Kokoelmien tehtävänä on tietysti esitellä Expansion-albumien artisteja, mutta siten, että ei välttämättä koota albumeille kunkin albumin parasta raitaa vaan korkeintaan albumien toiseksi tai kolmanneksi parhaita raitoja makupaloiksi houkuttelemaan ostamaan koko albumia. Hyvistä malleista nämäkin raidat käyvät, vaikka eivät siis yleensä ole albumien kärkiraitoja.

Triplan avaa ansaitusti Ebony Alleyne (kuva oikealla), joka oli viime vuoden tärkein Expansion-debytoija. Ebonyllä on mielenkiintoinen tausta, sillä hänellä ehti olla jo levytyssopimus legendaarisen Okeh-levymerkin kanssa, mutta kun siitä ei irronnut muuta kuin kolme kappaletta 7 tuuman sinkkuja, niin Ebony irtautui sopimuksestaan ja julkaisi debyyttialbuminsa Expansionille. Vaikka Ebonyn tyyli on eräänlaista pop-soulia tarttuvine melodineen, nätillä nuorella tytöllä on todellakin esikuvansa Dionne Warwicken kaltainen äärettömän tyylikäs ja klassinen soul-ääni, jolla kelpaa laulaa hienostuneita, super-melodisia kappaleita. Jos levylle poimittu Every Lonely Street yhtään kolahtaa, kannattaa rientää ostamaan Ebonyn koko albumi, sillä tämä kappale ei suinkaan ole albumin ainoa lajissaan – parempiakin löytyy! YouTubesta voi ihailla myös Ebonyn videoita.

Vähintäänkin samaa voidaan todeta Audrey Wheelerin laulamasta James Day –raidasta Better Days, jonka uusi Steppers Mix häviää minusta kirkkaasti albumin originaaliversiolle, mutta joka tapauksessa osoittaa tämän Will Downingin vaimon olevan tänä päivänä yksi sielukkaimmista nais-vokalisteista. James Day on 2000-luvun Quincy Jones eli osaa poimia oikeat sävelmät ja huippuvokalistit ja yhdistää niistä laatu-soulia. James Dayn albumi on viiden tähden CD, joka kannattaa poimia talteen.

Muita huippuartisteja triplan ykkös-CD:llä ovat mm. Marva King ja Jabari Grover, joiden poiminnot eivät ole albumin tähtihetkiä, mutta albumit ovat hankinnan arvoisia.  Marva King on jo 80-luvulla uransa aloittanut vokalisti, joka Angie Stonen tavoin on viime vuosina pyrkinyt neo-soul-markkinoille, vaikka onkin jo kokeneempaa kaartia. Marvan albumilta löytyy lukuisia Soul Love’a vielä parempia raitoja, ja nuo parhaat palat ovat todellisia klassikoita. Vanhan Miracles-vokalistin Billy Griffinin Expansion-albumi oli omissa kirjoissani 7 pisteen albumi skaalalla 1-10, ja siltä poimittu Oxygen on ehdottomasti albumin parhaita raitoja.

Adriana Evans (kuvassa) on vahva neo-soul-vokalisti, jonka tuorein albumi Expansionilla ei ehkä ainakaan synteettisten taustojen myötä täysin vastannut odotuksia, mutta All for Love antaa hyvän yleiskuvan levyn yleistasosta.  Jazz-funk-tyyppinen yhtye Jive esitteli Expansion-levyllään pari loistokasta soul-lauluraitaa, ja vaikka Daydreamer ei ole niistä paras, kappale osoittaa hyvin yhtyeen soul-henkisen laadukkaan jazz-dance-tyylin. Steve ”Scotsman” Harvey on rumpali ja tuottaja, joka on tuottanut laatusoul-artisteja Ledisistä Temptationseihin. Miehen viimeaikaiset tuotokset ovat keskittyneet paljolti nouseviin neo-soul-tähtiin, kuten myös tälle kokoelmalle poimittu Rashaan Patterson -kopio I Can’t  Leave You Alone, jonka esittää artisti nimeltä Storm. Tämä raita oli kuitenkin Harveyn hyvätasoisen albumin The Everyday People Project keskinkertaisimpia hetkiä. Samaa on todettava Ian Martinin kakkosalbumilta poimitusta vaatimattomasta Jason Josephin laulamasta raidasta No Regrets, joka oli kolmen palstan pituisessa Soul Express –arviossani näköjään ainoa raita, josta en lausunut sanaakaan. Ykkös-CD:n tuntemattomimmat nimet 2 Way ja Leza ovat keskitasoisia poimintoja kokoelmalta Kloud 9 presents The Vibe Room.

