New Releases

UUDET JULKAISUT

Soul Town - parasta uutta ja vanhaa soulia:

Myymälämme Malminkadulla sulki ovensa jo kesällä 2007, mutta Soul Town jatkaa netissä kuukausittain kasvavan kansainvälisen myyntinsä turvin. Tavoitteenamme on ei sen enempää eikä vähempää kuin koota saataville Euroopan paras valikoima uusia ja vanhoja soul-levyjä! Poimimme ympäri maailman (USA, Eurooppa, Japani) soul-artistien uusintajulkaisut ja tarjoamme monilta klassisilta soul-artisteilta kaikki heidän julkaisunsa - usein mid-price-hinnoin.

Nyt vuonna 2011 uutta soulia julkaistaan hyvin vähän - eikä taso ikävä kyllä ole useinkaan kaksinen. Tällä sivulla esitellään mielenkiintoisimpia tuoreita soul-julkaisuja. Mutta soulin ja funkin reissue-bisnes kukoistaa, ja yhä enemmän tulee saatavalle harvinaisia 80-luvun soul-albumeita CD-formaatissa, tsekatkaa ihmeessä etenkin Funky Town Groovesin reissue-sato, sillä ko. 80-luvun albumeita tuskin monella suomalaisella on kokoelmassaan, kun niitä ei ole koskaan Euroopassa julkaistu.

Suoraan verkkokauppaamme

80-luvun soulia uusintajulkaisuina

L.J. Reynolds:
Get to This
Motor City Hits (US), 2011
CD €19.90

Dramatics-yhtyeen johtohahmo L.J. Reynolds on edelleen laulajana täysissä voimissaan, ja siksi onkin sitäkin ärsyttävämpää, että hänen uudella albumilla on hypätty autotune-bandwagoniin ja lähdetty korjailemaan miehen pitchiä autotune-teknologialla. Ymmärrän kyllä, että tuo on kovin muodikasta ja pop-musiikissa kovin pitkälle levinnyt trendi (vrt. Wikipediasta linkitetty Hesarin juttu "Lähes kaikkea musiikkia korjataan nyt autotunella"), ja nyt jotkut tuottajat ovat saaneet päähänsä, että nuoriso kovasti tykkää ja radiosoittoon pääsee helpommin, kun laulaja kuulostaa "ajanmukaisesti" autotune-suodatetulta. Minun puolestani nuo tuottajat voi viedä saunan taakse ja lopettaa, koska esim. ammattimuusikkopiireissä autotunen tarpeessa koetaan tyypillisesti olevan bimbo-mannekiinit, jotka eivät oikeasti osaakaan laulaa, jolloin heidän laulannan epäpuhtauksia korjataan tietokoneohjelmistolla. Mutta soul-musiikkiin, jossa laulajat keskimäärin ovat huipputasoa - ainakin noihin bimbo-mannekiineihin nähden, ei todella kaivata pitchin korjailua autotuneilla. Päin vastoin, autotune väärin käytettynä tappaa laulannasta kaiken tunteen, juuri sen sielukkuuden, jota soul-vokalistit tavoittelevat, ja tilalle tulee roboottimainen, kylmän kalsea soundi - kuin 80-luvun vocoder-funkeilla, jossa vocoder sentään oli pelkkä tehokeino. On ihan eri juttu jos funk-artisti lauloi kieli poskella vocoderin kautta "let's boogie", kun että nyt vanhoja soul-artisteja pidetään seniileinä fabuina, joiden laulua "pitää korjata" autotuneilla säädyllisemmäksi. Säälittävää!
Tällä L.J. Reynoldsin uutuudella autotune ottaa sitäkin enemmän pattiin, koska tuntuu, että kaikki muu on kunnossa, sillä taustalla on pitkä rivi oikeita muusikoita puhallinsektioineen ja oikeine bassoineen (näköjään sitä pitää korostaa kirjoittamalla "live bass", jotta erotetaan sekin syntiikka-bassosta). Ja sitten kaiken tuon messevän soitannan päälle autotuunataan L.J.:n laulu paikoin kuin vocoderin läpi!
Albumin vetonaulana ja nimikappaleena on mukava uusintaotto Marvin Gaye-klassikosta Come Get to This, ja kun se sai hyvän vastaanoton, levytettiin albumille toinenkin Marvin-versiointi, You Sure Love to Ball. Silläkin torvet svengaavat komeasti, joskin tästä Impromp2 teki huomattavasti jäntevämmän coverin pari vuotta sitten. Hienoa kuulla kuitenkin tällaista aitoa puhallinsektiota ja irtonaista rullailua kunnon muusikoilta.
Kappaleen Stop Teasing Me co-producer on Michael J. Powell - tuskinpa maltamme odottaa Anita Bakerin seuraavaa autotune-levytettyä albumia siis;-) Powellin tuottamaksi materiaaliksi tämä raita on yllättäen levyn synteettisimpiä, taustalla näpräävät ohjelmoidut kosketinsoittimet ja rytmikoneet. Kovin synteettiseksi jää tunnelmakin ja tällaisessa kalseassa soundissa metallinen autotune-suodatettu laulusoundi on suorastaan kotonaan.
I Will Always Love You on L.J. Reynoldsin oma vanha sävelmä, joka oli alun perin Jeannie Reynoldsin albumilla One Wish vuonna 1977, ja L.J. itse levytti sen vuoden 1987 Fantasy-albumille Tell Me You Will, jonka Expansion on yllättäen juuri uudelleenjulkaissut CD:nä. Think about It on kombinaatio perinteistä ja uutta, sillä kappaleessa on moderni tietokoneohjelmotu rytmi, mutta L.J.:n sävelmä on vahvaa soulia ja oikeat puhaltimet ryydittävät taustaa.
L.J.:n yksin kirjoittamat Cheating on Me ja I Get the Blues ovat odotetusti tyylillisesti perinteisintä soulia, joskin edellisellä on moderni ja pelkistetty tausta. Jälkimmäinen ei sentään ole bluesia, mutta kulkee tuollaisessa miellyttävissä etelän soulin soundeissa ja välttyy autotune-raiskaukselta. Lopussa on yksi käsittämätön tuottaja Quentin Dennardin "syntiikka-iloittelu" Find Your Love, johon on vähän lainattu L.J. Reynolsin ääntä joukkoon, sekä cover-versio pop-rock-yhtye Playerin vuoden 1977 ykkös-pop-hitistä Baby Come Back. Aineksia olisi siis ollut ihan kunnon soul-levyynkin, sääli että L.J. luottaa tuon juniori-tuottajansa Quentin Dennardin käsitykseen siitä, millaista musiikkia pitää levyttää vuonna 2011. En usko, että 13-vuotiaat rientävät kauppaan tätä levyä ostamaan, vaikka hän kuinka autotuunaisi koko levyn.

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ***)

Maysa:
Motions of Love
CD €19.90
Shanachie (USA), 2011
Maysa Leak on soolourallaan levyttänyt yleensä varsin tasalaatuista pehmeäsävyistä ja jazz-vivahteista soulia, johon hänen täyteläinen ja lämmin tulkintansa hyvin sopii. Shanachie-levy-yhtiö yrittää selvästi nyt nuorentaa Maysan imagoa ja kohdeyleisöä, sillä levyn alkuun on valittu R&B-henkisempää jolkottelua ja popahtavaa materiaalia Chris Davisin latteasti ohjelmoimissa taustoissa. Mukana on mm. yksi duetto (Flower Girl) vocoderin kanssa - tai siltä se kuulostaa, kun Dwelen laulua on raskaasti autotuunattu, Stevie Wonderin kirjoittama poppiraita Have Sweet Dreams ja autotunes-korjausta siellä täällä. Tässä vaiheessa olin jo luopumassa levystä ja suunnittelemassa sen pikamyyntiä eBayssa eteenpäin.
Onneksi sentään loppupuoliskolla Chris "Iso Koira" Davis saa väistyä taka-alalle puisevine koneineen, ja tilalle tulevat Maysa itse, Charles Balwsdin, Dawon Bennett ja Rowan Chapman tuottajiksi, ja samalla taustat vaihtuvat paikoin oikeiden muusikoiden suodattamiksi. When It's Over:in taustaa värittävät trumpetti, saksofoni ja vetopasuuna, ja tunnelma on heti aivan toinen. I Try on uskottava tulkinta Angela Bofillin bravuurista, ja Hold On on jazzahtavaa "inspirational soulia" aistikkaassa oikeiden muusikoiden soittamassa pohjassa. Carl Cox pursuttaa antaumuksella saksofonia When It's Over-balladin reprise-versiolla, ja levyn päättävä Special Place on konepohjaisesti sovitetuista raidoista albumin laadukkain sävelmä.
Nopeatempoiset raidat alkavat olla melkoinen ongelma tämän päivän soul-musiikissa, ja tämänkin levyn alkupuolen menoraidat ovat tylsistyttäviä, mutta lopussa on pari onnistunutta menopalaa. Your Name's Not on the List rullailee varsin sujuvasti Richard Tuckerin kitarakuvioinnin vauhdittamana.
Epätasainen albumi, jolla kuitenkin Maysa edelleen näyttää, mitä hän saisi aikaan, jos vain materiaali olisi hänelle sopivaa. Nyt vain puolet levystä meni Shanachien kompromissiyrityksiin, ja silti kaupallisesti tämä albumi jäi selvästi musiikillisesti kunnianhimoisemman ja tasaisemman vuoden 2008 albumin Metamorphosis menestyksestä.

Tilaa verkkokaupastamme
(Rating: ***)

Lalah Hathaway:
Where It All Begins
Stax (US), 2011
CD €18.90

Minulla oli korkeat odotukset Lalah Hathawayn uutuudesta, ja sen myötä pettymys on kyllä melkoinen. Lalah on kiistatta 2000-luvun lahjakkaimpia nais-soul-vokalisteja, jolla olisi resursseja vaikka minkälaiseksi "naispuoliseksi Will Downingiksi", levymerkkinä on perinteikäs Stax ja levyllä luodaan kansia myöten vahvaa isä Donny Hathawayn tradition seuraamisen vaikutelmaa. Ja sitten levy käynnistyy tympeällä, hip hop -nuorisoa kosiskelevalla R&B-jytkeellä, jonka tuottajina ja säveltäjinä ovat vanhat street soul / swingbeat -nimet Andre Harris & Vidal Davis! Pari muuta midtempoista ovat myös sataprosenttista 2000-luvun lista-R&B:tä nursery rhyme -melodioineen ja tietokone-keyboard-soittorasiakuvioineen.
Toki sitten loppu levy on balladia, jolla Lalah yrittää kunnioittaa isänsä tyyliä, mutta rehellisesti sanoen Lalah on hyvin vaatimaton säveltäjä, ja hänen laulantansakaan ei kiehdo silloin kun hän kieputtaa melismaattisesti epämelodioita. Lopputulos kuulostaa päämäärättömältä vellomiselta, ja ikään kuin vältellään kaikkea "kaupallista" melodisuutta. Kuin korostaakseen kaiken harmautta, taustat ovat vielä täysin nyanssitonta keyboard-mattoa. Rachelle Ferrell vierailee yhdellä raidalla - ja hänen roolikseen jäävät kuiskailevat taustaosuudet. Vielä kolmen kuuntelukerran jälkeen yksikään laulu ei erotu edukseen, ja viidennen kuuntelukerran jälkeen erotin yhden kappaleen, You Were Meant for Me, sekin lähinnä sen takia, että kappaleessa on levyn yleisilmeestä poikkeava oikeiden muusikoiden soittama tausta. Ehkä koko ankeutta kuvastaa se, että tuon kappaleen on tuottanut folk-rock-sankari Phil Ramone ja että oikeista muusikoista huolimatta tausta on täysin väritön tuollakin raidalla. Kappale on alun perin Donny Hathawayn itsensä levyttämä, vain muutama kuukausi ennen itsemurhaansa. Albumin kohokohdattomuutta korostaa myös se, että vaikka albumi nousi R&B-listan top teniin, sen kaksi single-julkaisua jäivät sijoille 72. ja 84.

