Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

Melba Moore

This Is It

CD-uudelleenjulkaisu vuodelta 2012, Funky Town Grooves (USA)

Albumi julkaistu alun perin 1976, US Buddah
Soul Town Rating: 6/10
Tilaa levy Soul Townin verkkokaupasta

1) This Is It 2) Free 3) One Less Morning 4) Make Me Believe In You 5) Lean On Me 6) Stay Awhile 7) Play Boy Scout 8) Blood Red Roses 9) Brand New
Bonus tracks:
10) This Is It - 12" Version 11) Free - Extended Version


Siinä vaiheessa, kun laadin Soul Expressin sivuille Melba Moore -diskografiaa, oli vasta ensimmäisiä Melban albumeita julkaistu CD-formaatissa, mutta sitten Funky Town Grooves julkaisi ensin viisi 80-luvun Melba-albumia ja nyt perään kuusi 70-luvun albumia CD-uusintajulkaisuina.

Melban Buddah-kausi avatui Peach Melba -nimisellä albumilla, jolla Melbaa tuotti Roberta Flackin menestyksen takaa tuttu Eugene McDaniels. Kun tuolla albumilla ei ollut käytännössä lainkaan uptempo-raitoja, vaan musiikki oli hillittyä aikuisviihteellistä soul/pop-musiikkia Flackin levyjen tapaan, niin tällä toisella Melban Buddah-kauden albumilla kurssi kääntyi kokonaan. Levy-yhtiö oli huomannut diskomusiikin kasvavan suosion, ja Melbasta alettiin leipoa diskoartistia palkkaamalla tuottajaksi Van McCoy.

Kaupallisesti katsoen tämä olikin onnistunut veto, tämä albumi nousi jo soul-listan top 30:n kynnykselle (korkein sija 32.) ja viipyi 10 viikkoa listalla. Albumilta lohkottiin kaksi top 20 -hittiä: ensin This Is It / Stay Awhile huhtikuussa 1976 ja heinäkuussa perään Lean on Me / One Less Morning. Sinkkujen A-puolet olivat samalla albumin kaksi puhdasta Van McCoy -sävelmää ilman muiden laulunkirjoittajien kontribuutiota.

Nämä kaksi Van McCoy -sävelmää ovat kuitenkin keskenään täysin erilaisia. Albumin avausraita on tyypillistä Van McCoy-diskoilua, eli melodista ja popmaista, taustoiltaan jopa eurodiskoa muistuttavaa vatkausta päälläkäyvine jousikuvioineen ja nopeine liki tasatahtisine rytmeineen. Samanlaista Van McCoy tuotti mm. David Ruffinille, enkä itse arvosta tämäntyyppistä diskoilua pätkääkään. Tästä puuttuivat kaikki parhaille mustien amerikkalaisten disko-soul-musiikille ominaiset piirteet: musiikillinen voimakas groove, tehokkaat instrumentti-hookit ja riffit, painokkaat rytmit jne. - tilalla oli tosiaan melodiaan perustuvaa diskoilua, jossa tausta oli jousivetoista jumputusta ilman mitään kiehtovuutta.

Tämäntyyppisellä musiikilla Melbaa oli toki helppo markkinoida valkoisille ja myös euroopplalaisille, sillä tämäntyylinen diskoilu sopi niihin valtavirran diskoihin, joissa soivat donnasummerit, boneyämmät ja baccarat. Kuvaavaa oli, että kappale on yhä Melban suurin hitti Englannissa, top ten -pophitti. Mutta kyllä tämä antoi nyt todella väärän kuvan Melbasta artistina ja laulajana - ei hän ollut mikään varsinainen diskoartisti.

Kun tuota This Is It-diskoraitaa hehkutetaan levykansiteksteissäkin kuin jotain autuaaksitekevää mestariteosta, niin unohdetaan kokonaan se, että albumilta lohkottu kakkossinkku Lean on Me nousi USA:ssa vielä pykälän korkeammalle soul-listoilla, ja kyseessä on sentään aito soul-balladi, jonka olivat aiemmin levyttäneet Vivian Reed ja Aretha Franklin -kappale oli ollut mm. Arethan vuoden 1971 hitin Spanish Harlem kääntöpuolena. Tämä esitys on puolestaan aivan sataprosenttista Melbaa myös tulkinnaltaan, sillä alun perin hillitystä ja haikeasta sävelmästä Melba kääntää hyvin teatraalisen esityksen kieputtaen ja vääntäen melodiaa voimallisesti ja päättämällä esityksen omaan tavaramerkkiinsä, liki puoliminuuttisen yhden vokaalin venytykseen lasia pirstovalla vimmalla. Kyllähän Melban fraseerauksesta kuului Broadway/musikaali-tausta, mutta kurkkuäänineen ja parahduksineen siinä oli myös gospelista lainattua vimmaa, ja kyllä tämä aivan soulista siis käy, noista musikaali-piirteistään huolimatta