Kakkos-CD:n helmiä ovat erityisesti Maysan ja Ledisin duetto Scat World, jolla nämä 2000-luvun huippu-laulajattaret esittävät scat-taitojaan, Kloud 9:n kakkosalbumin kärkiraitoihin lukeutuva addiktiivinen Happy, tummaäänisen Alyson Williamsin John Stoddart-tuottoinen balladi Make It through the Night sekä Brigetten bossa-soul-raita Somehow (Steve Harvey-tuotantoa). Kun täyteraidatkin ovat sellaisilta artisteilta kuin Stephanie Mills ja Denise Stewart, niin eipä ole marmattamista. Nuorempaa soul-sukupolvea edustavat puolestaan Carmen Rodgers (ensimmäinen Expansionin esittelemä varsinainen neo-soul-artisti), Victor Haynes ja Phillippe.

Kolmos-CD on epätasaisempi kuin edelliset, mutta sisältää todellisia makupaloja. Näistä ehdoton huipentuma on Karl Friersonin (kuvassa oikealla) verraton Walkin’ in New York, svengaava torvivetoinen perinteinen feel-good-soul-menopala Olan parhaiden tyyliin – lukeutuu viime vuoden top 5 –raitoihin. Mahtava saksofonisoolo on kuin  Wilton Felderin parhaita!

Itsellenikn ennenkuulematonta materiaalia oli Billy Valentinen Cool Rain, joka on ollut saatavana vain download-tiedostona, ja kappale on peräisin download-albumilta No Better Than This, joka on itse asiassa kokoelma 15-20 vuoden ajalta. Cool Rain kuulostaa tosiaan parin vuosikymmenen takaiselta Etelän indie-soulilta, 70-luvun Bobby Womack – Bill Withers -linjoilta.

Paikoin valutaan jo jopa liki 20 vuoden taakse Expansion-historiaan, ja vaikka itse kappaleissa ei ole mitään vikaa – kuten Act of Faithin David Peaston-mainen Do It Right tai Glazen supersielukas Love Hurts, niin vuosien 1997 ja 1990 levyjen julkaisu ”Luxury Soul 2008” –teeman alla tuntuu jo hieman arveluttavalta. Keni Burken It’s Alright on vuodelta 1998, ja Charles & Gwen Scales’in (ex-Modern Tribe) sykkivä, intensiivinen midtempoinen Only You vuodelta 2001.

Tuoreempaa tavaraa on jälleen Ryan Fox, joknka Same Sun Shines on Everyone on peräisin loppuvuonna 2007 julkaistulta City Teacher –soundtrackiltä, ja vaikka laulaja ei täysin vakuuta, kappaleessa on tasokas, foniväreitteinen laatu-soul-tausta.

Kaiken kaikkiaan sekalainen, mutta hyvätasoinen kokoelma, jossa suuri painopiste ei todellakaan ollut kaikkein tuoreimmissa julkaisuissa, vaan pikemminkin Expansion-levymerkin kahdenkymmenen edellisen vuoden historiassa. ****

Tsekkaa myös toinen uusi Expansionin 3 CD:n box:
elokuussa julkaistu Soul Cafe

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page