistä ensimainittu ylsi myös soul-listojen hännille. Columbialla ensimmäinen singlelohkaisu oli yhtä vaisu menestys, kun ensisingleksi pistettiin albumin avausraita Let's Try Again, joka jäi sijalle 80. Billboardin black-listalla. Ilman muuta valinta oli väärä levyn kärkisinkuksi, mutta olipa kunnianhimoinen valinta, sillä kappale on tyylillisesti hämmästyttävän vanhakantainen soul-balladi monologialkuineen - tällaisiahan viljeltiin 60-luvulla ja 70-luvun alussa soulissa. Toki taustalla oli moderni beat-pohja, mutta sävelmä on klassista soulia, ja tämä olisi ollut omiaan esim. O'Jaysien tyyppiselle sielukkaalle soul-lauluyhtyeelle. Itse asiassa albumin 3:56 pituisella versiolla jää tunnelma, että kappaletta aletaan feidata kuulumattomiin juuri kun laulupuoli alkaa kiihdyttää sielukkaampiin sävyihin, mutta FTG on uusintajulkaisulle kaivanut myös 4:35 pituisen pidennetyn version maksisingleltä. Erinomainen sävelmä, ja varsin kelpo esitys myös laulutulkintana, ja tosiaan yhtyeen sielukkain irrottelu alkaa vasta puoli minuuttia ennen loppua, jolloin LP-versio ja pikkusinkku jo päättyvät. Mielenkiintoisena yksityskohtana kannattaa mainita, että kappale julkaistiin toisen kerran singlenä uudelleen vuosi myöhemmin loppuvuodesta 1987, kun yhtye oli saavuttanut jo pari isoa listahittiä, ja sitten kappale nousikin jo sijalle 22 soul-listoilla!

Heti kun itse albumi oli markkinoilla, radiotiskijukat löysivät levyltä kappaleen Happy, josta tehtiin seuraava sinkku, ja se nousi aina listakakkoseksi parin viikon ajaksi. Tämä oli itse asiassa se kappale, josta itse muistin koko yhtyeen parhaiten 25 vuoden jälkeen: Happy on supermelodinen midtempo-laulu, joka muistuttaa tyylillisesti esim. Howard Hewettin sooloesityksiä. Taustana on 80-luvun puolivälin tyypillinen moderni beat-pohja á la Loose Ends. Tästäkin jää kaipaamaan pidempää versiota kuin albumille mukaan otettu alle neliminuuttinen versio, ja FTG:n uusintajulkaisulla onkin 6:30 ja 5:20 pituiset versiot 12 tuuman sinkulta (plus vielä instrumentaaliversio). Edellinen on kuitenkin täysin turha puoli-instrumentaali, jossa lähinnä kaiutellaan taustabeatiä ja syntiikkariffejä, ja on vaikea kuvitella, että tämä olisi toiminut edes klubikäytössä. 5:20 versio on se oikea versio laulusta, sillä siinä keskitytään laulumelodiaan, joka onkin ainoa järkevä ratkaisu, kun kyseessä ei ole mikään tanssiraita vaan sävelmään rakentuva esitys. Mitään ihmeellisiä kikkailuja, instrumentaalisooloja tms. ei olekaan tuohon 5:20 versioon rakennettu, vaan se todella keskittyy laadukkaaseen laulumelodiaan, ja loppuirrottelut ovat varsin sielukkaita.

