Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

One Way: Wild Night (1982 reissue)

One Way: Wild Night

July 23, 2013

The original release on US MCA 5369, 1982
Reissue CD on Japan Geffen, 2009, currently unavailable

Rating: 5/ 10

1) Wild Night 5:36
2) Back To Yesterday 4:09
3) Making You an Offer 4:23
4) Middle of Our Lives 4:34
5) Don't Fight the Feeling 4:23
6) Toast to the Other Man 4:31
7) Can I 3:36
8) Put Your Trust in Me 3:57
9) One of Us 2:53

Tämä lokakuussa 1982 markkinoille tullut Wild Night oli siis jo toinen One Way-albumi samana vuonna, ja tahti alkoi olla liikaa, sillä yhtyeen jatkuva nousukäyrä listoilla taittui ihan syystäkin, ja tämä kiekko jäi sijalle 16, sitten jälleen puolen vuoden päästä ilmestynyt seuraava albumi jäi jo sijalle 27. Mutta siitä sitten One Wayn julkaisutahti rauhoittuikin yhteen albumiin vuodessa.

Albumi julkaistiin CD-formaatissa Japanissa viimeksi vuonna 2009, mutta painoksen loputtua siitäkin pyydetään nyt sataa euroa tai yli. Suosittelen odottelemaan edullista euroopanjulkaisua, saa nähdä kuka ehtii ensin.

Wild Night oli siis aisapari toiselle vuoden 1982 albumille Who's Foolin' Who muutenkin kuin kannessa keikkuvan avokaulaisen leidin osalta. Edelleen puolet albumista on ihan soulia, mutta klubiraidoilla kalasteltiin listamenestystä, ja ne ovat huomattavasti aiempaa synteettisempiä. Poikkeuksena kuitenkin juuri ensisinkkuna vesille laskettu nimikappale Wild Night, joka oli aikakauden listatrendeihin nähden liian perinteinen funk. Pohjalla jyrää kyllä bassonsyntetisaattori, jota kuorrutetaan rytmikitaralla ja keyboard-lurituksilla, mutta Al Hudsonin laulama kertosäemelodia, jota terästetään oikeilla torvilla, ei ollut riittävän iskevä ja simppeli listamenestykseen. Korkein listasijoitus nyt Black-listaksi nimetyllä Billboardin mustan musiikin listalla oli 36. Ihme, etteivät tuottajat ja levy-yhtiöt kuulleet asiaa, sillä tämä on tosiaan kovin kaukana listahitille tarvittavasta tarttuvuudesta ja vetävyydestä.

Toinen sinkkulohkaisu Can I ei myöskään korjannut tilannetta, vaan se jäi sijalle 43, ja näin albumilta puuttuivat myynnilliset vetonaulat. Can I ei ole suinkaan se klassinen Eddie Kendricksin ja David Peastonin tulkintoina tutuksi tullut soul-balladi, vaan synteettinen funk-isku, jossa tausta oli typistetty aikakaudelle oireenomaiseksi syntiikkajyräykseksi, ja päälle hoettiin funkille tyypillisiä, George Clintonin P-funkiinkin vivahtavia hokemia. Syntiikkasooloilut menevät kuitenkin jo ihan käsittämättömäksi avaruusajan vingutukseksi, ja ihmetellä täytyy MCA:n markkinoinnin aivoituksia, jos tästä kuviteltiin listahittiä. Radiosoitto lienee jäänyt minimiin. Heikko esitys.

Albumilla oli toinenkin samanhenkinen synteettinen funk-isku Don't Fight The Feeling, joka lähenteli Zapp-yhtyeen rytmikitaralla kuorrutettua mäiskelinjaa - vain vocoder puuttuu. Rehellisesti sanoen Troutman-veljesten Zapp oli paljon parempi tässä kategoriassa, sillä groove-rakentelu jää melko vaisuksi, ja sehän tämäntyyppisessä klubimäiskeessä oli kuitenkin pääasia. Lopussa sentään kuullaan jazzahtavaa pianosooloilua party-hälinän lomassa.

Vielä samaan kastiin menee päätösraita One Of Us, joka kuulostaa paikoin Dazz Bandin syntiikkafunkilta samalta aikakaudelta, mutta sekaan on sotkettu taas käsittämätöntä syntiikkasotkua ja kurlutusta. Teräksinen torviryhmä ja ärhäkkä funk-basso lämmittivät kuitenkin vanhaa funk-fania kaiken sekoilun keskellä. Tämä olisi pitänyt jättää pelkästään singlen B-puoleksi, jota se olikin albumin ensisinkulle.

Näiden klubikosiskelujen väliin jää kuitenkin sitten edelleen puoli albumillista ihan perinteistä soulia, mutta nyt näitä kappaleita ei enää edes yritetty singleiksi. Sama trendihän oli menossa kaikilla isoilla vanhoilla itsesoittavilla soul/funk-yhtyeillä, jotka alkoivat supistua 7-10-henkisistä kolmen hengen syntiikkatrioiksi, jonkin Cameon tapaan...

Soulin ja funkin välimaastoon sijoittuu kappale Making You an Offer, jolla Al Hudson tulkitsee tenorillaan torvin varustettua midtempo-rullausta. General Crooks on levyttänyt samannimisen kappaleen, ja se oli kyllä vielä ihan eri tason soulia.

Soul-puolelta Back to Yesterday tuo minulle sovituksellisesti mieleen Norman Whitfieldin viimeiset soul-henkiset yritykset Rose Roycen tuottajana, eli tässä haetaan hieman 70-lukulaista klassisen soulin tunnelmaa jousien myötä. Solistina Al Hudson tekee ihan sielukasta jälkeä pusertaessaan soulia tähän mallikkaaseen perinteiseen balladiin.

Samoilla linjoilla jousiväritteisenä balladina ja Al Hudsonin tulkinnan johdolla jatkaa Middle Of Our Lives, jolla duettopariksi ilmaantuu yhtyeen taitava naissolisti Candye Edwards. Lopussa mukaan liittyy myös Kevin McCord falsetteineen. Ihan täyttä soulia tämäkin on, vaikka sävelmä ei ole mikään ikimuistoinen.

Vinyylin B-puolen balladeista Toast to the Other Man tuo mieleen tosiaan 70-luvun sweet soul-yhtyeet myös katkeruudessa piehtaroivan lyriikan osalta. Oivallista materiaaliahan tämä olisi ollut vaikka Chi-Litesille, mutta ihan hyvin Al Hudsonkin tämän linjan taitaa. Jouset hallitsevat neljättä perinteistä soul-balladia Put Your Trust in Me, jolla Al Hudson ja Kevin McCord falsetteineen vuorottelevat, ja hyvin lauluyhtyemäinen ja 70-lukulainen on tunnelma tässäkin. Mitään suuria aarteita ei kuitenkaan soul-raitoihin tällä kertaa kätkeytynyt.

Lopuksi mainittakoon, että Amazon.co.uk:ssa tämä vain japskeissa julkaistu CD on merkitty artistille nimeltä "Wang Wei" - siis One Way japanilaisittain lausuttuna...

Soul Town Rating: **1/2

Reviewed by Ismo Tenkanen



Takaisin etusivulle