JON LUCIEN
– huippuluokan "Rhythm & Bossa -vokalisti"

"Unmissable stuff. This man is more than an artist is … he is a piece of music history itself."
- Barry Towler (Soul Express Online, "Album of the Month" September 2003)

"Jon Lucien is an artist every serious music lover is bound to discover sooner or later."
- Kimmo Heikkinen (Soul Express 3/03, 10/10 pisteen arvio)

Tämän vuoden "album of the year"-kiekon valinta osoittautuukin kiperäksi tehtäväksi. Juuri kun olin vakuuttunut, että Impromp2:n uutuus-levy on kiistämättä vuoden soul/jazz-levy, sain kuultavakseni vanhan kulttinimen Jon Lucienin tuoreen live- albumin, joka on tosiaan käsittämättömän hyvä – vaikka yleensä en innostu live-levyistä lainkaan!

Vanha vastenmielisyys live-äänitteisiin on tosin lähtöisin perinteisen soulin puolelta, jossa useat studioäänitteinä upeat esitykset on live-taltioineilla saatettu kliseisiksi yleisönhuudatuksiksi, soundeiltaan ja soitannaltaan keskinkertaisiksi verrattuna huippumuusikoiden säestämiin studio-äänitteisiin. Kieltämättä jazz- ja etenkin salsa-puolella tilanne on melkeinpä päinvastainen: live-esityksiin saadaan svengiä ja tunnelmaa vielä kaksin verroin studioäänitteisiin nähden, ja jos konserttipaikkakin on jokin nimekäs paikka ja sisätila, soundeissakaan on harvoin valittamista.

Tämä Jon Lucienin live-äänite käyköön malliesimerkiksi jälkimmäisestä tapauksesta. Äänityspaikka on New Yorkin maineikas jazz/latin-paikka Birdland, ja säestävä yhtye on erittäin kovatasoinen. Erityisesti täytyy kehua pianisti Bill O'Connellin työskentelyä, joka on niin loistokasta, että sitä kelpaisi kuunnella instrumentaalinakin. Rumpali Kim Plainfield on myös mies paikallaan. Tässä musiikillisessa ympäristössä Jon Lucien itse syttyy sellaiseen menoon, jota mielestäni miehen sinänsä tasokkailta studiolevyiltä ei ole koskaan kuultu - ja harvalta muultakaan jazz-soul levyltä!

Jon Lucien on kulttimaineestaan huolimatta Suomessa verraten tuntematon nimi, joten muutama sana myös itse artistin taustasta. 1942 syntynyt vokalisti on karibealaista syntyperää, mutta muutti New Yorkiin jo 1960-luvun puolivälissä. Miehen varhainen esikuva oli Nat King Cole, mutta miehen levytyksiä kuvataan osuvasti Lucienin nettisivujen biografiassa toteamalla, että ne ovat R&B:tä, jossa "B" oli pikemminkin bossa novaa kuin bluesia. Siten Lucienin musiikki yhdistelee onnistuneesti soulia, jazzia ja brasilialaisia sävyjä.

Malliksi sopii kuunnella levyn avauskappale Sunny Day, jonka tausta voisi olla Tania Marian parhaimmistoa verrattoman pianovetoisen Latin jazz -grooven pohjalta, mutta Jon Lucienin mehevä, lämmin vokalisointi tuo tunnelman soulin puolelle. Loppupuolella kappaletta sitten Lucien virittäytyy häikäisevään scattiin, joka jättää haukkomaan henkeä hämmästelystä miehen kielen notkeudesta. Juuri tämän parempaa Latin jazzin/ soulin ja jazz-vokalisoinnin kombinaatiota en muista koskaan kuulleeni – vaikka kokoelmassa on tuhansia kiekkoja.

Toinen suuri suosikkini levyllä on Lucienin versio Arlen/Mercerin jazz-klassikosta Out of This World. Jo kappaleen tausta on verratonta aitoa jazzia, ei tosiaan siis mitään vesitettyä länsirannikon pehmo-jazzia melodianseurailuineen vaan railakasta, lennokkaasti svengaavaa piano-jazzia jossa pianisti, basisti ja rumpali irrottelevat herkullisesti, ja Lucienin vokaalisuoritus hakee taas vertaistaan – "out of this world", tosiaan!

Toki levyllä on myös rivi Lucienin omia klassikoita live-versioina. Sellaiset kappaleet kuin Creole Lady, Take Me Away ja Antonio Carlos Jobimin Dindi ovat varmasti vannoutuneiden Lucien-fanien joukossa olleet enemmän kuin odotettuja esityksiä. Love Me:n ainoa heikko puoli on, että sillä ei ole vuoden 1991 studio-versiolla kuultua mehevää saksofonia.

Vanha Cole Porter-klassikko Night and Day on kaikkea muuta kuin kulunut tai kliseinen versio sataan kertaan coveroidusta sävelmästä – upea versio! Balladien ystäville Angel Eyes antaa vielä hetken aikaa hengähtää – ja samalla voi havaita, miksi esim. Will Downing mainitsee Jon Lucienin yhdeksi esikuvistaan.

Take Me Away käynnistyy jälleen vertaansa vailla olevalla Latin jazz-pianogrooven ja lämpimän soul/jazz-laulannan yhdistelyllä. Jon Lucienin syvälle baritonille on ainakin soulin puolelta mahdoton löytää vertailukohtaa, mutta niinpä Lucienin tehokeinotkin tulevat puhtaasti jazzin puolelta scatteineen. Kappaleen loppupuolella Lucien intoutuu yleisön laulattamiseen, mutta taustan svengatessa railakkaasti ei ole valittamista kotikuuntelussakaan.

Levy päättyy yli yhdeksänminuuttiseen versioon Jobimin Dindi:stä, joka on ollut yksi Lucienin suosituimmista cover-kohteista vuosikausia, ja niinpä se on nytkin säästetty encoreksi. Tämä versio etenee verkkaisessa bossa nova -tunnelmassa Lucienin venytellessä vokaaleja soul-tyyliin.

Tämä albumi tulee lukeutumaan niihin levykokoelman helmiin, joihin tulee varmasti palattua säännöllisesti vuodesta toiseen. * * * * *
- IT

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page