Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

SOUL TOWN

Soul * Funk * Jazz * Salsa records

Soul Town uutuuslevyjen pikaesittelyt:

Reviews in English

GARY TAYLOR – Eclectic Bohemian (US Morning Crew, 2003) CD 22 e
Gary Taylor on arvostettu amerikkalainen "Quiet Storm"-tyylin soul-balladisäveltäjä, jonka lauluja ovat esittäneet mm. The Whispers, Anita Baker, Michael Wycoff, Lalah Hathaway, Manhattans, Vanessa Rubin, Carl Anderson ja monet muut. Miehen omat levyt ovat herättäneet enemmän ristiriitaisia tunteita, kun Taylorin sovitustyyli on suosinut värittömiä, usein suorastaan puisevia (pääosin itse ohjelmoituja / soitettuja) taustoja, ja miehen oma lauluääni on myös hyvin mieto ja ilmeetön. Tällä uusimmalla levyllään Taylor paikkailee etenkin taustojen tasoa: hillittyjä pianovetoisia balladitaustoja väritetään mm. saksofonilla ja trumpetilla. Laulupuolelle tuovat puolestaan lisäväriä vierailevat vokalistit Will Downing ja Scotty Scott (The Whispers-yhtyeestä). Kun sävelmissä on myös useita korkealuokkaisia teoksia, jotka sopisivat kenen tahansa em. artistin omille levyille, on koossa eittämättä Taylorin uran paras albumi. Yleissävy on äärimmäisen seesteinen ja rauhoittava, eli levy sopii lähinnä myöhäisillan ja keskiyön jälkeisiin tunnelmiin.
* * * ½

JON LUCIEN – Love Everlasting: The Very Best of Jon Lucien (BMG/Camden 1999) CD 12,50 e
Erinomainen kokoelma Jon Lucienin RCA-kauden kolmesta albumista I Am Now (1970), Rashida (1973) ja Mind’s Eye (1974). Nuo kolme albumia ovat saatavilla myös 24 euron hintaisena tupla-CD:nä, mutta tämän kokoelman täkynä on neljä ennenjulkaisematonta kappaletta samalta aikaudelta. Huokea tapa tutustua sellaisiin kulttiklassikoiksi kohonneisiin sävelmiin kuin Listen Love, Love Everlasting, Would You Believe in Me, Rashida ja Lady Love. * * * * ½

TOM BROCK – I Love You More and More (UK Soul Brother 2003/20th Century 1974)
Laulaja-lauluntekijä Tom Brock nauttii Britannian soulpiireissä kulttisuosiota Gloria Scottille 70-luvun puolivälissä säveltämällään hienolla (A Case of) Too Much Love Makin’ -kappaleellaan. Vaikka Brockin sooloalbumin on tuottanut Barry White ja sovittanut Gene Page, musiikkityyli ja lauluääni tuovat ennemmin mieleen erään toisen soulharrastajien kulttinimen, Al Johnsonin.
70-luvun soulin harrastajalle levy ei ole samalla tavalla välttämätön hankinta kuin Soul Brotherin aiemmin CD-muodossa julkaisemat Greg Perryn ja Lou Courtneyn klassikkoalbumit, mutta omat helmensä tälläkin kiekolla on. Niistä kirkkain on tiivistunnelmainen nimikappale I Love You More and More. * * * ½

MASS PRODUCTION - Firecrackers – The Best of Mass Production (US Rhino CD 1996) 16 e
Pätevä kahdentoista kappaleen valikoima tämän kymmenhenkisen funk-yhtyeen tuotannosta. Makupaloja ovat yhtyeen tunnetuin esitys, tanakka Con Funk Shunin Ffun-klassikon tyylinen funk Firecracker (R&B-listan nelostila vuonna 1979), kosketinsoitin- ja huilupainotteinen instrumentaali Sun Dancer (1983), soulpiirien suosioon päässyt melodinen Never Ever (1982) sekä railakkaat, Brass Constructionin mieleen tuovat vauhtifunkit Can’t You See I’m Fired Up (1979) ja Welcome to Our World (1977), jonka riffejä kierrätti Cameo varhaishitillään It’s Serious (1978). * * * ½

