RAYE JONES Sistah Girl's Lament
US FVC CD 22 e
1) My Favorite Things 2) Never Can Say Goodbye 3) A Song for Phyllis Hyman 4) Sistah Girl's Lament 5) All This Love 6) I Remember Clifford 7) No More Blues 8) Black Coffee 9) The Shadow of Your Smile 10) If You Believe 11) God Is Love

Raye Jones on varsinaisesti jazz-vokalisti, jonka debyytti Sistah Girl's Lament on kuitenkin - täysin ansaitusti - noteerattu korkealle myös soul-diggarien keskuudessa. Pääosin ansio tästä lankeaa sille, että Raye esittää levyllä Phyllis Hymanille (kuvassa oikealla) omistetun upean soul-balladin A Song for Phyllis Hyman, joka Fostina Dixonin saksofonin ja muutenkin elegantin taustan myötä on todella unohtumaton kunnianosoitus edesmenneen soul-laulajattaren muistolle. Itse asiassa tämä Raye Jonesin itse säveltämä laulu on myös parempi kuin suurin osa materiaalista, jota Phyllis itse levytti, ja vain Phyllisin uran parhaat balladit ovat yhtä hienoja sävelmiä. Soul Expressin haastattelussa Raye toteaa, ettei itse tuntenut henkilökohtaisesti Phyllisiä, mutta ystävystyi Phyllisin sisaren Kimin kanssa pian Phyllisin kuoleman jälkeen, ja hänen Kimin kanssa käymänsä keskustelut inspiroivat muistolaulun.

Hyvin paljolti samoilla linjoilla A Song for Phyllis:in kanssa jatkaa toinen Rayen itse kirjoittama syvällinen balladi A Sistah Girl's Lament, albumin nimikappale, jolla Raye purkaa tuskaansa 18 vuoden erosta vankilassa viruvasta rakkaastaan - ei ihan jokapäiväinen tilanne soul-jazz-vokalisteillekaan! Itse vokalistina Raye on ehkäpä vakuuttavin uusi tulokas soul/jazz-genreen sitten Ledisin debyytin vuonna 2000, joten todella vakuuttavasta lahjakkuudesta on kyse. Raye Jones tienaa varsinaisesti leipänsä Wilmingtonin taidekoulun hallintotehtävissä, mutta on alkanut yhä useammin kiertää jazz-festivaaleilla ja jazz-klubeilla esiintymässä, ja Sistah Girl's Lament on todella hänen ensimmäinen albuminsa.

Levyn jazz-puolen huippuna on käsittämättömän loistokas tulkinta Oscar Hammersteinin ja Richard Rogersin standardista My Favorite Things. Sen kruunaa Dennis Fortune railakkaalla pianosoolollaan, jota unohtumattomampaa en usean tuhannen levyn kokoelmastani muista! Silti kappaleen paras osa on Rayen upea vokalisointi, jossa on välittömästi kiehtova sävy, ainutlaatuinen persoonallinen äänenväri ja käsinkosketeltava intohimo ja palo tulkita tätä mainiota klassikkosävelmää. Kappaleen voi kuunnella kokonaisuudessaan Windows Media Playerilla klikkaamalla levy-yhtiön sivuille. Kuuntele itse ja usko korviasi!

Raye tasapainoilee läpi levyn soulin ja jazzin rajamailla. Haastattelussaan Raye kuvasi suhdettaan souliin ja jazziin seuraavasti: "Jazz music comes from the soul. The different forms can have a relationship one to the other. Jazz moves my soul like no other music but I love R&B and grew up on it". Tuon tosiaan kuulee, kun Raye tulkitsee jazzahtavia versioita mm. sellaisista soul-balladeista kuin Never Can Say Goodbye (mm. Isaac Hayes ja Gloria Gaynor), All This Love (DeBarge) ja God Is Love (Marvin Gaye). Näistä viimeksimainittu on oma suosikkini, mutta myös hienostuneen piano-pohjan ja jazz-kitarasoolon säestyksellä tulkittu Never Can Say Goodbye-versio on erinomainen.

Enemmän perinteiseen jazziin nojaavat sellaiset standardien versiot kuin I Remember Clifford, Bennie Golsonin trumpetisti Clifford Brownille omistama balladisävelmä, jonka trumpettiosuuksista vastaa nyt Tony Smith, tai Black Coffee, Paul Francis Websterin ja Sonny Burken klassikko. Carlos Jobim:in No More Blues heittäytyy odotetusti enemmän Latin-väreihin sähäkän Latin piano-taustan ja kiehuvan rytmikuvion myötä.

Levy on siis omiaan kaikille, jotka nauttivat yhtä lailla taitavista soul- kuin jazz-tulkinnoista, ja lukeutuu vuoden 2005 ehdottomaan kärkikolmikkoon. -IT ****1/2