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ** 1/2)

Johnny Gill:
Still Winning
CD €22.00
Notifi/Fontana (USA), 2011
Vuosi 2011 jää eittämättä soul-historian heikoimmaksi soulin synnyn jälkeen - onko vihdoin julistettava soul kuolleeksi, sillä 2000-luvun R&B muistuttaa enää äärimmäisen vähän sitä musiikkia, jota souliksi kutsuttiin 60-90-luvuilla? Soul-musiikin nykytilaa kuvastaa hyvin tämä Johnny Gillin uutuusalbumi. Ali Ollie Woodsonin, J. Blackfootin ja Teddy Pendergrassin kuoltua Johnny Gill lienee vahvin vielä elossa oleva soul-vokalisti, mutta mies on viimeiset 15 vuotta pelannut lähinnä venäläistä rulettia huumeiden kanssa, ja tämä pienellä Notifi-indiellä julkaistu albumi on tosiaan Johnnyn ensimmäinen soolokiekko sitten vuoden 1996 albumin Let's Get the Mood Right.
Itse asiassa Johnny Gillin laulukunto on levyn positiivinen uutinen, sillä miehen huumeseikkailut eivät juurikaan kuulu lauluäänestä. Tästä huolimatta uutuusalbumi on kiistatta miehen uran pohjanoteeraus toistaiseksi, ja se floppasi täysin listoilla. Johnnyn ongelmat eivät ole laulannassa, vaan siinä, että mustasta musiikista on 80-luvun jälkeen kadonnut kokonaan uptempo/party-musiikki, ja kukaan ei oikein tiedä millaista musiikkia Gillin pitäisi balladien lomassa laulaa. Nytkin mukana on sekä nuoria R&B-tuottajia että kokeneet Jimmy Jam & Terry Lewis, ja reseptiksi on yritetty mukautua 2000-luvun lista-R&B- soundeihin. Lopputuloksena on luokatonta sätkettä autotune-vocoder-suodatettujen taustaosuuksien saastuttamana. Johnny Gill itse on laulettu laulamaan nursery rhymeja, joka on nykyisen R&B-sukupolven käsitys "sävelmästä".
Balladipuolikin on pääosin myönnytystä R&B-listasoundeille, mukaan lukien Jimmy Jam & Terry Lewisin kylmän kalsea Black Box, ja LSG-yhtyeen (Levert-Sweat-Gill) linjaa jatkava (kuolleen Gerald Levertin tuuraajana isä-Eddie O'Jaysista) Long, Long Time. Komeaa laulantaa jälkimmäisellä etenkin Eddie Levertin ja Gillin osalta, mutta tausta on kolmen sentin R&B-konetausta ja sävelmä keskinkertainen.
Albumin parhaat hetket ovat taas kerran aivan lopussa, mikä on R&B-levyille tyypillistä - ikään kuin loppuun pari myönnytystä jo aikuisikään ehtineille kuuntelijoille... It Would Be You on albumin paras uusi sävelmä, Troy Taylorin osaksi kirjoittama ja tuottama pelkistetty balladi, jonka lopussa Gill pääsee hieman irrottelemaankin. Levyn paras tulkinta ja Gillin kunnon revittely on sitten säästetty viimeiselle raidalle My Love - joka on Paul & Linda McCartneyn vanha sävelmä.
Eli tähän on tultu: vuoden 2011 soul-levyn paras raita on Paul McCartney & Wings -cover. Eiköhän tässä ole soulin nykytila kiteytettynä! Tilaa verkkokaupastamme
(Rating: **1/2)

R. Kelly:
Love Letter
Jive (US), 2010
CD €15.90

Enpä voi väittää seuranneeni aktiivisesti herra Robert Kellyn vuonna 1992 käynnistynyttä levytysuraa. Mies lähti Public Announcement-yhtyeestä sooloilemaan, ja ensialbumit olivat rutiini-swingbeatia ja kliseisiä seksistisiä Sex Me ja Bumb'n Grind-linjan nasaalilla tenorilla nau'uttuja R&B-balladeja. Menestys on kuitenkin miehellä säilynyt megatasolla, ja tusinan verran laskin jo ykkös-sijalle R&B-listalla yltäneitä albumeita - osa jopa pop-listojen ykköseksi nousseita.
Olisiko tämä 20 vuotta levyttänyt artisti nyt jo USA:ssa retro-kastissa, sillä uusimman albumin kansihan on kuin Ray Charlesia ja kuvissa R. Kelly keikkuu nyt puvussa ja solmiossa 60-luvun soul-artistien (a la Temptations) malliin, aivan kuten Tony Toni Tone'sta sooloilemaan lähtenyt Raphael Saadiq on tehnyt viime vuosina...
R. Kelly säveltää, sovittaa ja tuottaa levynsä, ja tuottelaisuutta hänellä tuntuu piisaavaan rasittavuuteen asti. Albumeita pukkaa edelleen lähes vuosittain, ja vieläpä usein tuplakiekkoina. Yhdessäkin 15 raidan levyssä on kuitenkin sulattelemista, etenkin kun miehen laulut ovat toinen toistensa klooneja. Se, mihin jo parikymmentä vuotta olen itse kiinnttänyt huomiota, on se hämmästyttävä ilmiö, miten tämän päivän mustasta listamusiikista on meno/party-musiikki häivytetty pois, ja nämä ei hip hopia esittävät mustat laulajat suoltavat albumitolkulla pelkkiä balladeja ja midtempo-raitoja. Onko se tosiaan niin, että kaikki "aggressiivisempi" uho käytetään nyt rap-riimien ja biittien puskemiseen, ja laulettu musiikki on pelkkää balladien luritusta?
Kun R. Kellykin on kesyyntynyt varhaiskautensa swingbeatista melodisen ja helpostisulateltavan ja taustoiltaan ilmeettömästi kuplivan midtempo-laulelun ja nyt lyriikoiltaankin siistittyjen romanttisten balladien tulkiksi, niin tuolla ilmeisesti on saavutettu valtava radio-soitto ja miehen musiikilla "ei ole väriä" ja levyt on saatu crossattua pop-listojen kärkeen.
Mikäs siinä, albumia kuuntelee tosiaan ihan sujuvasti eikä tarvitse skippailla raitojen yli. Parasta albumilla ovat hieman Isley Brothers-hengessä kulkevat melodiset smooth soul -balladit kuten Number One Hit, jota ei kuitenkaan USA:ssa edes julkaistu singlenä. Sen sijaan sinkuksi otettiin vielä retrompi, jopa 60-lukulaista urku-balladi-soulia tunnelmaltaan tavoitteleva When a Woman Loves, jossa kaikuvat erityisesti When a Man Loves a Woman ja monet muut 60-luvun puolivälin soul-balladihitit. Laulullisesti tämä on kuitenkin kesyhkö.
Toinen sinkkulohkaisu, nimikappale Love Letter on paljon modernimpi ja rennompi, kaiken kaikkiaan jo liiankin easy-on-the-ear, ja menestys jäi top tenin ulkopuolelle, mikä R. Kellyn standardein on suuri pettymys. Kolmanneksi sinkuksi lohkottiin jälleen perinteisempää soulia kohtuullisesti jäljittelevä Radio Message. Bonus-raitana on R. Kellyn "sankarille" Michael Jacksonille omistettu muistelo, Jackson-cover You Are Not Alone, joka tuollaisena herkkänä ja pop-vivahteisena smooth soulina kuvastaa hyvin R. Kellyn kesyyntynyttä nykylinjaa.
Oikeastaan levy ei siis kuvasta tyypillistä lista-R&B:tä - eihän R. Kelly edes laula autotunein läpi kuten kaikki trendikkäät R&B-sankarit, vaan retroon vahvasti kallellaan olevaa tämän päivän USA:n listojen menestyskiekkoa. No, ehkä juuri siksi tämä on ihan kuunneltava kiekko vanhalle soul-diggarillekin. Ja ihan juniori ei enää ole R. Kelly itsekään - mies täytti juuri 45 vuotta, joten jokohan miehen naismakukin on jo kypsynyt aikuisikään...

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ***)

Al Olive:
Dream
CD €22.00
Alolive.com (USA), 2010
Minulla oli mahdollisuus nähdä Al Olive livenä vuoden 2011 alussa Blackpoolin Luxury Soul Weekenderillä, jonne hänet oli hälytetty ylimääräiseksi vierailijaksi, joka heitti yhden puolen tunnin setin taustanauhojen päälle laulettuna. Puuroisin ja tunkkaisin soundein taustanauhojen päälle Al Olive ei todellakaan vakuuttanut, ja jäi vaikutelma, että onkohan suosio saavutettu ulkoisin avuin. Tuossa vaiheessa tämä albumi oli kuitenkin itsellenikin vasta tilauksessa, ja albumi kyllä osoittaa, että kykyjä miehellä on. Al Olivelta oli poimittu tuoreelle Expansion-kokoelmalle raita Slow Down, jolla Al todellakin kuulostaa nuorelta (1980-luvun alun) Luther Vandrossilta, ja samaa Vandross-tunnelmaa ilmentää tämä albumi.
Toki materiaali ja ennen muuta levyn taustat eivät ole Vandross-tasoa, mutta tuo laulanta on todella lupaavaa, ja Alilla olisi kaikki ainekset kehittyä uudeksi soul-tähdeksi. Ongelmana on tietysti se, että levyteollisuus USA:ssa tuottaa isoilla merkeillä vain lista-R&B:ta vocoder-suodatettuine autotune-lauluineen ja näillä pienillä indie-luomuksilla on myyntiä vain CD Babyn indie-markkinoilla netissä, jolloin levyjen myyntiluvut laskettaneen satoina tai korkeintaan tuhansina kappaleina. Vaikea kuvitella, että Alista kehittyisi mikään Vandrossin kaltainen megatähti. Vähintäänkin hänen pitäisi osallistua johonkin X Factor-kisaan tai vastaavaan, jotta saavuttaisi suurempaa suosiota.
Al on säveltänyt 11-raitaisen albumin kaikki laulut (plus bonuksena remix-versio Slow Downista), joka voi myös rajoittaa miehen mahdollisuuksia murtautua suurempaan tietoisuuteen, sillä säveltäjänä hän ei ole samaa tasoa kuin vokalistina. Taustat ovat indie-tuotannoksi aivan OK tasoa, ei suuria sovituksellisia oivalluksia tai hienoja muusikkosooloja, mutta jo se, että taustoilla soittaa oikeita muusikoita ja jopa oikea rumpali, on tietenkin melko poikkeuksellista tänä päivänä.
Ehkä parasta mitä Al Oliven urakehityksen kannalta voisi tapahtua olisi se, että Expansionin Ralph Tee tai joku vastaava ottaisi miehen suojatikseen ja Al pääsisi levyttämään laatu-soulia laadukkaassa musiikillisessa ympäristössä. Tällaisen omakustanteisen indie-julkaisun suurin rooli lieneekin oikean levytyssopimuksen shoppailu. Toivottavasti tärppää.

Tilaa verkkokaupastamme
(Rating: ***1/2)

Terisa Griffin:
Soulzophrenic
My Naked Soul Productions (US), 2011
CD €24.00

Viisi vuotta ehti kulua Terisa Griffin:in edellisestä, järisyttävän väkevästi lauletusta soul-albumista My Naked Soul, kun Terisa saa vihdoin uuden albumin Soulzophrenic julkaistua omalla labelillaan. Edellisellä albumilla kriitikot rinnastivat Terisaa niin Ledisiin kuin Anita Bakeriin, mutta niin syväluotaavaa ja rankkaa on Terisan vokalisointi, että Terisan vanha esikuva Aretha Franklin ei myöskään ole enää kaukana. Ja nyt kun Ledisi on vaihtanut tyylinsä lista-R&B:ksi, niin Terisa jatkaa perinteisen soulin parissa, ja on tosiaan kaukana hittisoundeista. Taustoilla soittavat aidot muusikot ja mm. aito jousisektio.
Albumin alkupuolella vyörytetään toinen toistaan latautuneempia, dramaattisia balladeja, ja vasta albumin loppupuolella tulevat vastaan ensimmäiset nopeatempoisemmat raidat. Niiden joukossa on yksi albumin parhaista hetkistä, Over and Over, jolla kuullaan mm. trumpetti- ja pianosooloilua muhkean bassopohjan yllä, ja Terisa intoutuu lopussa skattailemaankin. Upea raita! Simply Beautiful on samoin rakennettu mehevän basso-pohjan ylle, ja myös This Time I'll Be Sweeter on miellyttävä midtempo-soul-raita.
Balladeja on pitkä rivi, ja ne kaikki ovat hurjalla latauksella tulkittuja. Sävelminä mieleenpainuvimmat ovat albumin alkuun sijoitetut You Got Me ja What about Me sekä sanoitusten mukaisesti jousilla väritetty My Violin. R&B-henkisin raita I'm Wondering on hyvä sävelmä ja sisältää vahvaa yhteiskunnallista sanomaa lyriikoissaan.
Vuoden soul-albumin ainesta, ja täysin edeltäjänsä My Naked Soul tasoa, jopa parempi!

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ****1/2)

Aretha Franklin:
Woman Falling out of Love
CD €28.00
Aretha's Record (USA), 2011
Aretha Franklinin uusin albumi julkaistiin USA:ssa jo toukokuussa Arethan omalla levymerkillä, mutta levy oli myynnissä ainoastaan Walmart-ketjussa, ja sekin veti levyt pois myynnistä, kun ilmeni, että yhdellä raidalla oli 7 sekunnin mittainen valmistusvirhe, joka oli kaikissa kopioissa.
Joka tapauksessa itse levy on aivan erinomainen, sataprosenttista kunnon soulia, ilman mitään kompromissejä ja mielistelyjä listasoundien suuntaan. Soitinvalikoima on hyvin kosketinsoitinpainotteinen, mukaanlukien syntetisaattorit, mutta akustista pianoa käytetään paljon, ja monin paikoin soundi on hyvinkin juureva, ja jopa gospel-väritteinen. Tuottajana on enimmäkseen Aretha itse.
Avausraita, rehevä balladi How Long I've Been Waiting on heti klassista soulia, ja Aretha kuulostaa laulajanakin olevan täysissä voimissaan, vaikka viime aikoina on luettu erilaisista sairauksista. Kakkosraitana on tribuutti B.B. Kingille, tämän bravuuri Sweet Sixteen, joka vedetään asiaankuuluvin blues-sävyin, mutta kitaristi Teddy Richards on kuin varjo esikuvasta.
Takaisin souliin päästään seuraavalla raidalla This You Should Know, joka onkin Arethaa omimmillaan, kiehtovasti rönsyilevä balladi, jolla Aretha viljelee runsaita ad lib-osuuksia. Albumin suurin suosikkini on kuitenkin kenties muodostumassa raidasta U Can't See Me, jolla Aretha skattailee vapautuneesti jazz-henkisessä keinuvassa midtempo- pohjassa, jota maustetaan pianosooloilulla. Tätä kuunnellessa todella tulee tunnelma, että Aretha on edelleen omassa sarjassaan, ja jäljittelijät tulevat yhä matkan päästä.
Se levyn valmistusvirhe katkaisee muutamaksi sekunniksi muuten miellyttävän piano- ja jousitaustaisen balladin A Summer Place. Ronald Isley vierailee The Way We Were-versiolla, ja Norman West on kirjoittanut upean balladin Put It Back Together Again, joka on jälleen täyttä asiaa. West jätti sivumennen sanoen haasteen rojalti- rikkomuksesta tuon kappaleen julkaisemisesta albumilla.
Levyn viimeisillä raidoilla sukelletaan perinteisemmän gospelin syövereihin, ja yhdellä niistä Aretha soittaa vain pianoa, kun laulusta vastaa Arethan poika Eddie Franklin, joka osoittaa olevansa täysin varteenotettava vokalisti. Täyttä tavaraa!