LISA McCLENDON – Soul Music (Integrity Gospel/Epic, 2003)
Tämän nuorekkaan sopraanovokalistin debyyttialbumi My Diary Your Life jäi vuonna 2002 melko vähälle huomiolle. Alkuvuonna Lisa esiintyi edukseen kirjoittamalla ja laulamalla Allen & Allenin vahvalle Impressions-levylle kauniin balladin If, mikä loi kovia odotuksia tälle lupaavasti nimetylle kakkosalbumille. Valitettavasti materiaali pettää; levy on alusta loppuun kevyttä, keskinkertaista modernia gospel-soulia. Tai ei aivan kokonaan: balladi Has Anybody Seen Love? on tyylikkäästi sovitettua, nautinnollisesti keinuvaa jazz-soulia. Toivottavasti kuulemme Lisan seuraavalla kiekolla lisää samanlaista! * * *

FULL FLAVA – Colour of My Soul (Dome 2003)
Dome-merkille tyypilliseen tapaan tämän brittikaksikon albumi tarjoaa radio- ja klubikelpoista modernia soulia. Studiomuusikot Rob Derbyshire ja Solomon Mulligan kierrättävät levyllä erinomaisia naisvokalisteja: Carleen Anderson (Young Disciples), Hazel Fernandes (The Affair) ja Alison Limerick (Vibraphonic, The James Taylor Quartet), Beverlei Brown, Romina Johnson, Donna Gardier ja Ce Ce Peniston ovat kaikki vakuuttaneet kyvyillään aiemmilla levytyksillään.
Sävelmät ovat helposti sulavia, erittäin melodisia, joskin paikoitellen ehkä liiankin tarttuvia (toisin sanoen popahtavia). Paras raita on osattu laittaa alkuun: Carleen Andersonin tulkitsema Stories perustuu todella vahvaan pohjagrooveen ja vetää klubiraitana vertoja niin Tashanin After Hoursille kuin Les Nubiansin J’veux d’la musique -helmelle. Toinen Carleenin laulama raita, You Are, on sekin hyvää midtempo-soulia, kuten myös uuden tulokkaan Donna Odainin laulama Make It Right. Sielukkain sävelmä on Jean Carnelta kuulostavan Alison Limerickin tulkitsema I’m Not Giving Up (This Feeling), mutta vielä maukkaampi taitaa olla Hazel Fernandezin upeasti tyylittelemä jazzahtava versio Nature Boy -standardista, jonka esikuvana lienee George Bensonin versio 70-luvun lopusta.
Levyä voi ehdottomasti suositella hyvien naisvokalistien ja Dome-merkin parhaiden artistien (kuten Coolys Hot Box, Angela Johnson, Hil St. Soul, Beverlei Brown, lokakuussa julkaistava Seek) ihailijoille.* * * ½

MARILYN SCOTT – I’m in Love Once Again (Expansion 2003)
Tämä tuore Expansion-julkaisu on valikoima kappaleita valkoisen laulaja-lauluntekijä Marilyn Scottin albumeilta Walking with Strangers (2002) ja Take Me with You (1996). Scott näyttää kuuluvan smooth-jazz-studiokettujen sisäpiiriin, koska hän saa levyilleen soittamaan sellaisia nimiä kuin George Duke, Patrice Rushen, Terri Lyne Carrington, Jimmy Haslip, Vinnie Coliauta ja Ray Fuller. Soundit ovatkin tällä levyllä huippuluokkaa. Scottin ääni on ohut, mutta musiikki vetää vertoja Khani Colen ja Brenda Russellin parhaille kiekoille – jälkimmäisen kanssa Scott onkin tehnyt yhteistyötä.
Ensikuuntelussa kappaleista erottuu upean täyteläinen soulversio jazzstandardista You Don’t Know What Love Is. Kappaleella Scott saa avukseen duettopartneri Frank McCombin ja taustavokalisti Lori Perryn, joten myös laulupuoli on reilassa. Albumin nimikappale on vanha Dexter Wansel -sävelmä, josta Jean Carne loihti ylitsepääsemättömän version debyyttialbumillaan vuonna 1976. * * * ½

WILLIE HUTCH – Try It, You’ll Like It: The Best of Willie Hutch (UK Expansion 2003)
Willie Hutch on yksi 70-luvun luotettavimpia soulnimiä, ja tämä 18 kappaleen kokoelma sisältää vuosina 1969 – 1982 RCA:lla, Motownilla ja Whitfield-merkillä julkaistua materiaalia. Todellisia makupaloja ovat muun muassa v. 1978 ” mellow groove a nthem ” Easy Does It sekä sellaiset sielukkaat, rikkaasti sovitetut keskitempoiset kuin I Can Sho’ Give You Love, Love Me Back ja California My Way. Levy oikeastaan kokoaa kaikki raspikurkku-Willien 70-luvun huippuraidat lukuun ottamatta mainion The Mack -soundtrack-albumin hittiä Slick. Paljon lainailtu Brother’s Gonna Work It Out samalta levyltä onneksi on mukana. 80-luvulta näytteenä on klubiklassikoksi kohonnut syntetisaattorifunk In and Out. Keräilijöille on tarjolla myös yksi ennen julkaisematon raita, Willien versio omasta sävelmästään I’m Gonna Give You Respect, jonka 70-luvulla purkittivat sekä G.C. Cameron että Marvin Gaye.* * * *

