Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

The Manhattans: With These Hands / A Million to One (1970 -1972 reissues)

The Manhattans: With These Hands / A Million to One

October 10, 2015

Rating: 7/ 10

The original releases on US DeLuxe, 1970 - 1972
Now available at CD reissue by US Funky Town Grooves, 2014
Tilaa levy Soul Express-verkkokaupasta

2 original soul albums on a 2-CD set
US Funky Town Grooves reissue 2-CD, 2015
Disc: 1
With These Hands (1970):
1) Can't Take My Eyes Off You
2) Loneliness
3) By The Time I Get To Phoenix
4) Straight From My Heart
5) It's Gonna Take A Lot To Bring Me Back
6) If My Heart Could Speak
7) With These Hands
8) Georgia On My Mind
9) Give Him Up
10) People Get Ready

Bonus Tracks:
11) From Atlanta To Goodbye
12) Rainbow Week
13) Let Them Talk
14) Fantastic Journey
15) Windmills Of Your Mind (Single Version)
16) The Picture Became Quite Clear
17) Oh, Lord I Wish I Could Sleep

Disc: 2
A Million to One (1972):
1) A Million To One
2) It's The Only
3) Back up
4) You On My Mind
5) Fever
6) Do You Ever
7) Strange Old World
8) One Life To Love
9) Blackbird
10) Cry If You Wanna Cry
11) Teen Liberation
12) I Can t Stand For You To Leave Me

Iso hatunnosto Funky Town Groovesille The Manhattans-yhtyeen uusintajulkaisusarjasta, johon FTG on kasannut nyt kaikkiaan yhdeksän alkuperäistä Manhattans-albumia vuosilta 1970 - 1985. Nämä täydentävät mainiosti jo aiemmin saatavilla olleita Manhattans-CD-julkaisuja, ja nyt lähes koko yhtyeen albumi-diskografia on saatettu CD-formaattiin edullisessa mid price-hintaluokassa. Loistava juttu, etenkin kun Columbia-levyjä ei ole koskaan ollut saatavina polkuhintaan cut outina!

Ainakin näin suomalaisen soul-diggarin on syytä käydä näitä albumeita läpi käsi kädessä Heikki Suosalon perusteellisen 5-osaisen Manhattans-storyn myötä, joka on kokonaan luettavissa ilmaiseksi verkosta. Tässä linkit sen eri jaksoihin:
The Manhattans Story Part 1: (1961-1963)
The Manhattans Story Part 2: (1964-1970)
The Manhattans Story Part 3: (1971-1979)
The Manhattans Story Part 4: (1980-1989)
The Manhattans Story Part 5: (1988-2012)


Nämä FTG:n albumit lähtevät liikkeelle siis vuoden 1970 albumista With These Hands, jota Heikki käsitteli sarjansa kakkososassa. Täydellinen Manhattans-diskografia singleineen ja albumeineen on niin ikään koottu Soul Expressin nettisivuille.

The Manhattans -lauluyhtyeen kaksi ensimmäistä albumia, vuoden 1966 Dedicated to You ja vuoden 1968 For You and Yours ovat nekin saatavilla CD-levynä, Englannissa Acen julkaisemana 2on1 CD:nä, eli albumien 24 raitaa mahtuvat yhdelle CD:lle. Tuokin albumi on edelleen saatavilla ainakin tätä kirjoittaessa.

Vuosi 1970 oli kuitenkin käännekohta The Manhattansien uralla kahdessakin mielessä. Ensinnäkin yhtye vaihtoi aiemmalta Carnival-merkiltä DeLuxe-merkille, jonka äänitteet näkyvät jo olevan Columbian/Sonyn hallussa, sillä FTG on liisannut levynsä Columbialta/Sonylta, ja on päässyt käsiksi alkuperäisiin masternauhoihin. Soundit ovat aivan erinomaiset. Etukäteen kammoksuin jo sitä, josko kansitekstit on kirjoittanut FTG:n vakioavustaja Alex Henderson, joka on pilannut monta uusintajulkaisua latomalla kliseisiä, täysin pinnallisia lorinoitaan haastattelematta lainkaan alkuperäisiä artisteja tai tuottajia. Nyt FTG on varmaan itsekin tajunnut että tämä heppu pilaisi koko sarjan, ja kansitekstit on työstänyt Ontariosta kotoisin oleva free lance -journalisti Matt Bauer, joka on ensi töikseen kontaktoinut Gerald Alstonin haasteltavakseen. Sillä lailla!