Tilaa verkkokaupastamme
(Rating: ****1/2)

Lynne Fiddmont:
Lady
MidLife (US), 2010
CD €24.00

Uutuuksista ei enää voida puhua Lynne Fiddmontin ja Eumir Deodaton vuoden 2010 julkaisujen yhteydessä, mutta kun molemmat ovat jääneet sivuillamme esittelemättä, ja kuuluvat silti jazz-henkisen soulin kestosuosikkeihin edellisen 12 kuukauden ajalta mm. Serious Soul Charts-listallamme, käydään levyt lyhyesti läpi.
Lynne Fiddmontin debyyttisoololevy Flow oli vuoden 2006 parhaita soul-levyjä, ja tuon soul-albumin päätösraitana oli yksi jazz-laulu, versio Billie Hollidayn standardista No Regrets. Tämä uusi albumi Lady jatkaa sitten suoraan tuosta, ja nyt Lynne versioi kokonaisen albumin Billie Holliday-klassikoita. Äkkiseltään ajateltuna Lynne Fiddmont ei hillityn soft-linjan edustajana ole lainkaan sovelias esittämään Billie Hollidayn materiaalia, mutta Lynne on tehnyt oikean ratkaisun, eikä yritäkään kopioida millään tavalla alkuperäisesityksiä, vaan tekee niistä kepeitä ja paikoin Bossa Nova -henkisiä herkkiä tulkintoja. Lynne ei ole myöskään mikään ensikertalainen Holliday-laulujen parissa, sillä hän on esittänyt Billie Holiday'ta Los Angelesissa pyörineessä musikaalissa.
Tämä levy ei siis edusta jazzia vaan on edelleen soulia. Taustoilla soittavat jazz-funk-maestrot Gerald Albright, George Duke, Kirk Whalum, Christian McBride etc. ja eleganttien, usein Latin-vivahteisten taustojen ylle Lynne tulkitsee omalla aistikkaalla, hienostuneella tyylillään tuttuja ja vähemmän tunnettuja Billie Holiday-lauluja. Tsekkaa YouTubesta videot kappaleista All the Way ja I Cover the Waterfront, ja jos ne kiehtovat, loppu albumi on enemmän kuin suositeltava.

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ****)

Eumir Deodato:
The Crossing
CD €19.90
Expansion (UK), 2010
Myös pianisti-tuottaja Eumir Deodaton uusin album The Crossing on ollut saatavana jo liki vuoden ajan, eli se julkaistiin marraskuussa 2010, mutta vielä kesällä 2011 levy oli kolme kuukautta Serious Soul Chartin ykkösenä. Tämäkin saattoi herättää hämmästystä niissä, jotka tuntevat Deodaton joko Kool & the Gangin pop-disko-aikakauden tuottajana tai hänen omilta pop-disco-jazz-levyistä 1970- ja 1980-lukujen taitteesta.
Nyt brasiliaissyntyinen Deodato kuitenkin on kaukana Kool & the Gang-linjoilta, ja esittää mm. Novecento ja Londonbeat-yhtyeiden kera raikasta soul-jazzia, jossa hän itse soittaa sähköpianoa ja lauluosuuksia hoitavat mm. Al Jarreau, Novecenton Dora Nicolosi ja Londonbeatin Jimmy Helms. Nämä kolme laulajaa vierailevat myös albumin kolmella ensimmäisellä raidalla Double Face, I Want You More ja The Crossing, jotka ovat omat suosikkini albumilta ja ovat soineet kymmeniä kertoja omissa CD-soittimissani kuluvan vuoden aikana. Kappaleiden hienostuneita jazz-taustoja kuorrutetaan mm. huilulla, pasuunalla, saksofonilla ja trumpetilla. Tyylikkäitä jazzahtavia sooloja tarjoillaan paitsi sähköpianolla, myös kitaralla. Meno on hyvin hillittyä, ja tosiaan pikemminkin soul- ja groove-henkistä kuin mitään varsinaista jazzia. Kolmannella raidalla Jimmy Helmsin miehekästä ääntä suodatetaan ikävä kyllä paikoin Autotune-menetelmällä vocoder-maiseksi.
Night Passage tarjoilee edelleen hillityn tyylikästä ja kesäistä soul-jazzia, nyt Incognito-maisena instrumentaalina. Incognito on hyvä vertailukohta myös mukiinmeneville soul/jazz- kappaleille No Getting Over You ja Rule My World. Gershwin- klassikon Summertime instrumentaaliversiossa olen jo kuulevinani vanhaaa Deodaton disko-soundia. Jousi- ja puhallinsektiot ovat aitoja, mutta hyvin vaimeiksi miksattuja. John Tropean fuusio-kitara-soundi hallitsee raidan loppupuolta.

(Rating: ***1/2)

Ledisi:
Pieces of Me
Verve Forecast (US), 2011
CD €22.00

Ledisi ja Jill Scott ovat olleet jo yli 10 vuotta neo-soulin johtavat naisartistt, ja kesäkuussa 2011 molemmilta saatiin lähes samaan aikaan uudet albumit, jolloin niitä on mielenkiintoista vertailla keskenään. Näyttää siltä, että Jill Scott vie nyt selvästi pidemmän korren niin kaupallisen kuin musiikillisen menestyksen osalta.

Ledisi saavutti edellisellä albumillaan Turn Me Loose ensi kertaa Billboardin R&B-listan ykkössijan, ja menestys tuli kompromissilla upottaa Ledisin edelleen vahva ja eläytyvä laulanta standardi-R&B-listasoundeihin. Edellisellä levyllä oli kuitenkin vielä jokin myönnytys vielä Ledisin aiempaan jazzahtavampaan ja sielukkaampaan suuntaan, ja tuottajina olivat pääosin soulin isot nimet Jimmy Jam & Terry Lewis, Raphael Saadiq, Rex Rideout, ja vain parilla raidalla nuoremman sukupolven hip hop -miehet. Nyt ohjakset on jo selvemmin annettu hip hop-sukupolvelle, ja myös Will Downingin aisaparina maineeseen noussut Rex Rideout myötäilee kovasti R&B-linjaa. Lopputuloksena on jo täysin "tyylipuhdas" tämän päivän R&B-levy, jolta kaikki epäkaupalliset soul/jazz-ainekset on huolella karsittu.
Ledisiä ei itseään onneksi ole onnistuttu kesyttämään laulajana, mutta monet melodiat kiertävät R&B-tyylin simppeleitä riffejä, ja taustat ovat ehtaa ankeata R&B-naksuttelua ja koplottelua, aidot instrumentit maustavat lähinnä Rideoutin tuotoksia, mutta niilläkin taustalle vaimennettuina. Soul-palstoilla ei kehuja ole juuri tippunut, eniten on tykätty Jaheim-duetosta Stay Together, joka balladiduettona onkin soul-henkisintä antia levyllä, ja kaksikon laulanta myötäilee usein sielukkaina päällekkäisosuuksina, ei pelkkänä vuorotteluna. Avaussinkku ja nimikappale Pieces of Me on myös ihan kelpo sävelmä, joka käynnistyy lupaavasti rauhallisen pianotaustan ylle, kunnes hallinnan ottaa kankea rumpukone. Coffee puolestaan starttaa Grover Washington Jr.-samplella, mutta latistuu sitten nopeasti tuttuihin R&B-sävyihin. On mielenkiintoista huomata, että R&B-sukupolvi on palannut alle kolmen ja puolen minuutin lauluihin. Ehkä tämä kuvastaa sitä, että kun sävelmissä ei ole aineksia enempään, ja kun taustoissa ja sovituksissa ei ole yhtään kuunneltavaa, kappaleet on syytä pitää lyhyinä, kun soulissa ja funkissa juuri kiehtovat instrumenttiosuudet pitkittivät kappaleita.

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: **1/2)

Jill Scott:
The Light of the Sun
CD €19.90
Blues Babe/Warner (US), 2011
Jill Scott on kulkenut omalla urallaan hyvin erilaisia latuja kuin Ledisi, vaikka yhteistä molemmille ovat olleet hetkittäiset sukellukset jazzin puolelle ja vahva laulanta. Jill Scottin ei kuitenkaan ole tarvinnut yrittää hankkia katu- ja hip hop-uskottavuutta teennäisillä lyöttäytymisillä hip hop -tuottajien armoille ja kosiskella R&B-menestystä kopioimalla tuoreimpia listasoundeja, kun Jill aloitti uransa jo vahvasti hip hop -sävyisellä puhelaululla ja on sen jälkeen pikemminkin hankkinut kredibiliteettiä myös vokalistina kuin toisin päin. Joka tapauksessa Jill Scott pystyy luomaan itse paremmin omaa musiikkia ja tekemään musiikkia omilla ehdoillaan, siinä missä Ledisi on nyt hyvin pitkälle R&B-tuottajien marionetti ja laulaa sitä, mitä tuottajat katsovat hänelle parhaaksi.
Toki Jill Scottinkin levyllä on reipas annos standardi-R&B-listasoundin mukaisia lyhyitä ja riffimäisiin sävelmiin rakentuvia lauluja, mutta vastapainoksi on sitten mm. yli 9-minuuttinen ja pitkiä aitoja instrumentaaliosuuksia sisältävä Le BOOM Vent Suite, joka edustaa juuri sellaista omaehtoista ja persoonallista linjaa, joka useimmilta tämän päivän R&B-artisteilta puuttuu. Tässä onkin suurin ero esim. 1970-luvun soul-musiikin ja 2000-luvun R&B:n välillä: kun tunnetuimmilla 70-luvun artisteilla oli kullakin oma tyylinsä ja kyky kehitellä omia soundejaan, 2000-luvun R&B-artistit kopioivat listasoundeja niin orjallisesti, että kaikki levyt ovat kuin samasta tuubista. Tällä levyllä etenkin balladit ovat täysin Jill Scottin omaa linjaa, mm. Larry Goldin jousisektion värittämä hienostunut Hear My Call, joka on äärimmäisen kaukana lista-R&B-formaatista.
Tietysti tuosta samaan putkeen pakottamisesta voidaan syyttää mediaa ja radioasemia, mutta Jill Scottin esimerkki osoittaa, että paras menestys voidaan saavuttaa tulemalla ulos tuosta putkesta. Jill Scott taisteli itsensä ulos Hidden Beachin kuuden albumin sopimuksesta, ja tuoreimmissa haastattelu-kommenteissa Jill toteaa: "Music shouldn't be a chore or feel like any kind of burden. It's free and alive. And that's where I am."
Albumin kaupallisena vetonaulana on yllättäen ollut 70-luvun Al Green ja Donny Hathaway -soundeja myötäilevä miellyttävä, letkeä Anthony Hamilton-duetto So In Love, jota kehtaa tosiaan kutsua souliksi eikä R&B:ksi. Jännää, että on pitänyt murtautua major-yhtiöiden tallista ulos, että voi tällaista levyttää ja tällä menestyä - albumi nousi ei pelkästään R&B-listan ykköseksi Billboardissa, vaan koko top 200 -albumilistan ykköspallille. Hienoa - toivottavasti tämä on omiaan murtamaan muitakin R&B-tähtiä ulos levy-yhtiöiden saneluputkesta ja soundillisesta umpiokuplasta.

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ***1/2)

Patti Austin:
Sound Advice
Shanachie (US), 2011
CD €22.00

Patti Austinin uutuudesta oli Amazon.co.uk:ssa harvinaisen osuva asiakasarvio, jossa annettiin levylle kaksi tähteä viidestä, ja kerrottiin, että Patti on edelleen hyvässä vedossa laulajana, mutta ongelma on lauluvalinnoissa. Täsmälleen näin, Pattin vokalisointi on toki upeata, mutta kuka haluaa, että sitä haaskataan esittämään rock/pop-lauluja ja viihdeklassikoita á la My Way? Tämän albumin laulujen originaaliesittäjiä ovat mm. Bob Dylan, Paul McCartney & Wings, Rolling Stones, Bill Withers ja Brenda Russell, mikä kuvastaa parhaiten levyn linjaa. Kun kaiken kukkuraksi tuottajana on vanha antisuosikkini Greg Phillinganes, joka vahvistaa antisuosiotaan pistämällä Pattin äänen suodattumaan paikoin autotunein läpi (yäk!) ja taustalle rock-vinkukitaraa. Jos jotain positiivista taustoista hakee, niin oikeata rumpalia on käytetty kiitettävästi, joskin meno on tosiaan enemmän rock-osastoa kuin soulia. Parilla raidalla on lisäksi vahvoja gospel-sävyjä, kuten avausraidalla You Gotta Be, joka oli alun perin Des'reen vuoden 2000 hitti. Soul-vinkkelistä parhaaksi hetkeksi jää Jacksons-cover Give It up. Kaiken kaikkiaan Pattin uran pohjakosketus.