INCOGNITO – Who Needs Love (UK Dome/US Narada 2003)
Incogniton tuorein albumi julkaistiin viime vuonna vain Japanissa Rice-merkillä, sen jälkeen keväällä Iso-Britanniassa Dome-merkillä ja nyt viimeinkin Yhdysvalloissa laadukkaasta maailmanmusiikista tunnetun Naradan Narada Jazz -alamerkillä.
Albumin soundit huippumuusikoineen ja huoliteltuine sovituksineen ovat tuttua Incognito-laatua, ja materiaali päihittää ainakin yhtyeen viimeisen Talkin Loud -albumin Life, Stranger Than Fiction.
Levyn aloittava nimikappale on mainio funkpala, jolla shown varastaa Brasilian soulsankari Ed Motta villillä scat-laulullaan. Sitä seuraa levyn kirkkain soulhelmi, kaunismelodinen neo-soul-balladi Can’t Get You Out of My Head. Väräjävä-ääninen sopraano on kokenut brittivokalisti Joy Rose. Rose loistaa myös toisen huippuballadin, melankolisen Did We Really Ever Try'n.
Life, Stranger Than Fiction -albumilla loistanut, Jocelyn Brownia muistuttava huippuvokalisti Kelli Sae on saanut laulettavakseen rennosti kopsuttelevan People at the Top'in, vahvan two-stepperin Don’t Be a Fool ja ilmavan keskitempoisen Blue (I’m Still Here with You).
Sävelminä Kellin laulamia kappaleita parempia ovat bossa nova -vaikutteinen Stone Cold Heart ja sensuelli midtempo-balladi If You Want My Love. Nämä laulaa Incogniton kokoonpanossa 90-luvun puolivälissä käväissyt Joy Malcolm – hieno vokalisti hänkin.
Morning Sun ja Where Love Shines ovat Incognito-albumeille perinteisesti kuuluvat house-rytmiset palat. Brasilialaissävyinen Cada Dia ja levyn päättävä instrumentaali Fly ovat soitannollisesti todella maukasta kuultavaa, mutta Donald Byrd -kunnianosoitus Byrd Plays ei tavoita esikuvan Mizell-kauden jazz-funk-klassikoiden tasoa.
* * * *

CASSANDRA REED – s/t (Peak 2003)
Saksofonisti Gato Barbierin viimevuotisella albumilla säväyttäneen raikkaan sopraanoäänen Amerikan-debyytti. Tuottaja Jason Miles vie välillä soundeja hienostuneeseen aikuispopiin, mutta myös käyttää taustoilla huippumuusikoita. Tällöin jazz-soul-painotteiset raidat kuulostavat hyvinkin maukkailta, parhaina esimerkkeinä keskitempoiset The Voice Inside ja I’m Missin’ sekä balladit Lonely ja I’m Still Here. Miellyttävän albumin yleistunnelma on jossain Khani Colen ja India Arien välimaastossa. * * * ½

LARRY GOLD – Presents Don Cello and Friends (BBE 2003)
Larry Gold on kokenut philadelphialainen sellisti-jousisovittaja, joka on koonnut albumilleen liudan vanhoja ja uusia artistiystäviään. Veteraanit kuten Bunny Sigler ja Gerald Levert loistavat esityksillään, Sigler hienostuneella balladillaan ja Levert yllättävän tehokkaalla tanssikappaleellaan. Philadelphian neo-soul-tähdistä eivät petä Kindred the Family Soul, jonka balladi All That You Are pärjää loistavan debyyttialbuminsa parhaimmistolle, tai Jaguar Wright (ilmava menopala Nothin’) tai uusi nimi Carol Riddick (tummasävyinen balladi Lovin’ You). Brittikaksikko Floetryn And I Hope on sekin heidän hienon debyyttialbuminsa balladiparhaimmiston (Getting Late, Sunshine) tasoa. Kaikkien kappaleiden yhdistävänä tekijänä on tietysti hieno jousisovitus. Raikas albumi! * * * *