Samoin albumin uptempo-puolelta löytyy myös ihan ehtaa souliakin, eikä vain Van McCoyn eurodisko-tyyppistä vatkausta. Make Me Believe in You on nimittäin Curtis Mayfield-teos, jonka olivat aiemmin levyttäneet paitsi Curtis itse (vuoden 1974 albumille Sweet Exorcist) niin myös Patti Jo Curtisin tuottamana jo vuonna 1973. Kappaleessa on pitkä ja hieno, elokuvateemamainen intro, jossa rakennetaan instrumentti kerrallaan upeata taustaa perkussioineen, pianoineen, bassokuvioineen ja puhaltimineen - siis aivan eri galaksista kuin nuo puistattavat diskovetkutukset. Tästä eivät ole kaukana myöskään Norman Whitfieldin mestariteokset esim. The Temptations -yhtyeen kanssa - pituuttakin kertyy tälle maratonille yli 7 minuuttia, ja Melba itse pääsee ääneen vasta 2:15 kohdalla. Eittämättä esikuvana voidaan kuulla Temptationsien versio Papa Was a Rollin' Stone:sta.

Kun vielä päätösraita Brand New tarjoaa diskojumputuksen yllä vahvaa gospel-henkistä laulantaa - taustakuorona mukana New York Community Choir, niin kyllä mielestäni Melba pyrki näillä diskoaikakauden tuotoksillaankin osoittamaan, mikä hän on artistina. Tuskinpa hän itsekään tosiaan tänä päivänä ilolla lukee jotain Wikipedia-esittelyjä, jossa hänet kategorisoidaan ensisijaisesti diskolaulajaksi. Niin moni musta artisti kuitenkin 70-luvun jälkipuoliskolla lähti diskoareenoille hakemaan helppoa tietä menestykseen - ja osa joutui sitten kantamaan tuota diskoleimaa otsassaan lopun ikäänsä.

En suosittele siis tätä levyä ainakaan diskolevynä, sillä party-menoon löytyy valikoimistamme satoja parempia kiekkoja. Melba Mooren pitkäaikaisten ystävien tämä albumi kannattaa kuitenkin tarkistaa - ja heidän nimenomaan diskoraidoista huolimatta, koska diskolevylle oli eksynyt myös ihan varteenotettavia soul-raitoja...

Jotta tästä ei nyt tulisi käsitystä, että Soul Town ei osaisi arvostaa diskomusiikkia ja pitäisi diskolevyilläkin vain balladeja laaturaitoina, mainitaan nyt samalta aikakaudelta täydellinen vastakohta tämän levyn diskohumpalle. Cheryl Lynnin läpimurtosinkku Got to Be Real edustaa juuri sellaista disko-soulia, jossa kaikki palaset loksahtavat kohdalleen. Säkenöivät puhallinriffit, rytmisesti jäntevä ja napakka rytmisektio, mahtava bassokuvio, ja yksi kautta aikojen parhaista instrumentaalibreikeistä kappaleen puolivälin jälkeen. Kappale oli vuodelta 1978, ja vuodelta 1977 voisi poimia vastaavasti The Emotions-tyttöyhtyeen megahitin Best of My Love, joka oli Earth, Wind & Fire -miesten magiikkaa. Tätä oli musta diskosoul parhaillaan. Palataan muuten Cheryl Lynnin uraan lähiaikoina, sillä BBR on nyt julkaissut useita Cherylin albumeita edullisina Euroopan painoksina, kun aiemmin ne olivat olleet CD-muodossa saatavana vain kalliina japanilaispainoksina.

(Soul Town Rating: 6/10)

Melba Moore -albumidiskografia



Takaisin Funky Town Grooves -esittelysivulle

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page