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: **)

Rena Scott:
Take Me Away
CD €22.00
Amor Records (US), 2010
Toinen pitkän linjan soul-laulajatar Rena Scott onnistuu paljon Pattia paremmin uutuuslevyssään, vaikka levy onkin matalan budjetin omalle levymerkille tehty äänite. Taustoilla rumpukone-syntiikka-jumpsetta sävytetään sentään Ron Brownin saksofonisooloilla.
Renaa voisi nyt Teena Marien poismenon jälkeen jopa luonnehtia sielukkaimmaksi valkoiseksi soul-laulajattareksi. Rena aloitti laulajanuransa Aretha Franklinin taustalaulajana, ja tuosta kipinän souliin saatuaan on levyttänyt silkkaa soulia omalla urallaan. Levytysura alkoi pikkusinkuilla Little Rena Scott -nimellä 70-luvulla, ja kesällä 1978 Rena duetoi Michael Hendersonin kanssa soul-listojen kolmoshitin Take Me I'm Yours, joka sivumennen sanoen on edelleen omilla listoillani soul-historian paras duettoesitys! Tätä seurasi Mtume/Lucas-parivaljakon tuottama albumi, jolla vuoroteltiin diskoilun ja sielukkaiden balladien välissä, joukossa alkuperäisesitys klassikosta If I Had a Chance, josta Walter Jackson levytti vuonna 1983 tunnetumman version. 80-luvun jälkeen Rena on harvakseltaan putkauttanut markkinoille indie-merkeiltä uusia albumeita, jotka debyytin tapaan ovat olleet epätasaisia, mutta kaikilla on ollut omat sielukkaat kohokohtansa.
Niin tälläkin uutuudella, jolla keskinkertaisia cover-versioita (Don't Ask My Neighbors, Joy and Pain, Dr. Feelgood) enemmän ilahduttavat uudet, Renan itse kirjoittamat sävelmät. Etenkin avausraita Each Day Is Better on kertaheitolla mieleen iskostuva, sielukas uusi soul-sävelmä. Something I Wanna Say on hienoa klassista balladisoulia Ron Brownin sopraanosaksofonin jatkuvasti säestämänä. Paras cover-tulkinta on edelleen Brownin fonin vahvistama Can You Stop the Rain, joka on alun perin Peabo Brysonin ohjelmistosta.

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ***1/2)

Lillo Thomas:
Come and Get It
Fitingo (US), 2010
CD €18.90

Olipa yllätys huomata, että 80-luvun puolivälin tähdet Lillo Thomas ja Freddie Jackson julkaisivat marraskuussa 2010 perä perää pitkästä aikaa uudet albumit. Lillo Thomasin edellisestä pitkäsoitosta on vierähtänyt huikeat 23 vuotta, ja miehen 80-luvun CD-painokset vaihtavat käsiä tänä päivänä isojen seteleiden kanssa. Kaikki kolme miehen 80-luvun albumia on kuitenkin saatavan myös laillisina download-latauksina (esim. Applen itune-storesta 6,99 euroa per albumi). Lillo oli nuorukaisena olympia-tason sprintteri, joka siirtyi urheilusta viihdeteollisuuden pariin esiintymällä aluksi laulajana mm. Eddie Murphyn kanssa ja sitten Kashif-tallin taustalaulajana ja laulunkirjoittajana. Oma soololevytysura käynnistyi vuonna 1983 albumilla Let Me Be Yours, ja kaksi seuraavaa albumia All of You ja Lillo ylsivät Billboardin soul-listan top teniin. Tuon vuoden 1987 Lillo-albumin jälkeen miehestä ei kuitenkaan kuultu aikoihin musiikkipiireissä mitään, ja miehen kerrottiin siirtyneen taidemaalariksi ja näyttelijäksi.
Sitten yllättäen 20 vuoden tauon jälkeen Lillo julkaisi heinäkuussa 2008 download-singlen How Can I Look Her in the Eye, ja perään lupailtiin kokonaista albumia, jota saatiin odottaa aina marraskuuhun 2010 asti, mutta nyt uusi albumi on tosiaan julkaistu. Freddie Jacksonin tapaan Lillo on hankkinut levylleen vanhoja 80-luvun partnereita taustoilleen, sillä kahdella raidalla tuottajana vierailee Paul Laurence, muusikkoina on tuttuja 80-luvun nimiä kuten Timmy Allen, Fred McFarlane ja Ron Jenkins, ja taustalaulajina Audrey Wheeler ja Paul Laurence.
Itse pidin kovasti joistakin Lillon 80-luvun klubiraidoista, jotka olivat Kashif-tallin syntetisaattori-funkia parhaasta päästä, mutta jostain syystä näitä ei tarjoilla uutuudella lainkaan, vaan Lillo keskittyy balladeihin. Niillä hän on aina ollut ohutäänisempi versio Freddie Jackson-linjasta, ja kun sävelmät ovat pääosin Lillon omia ja varsin keskinkertaisia, niin levy jättää hieman vaisun vaikutelman. Parhaaksi hetkeksi nousee ainoa Paul Laurence-sävelmä Baby Girl. Yleissoundi on tuollaista Marvin Gayen Sexual Healing -linjaista neutraalia ja vähän steriiliä ohjelmoitua kosketinsoitin- ja rumpukonemenoa, ja vain siellä täällä pilkahtaa jokin oikeasti soitettu instrumentti. Jotakin kertoo myös se, että Parker McGeen säveltämä 70-luvun country-pop-hitti I'd Really Love to See You Tonight erottuu levyltä edukseen.

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: **1/2)

Freddie Jackson:
For You
CD €22.00
eOne (US), 2010
Freddie Jackson onnistuu Lillo Thomasia huomattavasti paremmin uutudellaan For You. Freddie Jacksonin uran alkupuoli 80-luvulla oli yhtä juhlaa neljän peräkkäisen ykkös-albumin myötä, joista kaksi ensimmäistä myivät platinaa ja kaksi seuraavaa kultaa. Ykkössinkkujakin ehti kertyä peräti 10, joista viimeinen vuonna 1991. Sen jälkeen menestys tuli nopeasti alas, oikeastaan ensisijaisesti siksi, että vuoden 1991 jälkeen trendit R&B-listoilla muuttuivat nopeasti suosien uusia street-soul- ja R&B-artisteja, ja perinteisen soulin menestys hiipui nopeasti. Myös Freddien yritykset uudistaa tyyliään balladilinjaansa R&B-henkiseksi olivat tuomittuja epäonnistumaan. 2000-luvulla Freddie pystyy jo nojaamaan nostalgiaan ja vanhaan "klassiseen" tyyliinsä, ja uusi albumi ei räpellä muotisoundien perässä, vaan on pitkälti vanhaa linjaa hieman uusituin soundein. Tämä on varmasti oikea ratkaisu, sillä balladitulkkina mies on edelleen omaperäinen, sielukas kieputtelija, kunhan vain saa riittävän laadukkaita sävelmiä käsittelyynsä. Tällä levyllä mitään ei ole jätetty sattuman varaan, kun säveltäjänä ja tuottajana on Barry Eastmond, joka vastasi Freddien kultakauden useimmista ykköshiteistä. Apureinaan Barryllä ovat vielä mm. Gordon Chambers ja Gary Brown. Ei tuolla kokoonpanolla ja perinteisellä linjalla voi oikeasti epäonnistua, joskin tietysti sama vanha kritiikki yllätyksettömyydestä ja varman päälle peluusta pätevät kuin Freddien alkuvuosien levyihinkin. Jo kappaleiden nimet puhuvat puolestaan: A Dozen Roses, Slow Dance, A Little Taste jne. ja tiedät todella etukäteen mitä saat. Joukossa ei ole yhtään epäonnistunutta raitaa, jos kohta unohtumattomat klassikotkin puuttuvat. Erittäin varmaa ja klassista Freddie Jackson -balladilinjaa edustavat kuitenkin mm. avaus I Don't Wanna Go, A Little Taste, What's on Your Mind ja duetto Sara Devinen kanssa Definition of Love.
Lisäksi albumilla kuullaan sellainenkin ihme kuin hyvätasoinen uptempo-raita, jotka ovat olleet Freddien uralla valitettavia harvinaisuuksia. Say Yeah on kuitenkin aivan onnistunut lajissaan.
Ajan henkeä kaupallisesti kuvastaa hyvin se, että albumi ei noussut USA:n R&B-listan top sataan, ja myös avaussinkku I Don't Wanna Go jäi sijalle 69, mutta Englannin soul-spesialistien listalla Sweet Rhythm Chartsilla (Echoes/Solar radio) albumi on tätä kirjoittaessa kakkosena. Eli ei tämä levy ole tämän päivän listamusiikin ostajille, vaan suunnattu suoraan nostalgian nälkäisille Freddie Jacksonin vanhoille faneille, jotka haluavat kuulla pitkästä aikaa uutta Eastmond/Jackson-musiikkia.

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ***1/2)

Elisabeth Withers:
No Regrets
eOne (US), 2010
CD €22.00

Elisabeth Withers on 35-vuotias entinen Broadway-laulaja, jota levyteollisuus yrittää nyt nostaa R&B/Pop-tähdeksi. Elisabethin debyytti julkaistiin Blue Notella, mutta levyllä ei ollut mitään tekemistä jazzin kanssa vaan musiikillisesti tyyli vaihteli lista-R&B:stä souliin ja rockiin. Uutuuslevy No Regrets on uudella levymerkillä eOne (jolle myös Freddie Jackson siirtyi), mutta täysin edeltäjänsä kaltainen sekoitelma eri tyylejä. Levy-yhtiön hapuilusta ja epävarmuudesta siitä, mihin suuntaan artistia pitäisi ohjata, kertoo hyvin se, että Soultracks.com:in ennakkoarvion jälkeen vaihtui vielä albumin otsikko, kansikuva, kappalejärjestys ja osin levyn sisältökin - eniten kehuja Soultracksissa saanut raita hyllytettiin! Lopulta albumilla on 12 raitaa. Onneksi avausraidaksi kaavailtu syntiikkarock Rock & Rain piilotettiin albumin loppupäähän, ja albumi avataan nyt Barry Eastmondin tuottamissa soul-sävyissä. Laulajanahan tämä Elisabeth on kiistämätön lahjakkuus, kyse on vain siitä, pääseekö hän koskaan levyttämään arvoistaan materiaalia. Soultracksin arviossa todettiin, että vaikka artisti on 35-vuotias, levyteollisuus haluaa että hän kuulostaa 16-vuotiaalta, ja tämän albumin R&B-raidat ovat tosiaan tyypillistä Ryntäät & Berse -osastoa, jolle kohderyhmän keski-ikä lienee 16 vuotta, mutta ostavatko he levyä, jonka kannessa on heidän äitinsä ikäinen laulajatar? Balladeilla kuuluu välillä läpi, että Elisabethista yritetään uutta Whitneytä tai Toni Braxtonia. Gordon Chambers kirjoittamalla Bittersweet-balladilla Gordon on itse mukaan duetoimassa ja yrittää aikuisballadi-tunnelmaa á la Lionel Richie. Eastmondin tuottamat raidat ovat eniten soul-makuun, mutta eipä niitä ole kahta enempää. Albumin "huippu"-sijoitukseksi jäi R&B-listalla 87, mitä en ollenkaan ihmettele, sillä kuka haluaa albumia, joka hapuilee joka suuntaan. Kun tarjoaa "jokaiselle jotakin", kaikille jää luu käteen.

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: **1/2)

Lizz Wright:
Fellowship
CD €19.90
Verve (US), 2010
Lizz Wright on Elisabeth Withersin tapaan toinen tummaääninen lahjakas alttovokalisti, jolla olisi potentiaalia vaikka mihin, ja jota on jazz-merkiltä pyritty tekemään tunnetuksi. Debyyttialbumin Salt jazz-sävyistä Lizziä on kuitenkin pyritty ohjaamaan ensin Norah Jonesin folk-pop-linjoille, ja nyt Lizzin neljäs pitkäsoitto coveroi milloin Jimi Hendrixiä, Eric Claptonia ja Angelique Kidjoa. Avausraita on Me'shell N'degeocellon käsialaa, ja välillä lauletaan milloin raamatun säkeitä, milloin gospel-traditionaaleja, milloin afrikkalaisia perinnelauluja ja lopuksi gospel/folk-piirien yhteistä lempivirttä Amazing Graze. Koko kiekko on toteutettu ehdassa luomu-hengessä ja soitinvalikoima on tamburiini-urut-piano-steel-kitara-linjalta. Tunnelma on hyvin gospel-henkinen, eli onhan tämä ainakin mustaa musiikkia edellisiin folk-pop-levyihin verrattuna. Kaupallisesti katsoen hanke oli itsemurha, R&B- tai pop-listoille levy ei noussut lainkaan ja jäi USA:n gospel-listoillakin sijalle 9, kun listan kärkisijat ovat tyypillisesti modernin inspirational-musiikin á la Be Be & Ce Ce Winans-tyyppisen hengellisesti sanoitetun soul/R&B:n hallussa. Nähtäväksi jää, kauanko Verve upottaa rahojaan Lizz Wrightin markkinointiin ennen kuin potkii ulos merkiltä "kaupallisesti ongelmallisen" artistin.
Upeastihan Lizz edelleen laulaa, mutta ei tätä soul/jazz-väelle voi suositella, jollei samalla ole intohimoinen perinteisen gospelin ystävä. Yllättäen Claptonin Presence of the Lord on levyn soul-henkisin raita Oleta Adams-sävyineen, kun taas esim. Gladys Knight & the Pips-cover (I've Got to Use My) Imagination on vedetty "nuotion ympärillä iloisesti tamburiinin tahdissa" -hengessä.

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ***)

Dira:
Something about the Girl
Expansion (UK), 2010
CD €20.16
Indonesiasta kotosin oleva jazz-laulajatar Dira on pitkään ollut innokas Incognito-fani, ja hänen haaveensa toteutui, kun hän on päässyt esiintymään Incogniton kanssa Aasiassa ja nyt yhtyeen johtohahmo Jean-Paul Maunick on tuottanut Diran debyyttisooloalbumin Expansion-merkille. Albumi avautuu todellisella täysosumalla, sillä Inside Love on upea soul-jazz-balladi ja vahva ehdokas vuoden 2010 parhaaksi yksittäiseksi raidaksi. Vaikka Incogniton omat vahvuudet ovat aina olleet soitto- ja sovituspuolella, tämä kappale on helmi jo sävelmänä, ja upea jazz/soul-sovitus sekä Diran tulkinta täydentävät tästä todellisen mestariteoksen - klassikko jo ilmestyessään. Toista samanlaista täysosumaa ei ole albumilla, vaan loppu levy edustaa tyypillisempää Incognito-soundia, mutta etenkin balladi-puolelta löytyy edelleen tasokasta jälkeä. Time out of Time yhdistää jäntevää bassottelua tyylikkääseen klassiseen soul-balladiin, ja Dira muistuttaa jotain huippu-soul-vokalistia, jota en nyt saa mieleeni. Muita laatuballadeja ovat Daydream, Hand on Your Heart, Won't You Come With Me ja Omar-duetto Let's Go Back. Menopuoli on varsin tyypillistä Incognito-soundia, ja nähtäväksi jää, tuleeko Dira esiintymään Incognito-vokalistina myös yhtyeen tulevilla albumeilla.