MILES JAYE – Humanity (US Black Tree 2003)
Tämän omaperäisen laulunkirjoittajan ja erinomaisen baritonivokalistin uutuusalbumi on kaksijakoinen. Sävelmät ovat kauttaaltaan hyviä, mutta omakustannetuotanto laskee arvosanaa. Ulkopuolinen tuottaja tuskin olisi survonut levyn balladeille surisevaa kitarasoundia, jota parhaimmillaan voi verrata Ernie Isleyn vongutukseen Isley Brothers -albumeilla. Levyn huipuksi kohoaakin ainoa kappale, jolla tuota kitarasoundia ei kuulla, ja se on vahvan basson hallitsema klubiraita Should Have Been Strong. Levyn toinen onnistunut nopeatempoinen on nimikappale Humanity, jonka melodiassa ja sanoituksessa on 70-luvun Philly-soulin anthem-henkeä. Balladeista Forget about the Other Night ja Love Affair ovat materiaalina yhtä syvällisiä soulsävelmiä kuin miehen aiemmat maineteot albumeilla The Odyssey (v. 1998), Strong (v. 1991) ja Irresistible (v. 1989). * * * ½

JEFFREY OSBORNE – Music Is Life (US Jay Oz/KOCH 2003)
Veteraanivokalistin edellinen albumi That’s for Sure (v. 2000) oli soundeiltaan karu, mutta sisälsi monia kuuntelussa kasvavia kappaleita. Tämä uutuus on samantyylinen, joskin edeltäjäänsä hieman heikompi. Rest of Our Lives, Say You’ve Had Enough, Caller ID ja Love the Pain Away ovat vahvoja perusballadeja, mutta keski- ja nopeatempoiset kappaleet bassovetoista Pretty Thingiä lukuun ottamatta latistavat tunnelmaa ronksutustaustoineen. Ei siis missään tapauksessa Osbornen uran huipputöitä, mutta pitkän linjan soulharrastajat korjannevat talteen noiden balladien takia. * * *

LUTHER VANDROSS – Dance with My Father (US J Records 2003)
Lutherin heikko terveydentila antoi albumille surullisen lähtökohdan; Dance with My Father saattaa jäädä hänen viimeiseksi levykseen. Luther on viime vuosina tehnyt hyvätasoisia albumeja, vaikka ne ovatkin sisältäneet materiaalia jokaiseen radioformaattiin. Avauskappaleen If I Didn’t Know Better melodia on hieno ja sanoitus samalla tavalla pisteliäs kuin edellisen albumin huippuraidalla Hearts Get Broken All the Time. Muita hyviä balladeja ovat Think about You, Apologize ja vahvan taustakuoron avittama Right in the Middle. Kitaristi Paul Jackson Jr:n maustama keskitempoinen She Saw You muistuttaa eniten 80-luvun Vandross-soundia. Hittityttö Beyoncén kanssa duetoitu Roberta Flack & Donny Hathaway -balladi The Closer I Get to You on sekin yllättävän tyylikäs. * * * ½

LSG – LSG2 (US Elektra 2003)
Gerald Levertin, Keith Sweatin ja Johnny Gillin toinen albumi ei todellakaan tarjoa mitään uutta tai mullistavaa, mutta vahvasti laulettu moderni perussoul on aina tervetullutta. Albumi osoittautuu paremmaksi kuin ensimmäinen LSG-kiekko (v. 1997), sillä mukana ei tällä kertaa ole teinisarjan menokappaleita, ja parhaat ”ei-balladit” kuten Play with Fire ovat suorastaan erinomaisia. Huippuraidaksi taitaa kuitenkin kohota erittäin intensiivinen beat-balladi Fa-Free, jolla myös kummallisen hiljaa viime vuodet ollut kultakurkku Johnny Gill pääsee esille. * * * ½