Se toinen käännekohta olikin juuri Gerald Alston, sillä Manhattansien 60-luvun pääsolisti George “Smitty” Smith oli alkanut sairastella vuoden 1970 aikana ja kuoli joulukuussa 1970, ja Alston sitten korvasi hänet yhtyeen uutena keulahahmona. Alston lauloi kolme laulua Smittyn hautajaisissa. Tammikuussa 1971 Gerald Alston liittyi Manhattansien riveihin yhtyeen kiertueella.

Vuonna 1970 äänitetty With These Hands osuu siis tähän traagiseen siirtymävaiheeseen Manhattansien uralla, kun päävokalisti Smith oli alkanut sairastella, ja hiljalleen kapteenin paikalle siirtyi Gerald Alston. Tämä albumi näytti ainakin konseptina paperilla varsin tylsistyttävältä pop- ja viihde-standardien potpurilta, täydennettynä yhtyeen viime aikojen sinkkuraidoilla, mutta George Kerrin tuotannossa ja Afro-Cuban-musiikin veteraanin Chico O'Farrillin sovittamana albumi oli kyllä aivan viihdyttävää kuultavaa. Alkuperäistä 10 raidan albumia täydentää vielä seitsemän bonus-raitaa, joissa on mukana sinkkuja, jotka eivät olleet albumeilla, mm. The Picture Became Quite Clear, From Atlanta To Goodbye ja Let Them Talk.

Noilla raidoilla päävokalistina oli siis vielä George “Smitty” Smith, ja on mielenkiintoista seurata yhtyeen siirtymää 1960-lukulaisesta "post doo-wop, street harmony"-yhtyeestä 1970-lukulaiseen soul-lauluyhtyeeseen Gerald Alstonin johdolla. Jos lähdetään liikkeelle CD:n bonus-raitana tarjoillusta yhtyeen ensimmäisestä DeLuxe-merkin sinkusta The Picture Became Quite Clear, niin se oli Smithin emotionaalisesti vääntelemä tuskainen midtempo-balladi, jolla Smith purkaa katkeruuttaan petolliseen kumppaniinsa jousisävytteisen taustan ylle. Tämä oli jo hyvin perinteistä soulia, jossa muun yhtyeen rooli oli taustaharmonioissa ja Smith oli selkeä pääsolisti. Sinkun B-puoli Oh, Lord I Wish I Could Sleep on ehkä jo tyypillisempää lauluyhtyemusiikkia, kepeän nopeatempoisemman rytmin ylle vetäisty rakkauslaulu.

Ensimmäinen DeLuxe-sinkku ei vielä noussut soul-listoille, mutta kolme seuraavaa kipusi jo Billboardiin. It’s Gonna Take A Lot To Bring Me Back oli näistä ensimmäinen, yltäen alkuvuonna 1970 soul-listan sijalle 36. Tämä oli vielä hyvin 60-lukulaisen kuuloinen perinteinen soul-balladi, alle kolmen minuutin kertosäkeeseen satsaava jousi- ja puhallinsovitettu Richard Pointdexterin ja Daisy Holladin kirjoittama balladi. Lauluyhtyesovitus on klassista päävokalistin (Smitty) ja yhtyeharmonian vuorottelua, kun yhtye toistaa "To bring me back baby", ja Smitty kieputtaa ylle omaa sooloaan. Miksikään suvereeniniksi soul-kurkuksi en Smittyä noteeraa, mutta olihan hänellä toki tunnetta ja vääntöä laulussaan, niin kuin soul-vokalistilla pitääkin olla. Pointedexterin bravuurina tunnetaan vuoden 1971 Persuaders -ykköshitti Thin Line between Love and Hate, tässä ei ollut samaa magiikkaa, mutta ihan kelpo soulia joka tapauksessa.

Kesällä 1970 pistettiin ulos seuraava DeLuxe-sinkku If My Heart Could Speak, Kenneth Kelleyn kirjoittama haikea, jo hieman sweet soul -tunnelmiin suuntaava kaunis balladi, joka ylsi Billboardin soul-listan sijalle 30. Kaikki näkivät, miten yhtyeessä oli potentiaalia, mutta isommat hitit jäivät odottamaan Gerald Alstonin aikakautta. On myös totta, ettei George Smith ollut solistina yhtä persoonallinen ja tunnistettavissa oleva kuin Alston.