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ***1/2)

Tarralyn Ramsey:
Beyond the Darkness
CD €20.06
Tarprincel Entertainment (US), 2009
Gospel-vokalisti Tarralyn Ramsey:n levytysura tuo mieleen Tramaine Hawkinsin uran vastaavan kehityksen 1980-luvulla. Eli kyseessä on jälleen laulajatar jumalan armosta, jolla on käsittämätön energia ja voima laulussaan, vaikka ei olekaan fyysisesti missään klassisissa "ison laulajattaren" mitoissa. Kuten Tramainea 1980-luvulla, yritetään Tarralynia nyt viedä R&B-listoille ajanmukaisella listasoundilla. Vuoden 2004 Casablanca-albumi oli fiasko, ylin listasijoitus oli 59, ja tämä uutuus on pärjännyt vielä vaisummin. Levyn on julkaistu Tarralynin omalla levymerkillä, ja musiikki on kompromissi R&B-henkisten koneronksutuksien ja perinteistä gospel-tunnelmaa tavoittelevien balladien välillä. Mutta kun nuo jälkimmäisetkin on osin pilattu ankeilla syntiikka- & rumpukonetaustoilla, ja Tarralynin laulanta kuulostaa päämäärättömältä mesoamiselta, kun melodiat ovat pikemminkin R&B-henkistä riffien kieputtamista kuin kunnon sävelmiä. Sääli sinänsä, sillä jossain tuon tarkoituksettoman keuhkojen tyhjäksi kiljumisen seassa on myös lahjakas vokalisti. Suosittelisin Tarralynille hakeutumista jonkun oikean laulunkirjoittajan seuraan. Albumin viimeinen raita Yes You Can näyttää Tarralynin oikeat kyvyt, mutta pelkäänpä että moni kuuntelija oli luopunut levyn kuuntelusta jo ennen viimeistä raitaa, meinasi käydä sama itselleni.

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: **1/2)

Maysa:
A Woman in Love
Shanachie (US), 2010
CD €22.18
Kahden all-cover-albumin jälkeen Maysa pääsee vihdoin myös uuden materiaalin pariin, joskin pari jazz-standardia on nytkin mukana. Yleistunnelma kääntyykin tällä kertaa jazzin ja bossa novan suuntaan, mutta edelleen vahvasti soulilla maustettuna. Tai pikemminkin sanoisin, että tämä on yhä soulia, mutta maustettuna jazzilla ja brasilialais-sävyillä. Hyvä esimerkki on mallikelpoisesti kehräävä avaus Am I Wrong (For Lovin' You), jolla Maysa laulaa ja välillä kevyesti scattailee bossa nova -rytmin ja jazzahtavan kitarakuvioinnin saattelemana. Kun seuraavalla raidalla vierailee duetoimassa modernin soulin diggarien kestosuosikki Will Downing aistikkaalla balladilla Love Theory, niin on tosiaan laatulevyn tunnelma luotu heti alusta lähtien. Taso ei pääse putoamaan jatkossakaan, vaikka tulee noita versiointeja satoihin kertoihin levytetyistä jazz-standardeista. Niistä onnistuvat erityisesti I Put a Spell on You, Willow Weep for Me ja 'Round Midnight, joiden tunnelmaa on rinnastettu Regina Bellen upeaan 2004 albumiin Lazy Afternoon, ja tämä kuvastaa miten nautinnollista soul-jazz-musisointia levy edustaa. Pari ajanmukaisempaa ja synteettisempää sovitusta hieman rikkoo muuten autenttista klassista jazz-soul-ilmapiiriä, mutta skip-nappulalle ei tarvitse hakeutua koko albumilla. Ehdottoman suositeltava kiekko kaikille Maysan faneille.

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ****)

Adriana Evans:
Walking with the Night
CD €22.18
Expansion (UK), 2010
Vakuutuin itse Adriana Evansin laulutaidoista nähtyäni hänen live-esiintymisensä Luxury Soul Weekenderillä Blackpoolissa 2006, ja näköjään vakuuttui myös tilaisuuden järjestäjä Ralph Tee, joka on nyt julkaissut Adrianan kaksi tuoreinta albumia Expansion-levymerkillään. Adriana on neo-sukupolven esiintyjiä, joka edelleen levyttää debyyttinsä (v. 1997) tapaan Jonathan "Dred" Scottin tuottamana. Musiikissa vaihtelevat akustisemmat, kevyesti jazz-vivahteiset ja paikoin tahallisen retro-maiset 60/70-luvun sävyt sekä koneellisemmat taustat, joita kuitenkin niitäkin väritetään puhaltimilla (trumpetti, flyygelitorvi, huilu), bassolla ja kitaralla. Kombinaatio toimii hyvin ainakin silloin, kun myös lauluissa on melodiaa, kuten 60-lukulaisia Motown-sävyjä lainailevalla Waiting-raidalla tai 70-luvun alun Stax-soundeja muistuttavalla Weatherman:illa, joista on lohkottu sinkut. Hieno on myös Emotions/Minnie Riperton-tyyppinen El Sol, joka on uusi versio Adrianan debyytin kappaleesta In the Sun. Balladeista Adrianan kelpaa säteillä laatusävelmillä Suddenly ja Sooner or Later. Pari keskinkertaisempaa konetaustaista midtempoista karsimalla olisi kokonaisuus säilynyt laadukkaampana ja tasaisempana.

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ***1/2)

Erykah Badu:
New Amerykah Part 2: Return of the Ankh
Motown (EU), 2010
CD €20.00
Erykah Badun viimeaikaiset seikkailut elektronisen musiikin parissa ovat synnyttäneet lähinnä vaivaantunutta oloa kuuntelijoissa, ja vaikka nuo seikkailut eivät näytä vieläkään olevan kokonaan ohi, tämä albumi osoittaa paikoin jo toipumisen merkkejä. Kirjaan myös positiiviseksi merkiksi sen, että Erykah ei yritä R&B-artistein tavoin mahduttaa 70 minuuttia ja 16-20 raitaa albumilleen, vaan on tyytynyt kohtuullisempaan yhdeksään täysimittaiseen raitaan ja 50 minuuttiin. Monet raidat palaavat Badun vanhaan neo-soul-tyyliin, yhdistämällä aidot muusikot ja soul/funk-levyiltä poimitut (ja kansilehtisessä luetellut) samplet. Parhaiten onnistuvat Window Seat, Turn Me Away (Get Munny) ja Ummh Hmm. Grooven hiipuessa latistuu myös tunnelma, sillä balladit ovat ankeahkoja, mutta pakko silti todeta, että tämä on parasta Badua 10 vuoteen sitten vuoden 2000 albumin Mama's Gun-albumin.
Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ***1/2)

Alicia Keys:
The Element of Freedom
CD €18.00
Sony, 2009
Alicia Keysin kaksi ensialbumia esittelivät maailmalle nuoren lahjakkuuden, joka pystyi paitsi esittämään soul-klassikoita uskottavasti, myös säveltämään uusia klassikon veroisia soul-balladeja. Nyt kahdeksan vuotta debyyttialbumin jälkeen vuonna 1981 syntynyt laulajatar on vajonnut levy-yhtiöiden ohjausnuorassa tavanomaisuudeksi, jonka musiikkia ei mikään erota massasta. R&B-tähti Beyonce vierailee albumin pohjanoteerauksella, lastenlaulu-rallatuksella Put It in a Love Song, ja lähes yhtä korneja ovat levyn muut R&B:iin kallellaan olevat menopalat. Päätösraita on Alician versio rap-tähti Jay-Z:n raidasta Empire State of Mind. Balladit ovat levyn kuunneltavin anti, mutta niitäkin voi positiivisimmillaan luonnehtia melodiseksi popiksi, jossa ei ole aistittavissa minkäänlaisia soulia tai muutakaan mustaa väriä. Tämä on varmasti ollut levy-yhtiön tarkoituskin, joten mega-pop-menestys oli taattu - ei siis turhia soul-aineksia kategorisoimaan levyä "mustaksi musiikiksi". Popmatters-saitin arvio tiivisti albumin aika hyvin: "The Element of Freedom is just really well-made elevator music. It’s boring, soulless, and pretentious." Keysin uran pohjanoteeraus toistaiseksi.

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: **)

Marisa Lindsay:
Deeper Love
Thunder Dome Sounds (USA), 2009
CD €19.90
Neo-soul katosi markkinoilta lähes yhtä nopeasti kuin se nousikin vuosituhannan vaihteessa, kun kaikki alan isoimmat nimet siirtyivät musiikillisesti erilaisiin, usein elektronisiin tai jopa rock-henkisiin sävyihin. Tämä on sääli, sillä neo-soul oli virkistävä tuulahdus 2000-luvun alussa, ja retro- ja jazz-sävyt sekä aidot instrumentit toivat musiikkiin raikkautta ja "luonnonmukaisuutta" - Englannisshan Soul Brother yritti lanseerata "luomu-soul"-käsitettä, mikä korosti sitä, että musiikissa käytettiin oikeita soittimia verrattuna läpeensä koneelliseen valta-R&B-listasoundiin. Mutta koneellisiin soundeihin näyttävät siirtyneet hiljalleen kaikki vanhat neo-soul-tähdet, ikävä kyllä.
Pieniltä indie-merkeiltä saattaa kuitenkin edelleen löytyä musiikkia, joka kuulostaa sellaiselta kuin 10 vuotta sitten neo-soul oli, tässä yksi esimerkki. Marisa Lindsay ei ole täysin tuntematon nimi, sillä hänen edellinen albuminsa Submit to Love noteerattiin Soul Expressin listoilla, ja Marisan fonilla vahvasti väritetty Erykah Badu-mainen versio Billie Holliday -klassikosta Lover Man ansaitsi paikkansa Quality Time -palstalle. Albumi oli jazzahtava, mutta vielä hieman epävireisen kuuloinen.
Nyt Marisan toinen albumi Deeper Love jatkaa vahvasti Erykah Badu-linjoilla, ja kun Badu itse on siirtynyt musiikillisesti muihin maisemiin, tämä albumi kuulostaa sellaiselta, jollaisen Badu olisi voinut levyttää 2000-luvun alussa. Marisa on samalla vaihtanut jazz-standardit neo-souliin, mutta aitoja soittimia ei ole vaihdettu koneisiin. Marisan laulanta on paikoin turhankin Badu-imitoinnin kuuloista, vaikka hän pystyy kyllä laulamaan omalla tyylilläänkin. Tasaisen materiaalin joukosta omiksi suosikeiksini ovat nousseet notkeasti rullaava midtempoinen Trippin without Your Love, letkeärytminen I Think I Want to Be in Love sekä erittäin Badu-mainen Upswing.
Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ***1/2)

N'Dambi:
Pink Elephant
CD €19.90
Stax (USA), 2009
N'Dambin kakkosalbumi Tunin' up & Cosignin' on edelleen neo-soulin kulmakiviä, loistokas jazz-soul-albumi, jonka N'Dambi oli levyttänyt Nina Simonen inspiroimana. Ikävä kyllä tuo levy oli samoin kuin monen neo-soul-artistin kohdalla vain ohimenevä kokeilu tuota tyyliä, ja sen jälkeen N'Dambi on harhaillut suuntaa hakien milloin rock- ja milloin kokeellisilla elektro-linjoilla. Nyt kun N'Dambi on päässyt legendaariselle Stax-soul-levymerkille, hieman olisin odottanut enemmän retro-menoa ja paluuta edes akustisempaan ympäristöön, mutta harmillisen monta raitaa on taas ankeata konekopsuttelua. Tuossa ympäristössä ei N'Dambin hieman vaikeroiva ja vaikea laulutyylikään ihastuta. Veteraani-soul-tuottaja Leon Sylvers vastaa monesta albumin latteimmasta sovituksesta, ja hän on albumin tuottaja.
Ne, jotka levyä ovat kehuneet, ovat näköjään innoissaan juuri siitä, että N'Dambi ei nyt retroile, vaan tekee "tämän päivän soundia". Tuo soundi on hyvin pelkistetty, rytmit koneellisia, ja soulia tämä soundi ei juurikaan muistuta, jazzista puhumattakaan. Parhaimmillaan levyn modernit luomukset ovat letkeätä mid-tempo-musisointia, mutta tosiaan vaikeasti lokeroitavissa mihinkään tyylisuuntaan. Sävelminä onnistuneimpia ovat Can Hardly Wait ja Imitator, kun taas tylsimmät matkivat lista-R&B:in kaavamaisia riffailu-melodioita, eli ovat kuin soittorasiakuvioita ja pyörivät lyhyttä kehää. Ei siis ihme, että levy on löytänyt ihailijansa lähinnä R&B-ostajien keskuudesta.
N'Dambin kahdesta ensilevystä diganneille tätä on vaikea suositella. Levyteollisuus osaa tosiaan pilata todellisia lahjakkuuksia muovaamalla väkipakolla heidän musiikkinsa teini-ikäisten R&B-ostajien makuun. Suurta menestystä levystä ei kuitenkaan tullut, vaan se jäi R&B-listalla sijalle 42.