DAVE McMURRAY – Nu Life Stories (US Hip Bop 2003)
Tämän erittäin sielukkaan saksofonistin tuoreinta albumia voi suositella soulharrastajille, sillä se sisältää neljä hienoa laulettua kappaletta. Ensimmäinen, funkahtava makupala on keväällä hienon debyyttialbumin julkaisseen Kemin tyylittelemä Roy Ayers -cover Searching. Kesäinen, ilmava Good Day on vastaavasti laatusoulia parhaimmillaan; vokalistina on Lalah Hathawaylta kuulostava Gloria Ridgeway. Levyn kaksi muuta laulettua raitaa ovat nuorekkaan miesvokalistin Herschel Boonen laulama two-step-rytminen Steppin’ Out (on Faith) ja Bonnie Peelen hämmästyttävän sielukas tulkinta Roberta Flack -hitistä Killing Me Softly with His Song.
Hip Bop -merkille ominaisesti (vrt. Tom Browne) useimmilla instrumentaaleilla on basson hallitsemat sysimustat funktaustat, joita smooth jazz -radioasemilla varmasti vierastetaan. Melodisempaakin materiaalia on toki tarjolla; soittajina sellaisia veteraaneja kuin Marcus Miller, Charles Scales (Modern Tribe), George Duke ja Bob James.
Vuoden 2003 parhaita jazz-funk-julkaisuja. * * * ½

LES NUBIANS – One Step Forward (US Virgin France 2003)
Tämän ranskalaisen neo-soul-kaksikon toinen albumi on inspiroivimpia levyjä aikoihin. Faussartin sisarukset Célie ja Héléne yhdistelevät musiikissaan soulia, funkia, hip hopia, jazzia, bossa novaa, reggaeta ja afrikkalaista musiikkia äärimmäisen hyvällä maulla. Albumin huippuraita on loistavan bassokuvion ja puhaltimien hallitsema J’veux d’la musique, jossa on ainesta klubiklassikoksi. Sisaruksilla on kauniit sopraanoäänet ja poikkeuksellisia säveltäjänlahjoja, joilla he saavat synnytettyä myös hivelevän kauniita balladeja kuten Que le mot soit perle ja Immortel Cheikh Anta Diop.
Jos sellaiset artistit kuin Erykah Badu, India Arie ja Julie Dexter ovat lähellä sydäntäsi, Les Nubiansiin kannattaa ehdottomasti tutustua. * * * *

MARVIN GAYE – Here, My Dear (Tamla 1978/Motown reissue)

Marvinin ”avioeroalbumin” arvostus on vuosien saatossa kasvanut, eikä syyttä, sillä kyse on 70-luvun lopun mestariteoksesta, jossa Let’s Get It Onin ja I Want Youn sensuelli yleistunnelma yhdistyy Trouble Manin tummaan jazzahtavuuteen.
Marvinille ominaisesti useita lauluosuuksia on äänitetty päällekkäin ja saksofoni harhailee miltei jokaisella kappaleella maukkaasti. Esimerkkeinä tästä käyvät When Did You Stop Loving Me, Is That Enough, Time to Get It Together, Sparrow ja You Can Leave, But It’s Going to Cost You.
Muutaman hillityn falsettiballadin lisäksi tarjolla on myös funkahtavaa materiaalia, kuten mainio singlelohkaisu Funky Space Reincarnation, jonka mielenpainuvaa groovea lainasivat 90-luvulla mm. Brigette McWilliams (No Groove Sweating) ja Jamiroquai (Light Years).
Klassikko.*****

INCOGNITO – Positivity (Talkin Loud 1993)

Brittiyhtye Incogniton uusi, erinomainen albumi Who Needs Love on kohta saatavilla myös Englannissa (Dome-merkillä). Sitä odotellessa kannattaa tarkistaa, onko tämä midprice-hintainen hieno vuoden 1993 albumi jäänyt väliin.
Lauluosuuksissa loistaa Maysa Leak, jonka tulkitsema kaunis balladi Deep Waters on Incogniton uran kirkkaimpia helmiä. Muita hyviä vokaaliraitoja ovat Still a Friend of Mine, Talkin’ Loud ja Pieces of a Dream.
Muut huippuraidat ovat komeilla torviosuuksilla varustetut puoli-instrumentaalit Thinking ’Bout Tomorrow ja Better Days.

