Melba Moore

The Other Side of the Rainbow

CD-uudelleenjulkaisu vuodelta 2011, Funky Town Grooves (USA)

Albumi julkaistu alun perin 1982, US Capitol
Soul Town Rating: 6/10

Tilaa levy Soul Express verkkokaupasta - Click here to buy

1) Love's Comin At Ya 2) Underlove 3) Mind Up Tonight 4) Knack For Me 5) How's Love Been Treatin' You 6) Don't Go Away 7) I Can't Help Myself (Sugar Pie-Honey Bunch) 8) The Other Side Of The Rainbow
Bonus track: 9) Underlove - M&M Mix 10) Love's Comin' At Ya - Instrumental 11) Mind Up Tonight - Instrumental

Melba Mooren edellinen albumi What a Woman Needs oli pääosin Philly-legendojen McFadden & Whiteheadin tuotantoa, mutta albumilta poimittiin sinkkuhitiksi sen ainoa Kashif-tuotos Take My Love. Suuri yllätys ei sitten ollut, että tällä seuraavalla vuoden 1982 albumilla tuotannnon ohjakset oli luovutettu Kashifille ja hänen tuottajakumppanilleen Paul Lawrence Jonesille.

Barry Towler ehti jo Soul Expressin sivuilla kehua, että albumi on hänen suosikki-albuminsa Melba Mooren tuotannosta. Varsin yllättävä kommentti, kun tämä albumi tosiaan edusti aika perus-Kashif-tuotantoa, joka oli johdattamassa 80-luvun alussa mustaa musiikkia oikeista instrumenteista synteettisempään soundiin, ja levy-yhtiöt alkoivat vaatia samaa pitkän linjan soul-artisteiltakin, koska tällä uudella pelkistetymmällä ja koneellisemmmalla soundilla sai paremmin soittoaikaa radiokanavilta. Oltiin siirtymässä "mustasta musiikista" ns. "musiikkiin, jolla ei ole väriä", eli mustan musiikin ominaispiirteet olivat taustoilta katoamassa, minkä levy-yhtiöt tietenkin kokivat suureksi mahdollisuudeksi mustien artistien cross over -menestykseen suuremmille markkinoille.

Toisaalta jos albumia ei nyt aseteta tuohon mustan musiikin yleiseen kehitystrendiin 1980-luvun alussa - sillehän emme voi mitään, että jokainen uusi sukupolvi hakee uusia muotoja musiikilleen - niin omassa kastissaan tämä albumi ei tosiaan ollut heikko albumi. Ja näin jälkikäteen on myös helppo todeta, että tämä klubi-vetoinen albumi oli kuitenkin omiaan vahvistamaan Melba Mooren asemia juuri soul/funk-artistina, kun häntä 70-luvulla oli pitkälti markkinoitu disko- ja musikaaliartistina. Jos nimittäin katsellaan Melba Mooren menestystä soul-listoilla eli mustien omilla markkinoilla, ennen tätä albumia hänen huippusijoituksensa oli 30. vuoden 1976 Melba-albumilla. Tällä vuoden 1982 albumilla yllettiin sentään jo sijalle 18., ja suunta oli yhä ylöspäin.

Lisäksi voin itsekin tunnustaa, että vaikka kukaan tämän albumin taustahahmoista ei juuri nauttinut soul-kriitikoiden suuresta suosiosta levyn ilmestyessä vuonna 1982, niin myöhempinä vuosina niin Kashif, Paul Lawrence Jones alias Paul Laurence (esiintyvänä artistina), Rahni P. Harris kuin Lillo Thomas nostivat kovasti arvostustaan, jolloin levyn taustanimien tutkailu tänä päivänä on paljon vaikuttavampi kuin silloin kun levy ilmestyi, jolloin samat nimet olivat tuiki tuntemattomia "nuoremman sukupolven" nimiä.

Kaiken kaikkiaan albumia en suosittelisi kuitenkaan soul- vaan pikemminkin funk-soul-diggareille. Aivan kuten edellisellä albumilla, Melba Mooreen ei edelleenkään uskottu minään soul-balladi-tulkkina, vaan hänelle pyrittiin tuottamaan ajanmukaista tanssimateriaalia, jossa nyt sitten onnistuttiin edellisiä albumeita paremmin Kashifin tallin avulla. Tämä tarkoittaa siis sitä, että albumilla satsattiin edelleen voimakkaasti ajanmukaisiin klubi-soundeihin, jotka tuohon aikaan olivat siis vahvasti keyboard-grooveihin panostavia ja taustaltaan pelkistettyjä.

Avausraita ja sinkku Love's Comin' At Ya julkaistiin edelleen EMI America -merkillä, joka kuitenkin albumilla ja seuraavilla sinkuilla vaihtui jo EMIn tunnetumpaan Capitol-merkkiin. Paul Lawrence Jonesin kirjoittama ja sovittama, mutta Kashifin ja Morrie Brownin tuottama Love's Comin' At Ya yhdisteli tehokkaasti helppokulkuista ja sujuvaa melodiaa ja klubikelpoista syntiikka-groovea. Ei tosiaan huono lajissaan, vaikkakin persoonatonta ja vahvasti omaan aikakauteensa eli 80-luvun alkupuoliskolle leimautuvaa klubi-musiikkia. Sinkkuna kappale nousi USA:n black-listan sijalle 5 alkusyksystä 1982. Eniten voitaisiin kritisoida kappaleessa sitä, että se edusti enemmän tuottajiaan kuin artistia, joka esitti kappaleen, mutta samaa kai voidaan sanoa myös useista Melban 70-luvun diskoraidoista.