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: **1/2)

Tracy Hamlin:
Better Days
CD €22.00
Kaksi suurta tämän päivän naisvokalisti-suosikkiani Tracy Hamlin ja Vaneese Thomas julkaisivat syksyllä 2009 perä perää uutuusalbumit. Erittäin raikas ja taitava sopraanolaulaja Tracy Hamlin tuli tunnetuksi ensin Pieces of a Dream -jazz-funk-yhtyeen solistina vuosina 2002-2004, ja irtautui sitten soolouralle. Debyyttialbumin arvion löydät edelleen Soul Townin sivuilta. Better Days on Tracyn kakkosalbumi, ja se pyrkii toistamaan hyvin huolellisesti debyyttilevyn konseptin aina Bill Withers-coveria myöten: nyt versioinnin kohteena on Use Me, josta pyritään luomaan maanläheinen ja kevyesti funkahtava tulkinta. Klassista Aretha Franklin-linjan balladisoulia edustaa tällä kertaa puolestaan Until You Come Back to Me, Stevie Wonderin kirjoittama hitti Arethalle vuodelta 1973. Kappale on nyt istutettu ei niin onnistuneeseen kevyeeseen reggae-vivahteiseen poljentoon, antaumuksellisessa tulkinnassa ei ole sen sijaan valittamista. Vaikka Tracy näyttää välttelevän soolourallaan liiallista leimautumista jazz-laulajaksi, onnistuvat tältä albumilta kiistatta parhaiten jazz-tulkinnat. Bonus-raitana tarjoiltava fonin maustama tulkinta At Last-standardista on juureva ja Tracymäisesti värisevä luenta tuhanteen kertaan levytetystä klassikosta. Vielä paremmin Tracy onnistuu Billie Holiday-klassikon Good Morning Heartache kimpussa: hillitty trumpetilla maustettu jazz-tausta luo oivan tunnelman, ja Tracy pysyttelee nyt myös itse selvästi hillitympänä kuin esimerkiksi räjähtävällä My Funny Valentine-irrottelullaan vuoden 2002 Pieces of a Dream-albumilla. Neil Thomasin sävelmä Last Kiss Goodnight on huomattavasti vähemmän tunnettu ja tuoreempi lainaus, hieman Stephanie Mills-sävyissä esitetty balladi.
Loput kuusi raitaa ovat uusia, Tracyn itseksi osaksi kirjoittamia lauluja, jotka edustavat laatu-soulia ja on sovitettu tuottaja Phil Davisin koskettimien hallitsemiin lievästi jazz-vivahteisiin moderneihin taustoihin. Nimikappale Better Days nousee ehkä uusista sävelmistä selkeimmin esiin, kun sen taustaa maustetaan myös saksofonilla.
Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ***1/2)

Vaneese Thomas:
Soul Sister, Vol. One
CD €22.00
Seque Records (USA), 2009
Vaneese Thomas levytti vuonna 2001 täyden kympin modernin soulin albumin Talk to Me, joka on jälleen saatavana. Levystä julkaistiin vuonna 2003 jenkki-painos nimellä A Woman's Love, joka oli siis sama vuoden 2001 levy uusilla kansilla ja yhdellä bonus-raidalla (No Guarantees). Vasta nyt kahdeksan vuotta tuon täysosumalevyn jälkeen Vaneese saa uuden albumin markkinoille. Se on lupaavasti otsikoitu Soul Sister, Volume One, mutta jo alaotsikko A Tribute to the Women of Soul paljastaa, että kyseessä on jälleen kerran all-cover-albumi eli Vaneese tulkitsee vanhoja lähinnä 60-luvun Southern Soul -klassikoita. Sinänsä kappaleet eivät ole tutuimmasta päästä ainakaan niille soul-harrastajille, jotka ovat aloittaneet soulin kuuntelunsa vasta 60-luvun jälkeen, kun materiaalissa on mm. Mitty Collierin, Denise LaSallen, Bettye Swannin, Fontella Bassin tai Linda Jonesin tunnetuksi tekemiä lauluja. Toisin sanoen Vaneese on astunut isosiskonsa Carla Thomasin reviirille ja haluaa näyttää, että häneltäkin käy 60-lukulainen Memphis-soul. Tietenkin joukossa on myös yksi Carlan tunnetuksi tekemä laulu, Comfort Me. Vaneesen tulkinnat ovat vereviä, ja taustaryhmänä ovat aidot muusikot torviryhmineen ja foni-sooloineen, joten varsinaisesti levyssä ei ole mitään vikaa, mutta en voi silti väittää innostuneeni levystä. Etenkin kun joukossa on muutama raita Tina Turner-linjan rokkisoul-ränttätänttämenoa, kuten Tinan Nutbush City Limits. Ainoa uusi laulu, Vaneesen itse sanoittama It's Killin Me on puolestaan bluesia. Modernin soulin diggarit eivät tällaista "näyttöä" Vaneeselta olisi kaivanneet, mutta ehkä tämä sitten lujittaa Vaneesen osakkeita USA:n old school R&B -piireissä. Huonosta levystä ei tosiaan ole kyse, mutta mieluummin kuuntelisin Vaneeselta uutta materiaalia kuin tällaista etelän soulin karaoke-sessiota. Oma suosikkini levyltä on I Had a Talk with My Man, Mitty Collierin vanha bravuuri.

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ***)

Various Artists:
Silky Soul Music - An All Star Tribute to Maze featuring Frankie Beverly
CD €19.90
Brantera CD (US), 2009
Tämä albumi on Frankie Beverlyn pojan Anthony Beverlyn ideoima tribuuttialbumi isänsä vetämälle Maze-yhtyeelle, joka oli ja on varsin arvostettu soul/funk-yhtye, joka yhä kiertuoi esittämässä omaa musiikkiaan, mutta joka ei ole levyttänyt enää sitten vuoden 1993. Tribuutti-albumilla 2000-luvun R&B-tähdet esittävät omia versioitaan tunnetuimmista Maze-klassikoista, musiikki on pyritty pitämään ennemminkin Mazen vanhoilla linjoilla kuin R&B-tähtien omissa soundeissa. Lopputulosta on kehuttu paljon, sillä vaikka alkuperäistä Maze-levyjen tunnelmaa ei tavoitetakaan, monet R&B-tähdet ovat ymmärtäneet, että on parempi yrittää muovata omaa tyyliä Mazen musiikillisessa hengessä kuin yrittää muokata Mazen klassikkoita nykyisiin R&B-sävyihin. Sellaiset artistit kuin Kem, Raheem DeVaughn ja Joe muovaavatkin aivan luontevasti ja notkeasti omaa soundiaan vanhaan Maze-henkeen. Ledisi irrottelee aika odotetusti hieman reippaammin jo Happy Feelin's-tulkinnallaan, sen sijaan Mary J. Blige selvästi epäonnistuu omalla irrotteluyrityksellään Before I Let Go:sta. Mint Conditionin tulkinta Mazen funk-bravuurista Back in Stride menee Mint Conditionin omaa linjaa noudattaen turhan synteettiseksi, mutta Avant onnistuu odotettua paremmin Joy & Pain-klassikon uusintavedoksessa. Ei tämä toki alkuperäisten tasolle yllä, mutta aivan kelpo tribuutti joka tapauksessa.
Netistä arvioita lukiessani huomasin, että nuorempi sukupolvi ei näytä levylle ihmeemmin lämmenneen, kun musiikki on R&B-tähdistä huolimatta tehty Mazen vanhassa smooth-soul-hengessä. Vastaava vastakkaisasettelu oli jo 70-80-luvulla, sillä Mazen musiikki ei ollut niinkään vanhan 60-luvun raspikurkku-soul-väen makuun vaan enemmänkin pehmeämpiä nyansseja arvostaneen nuoremman soul-funk-sukupolven mieleen. Nyt taas hip hop -kansalle musiikki voi olla liian säyseätä. Toivotaan, että tämä kuitenkin innostaa nuorta sukupolvea tutustumaan originaaleihin.
Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ***1/2)

Will Downing:
Classique
CD €17.90
(USA), 2009
Will Downing on ollut 90- ja 00-lukujen laatu-soulin kestosuosikki, mutta hieno ura oli katketa vakavaan sairauteen, kun mies sairastui harvinaiseen polymyositis- eli monilihastulehdus-sairauteen, joka vei miehen sairaalaan pitkäksi aikaa. Kuntoutuminen on kuitenkin nyt ilmeisen pitkällä, sillä vaikka edellisellä albumilla After Tonight kuului vielä haastavat olosuhteet, joissa levy oli äänitetty, nyt mies kuulostaa kutakuinkin samalta kuin ennen sairastumistaan. Vuoden 2009 albumi Classique oli Soul Expressin kuukauden levy jo heinäkuussa, ja albumia on ehdotettu jopa Downingin uran parhaaksi. Hienosta levystä onkin kyse, vaikka itse noteeraankin vielä miehen debyytin ja etenkin vuoden 1991 A Dream Fulfilled -kiekon miehen parhaiksi. Classique on joka tapauksessa ajatonta laatusoulia alusta loppuun, taustoja sävyttävät hienot jazz-vivahteiset taustat oikeine muusikoineen, sävelmät ovat laadukkaita ja yleistyyli Downingille viime vuosilta tuttuun tapaan hillitty ja aikuismainen. Downingin oma laulanta ei ole samalla tavoin enää värikästä ja vahvaa kuin miehen ensilevyillä, vaan tyyli on hakeutunut pikemminkin Luther Vandrossin tyhjäksi jättämälle tontille. Rankinta vokalisointia levyllä esittääkin vieraileva solisti Phil Perry yhdellä albumin cover-versioista, The Originalsien balladiklassikolla Baby I'm for Real (joka on Marvin Gayesävelmä). Muita tämänkertaisia lainailuja ovat Barry Whiten bravuuri I'm Gonna Love You a Little More Baby vähemmän orkesteroidussa, mutta silti onnistuneessa taustassa, sekä vähemmän tunnetut originaalit, Gary Taylorin sävelmä (ja Manhattansien aiemmin levyttämä) I Won't Stop sekä vanha country-laulu Statue of a Fool, josta juurevimmat versiot löytyvät David Ruffinin ja David Sean ohjelmistosta. Mikä parasta, albumilla on myös loistoluokan uusia sävelmiä, joista etenkin Something Special on vuoden 2009 aatelistoa, More Time (Tic Toc) on väritetty tyylikkäällä sähköpiano- sooloilulla. Koko albumilla ei ole yhtään heikkoa hetkeä.

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ****1/2)

Ledisi:
Turn Me Loose
CD €19.90, CD+DVD €22.00
Verve CD (US), 2009
Tuntuu tavallaan ristiriitaiselta, että heti siirryttyään jazz-levymerkille (Verve) Ledisin musiikista on huolellisimmin suodatettu juuri jazz-piirteet, joita vielä Ledisin parilla ensimmäisellä albumilla vuosikymmenen alussa oli niin paljon, että happamat kriitikot kutsuivat esimerkiksi Soulsinger-albumia "pikemminkin Jazzsinger-levyksi". No, huono ei näköjään ole Verve bisnestä tekemään, sillä tästä albumista tuli Ledisin ensimmäinen R&B-listaykkönen, ja hän on totisesti kaiken menestyksen ansainnut. Siinä missä 2000-luvun alussa vielä Allmusic Guidekin esitteli Ledisin "indie-laulajana, joka on suosittu mm. Suomessa", niin nyt sitten hip hopparit USA:ssa luukuttavat Ledisiä iPodeistaan... Siihen tarvittiin tietysti myös hip hop -tuottajia avuksi, ja albumi avautuukin niin ankean synkissä hip hop -sävyissä, että soul-diggari jo hapuilee kaukosäätimen skip-nappulaa. Albumin kansikuvasta ja riehakkaasta yleisilmeestä - Turn Me Loose tulee toisaalta mieleen Ledisin vanha idoli Tina Turner, ja tuottajat ovat nyt sanoneet että "irrottelepa oikein kunnolla". Ja kyllähän Ledisi revittelee esimerkiksi nimikappaleella antaumuksella torvisektion ryydittämän R&B-menon yllä. Vanhaa laadukasta soul-väen Ledisiä tarjotaan sen sijaan valitettavan niukalti, ja ainoastaan raita Goin' Thru Changes on saanut synninpäästön soul-diggarien forumeilla. Se onkin kiistämättä levyn hienoin hetki, mutta pidin itse myös Jimmy Jam & Terry Lewis -kontribuutiosta Higher Than This, jossa on intensiivisyyttä ja gospel-maista vimmaa hitaassa beat-pohjassa. Sen sijaan Raphael Saadiqin levylle säveltämät ja tuottamat kaksi raitaa olivat tällä kertaa pettymyksiä, sillä miehelle tyypillinen 60-70-luvun retro-soul on nyt vaihtunut aika kalvakkaan poppiin.
Kaiken kaikkiaan kiistämättä suuri pettymys, sillä albumin taustavoimilta (Rex Rideout-Jam & Lewis-Saadiq) olisi voinut odottaa paljon enemmän onnistumisia. P.S. Levystä kannattaa ehdottomasti hankkia DVD:llä varustettu versio, jolla Ledisi tosiaan näyttää taivaan merkit laulajana esimerkiksi huikealla Blues in the Night -videollaan, joka on peräisin Ella Fitzgerald-tribuutilta We All Love Ella.
Tilaa verkkokaupastamme (Rating: **1/2)

Teena Marie:
Congo Square
CD €19.90
Stax (USA), 2009
Maailman parhaaksi valkoiseksi soul-laulajattareksi lukuisasti tituleerattu Teena Marie osoittaa tällä viime kesän uutuudellakin olevansa edelleen täydessä iskussa, vaikka Teenakin on Ledisin tavoin joutunut tekemään kompromisseja R&B-listamenestyksen säilyttämiseksi. Mutta kun albumilla on jälleen 16 täysimittaista raitaa, niin valikoimaa ja skaalaa riittää niin R&B-massoille kuin aikuisemman soul/jazz-henkisemmän ja ajattoman laadukkaan musiikin ystäville. Lisäksi väittäisin, että Teenan R&B-henkisimmilläkin raidoilla on sielukkuutta ja tuskaista vääntöä enemmän kuin 99 prosentissa alan listatavarassa, ja selväksi kakkoseksi jää R&B-materiaalissa myös soul-diggarien lemmikki Ledisi, joka uutuudellaan nousi tosiaan ensi kertaa R&B-listaykköseksi.
Hyväksi malliksi R&B-soundien ja soulin sielukkuuden yhdistämisestä käy Can't Last a Day, kun taas perinteisemmän soulin diggaria tyydyttää välittömästi upea Howard Hewett-duetto Lover's Lane, joka on sataprosenttista soulia alusta loppuun. Jatkoa seuraa; kappale joka on nimetty Marry Me ei voi olla kuin täyttä vääntöä sielun syövereistä alusta loppuun, kun Teena anelee "make a respectable woman out of me"! Muutaman R&B-raidan jälkeen takaisin äärimmäiseen tyylikkyyteen päästään George Duken pianon säestämällä nimikappaleella, jolla moderniin sykkeeseen upotetaan maukkaasti jazzia trumpetteineen. Sanatkin kertovat jazzista. Vieläkin ajattomampaa mustaa musiikkia edustaa klassiseen blues/jazz-pohjaan upotettu balladi Harlem Blues, jossa huomionarvoisinta on, että kappale EI ole mikään sataan kertaan levytetty standardi, vaan Teenan oma sävelmä! Erittäin tyylikästä jälkeä on myös aistikas balladi Ms. Corretta. Samoin albumin päättää loistokkaissa ajattomissa jazz-sävyissä balladi The Rose N' Thorn. On tosiaan nostettava hattua että joku artisti pystyy kaiken R&B:n ja hip hop -trendien keskellä levyttämään tällaista - vuoden 2009 ehdotonta kärkeä!