KENNY LATTIMORE & CHANTÉ MOORE – Things That Lovers Do (Arista, 2003)

Tämä tuoreen avioparin duettoalbumi on selvä parannus heidän edellisiin sooloalbumeihinsa Weekend (Lattimore) ja Exposed (Moore). Kappalevalikoimassa balladiklassikoita You Don’t Have to Cry (René & Angela 1985), Is It Still Good to Ya (Ashford & Simpson 1978), Make It Last Forever (Keith Sweat & Jacci McGhee 1987) ja Close the Door (Teddy Pendergrass 1978). Levyn huippuraidaksi kohoaa kuitenkin James Poyserin ja Junius Bervinen tuottama versio vuoden 1980 Minnie Riperton–Peabo Bryson-duetosta Here We Go, jossa ilmeisesti samplataan alkuperäisversion maagista jousisovitusta.
Sofistikoituja cover-versioita täydentää kaksi Jam & Lewisin -kaksikon tuottamaa keskitasoista uutta sävelmää. ***1/2

DARWIN HOBBS – Broken (EMI Gospel, 2003)

Vuoden 2003 ensimmäisestä merkittävästä soulalbumista vastaa Luther Vandrossia erehdyttävästi muistuttava erinomainen gospel-soulvokalisti Darwin Hobbs. Hobbsin edellisen albumin helmi oli tuhti klubiraita Everyday, johon tuottaja Tommy Sims oli lainannut bassokuvion Gap Band -klassikosta Outstanding. Tällä uutuudella on kolme Simsin kirjoittamaa ja tuottamaa kappaletta, Unexplainable, The Light ja The Thank You Song, jotka jatkavat 80-luvun klubiraidoista ammentavaa tyyliä. Varsinkin The Thank You Song ekstaattisine kuorosovituksineen on viime vuosien mukaansatempaavimpia klubiraitoja. Sims-raitojen veroinen on Mike Cityn tuottama midtempoinen Against the World.
Balladit Nobody But Jesus (duetto Shirley Murdockin kanssa) ja Beautiful to Me ovat vahvoja gospel-soulpaloja. Kaksi viimeistä kappaletta Break Me/Draw Me ja We Worship You Today ovat kauniisti sovitettuja, syvällisiä balladeja, jotka on tuottanut Chantay Savagen 90-luvun huippu-urista vastannut Danny Witherspoon.
Levy, jollaisen Vandrossin toivoisi vielä joskus tekevän. ****

KEITH SWEAT Live (Elektra 2003)
60-minuutin mittainen greatest hits -valikoima konserttiäänityksiä. Kuten Freddie Jacksonin erinomaisella live-albumilla vuonna 2002, aito rytmisektio (rummut, basso, kitara, koskettimet) luo tuhdimmat taustat kuin studioäänitteillä. Kohokohtina menopaloista Something Just Ain’t Right ja balladeista Freak Me (Silk-hitti vuodelta 1992), How Deep Is Your Love, Merry Go Round, Nobody (duetto Calanda Glennin kanssa) ja ekstaattinen versio LSG-hitistä My Body, jolla ovat mukana Gerald Levert ja Johnny Gill.

THE S.O.S. BAND – s/t (Tabu 1980/Right Stuff 2002)

THE S.O.S. BAND – Too (Tabu 1981/Right Stuff 2003)

80-luvun alkupuoliskon listajyrä S.O.S. Band yhdistetään yleensä Jam & Lewis -kaksikon synteettiseen hittisoundiin (Just Be Good to Me, Tell Me If You Still Care, No One’s Gonna Love You, The Finest jne.), vaikka läpimurtonsa tämä kahdeksanhenkinen yhtye teki rikkaasti sovitetulla disco-soulilla vetopasunistilegenda Fred Wesleyn suojeluksessa.

Ensialbumin tunnetuin kappale on yhtyeen läpimurtohitti Take Your Time (Do It Right), tarttuvalla kitarariffillä varustettu tanssikappale, joka oli peräti viisi viikkoa R&B-listan kärjessä keväällä 1980. Muukin levyn materiaali on pääosin ilmavaa disco-soulia, joista parhaina esimerkkeinä S.O.S. ja Take Love Where You Find It. Levyn balladi What’s Wrong with Our Love Affair? on yllättävän sielukas ja päästää Mary Davisin persoonallisen äänen esille.

Kakkosalbumi Too on puoliksi Take Your Timen kopiointia, joskin esikuvaansa heikompaa (parhaina top 20 -hitti Do It Now ja You). Jälkipuoliskolla laatu paranee: Love Affairia muistuttava balladi Stay, tyylikäs keskitempoinen Are You Ready?, hienosti sovitettu balladiduetto Do You Know Where Your Children Are? ja aito jazz-funk-instrumentaali For the Brothers That Ain’t Here ovat kehujen arvoisia esityksiä, joita voisi soundeiltaan verrata jopa Wayne Hendersonin erinomaisiin 70-luvun tuotantoihin (mm. Side Effect, David Oliver, Esther Phillips, Pleasure).


Lue myös: Soul Town suosittelulevyt


Takaisin etusivulle