Kolmas peräkkäinen listoille yltänyt sinkku From Atlanta To Goodbye ei ollut mukana albumilla, mutta FTG on saanut sen mukaan bonus-raitana. Se julkaistiin lokakuussa 1970, jolloin Smitty oli sairastelevana jo poissa yhtyeen kiertueilta, joilla hänet tilapäisesti korvasi Phil Terrell. Richard Ahlert ja Leon Carr olivat kirjoittaneet alakuloisen country-laulun, ja sen oli levyttänyt jo aiemmin Buddy Greco. Manhattansien cover-versio onnistui kuitenkin nostamaan laulun soul-listoille, joskin sijoitus 48 lienee ollut pettymys kaikille osapuolille. Smitty on tässä edelleen pääsolistina, viimeistä kertaa Manhattans-sinkulla, joten tässä on tosiaan jäähyväistunnelmaa. Kappale loppuu jotenkin kesken kaiken runsaan kolmen minuutin jälkeen, ja varsinainen loppuhuipennus jää puuttumaan. Sovituksessa on jo 70-lukulaista rikkautta, saksofonia, kitarakuviointia ja tietenkin Manhattansien lauluharmonisointi.

Ensimmäinen laulu, jolla tällä CD-levyllä kuullaan Gerald Alstonin ääntä, on bonus-raitoihin mukaan otettu Rainbow Week. Se julkaistiin sinkkuna kuitenkin vasta vuonna 1973, ilman listamenestystä. Alston on tältä helppo tunnistaa, vaikka hän ei toki vokalistina ollut vielä sama kultakurkku kuin minä hänet opittiin 70-luvun loppua kohti tuntemaan. Liittyessään Manhattansien riveihin hän oli vasta 19-vuotias nuorukainen.

Vuonna 1971 julkaistiin kaksi Manhattans-sinkkua, joista kumpikaan ei noussut listoille lainkaan. Näistä ensimmäinen, Let Them Talk, on sekin saatu tälle uusintajulkaisulle bonus-raitana. Kappale on Sonny Thompsonin kirjoittama juureva balladi, jonka Little Willie John oli levyttänyt jo vuonna 1959, ja kappaleessa onkin vanhahtava sovitus. Pääsolistina on tässä edelleen Smitty, eli tämä on levytetty vuonna 1970 tai aiemmin.

Bonus-raidoista löytyy myös laulu, jota ei ole Heikin kokoamassa diskografiassa, eikä kansiteksteistä paljastu, mistä on kyse. Kappale on nimeltään Windmills Of Your Mind, suluissa lukee (Single version), ja julkaisuvuosi 1970, mutta kappaletta ei löydy mistään diskografiasta. Olisiko se siis jäänyt hyllylle? Laulu on vanha jazz-standardi, hyvin viihteellinen ja musikaalimainen sävelmä, mutta Manhattansien versio on värikäs lauluyhtyesovitus, ja yhtye esittää sillä hyvin monipuolisesti laulutaitojaan vuorotellen jatkuvasti solistia.

Kymmenen raidan alkuperäinen With These Hands ei noussut albumilistalle, eikä se ole suuri ihme. Se on 60-luvun tyyliin pakattu LP-paketti, johon oli koottu tuoreimmat sinkut B-puolineen, ja niiden rinnalle oli täytemateriaaliksi levytetty sekalaisia versioita tutuista viime vuosin hiteistä ja standardeista: Can't Take My Eyes off You, By the Time I Get to Phoenix, People Get Ready, Georgia on My Mind. Ei mikään innovatiinen ratkaisu, tosiaan, mutta pätevillä sovituksilla ja laulusuorituksilla ihan kuunneltava kokonaisuus.



Se toinen vuoden 1971 sinkku, joka ei noussut lainkaan listoille, oli I Can’t Stand For You To Leave Me, joka on albumiraitana mukana sitten vuoden 1972 albumilla A Million to One. Tämä albumi oli sitten se kiekko, jolla Gerald Alston esiteltiin ensi kertaa yhtyeen uutena pääsolistina. Tätä kautta tarkastellaan Heikin Manhattans-storyn kolmososassa.

Tuo vuonna 1971 julkaistu single I Can’t Stand For You To Leave Me oli samalla suurelle yleisölle ensimmäinen levytys, joka esitteli yhtyeen uuden päävokalistin Gerald Alston. Kaupallista menestystä ei vielä tullut; kappale on hyvin epätyypillinen Manhattans-esitys, sillä se on nopeatempoinen, hieman popahtavakin ralli. Tässä olisi ollut aineksia jonkinlaiseen tanssihittiin, mutta sellaiseksi siinä on liian kepeä rytmi. Melodia olisi kyllä ollut riittävän tarttuva hitiksi. "Beach music"-genreen tuota näkyy joku netissä tarjoavan tänä päivänä, ja Northern soul -leimalla kappaleesta saa sinkkuna helposti pyydettyä tuplahinnan, vaikka minusta tuossa on Northern-klubien tanssilattioille liian kepeä poljento. Silkka faktahan on, että mistä tahansa Norhern-sinkusta pyydetään eBayssa käytettynä saman verran kuin koko tästä uudesta uusintajulkaisu-CD:stä, jolla on sentään 29 raitaa.