Kashifin oma tuotos Underlove häviää kirkkaasti Paul Lawrence Jonesin tuotoksille albumilla, ja vielä todisteena siitä oli, että Capitol julkaisi kappaleen albumin kolmantena sinkkuna maaliskuussa 1983, mutta kappale jäi listamenestyksessä selvästi heikoimmaksi albumin singlepoiminnaksi.

Kakkossinkkuna ehdittiin nimittäin julkaista toinen Paul Lawrence Jones -tuotos Mind up Tonight, joka oli laulaja-juoksijatähti Lillo Thomasin käsialaa. Tämä raita oli etenkin funk-näkökulmasta albumin kärki, sillä raidan pohjalla rullasi Wayne Brathwaiten notkea bassokuviointi, jota täydennettiin Ira Siegelin rytmikitaralla ja irtonaisella kosketinkuvioinnilla. Melba laulaa päälle ponnekkaasti popahtavaa melodiaa, mutta sielukkuutta lisää vahva soulille ja gospelille ominainen solisti-taustakuoro-vuoropuhelu lopussa. Kappaleesta saatiin Melballe uusi top 30 -hitti, ja tämä oli ja on edelleen oma suosikkini levyn menoraidoista.

Taso laski jo selvästi Paul Lawrence Jonesin kolmannella tuotoksella Knack for Me, jossa pohja oli hieman eurodiskomainen keyboard-kuviointi, jota yritettiin tummentaa kevyillä puhallinkuvioinneilla, mutta jotenkin donnasummermaiseksi tunnelma jää siitä huolimatta. Paljon napakampi oli Kashif-tallin tuntemattomimmaksi jääneen osapuolen Morrie Brownin How's Love Been Treating You, jonka melodia on Chic-mäisen töksähtelevä, ja näkyypä taustalla vierailevan useampikin Chicin taustoilla levyttänyt laulaja.

Albumin kolme viimeistä raitaa oli annettu Rahni P. Harrisin tuotettavaksi. Rahni tuli myöhemmin tunnetuksi mm. Dayton-yhtyeen taustoilta, mutta tämän levyn julkaisun aikaan Rahni oli vielä tuntematon 19-vuotias lupaus, jolta onnistuivat albumin soul-henkisimmät raidat paremmin kuin albumin paljon tunnetummilta, syntiikka-funkissa ja klubiraidoissa enemmän ansioituneilta tuottajilta. Niinpä Rahnin ensimmäinen tuotos Don't Go Away on jo kutakuinkin sielukkainta musiikkia, jota Melba Moorelta oli totuttu kuulemaan. Tausta on erikoinen kombinaatio mm. funky bassoa ja kokeilevia keyboard-soundeja. Huomio kiinnittyy myös siihen, miten kappale nopeasti feidaantuu kuulumattomiin, kun Melba Moore lähtee kokeilemaan palkeidensa kestävyyttä ja kailottamaan voimakkaampia osuuksia. Aika ei ollut näille vielä kypsä!

Rahnin mahanlasku koetaan ikävä kyllä seuraavalla raidalla, joka oli kömpelö 80-lukulainen konerompsuttelu-versio Four Topsien pop-soul-klassikosta I Can't Help Myself. Tämä oli ikävä kyllä karkea möhläys nuorelta ja lahjakkaalta tuottajalta, eikä ansaitse muuta kuin skip-nappulan painahduksen CD-uusintajulkaisun kuuntelijalta heti, kun kaukosäätimelle asti kerkeää!

Albumin päätosraitana oli albumin otsikkosävelmä The Other Side of the Rainbow, joka oli Melban osaksi itse kynäilemä sävelmä, jolla Melba päästettiin jopa laulamaan aitojen muusikoiden säestämänä, ja olin yllättynyt siitä, miten gospel-maisiin maisemiin Melba lähti viemääm laulua. Lopussa Melba vetäisee myöhemmin tutuksi tulleen tavaramerkkinsä eli kiljuu keuhkonsa tyhjäksi yli 30-sekuntisella pitkitetyllä vokaalilla. Ei tuo oikein soulilta kuulosta vaan pikemminkin operetti-/musikaalimaailman tehokeinolta ja melkeinpä enemmän pillin vihellykseltä kuin soul-laulannalta. Kun samaan aikaan taustakuoro mesoaa täysillä, niin tuleehan tähän kuitenkin mustan gospelin sävyjä.

Albumin ns. bonus-raidat ovat harvinaisen tyhjänpäiväisiä, eli yksi M&M remix albumin huonoimmasta sinkusta, ja instrumentaaliversiot kahdesta paremmasta.

(Soul Town Rating: 6/10)

Takaisin Funky Town Grooves -esittelysivulle

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page