Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

Philip Bailey: Continuation (1983 reissue)

Philip Bailey: Continuation

October 20, 2013

The original release on US Columbia, 1983
Now available at CD reissue by US Funky Town Grooves, 2010

Rating: 6/ 10

Tilaa levy verkkokaupastamme

1) I Know
2) Trapped
3) It's Our Time
4) Desire
5) I'm Waitin' for Your Love
6) Vaya (Go With Love)
7) The Good Guys Supposed to Get The Girls
8) Your Boyfriend's Back

Funky Town Grooves -labelin tuotantoa on juuri nyt saatavilla enemmän kuin koskaan, kun yhtiö on alkanut julkaista uusia painoksia myös vuosina 2009-2012 loppuunmyydyistä levyistään. FTG:n strategia on kaiken aikaa ollut painaa rajoitettuja 1000 tai 2000 kappaleen eriä CD-levyistään, ja saada niille aikaan nopea kierto ja sitten vain aina uusia levyjä uusintajulkaisuun. Tämä strategia on toisaalta luonut eBayhin ja Amazoniin melkoisen keinotteluringin, kun kauppiaat ovat tajunneet, että FTG:n levyt eivät aluksi myy lainkaan, mutta heti painoksen loputtua FTG:n omasta verkkokaupasta lähtevät hinnat eBayssa ja Amazonin markkinapaikoissa kohoamaan moninkertaisiksi. Nyt tätä kierrettä on alettu purkaa julkaisemalla uusia eriä levyistä, joista on pahimmillaan jo pyydetty yli sataa puntaa.

Itseltänikin menivät täysin ohi muutamat FTG:n 2010 major-merkkien uusintajulkaisut, kun painokset ehtivät loppua oikeastaan ennen kuin havahtui itse, ja sitten hinnat nousivat järjettömyyksiin. FTG onnistui vuonna 2010 hankkimaan mm. Epicin ja Columbian arkistoihin pääsyn master-nauhoihin ja sopimaan rajoitettujen painosten uusintajulkaisuista, milloin USA:n ja milloin UK-markkinoille, jolloin levyjä painettiin sitten noita tuhannen tai kahden eriä USA:ssa tai Englannissa. Tämä Philip Baileyn soolodebyytti vuodelta 1983 oli alun perin Columbia-kiekko syksyltä 1983, ja vaikka levy ei saanut kaksista vastaanottoa ilmestymisaikanaan, FTG:n uusintapainos loppui parissa kuukaudessa. Nyt uuden painoksen myötä levyä saa taas mid price-hintaan. Ja missään nimessä siitä ei kannata enempää maksaakaan.

Earth, Wind & Fire oli 80-luvun edetessä melkoisessa kriisissä, kun musiikin trendisoundit etenivät kohti synteettisempiä ja riisutumpia taustoja, ja yhtyeen vanha rikas soundi oli sen vastakohta. Ikävä kyllä yhtye yritti lähteä seurailemaan trendejä ja syntetisoimaan ja koneellistamaan tuttua torvivetoista tyyliään, ja aiemmasta musiikillisesta keulakuvasta tuli äkkiä perässähiihtäjä, joka yritti mukailla hip hopparien ja syntiikkafunk-velhojen trendejä. Huonostihan siinä kävi, ja musiikillisesti EWF toipui vasta, kun tajusi, että sen vanhat fanit rakastavat enemmän yhtyeen vanhaa soundia kuin haluavat yhtyeen hengailevan tuoreimpien rap- ja R&B-tähdenlentojen kanssa.

Aika oli 1980-luvun puoliväliä lähestyttäessä otollinen myös EWF-jäsenten soololevyille, ja niin Philip Bailey kuin Maurice White levyttivät sooloalbumeita, joilla kokeiltiin uusia "laajennuksia" musiikillisesti. Baileyn sooloura jakautui vielä kahdelle polulle, mies halusi Deniece Williamsin tapaan levyttää erikseen hengellisiä levyjä eli "inspirational"-levyjä gospel-merkeille, ja sitten kaupallista musiikkia isolle majorille, usein rock-tähtien ja trendituottajien suojissa.

Tämä vuoden 1983 Continuation edusti jälkimmäistä sarjaa. FTG:n tuttuun tyyliin tuottajista vaietaan uusintajulkaisulla, ja "tuottajiksi" tarjoillaan FTG:n omia kavereita "reissue producers" -nimellä. Albumin todellinen tuottaja oli kuitenkin George Duke, joka samoihin aikoihin yritti modernisoida ja syntetisoida myös Deniece Williamsin, Stephanie Millsin ja Jeffrey Osbornen musiikkia. Muusikkoina levyllä vierailee iso joukko nimimiehiä eli tunnettuja studiomuusikoita, mutta tahtipuikko oli Dukella, joka vei musiikkia trendien mukaiseen synteettisempään ja rokahtavampaan suuntaan - tähän aikaan oli muodikasta sanoa, että "musiikilla ei ole väriä" - ja syntetisaattorien ja rock-kitaroiden avulla pyrittiin ujuttamaan mustat artistit mm. MTV-musiikkikanavalle videoineen. Se kun noudatti politiikkaa, että mustat esiintyjät kelpasivat kanavalle vain, jos esittivät riittävän rock-pop-henkistä musiikkia.