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ****)

Melinda Doolittle:
Coming Back to You
CD €14.90
Hi Fi CD (US), 2009
American Idol -kisan taso on mustien vokalistien osalta ollut vuosia ihailtavan kova, ja kisa on poikinut useita uusia levyttäviä tähtiä. Melinda Doolittle oli kilpailun kuudennen kauden ehkä häikäisevin musta laulajatar, jota monet pitivät kisan varmana voittajana mutta joka sijoittui lopulta kolmanneksi. Doolittle on pitkäaikainen taustalaulaja, jonka nimen voi löytää taustalaulajana etenkin gospel-puolen levytyksiltä. Melinda oli American Idol -esiintymissä todella vakuuttava, laulaen soul- ja jazz-klassikoista upeita versioita, noita esityksiä kannattaa käydä katsomassa YouTubesta.
Kisan jälkeen ilahdutti erityisesti se, että Melinda ilmoitti, että hänen tulevan soolodebyyttinsä tulee olemaan "soulia" - joka on termi jota jenkit tosiaan harvoin käyttävät, vaan puhuvat enemmänkin R&B:stä silloinkin kuin tarkoittavat laulettua soulia. Melinda oli mielestäni klassinen soul-vokalisti, joka pystyi myös jazz-tulkintoihin, ja tulevaisuus näytti ruusuiselta. Ikävä kyllä nyt kuitenkin levytysura on hieman takkuillut, sillä ensin markkinoille tuotiin outo rokahtava single-versio kilpailussa esitetystä jazz-klassikosta My Funny Valentine, ja nyt pitkään odotettu sooloalbumi on myös tyylillisesti varsin rock-henkinen. Aikani tätä debyyttialbumia kuunneltuani päättelin, että tuottajat yrittävät tehdä Melindasta uutta Tina Turneria, eli on ajateltu, että on turhaa pitäytyä konventionaalisen soulin kapeissa markkinoissa, ja rysäytetään sen sijaan Melinda kerralla massojen suosikiksi rock-soul-artistina.
Albumin on tuottanut mm. Joss Stonen tuottajana tunnettu Mike Mangini, joka on valinnut albumille lähinnä vanhaa ja Robert Johnson -covereita (Dust My Broom, Walkin' Blues) lukuunottamatta vähemmän tunnettua blues / rhythm & blues -materiaalia, jota Melinda kyllä tulkitsee aivan antaumuksella, mutta rokahtavat sovitukset latistavat tunnelmaa ainakin näin soul-diggarin korvin. Myös kaupallisesti katsoen yritys meni kiville, sillä varmasti kaikkien pettymykseksi hyvin edulliseksi hinnoiteltu albumi jäi Billboardin R&B-listalla sijalle 39 ja pop-listoilla sijalle 58. Tämän debyytin parhaaksi raidaksi taitaa jäädä melodinen ja mukaansatempaava Coming Back to You. Toivotaan että jatkossa Melinda saa soul-pitoisempaa tuotantoa ja musiikkia levytettäväkseen.
Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ***)

James Ingram:
Stand (In the Light)
CD €19.90
Intering (US), 2009
James Ingram on yksi parhaista vokalisteista joita viime vuosikymmeninä on soul-musiikkiin ilmaantunut, mutta on ollut suorastaan järkyttävää seurata miten vähän hän on päässyt levyttämään. Jamesin debyyttisooloalbumi julkaistiin vuonna 1983 ja tämä inspirational soul-kiekko Stand (In the Light) on vasta miehen viides albumi. Eli 26 vuodessa vain viisi albumia. Jamesin ongelma on myös ollut se, että vaikka hänellä on yksi vakuuttavimmista lauluäänistä tänä päivänä, hänen läpimurtonsa tuli Quincy Jonesin hoivissa aikuisviihdeballadeilla, jolloin suuri yleisö odottaa häneltä elokuvateemamaisia nyyhkyballadeja, vaikka hän pystyisi ryöpyttämään minkälaista syväsoulia.
Samaa riippaa kantaa tämä Jamesin gospel-kauden avaus. Kymmenestä raidasta oikeastaan vain kolme parasta antaa viitteitä siitä, mihin mies pystyisi vokalistina, kun taas leijonanosa albumista on lähes unettavaa aikuisviihdettä, josta syyttävä sormi voidaan laittaa sojottamaan tuottaja Keith Thomasin suuntaan. Kun vielä suurin poikkeama yleislinjasta on yksi käsittämätön rock- raita, niin ei voi yhtään ihmetellä CD:n kohtaloa myyntilistoilla: R&B-listalla avaus sijalle 98 ja sitten ulos... CD:n kolme parasta balladia ovat toki laatu-soulia, ja lisäksi mukana on miehen vanha top 5 -hitti Yah Mo B There, siis vanhana vuoden 1983 versiona, joten mikähän siinäkin oli ideana.
Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ***)

Leigh Jones:
Music in My Soul
CD €19.90
Peak Records CD (US), 2008
Valkoihoinen Leigh Jones näyttää pitkine vaaleine hiuksineen varmastikin enemmän country- kuin soul-laulajattarelta, mutta lyhytkin levyn sisällön tyypitys ja vilkaisu taustanimiin riittävät vakuuttamaan soul-diggarinkin. Musiikki on tuoretta soulia sopivin jazz-maustein (trumpettia, saksofonia, pystybasso), ja sävelmät ovat pääosin tuoreita. Motown-guru Berry Gordy ja Staxin tuottajaveteraani Al Bell ovat tunnetuimmat taustaenkelit albumin takana, ja Berryn poika Kerry Gordy on yksi levyn päätuottajista. Taustamuusikoissa on myös soulin ja jazz-funkin nimimiehiä. Vaikka kaiken tämän jälkeen helposti tuntuu, että levyn heikoin lenkki on Leigh itse, niin sanotaan että hän laulaa ihan OK, ja monet albumin raidat ovat toisaalta niin tyylikkäästi toteutettuja, että pitäisi ollakin todella kehno laulaja onnistuakseen pilaamaan ne. Menopalat toisaalta osoittavat, että ainakin rinnastukset Teena Marie'en ovat vielä kovin ennenaikaisia, mutta jazzahtavat soul-balladit kuten Love Your Way ja Sick of Fool onnistuvat hienosti, ja midtempoisista esim. sykkivä Cold in LA on todellinen helmi. Syytä tarkistaa siis!
Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ***1/2)

Cynthia Layne:
Beautiful Soul
CD €22.00
Owl Studios CD (USA), 2007
Cynthia Laynea on markkinoitu neo-soul-artistina, joka itse kuvaa musiikkiaan sanoin "soothing to the soul...a mix of groove based R&B with strong jazz undertones". Ehkä tuo kuvastaa hyvin Cynthian toisen albumin Beautiful Soul laaja-alaisuutta, sillä materiaali vaihtelee balladi-soulista funkahtavaan menoon ja välillä on jazzahtavaa oikeata soitantaa, välillä R&B-henkisempää menoa. Laatutaso pysyttelee kiitettävän korkeana läpi levyn. Ylivoimainen helmi levyllä on upeasti sovitettu soul/jazz-balladi I Can't Change You, joka on klassikko jo ilmestyessään, kun myös sävelmä ja tulkinta ovat unohtumattomia. Jazzahtava sovitus tuo mieleen Norman Connorsin parhaat päivät. YouTubesta voi puolestaan ihailla Cynthian toista laatuballadia We, joka tuo mieleen Maysa Leakin parhaat. Taustalla huomio kiinnittyy vahvaan bassoon ja aitoon rumpaliin. Levyllä soittaa myös fonisti, kaksi trumpetistia ja pasunisti, joiden johdolla myös funk-puoli hoituu komeasti, ja välillä kuullaan Incognito-tyyppisiä sävyjä. Funny on puolestaan mehevä foni-väritteinen balladi.
Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ****)

Various Artists:
The Soul of Smooth Jazz
2-CD €19.90
Expansion CD (UK), 2008
Smooth jazz -levyjen vokaaliraidat ovat tunnetusti usein laatu-soulia, mutta tämä Expansionin tuore kokoelma ei muodostukaan niistä, vaan pikemminkin soul-levyjen jazz-henkisistä raidoista. Suuri osa poiminnoista on instrumentaaleja tai puoli-instrumentaaleja soul-levyiltä, mutta mukana on myös laulettuja jazzahtavia soul-raitoja ja jonkin verran jazz-funk-levyjen instrumentaaliraitoja.
Tuplalla on yhden albumin hinnalla 30 täysimittaista raitaa, merkittävät kohokohdat ovat laulettuja raitoja kuten Jabarin albumin helmi, trumpetilla maustettu I Can't Help It sekä lämminhenkiset bossa-soul- tulkinnat Nicolas Beardelta ja Brigette'ltä. Adriana Evans -poiminto on sekin vahvasti Brazil-väritteinen. Kloud 9 sai vieraakseen saksofonisti Kirk Whalumin tyypillisen hienostuneella esityksellään Don't Take It Personal. Varsinaisista jazz-funk-instrumentaaleista kannattaa huomioida Aussi-pianisti Noel Elmowy, jonka Expansion-levy oli erinomainen lajissaan, huilisti Althea Rene ja Ian Martinin basson johdolla vetäisty instrumentaaliversio SOS Bandin hitistä Tell Me if You Still Care. Levyjen parhaat palat löytyvät silti useimmiten alkuperäisalbumeilta eivätkä tältä kokoelmalta, mutta tämä tupla antaa hyvää esimakua mitä niiltä voi odottaa.

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ***1/2)

Various Artists:
New Soul Woman
2-CD €19.90
Expansion (UK), 2008
Toinen Expansionin tuore 30 raidan tupla-kokoelma-CD esittelee uuden sukupolven nais-soul-laulajia. 2000-luku on totisesti ollut naisten valtakuntaa soul-musiikissa, niin ns. neo-soulin kuin perinteisemmän soul-musiikin puolella, ja myös Expansionilla on mistä valita kokoelmaansa artisteja. Vaikka neo-soul käynnistyi 90-luvun puolella sellaisten miespuolisten artistien kuin Maxwell ja D'Angelo johdolla, 2000-luku on ollut naispuolisten neo-soul-artistien voittokulkua, kun sellaiset artistit kuin Ledisi, Karen Bernod ja N'Dambi ovat innostaneet kymmeniä tai satoja nuoria naislaulajia levyttämään omia neo-soul-albumeitaan. Ledisiltä Expansionilla oli jopa oma albumi jo valmiina purkissa, kun Ledisi sai Verve-jazz-levymerkiltä ison sopimuksen, ja Expansion-levy jäi hyllylle. Siltä ehdittiin kuitenkin Steve Harveyn kokoelmalle napata ärhäkkä I Can't Let You Go, joka on mukana tällä levyllä kuten samalta albumilta poimittu N'Dambin Stay with Me. Muita vakuuttavia neo-soul-artisteja ovat levyllä vierailevat Brigette, Karen Bernod ja Erykah Badu-vaikutteinen Linn Segolson. Perinteisemmän soulin puolelta levyllä loistavat Maysa Leak, Gwendolyn Joy ja nuoreen Dionne Warwickeen osuvasti rinnastettu Ebony Alleyne. Latoya London on tasokas amerikkalainen laulaja, joka osallistui American Idols-kisaan ja menestyi siellä kohtuullisesti - sitä ennen hän oli jo ehtinyt levyttää Norman Connorsin tuotannossa. Lisänä on iso joukko vielä tuntemattomia nuoria kykyjä.

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ***1/2)

Lori Jenaire:
Fruition
CD €24.00 (BACK IN STOCK - LIMITED AVAILABILITY!)