Kolmanneksi singlelohkaisuksi kaivettiin sitten albumiraita Lately, joka sekin nousi USA:n black-listan top teniin, sijalle 8. ja yhtye oli todella tehnyt läpimurron omalla personnallisella soft soul -linjallaan. Lately edustaa yhtyeen balladipuolta, ja osoittaa jälleen kolmikon vahvaa sävelkynää. Tästä olisi joku Keith Washington tai vastaava vääntänyt aivan henkeäsalpaavan soul-tulkinnan, eikä Surfacen omassa esitykessäkään ole mitään moitittavaa, vaikka Bernard Jacksonin poikamaisella tenorilla ei tietysti mitään deep-soulin portteja kolkuteltu. Mutta jos tykkäät esim. Smokey Robinson -linjan soulista, tämä oli enemmän kuin suositeltavaa, ja pidän äärimmäisen sielukkaana myös Jacksonin loppuhetkien ad lib-irrotteluja. Oman soft soul -kategoriansa ehdottomia huippuja, ja kun ottaa huomioon levytysvuoden, todella poikkeuksellisen tyylitajuista ja sielukasta kevyttä soulia kaiken swingbeatin ja mäiskeen keskellä myös black-listoille. Tästäkin on 12" mix bonus-raitana, jolla saadaan esitykseen extraminuutti, mutta sielukkaimmat hetket koetaan jo kolmen ja neljän minuutin vaihtuessa. Taustan kitarakuvioinnista (Townsend) käytetään kansiteksteissä adjektiivia "sublime" ja sitä se todella on. Hieno esitys!

Laadukasta soft-soul-linjaa pidettiin yllä myös muilla balladeilla kuten Gotta Make Love Tonight, jolla pelkistettyä beat-pohjaa maustetaan Larry Conleyn saksofonilla. Tässäkin on tunnelma, että levy-yhtiö feidaa kappaleen kadoksiin juuri kun kaverit alkavat päästä vauhtiin ja fonisti alkaisi sooloilla. Mutta sehän ei ole Surface-kolmikon vaan levy-yhtiön vika, joka pelasi varman päälle, ja vältteli kaikkea särmää.

Myös We're All Searchin' on päällekäyvästä beat-pohjastaan huolimatta olemukseltaan softia soulia ja laadukas sävelmä, ja loppupuolella sekaan heitetään vielä jazzahtavaa keyboard-kuviointia.

Kaikesta tästä jäi vaikutelma, että yhtyeellä olisi ollut aineksia vaikka minkälaiseen huippusoulin tekoon, mutta levy-yhtiöllä oli aikakauden ja trendien myötä kova pyrkimys kompromisseihin ja myönnytyksiin listasoundeille. Niinpä vinyylin B-puoli eli CD-levyn loppupuolisko oli uhrattu jopa elektro-soundeihin vivahtaviin menopaloihin, jotka eivät olleet lainkaan yhtyeen vahvuus, ja pätevämpi tuottaja (kaverit tuottivat itse) olisi raakannut nuo kokonaan ulos. Menopuolen ainoa ilonaihe on päätösraita Feels So Good, joka on melodinen ja hyväntuulinen laulu, jota maustetaan hyvin onnistuneesti huilulla. Arviopisteissä menopuolen vaatimattomuus on kuitenkin pakko näkyä, ja siksi "vain" seitsemän pistettä, vaikka balladi- ja midtempo-puoli on erittäin korkealuokkaista kevyttä soulia.

Kuvaavaa kuitenkin on, että kun katseli, minkä kanssa tämä levy korreloi verkkokaupoissa ja nettikatalogeissa, huomasi, että joukossa oli sekä klassista soulia á la Teddy Pendergrass, Marvin Gaye, The Manhattans, Derick Hughes että modernin soulin kärkinimiä kuten Will Downing, Freddie Jackson, Loose Ends, Eric Benét ja Joe. Tämä käyköön yhtenä suosituksena!

Reviewed by Ismo Tenkanen

P.S. Luin tämän jutun kirjoitettuani oman levyarvioni levystä alkuvuodelta 1987, jolloin arvelin, että tuskinpa on levyllä asiaa suuremmille markkinoille. Antoisaa huomata, miten väärässä olin, kun Surface tosiaan myi USA:ssa kultaa ja platinaa ja napsi neljä ykköshittiä ja viisi muuta top ten -sijoitusta soul-listoilla vuosina 1987-90! Kaiken huippuna yhtye saavutti yhden listaykkösen myös USA:n pop-listoilla...

Takaisin Funky Town Grooves -sivulle

Takaisin etusivulle