Jos oli tuo vuoden 1971 sinkku vielä epätyypillinen Manhattans-esitys, A Million to One -albumilla on sen sijaan jo paljon hyvin tuttua Manhattans-musiikkia kaikille meille, jotka olemme oppineet tuntemaan yhtyeen ennen muuta Gerald Alstonin tulkitsemista balladeista. Vaikka nuoren Geraldin äänessä ei vielä 70-luvun alussa ollut samanlaista Sam Cooke-maista särmää kuin myöhemmin, niin kyllä hänet helposti tunnistaa jo näistä varhaisimmista levytyksistäänkin. Ensimmäinen Alstonin laulama Manhattans-listahitti oli albumin nimikappale A Million To One, joka on Teddy Randazzon vaimonsa kanssa kirjoittama kaunis sävelmä, ja juuri sopiva Alstonin tenorivääntöön sekä loppurevitykseen. Juuri tällaisista tuli nopeasti Alstonin Manhattans-hittien tavaramerkki. Listasijoitus oli vielä vaatimaton 47, mutta nehän lähtivät nopeasti nousemaan etenkin Columbia-kaudella.

Alstonin johtaman Manhattansien hittipotentiaalin osoitti jo seuraava single One Life to Live, joka nousi peräti listakolmoseksi. Tässä on mukava doo wopahtava intro, leppoisa monologi ja laadukas melodia rennon ilmavan midtempo-rytmin yllä. Alston jälleen lopussa lisää omat sielukkaat ad lib -osuutensa ja nostaa tunnelmaa. Ansaittu hitti.

Albumin kolmas sinkku Back up vei Manhattansit heille harvinaiselle reviirille, sillä taustassa on jopa J.B.'s-tyyppistä funk-groovea, ja Manhattansien bassosolistin Blue Lovettin myötä tässä on myös Temptations-sävyjä, vaikka ei mitään sekaantumisen vaaraa toki Temppareihin. Minun puolestani groove-menon olisi saanut viedä pidemmällekin, nyt kappale jää jotenkin puolitiehen, mutta nousi silti top 20:een soul-listoilla.

Vielä neljäskin single löytyy albumilta, kun Do You Ever nostettiin loppukesästä 1973 listoille, ja se ylsi soul-listalla sijalle 40. Kuten jo listasijoituskin kertoo, tämä oli jo tavanomaisempi balladilaulelma raukean taustan ylle. Kappale käynnistyy hyvin hitaasti, mutta liikkeelle päästyään Gerald Alston lisää paahtoa, mutta sävelmässä ei ole aineksia ikimuistoisempaan tunnelmaan.

Columbia-kauden Manhattans-levyihin verrattuna musiikki oli siis jo noiden hittienkin perusteella monivivahteisempaa kuin myöhemmin opittiin yhtye tuntemaan, sillä skaalaa tosiaan riitti laidasta laitaan. Itse tykkäsin kovasti mm. torviriffien keinuttamasta funk-soul-raidasta Strange Old World, joka toi jo näihin aikoihin särmikkäämmän puolen esiin Gerald Alstonista. Ja kyllähän tämäkin oli aidosti lauluyhtye-soulia, kun muu yhtye svengitteli taustaosuuksia aidossa call-and-response tunnelmassa gospelin tapaan.

Lisää särmää saatiin 70-luvun alun yhteiskunnallisten laulujen buumiin osunut Blackbird, jolla Alston saarnaa kurkkuäänellä vapaudesta kaikille ihonväreille. Taustalla pilkahtaa huiluakin. Tosiaan hieman erilaista Manhattansia niille, jotka ovat tottuneet kuulemaan vain "after midnight" -teemaa ja lemmenlurituksia yhtyeeltä.

Minulla ei ollut kaksisia odotuksia A Million to One-albumista, mutta kyllä ne ylittyivät kaikilta osin.

Reviewed by Ismo Tenkanen

P.S. Levyn etukannessa luvataan että "Two albums on one CD", mutta tosiasiassa tämä on siis tupla-CD eli molemmat albumit ovat omilla CD-levyillään.

Takaisin Funky Town Grooves -sivulle

Takaisin etusivulle