Joidenkin artistien kanssa Duke onnistui crossover-pyrkimyksissään, mutta mm. Baileyn kanssa ei. Albumin singlelohkaisut I Know ja Trapped jäivät sijoille 10. ja 43., mikä tietysti EWF-mittapuun mukaan oli täysi floppi. Baileyn soolouran ainoaksi menestyssingleksi jäi lopulta yhdessä Phil Collinsin kanssa esitetty Easy Lover, joka julkaistiin seuraavana vuonna 1984 - albumilta Chinese Wall, josta on edullinen uusintajulkaisu sekä Sonylla että Englannissa Edselillä 2on1-kiekkona yhdessä albumin Inside out kanssa.

Tällä albumilla Duken apureina hääräsivät oman aikakautensa trendimiehet Jerry Knight, David Wolinski, Robert Brookins ja Garry Glenn, mutta terävistä soundeista huolimatta lopputulos jäi steriiliksi pop-funkiksi. Kuuntelukelpoisimmat laulut on kuitenkin oikeaoppisesti sijoitettu albumin alkuun. I Know on Gerard McMahonin kirjoittama melodinen medium, joka etenee vielä oikeiden soittajien johdolla, ja tällä noustiin top teniin sijalle 10. Kaukanahan tämäkin on Baileyn EWF-kultakimpaleiden loistosta.

Kakkossinkku Trapped on avarassa kirkkaassa soundissa leijuva balladi, jota Bailey on itse ollut kirjoittamassa yhdessä mm. Robert Brookinsin kanssa, ja kappale on kiihkeästi tulkittu. Sävelmässä ei kuitenkaan ollut riittämiin vetovoimaa nostamaan kappaletta singlenä sijaa 43. korkeammalle. Garry Glennin sävelmä It's Our Time on ihan miellyttävä balladi, jolla Deniece Williams liittyy Philipin duettopariksi ja taustoja laulaa Jeffrey Osborne, mutta mikään unohtumaton ei tämäkään ole sävelmänä. Vastavuoroisesti Deniecen vuoden 1983 albumille I'm So Proud (jonka tuotti myös Duke) levytetty Bailey-duetto They Say oli vielä paljon parempi.

Tämän jälkeen ex-Raydio-mies Jerry Knight ja ex-Rufus David Wolinski lähtevät viemään Philipiä "ajanmukaiseen" moderniin syntiikka-funkiin, ja kyllä nämä kuulostavat tänä päivänä vielä vaatimattomilta tekeleiltä kuin aikanaan vuonna 1983. Molemmissa on hetkittäin hyviäkin aineksia (keyboard-soolo, puhaltimet, Baileyn railakas tulkinta), mutta päivän teema oli modernisointi ja syntetisointi, ja tällä osastolla Duke oli takarivin hiihtäjä pikemminkin kuin edelläkävijä.

Philip oli itse ollut säveltämässä kolmea viimeistä albuminsa raitaa, ja vaisuiksi pop-paloiksi ne jäävät, etenkin jos vertailukohteeksi otetaan 1970-luvun EWF-materiaali. Ikävällä tavalla nämä todistivat, että EW&F:n luomisvoima ei ollut levännyt ainakaan Philipin harteilla, vaikka hän olikin solistina useimmilla yhtyeen suurimmista klassikoista.

Baileyn soolouran parhaat teokset ovat vuosilta 1998-2002, jolloin hän oli jo palaamassa soulin ja jazzin pariin, mutta nämä yritykset crossover-markkinoille jäävät väkisinkin lyhyeksi kuriositeeteiksi EWF-kultakurkun uralla - epäonnistuneiksi yrityksiksi crossata Bailey pop-rock-tähdeksi.

Soul Town Rating: ***

Reviewed by Ismo Tenkanen

P.S. Levystä on liikkeellä todella monta eri versiota, sillä FTG-julkaisua aiemmin samat veijarit olivat laittaneet liikkelle ilman laillista lisenssiä vetäistyn Finesse-levymerkin painoksen, ja sen lisäksi levyä ovat prässänneet hollantilainen Vinyl-Masterpiece/PTG ja Japanin Sony Music.

Takaisin Funky Town Grooves -sivulle

Takaisin etusivulle