Nouveau Bleu Entertainment CD (US), 2008
Lori Jenairen edellinen albumi Within' Reach sisälsi jo sellaisia jalokiviä, että Loria alettiin kutsua soul-piireissä nimellä "Best kept secret" - parhaiten varjeltu salaisuus. Siinä missä edellinen levy oli vielä hieman epätasainen, tämä Lorin helmikuussa julkaistu uutuus on hyvin tasainen. Jopa siinä määrin, että siitä tuntuivat aluksi puuttuvan edellisen albumin Under the Moon and Over the Sky:n kaltaiset tähtihetket, mutta toistuvassa kuuntelussa selvät kohokohtansa tältäkin levyltä löytyvät. Kaksi coveria California Dreamin ja Lately I ovat rauhallisen hillittyjä, mutta niitä paremmiksi osoittautuvat monet levyn alkuperäissävelmät, jotka ovat pääosin Lorin omasta kynästä. Anita Baker-mäinen Matter of Time on maustettu saksofonilla, samoin kuin levyn balladihelmet Danger Zone ja Can't Tell You, joissa on tarkoituksellisia Phyllis Hyman -sävyjä. Puolinopeiden kärki on Latin-rytmeissä kevyesti sykkivä, flugelhorn-soolon maustama Unexpected Storm. Suositellaan juuri Phyllis Hyman-Anita Baker- balladisoul-linjan ystäville!

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ****)

Trina Broussard:
Inside My Love
CD €19.90
Expansion (UK), 2008
Trina Broussard herätti soul-diggarit jo vuonna 2001 saksofonisti Boney Jamesin albumille Ride tulkitulla raidallaan Heaven, jolla Trina duetoi sielukkaasti Boneyn fonin kanssa. Vuonna 2004 saatiin Trinalta ensimmäinen albumi Motownilla, mutta jo sitä julkaistaessa tiedettiin kertoa, että itse asiassa Trina oli jo aiemmin purkittanut albumin, jota ei ollut julkaistu. Nyt vihdoin keväällä 2008 englantilainen soul-spesialisti Expansion on onnistunut ostamaan julkaisuoikeuden levyyn, ja tämä kiekko päihittää ilman muuta Trinan vuoden 2004 Motown-levyn. Albumilla on pari hienoa coveria (Alicia Keysin Why Do I Feel So Bad sekä nimikappale Inside My Love, joka on edesmenneen Minnie Ripertonin repertuaarista). Niiden yläpuolelle nousevat kuitenkin uudet sävelmät, ennen muuta All Night Long, Sailing ja jazz-henkinen päätösballadi It's Not Really Christmas, jota lyriikoistaan huolimatta kelpaa soittaa vaikka keskellä hellekesää!

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ****)

Various Artists:
Luxury Soul 2008
3-CD Box €22.00
Expansion CD (UK), 2008
Englannin ykkös-soul-levymerkki Expansion on koonnut uuden vuoden alkajaisiksi kolmen CD-levyn boxin omista laatu-soul-julkaisuistaan. Viime aikojen uusista tulokkaista esitellään mm. Ebony Alleyne ja Karl Frierson, ja varmoja nimiä laatu-soul-diggareille ovat mm. Maysa, Ledisi, Frank McComb, Brigette (McWilliams), Stephanie Mills, Keni Burke ja Alyson Williams. Nuoremman neo-soul-sukupolven kärkeä ovat puolestaan sellaiset nimet kuin Adriana Evans, Victor Haynes tai Carmen Rodgers. Marva King on jo kokeneempi veteraani, jonka uusi albumi oli kuitenkin räätälöity neo-soul-markkinoille, ja myös basisti Ian Martin luetaan 2000-luvun neo-soul-buumin kärkinimiin. James Day edustaa puolestaan 80-lukulaista laatu-soul-soundia Audrey Wheelerin laulamalla huippu-uralla Better Days. Viime vuosien kehuttuja laatu-soul-artisteja edustavat mm. Gwendolyn Joy, Jabari Grover ja Nicolas Bearde. Vahva kokoelma ja mainio läpileikkaus Expansionin tarjontaan.
Lue täysipituinen arvio

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ****)

Various Artists:
Soul Cafe
CD €22.00
Expansion 3-CD Box (UK), 2007
Viime elokuussa julkaistu toinen Expansionin kolmen CD:n boxi ei ole yhtään sen heikompi kuin Luxury Soul 2008-uutuus. Artisteina ovat pitkälti samat nimet kuin tuoreimmailla boxilla, ja bonuksena on vain maxi-sinkkuina aikanaan saatavilla olleita raitoja. Painopiste on hieman enemmän takavuosien klassikoissa, joista mainittakoon mm. Keni Burken Indigenous Love, Niteflyte f. Jean Carnen melodinen menopala If You Believe sekä 2-step-anthemit Give Me the Sunshine (Leo's Sunshipp) ja Chance for Hope (The Live Band). Viime vuosien huippunimiä edustavat Karl Frierson, Steve Harvey f. Linn Segolson, Frank McComb, Kloud 9, Ebony Alleyne, Peggi Blu, Ian Martin, Gwendolyn Joy ja Brigette. Klassikko-osastolta on kaivettu kaksi täyden kympin helmeä vuosien takaa: Glazen balladiduetto Promises ja James Dayn feel-good-laulu Memory.
Lue täysipituinen arvio

Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ****)

Will Downing:
After Tonight
CD €19.90
Peak CD (USA), 2007
Peabo Brysonin ohella myös Will Downing levyttää nyt Peak-merkille. Albumi on levytetty aikana, jolloin Downing oli vasta toipumassa monilihastulehdus-sairaudestaan, ja joutui levyttämään osuutensa kotonaan rullatuolissa istuen, mutta tämä ei juurikaan levyn tunnelmaa haittaa. Päin vastoin, albumi on rauhallisesta ja sofistikoidusta yleistunnelmastaan huolimatta alusta loppuun taattua Will Downing -tasoa, ja napakoita taustoja väritetään funk-bassolla, saksofonilla (Gerald Albright, Kirk Whalum), vibrafonilla (Roy Ayers), perkussioilla ja kitaralla. Sävelmistä mieleenpainuvimmat ovat Fantasy (Spending Time with You), nimikappale After Tonight, Skip Scarborough'n No One Can Love You More (poimittu Phyllis Hymanin ohjelmistosta) sekä Satisfy You, joiden joukosta saadaan täydennystä myös vuoden 2007 Quality Time Top 50:een. Laatua ensimmäisestä viimeiseen sekuntiin.
Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ****)

Impromp2:
It Is What It Is
CD €22.00
JCS CD (USA), 2007
Impromp2:n edellinen albumi The Definition of Love oli vuoden 2003 levyjä ja nyt neljän vuoden tauon jälkeen yhtye palaa jälleen albumilla, joka on samalla Soul Townin ylivoimainen kandidaatti vuoden 2007 parhaaksi soul-levyksi. Vuonna 2007 julkaistiin runsaasti CD-albumeita, joissa on pari kolme huippuraitaa, mutta tässä on tosiaan levy, jolla taso säilyy timantinkovana alusta loppuun. Avaus on kuitenkin vain introksi tarkoitettu nimikappale, jonka tehtävänä on vain todeta, että Impromp2:n tyyliä on mahdoton lokeroida: siinä on aineksia lähes kaikista USA:n mustan musiikin tyylilajeista (soul, R&B, jazz, funk, hip hop, neo-soul etc.), mutta teemana on että "we make music that feels good, we don't categorize". Kuitenkin jo seuraava raita, versio Marvin Gaye -klassikosta You Sure Love to Ball - uudelleen nimettynä Luv 2 Ball räjäyttää pankin aivan käsittämättömän loistokkailla soundeilla ja soitannalla. Kun sitten vilkaisee levykansista, keitä on levyllä soittamassa, asia selittyy aika nopeasti: Wah Wah Watson, Marcus Miller, Michael White, Johnny Britt, Sekou Bunch, Norman Brown, Ray Parker Jr. George Duke, Ndugu Chancler, Clifford Adams, Paul Jackson Jr.... Uudet raidat jatkavat loistokkuutta, ja todellisia killereitä ovat I Wanna Know ja Mojazz - balladiosastolta I Wanna Marry U, Keep Doin' ja It's Alright ovat tyylikkyydessään liki ylittämättömiä. Heikkoa lenkkiä levyllä ei olekaan, ja koska levy on pikkumerkin julkaisu, get it while you can - tästä tulee klassikko!
Tilaa verkkokaupastamme (Rating: *****)

Ledisi:
Lost and Found
CD €17.90
Verve CD (USA), 2007
Ledisin pitkään odotettu Verve-debyytti toi Ledisille kaupallisen läpimurron nousemalla ilmestymisviikollaan Billboardin R&B-listan kymmenenneksi. Kaupallinen läpimurto saavutettiin modernisoimalla Ledisin taustat pääosin kiinteään koneelliseen beatiin ja oikeiden soittimien määrää karsimalla, mutta onneksi Ledisin vokalisointia ei ole saatu kesytettyä, vaan Ledisi painelee tuttuun tyyliin antaumuksella ja vahvalla latauksella. Päätuottajana on mm. Will Downingin kanssa hyvää jälkeä tehnyt Rex Rideout, joka myös yhdessä Ledisin kanssa on kirjoittanut levyn sävelmät. Niiden joukossa ei ole samanlaisia jalokiviä kuin debyytin Soul Singer tai jazz-kiekon Feeling Orange legendaariset huippuhetket, mutta erityisesti Ledisin soul-balladit ovat edelleen sielukasta vääntöä. Kohokohdiksi nousevat nyt balladeista In the Morning, joka maukkaammalla sovituksella olisi Ledisin uran kärkeä, ja nopeammista tiukan basson ja torvien ryydittämä Today. Jazz-yhtiöksi Verve tuntuu turhan perusteellisesti vaimentaneen jazz-ainekset Ledisin musiikista, ja esimerkiksi puhaltimia kuullaan Today:n ohella ainoastaan minuutin mittaisella outro-interludella. Albumi on juuri noussut Englannissa Solar-radioaseman ja Echoes-lehden ylläpitämän Sweet Rhythm Chartin ykköseksi.
Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ***1/2)

Ebony Alleyne:
Never Look Back
CD €19.90
Expansion CD (UK), 2007
Viime kesän myydyin albumi Expansion-levymerkillä oli Ebony Alleynen mainio debyyttialbumi Never Look Back, jota kuunnellessa voi miettiä, milloin viimeksi kuuli albumillisen laadukasta mid/uptempo-soulia. Tämä levy kun edustaa melodista, tarttuvaa ja tyylikästä vanhan ajan soulia, jota on vertailtu mm. 60-luvun Dionne Warwick / Burt Bacharach-tyyliin, eikä syyttä. Ebony itse hankki kredibiliteettiä soul-artistina jo muutama vuosi sitten, kun häneltä julkaistiin kolme singleä legendaarisella Okeh-merkillä, mutta hänet dropattiin ulos ennen kuin hän koskaan ehti julkaista albumia. Onneksi Expansion tuli apuun, ja vihdoin viime toukokuussa saatiin tämä CD markkinoille. Katso videopätkät YouTubesta tai MySpaceTv:stä, ja totea omin silmin ja korvin, että kyseessä ei ole mikään tyhjänpäiväinen pop-soul-nimi, vaan aidosti sielukas ja taitava vokalisti, joka esittää erinomaisesti sovitettua ja laadukasta melodista klassista soulia. My Man on Motown-tyyppinen rullailu, joka ei häviä monellekaan 60-luvun Motown-hitille, Walk Away and Never Look Back tai In Love with a Stranger ovat kuin suoraan Bacharach/David-laulukirjasta ja varustettu samalla tyylikkyydellä kuin Dionne Warwickin parhaat 60-luvun hitit. Second Look viittaa jo lyriikoissaan klassiseen souliin, ja sekä sävelmä että sovitus ovat sanoihin sopivaa tasoa.
Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ****)

Various Artists
We All Love Ella - Celebrating the First Lady of Song
CD €22.00
Verve CD (USA), 2007
15 raidan tribuutti Ella Fitzgeraldille kokoaa samalle levylle sekä soulin, jazzin että hieman muunkin musiikin taitajia, ja on erityisen mielenkiintoista vertailla ns. oikeiden jazz-laulajien ja soul-vokalistien versioita. Vaikka jazzia ammatikseen laulavista esim. Dianne Reeves nousee helposti esim. Natalie Colen tulkintojen yläpuolelle, koko porukan jazz-laulajia myöten pesee kuitenkin Ledisi, jonka esittämä Blues in the Night on kerrassaan loistokas tulkinta ja jättää odottelemaan vesi kielellä elokuussa ilmestyvää Ledisin Verve-debyyttiä. Gladys Knight pärjää edelleen mainiosti jazzin parissa, samoin toki Etta James ja Chaka Khan - kuten odottaa saattaa - ja miksei myös alun perin hip hoppari mutta oman jazz-albuminsa aiemmin julkaissut Queen Latifah, mutta Lizz Wrightin saa tulkittavakseen Reaching for the Moon:in, joka on kuin kehtolaulu jousitaustassa. Albumista on julkaistu myös Ellan omat alkuperäistulkinnat sisältävä versio nimellä Love, Ella, jota tilaamme pyynnöstä. Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ***1/2)

Various Artists
Interpretations: Celebrating the Music of Earth, Wind & Fire
CD €22.00
Stax / Concord Music Group (USA), 2007
Stax on julkaissut USA:ssa tämän EWF-keulamies Maurice Whiten tuottaman projektin, jolla tämän päivän soul-tähdet esittävät tunnetuimpia Earth, Wind & Fire -klassikoita. Oikeiden muusikoiden ja hyvien soundien myötä uudet versiot ovat suurelta osin hyvinkin onnistuneita, kuten Ledisin tulkitsema Devotion, Lalah Hathawayn versio Love's Holiday:sta tai Angie Stonen laulama Be Ever Wonderful. Chaka Khan on tuhdissa vedossa funkatessaan Shining Star:ia ja Musiq Soulchild suoriutuu yllättävän hienosti Philip Baileyn alun perin korkealta laulamasta Reasons-balladista. Dwelen That's the Way of the World yhdistelee Juicy Fruit-tyyppistä rytmiä Dwelen trumpetinsoittoon. Kirk Franklin pistää September:in gospel-rap-menoksi. Tilaa verkkokaupastamme (Rating: ***1/2)

Vanhempia levyarvioita

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page