Pitkän linjan lauluyhtye The Main Ingredient tekee komean paluun tällä vuoden 2001 alkusyksystä julkaistulla albumilla, joka on vihdoin kaikkien halukkaiden saatavilla - edelliset erät on viety käsistä. Uusi albumi on tyylinmuutos yhtyeen aiemmasta hienostuneesta linjasta, sillä falsettiäänisen Cuba Goodingin on päävokalistina korvannut raspikurkkuinen Carlton Blount, joka vie yhtyeen musiikin monta astetta aiempaa järeämpään perus-souliin. Nyt yhtyeen musiikki hakee vertaistaan linjoilta The Dells - The Dramatics - III Frum tha Soul, ja onkin paras lauluyhtyelevy sitten III Frum tha Soulin ainoastaan Japanissa julkaistun vuoden 1998 albumin.

Toisaalta levy on pikemminkin Carlton Blountin komean, maskuliinisen lauluäänen yhtä näytöstä alusta loppuun kuin yhtyelaulantaa, sillä muu yhtye (Tony Silvester, Luther Simmons) tyytyy harmonisoimaan taustalla, kun Carlton ryöpyttää baritoniaan ja näyttää laajan äänialansa. Pääasiallisena tuottajana ja sovittajana häärää Cedric Solomon, joka vastaa myös albumin mieleenpainuvimmasta sävelmästä Why Should I, jonka hieno melodia ja läpeensä katkera lyriikka ("why should I dry my eyes, when the tears just keep on falling"...) tarjoavat Calrton Blountille mainion mahdollisuuden vuodattaa rankkaa soul-vokalisointiaan sielunsa syövereistä.

Solomon tuottaa myös kaksi kaunista klassista soul-balladia Will You Marry Me ja I Love You (The Letter), jotka sopisivat yhtä hyvin Dellsien ohjelmistoon - jälkimmäisellä Carlton kääntää ääntään herkullisesti karheasta baritonista korkeaääniseen huhuiluun kuin Ali Ollie Woodson (ex-Temptations) parhaimmillaan.

Levyllä ei ole yhtään heikkoa raitaa, joskin 80-lukulaisissa syntetisaattori-soundeissa etenevät funk-soul-jyräykset The Dance ja It's Alright samoin kuin äreä beat-ballad We Got Us eivät välttämättä ilahduta kaikkia kuulijoita - 80-luvulla soul/funk-levyjä ostaneille ne ovat kuitenkin tuttua tavaraa.

Takaisin perinteisemmille soul-vesille päästään levyn loppupuolella. Magic on rauhallinen mid-tempoballadi, By Any Means Necessary on erinomainen hienostunut mutta Carltonin raastavasti tulkitsema balladisävelmä modernissa beat-pohjassa ja How Long klassinen "down on my knees"-linjan soul-balladi, jolla Blount pääsee taas tosissaan irrottelemaan. Levyn päättää mainio, tarttuva ja lennokas duetto I Won't Let You Do That to Me (Jimmy Jam & Terry Lewis -sävelmä, alun perin Luther Vandrossin ohjelmistosta) miellyttävän kuuloisen uuden tulokkaan Natasha Cowardin kanssa, jolta sama levymerkki aikoo julkaista lähiaikoina oman albumin.

Kokonaisuutena yksi vuoden 2001 parhaista soul-albumeista ja tuhti paketti kunnon "raspikurkku-soulista" pitäville - varauksena kuitenkin hyvin 80-lukulaisen kuuloiset soundit. ****1/2

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page