Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat


THE O'JAYS Together We Are One (US Right Stuff / PIR 2004) 22 e
1. All Eyes On Africa
2. Together We Are One
3. Your Place Or Mine
4. I Know What You're Doing (But I'm Too Scared To Do Something About It)
5. Ruler Of The Universe
6. Pretty Is As Pretty Does (Just Too Pretty For Words)
7. Promises
8. When Sunny Gets Blue
9. Just Don't Seem To Be My Day
10. Packin' My Bags (Movin' On)
11. Hurry Home
12. This Could Be The Last Time

Ennen tämän levyn julkaisua oli valunut negatiivista ennakkotietoa siitä, että legendaarinen Philadelphia-soul-lauluyhtye O'Jays ei itse olisi ollut kovin ilahtunut kuullessaan, että Capitolin alainen Right Stuff on pistämässä ulos albumillisen ennenjulkaisematonta O'Jays-materiaalia menneiltä vuosikymmeniltä. Toisaalta on tietysti selvää, että kyse on aikanaan hyllytetystä tavarasta, jota on remiksauksin ja lisätyin instumentein modernisoitu, mutta ainakin tämän levyn kuultuaan on helppo olla sitä mieltä, että levyn laulut kyllä ansaitsivat nähdä päivänvalon. Jälkikäteen tuntuu useiden kappaleiden kohdalla suorastaan häpeältä, ettei niitä aikanaan julkaistu - joten parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Levyn äänitteet ovat vuosilta 1975-1995, ja ne on kaikki alkuaan äänitetty Philadelphiassa legendaarisissa Philly-studioissa (Sigma Sound Studios, Gamble & Huff Recording Studios). Säveltäjä- ja tuottajaniminä vilistävät PIR-levymerkkipomojen Kenny Gamblen ja Leon Huffin ohella mm. Bunny Sigler ja Thom Bell, kun taas levyn remiksauksesta ja soundien uusimisesta vastaa Dexter Wansel. Nämä herrat tosiaan osaavat asiansa, ja ainoa kappale, joka hieman tuntuu turhankin "ajanmukaistetulta" on avauskappale All Eyes on Africa (v. 1985), jolla ohjelmoitu pohja on aika kaukana klassisesta Philly-soulista, eikä itse sävelmäkään oikein tunnu luontevalta vaan hieman väkinäiseltä, jossa ilmeisesti lyriikat on kirjoitettu ensin ja sitten lähdetty hakemaan sanoihin sopivaa musiikillista kontekstia.

Nimikappale Together We Are One on tyypillinen Linda Creed-balladi, hienostunut ja tyylikäs, mutta ei ole sen enempää Thom Bellin tuotannon kuin O'Jaysien uran parhaimmistoa, vaan muistuttaa enemmän Bellin Spinnersille tuottamaa 70-luvun puolivälin popahtavampaa materiaalia. Loppupuolella Eddie Levert syttyy kuitenkin revittämään pehmeään ja hempeään tunnelmaan reilun annoksen rosoisempaa soulia omalla laulullaan.

Taso lähtee kohoamaan vahvan pianopohjan hallitsemalla midtempoisella Your Place or Mine, joka banaalista kertosäelyriikastaan huolimatta on värikkäästi tulkittu puolinopea, joka näyttää laulusovituksessaan O'Jaysin tunnusomaista näyttävää päällekkäislaulua ja vokalistien vuorottelua, joka on kaukana perinteisestä päävokalisti - taustakuoro-hymistelystä. Myös seuraava kappale I Know What You're Doing (But I'm Too Scared To Do Something About It) on erinomainen, ja saa ihmettelemään, miksi tällainen niin sävelmänä kuin laulutulkintana vahva suoritus on aikanaan hyllytetty.

Levyn ehkäpä vakuuttavin balladi on Ruler of the Universe, joka on Gamble & Huff -teos vuodelta 1975, mutta ei mahtunut yhtyeen samana vuonna ilmestyneelle, kaikkien aikojen parhaalle albumille Family Reunion. Hienoa, klassista soulia tämäkin esitys silti on, erityismaininta Francis Lynchin pianotyöskentelylle uusitulla taustalla. Toinen hieno balladi on When Sunny Gets Blue, joka kuulostaa ensi hetkestä jazz-standardilta, ja onkin sellainen, ja taas Lynch vastaa helmeilevästä pianotaustasta. Jo nämä kaksi kappaletta yksin tekevät levystä melkoisen pakkohankinnan O'Jays-yhtyeen pitkäaikaisille faneille!

Laatuhetket eivät kuitenkaan onneksi pääty tähän, vaan oikeastaan koko albumin loppupuolisko on hyvin klassista ja korkeatasoista Philly-soulia, jossa ainoastaan remasteroidut soundit viittaavat modernisointiin. Pretty Is As Pretty Does (Just Too Pretty For Words) on leppoisasti sykkivä hienostunut balladinomainen midtempo-pala vuodelta 1986, ja Thom Bellin tuottama Promises on pianon ja Dexter Wanselin sähköisten kosketinsoitinten varassa etenevä sielukas edelleen balladimainen puolinopea, jossa Bellin sävelmä tuo taas elävästi 70-luvun Spinners-tyylin mieleen.

Levyn loppupuolen kohokohdaksi nousevat kuitenkin kaksi Bunny Siglerin hienoa sävelmää. Just Don't Seem To Be My Day on voimakas, syvältä luotava balladi vuodelta 1974 eli olisi voinut päätyä Survival- albumille. Mainio on myös toinen Bunny Sigler -kontribuutio Packin' My Bags (Movin' On), joka on Eddie Levertin erittäin väkevästi tulkitsema ja pianon hallitsema vahvapoljentoinen mid-tempokappale. Mitään valittamista ei ole myöskään hienostuneita harmonioita esittelevässä balladissa Hurry Home (v. 1977) tai levyn päättävässä, dramaattisessa ja laulusovituksellisesti rikkaassa balladissa This Could Be The Last Time .

Pieni epätasaisuus ja tyylillinen epäyhtenäisyys estää levyä nousemasta yhtyeen todellisten klassikoiden tasolle, mutta yli puoli tusinaa klassista Philly-soul-kappaletta tekevät albumista todellakin hankinnan arvoisen vanhoille Philly-diggareille, ja eivät levyn keskinkertaisemmatkaan hetket ole mitenkään kuuntelukelvottomia. ****

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page