Raydion debyytti myi kultaa ja oli soul-listoilla korkeimmillaan sijalla 8. Kakkosalbumi jatkoi menestysputkea, myi sekin kultaa ja nousi sijalle 4. soul-listoilla, joka oli kova sijoitus kuumana diskovuonna 1979. Albumi julkaistiin kiihkeimpään diskoaikaan huhtikuussa 1979. Myös tämä albumi julkaistiin ensin CD:nä vain Japanissa, mutta nyt se on saatavana edullisena "kaksi yhdellä CD:llä"-levynä Englannin Edselin julkaisemana.

Levy-yhtiö tukeutui nytkin albumin pop-henkisimpään menopalaan avaussinkkuna, kun ensimmäiseksi singleksi valittiin kevyt ja melodinen midtempo-pala You Can't Change That. Siitä saatiinkin iso hitti, soul-kolmonen ja jälleen top ten -pop-hitti, kuten myös läpimurtohitti Jack and Jill oli ollut. Ray otti itse suurempaa roolia myös vokalistina, vaikka hänellä oli melko hentoinen ja poikamainen tenori, mutta tavallaan se sopi tällaisiin harmittomiin popahtaviin laulelmiin. Muut yhtyeen vokalistit Arnell Carmichael ja Jerry Knight olivat sielukkaampia solisteja, mutta Ray Parker oli yhtyeen selvä keulamies, mitä sitten kuvasti myös se, miten seuraavat albumit julkaistiin jo nimellä Ray Parker Jr. & Raydio.

Siihen nähden, että elettiin kuuminta diskokautta, albumi oli yllättävänkin vähän diskokelpoinen, kun kyseessä oli kuitenkin musta soul/funk-yhtye. Albumin avauksena oli intensiivisen kitarariffin avaama party-funk What You Waitin' for, joka oli kuitenkin yhtyeen omassakin tuotannossa enemmän kakkosdivisioonaa. Groove jää vaisuksi, ja kappaleen vetovoima jää hyvin ohueksi. Minusta tämä oli virhevalinta albumin avausraidaksi. Kun kappaleen teemakin oli se, että "dance, what you waitin' for", niin veikkaanpa, että jos joku DJ on tuota illan avausvetonaulana yrittänyt, on tanssialattia jäänyt ammottamaan tyhjyyttä - kappaleesta puuttuu kaikki dynaamisuus, joka saisi ihmiset liikkeelle.

Selvästi jäntevämpi groove on jo seuraavassa raidassa Hot Stuff, mutta siinä taas nolostuttavan vaatimaton laulumelodia latistaa tunnelmaa, ja kahden minuutin jälkeen mukaan yritetään puskea rock-väriä kitarasoolon muodossa. Albumin kakkossinkuksi poimittiinkin melko käsittättömästi kappale More Than One Way To Love A Woman, jossa on vielä yli minuutin mittainen balladinomainen intro, ennen kuin kappale muuttuu rennoksi midtempo-laulelmaksi - laulu alkaa vasta noin kahden minuutin kohdalla ainakin tässä albumiversiossa. Ei mikään huono esitys, mutta täysin absurdi singlepoiminnaksi. Ihmettelen miten se nousi niinkin korkealle kuin sijalle 25.

Nimikappale Rock On on soitannollisesti mukavahkoa notkeata funk-groovailua, mutta laulupuoli jälleen lähinnä säälittävä. Tämä olisi pitänyt ymmärtää jättää instrumentaaliksi, etenkin bassottelu on jäntevää. Muista albumin menopaloista When You're In Need Of Love on hätäisen ja kovin synteettisen kuuloinen, kosketinsoitinvetoinen jytke. Kappaletta venytetään instrumentaaligroovella yli 6-minuuttiseksi.

Ainoa balladi Goin' Thru School And Love on hempeä teinimäinen balladi, jolla Parker duetoi pehmoisella tenorillaan Arnell Carmichaelin falsetin kanssa. Päätösraita Honey I'm a Star on hupaisa kombinaatio edellisen albumin Jack and Jill:n nursery rhyme -melodiaa ja Honey I'm Rich:in lyriikkaa.

Olipas tämä yllättävänkin heppoinen albumi, joten en tosiaan sitä voi suositella ainakaan kalliina Japanilais-painoksena, mutta ilmaisena kylkiäisenähän tämän saa hankkiessaan levyn yhdessä debyytin kanssa Edselin midprice-hintaisena 2on1-julkaisuna. Musiikillisesti seuraava kiekko Two Places at the Same Time oli huomattava parannus kaikilla osa-alueilla.

Soul Town Rating: **1/2