Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

Lamont Johnson: Music of the Sun
(1978 reissue)

Lamont Johnson: Music of the Sun

September 27, 2014

Rating: 8/ 10

US Tabu JZ 35455, 1978, UK Demon Music Group reissue CD, 2013
Tilaa levy Soul Express-verkkokaupasta

1) Sister Fine 4:15
2) Easy Come, Easy Go 5:01
3) In with This Song 4:16
4) This Must Be Heaven 4:51
5) Hey Girl 7:28
6) Differently 4:42
7) Yours Truly, Discreetly 2:52
8) Music of the Sun 5:26

Bonus tracks:
9) Hey Girl (7" Edit) 3:54
10) Sister Fine (12" Mix) 10:03

Lamont Johnson oli Brainstorm-yhtyeen basisti ja miessolisti, joka oli kirjoittanut yhtyeen debyytille Stormin' muutaman raidan, ja oli niin vakuuttunut omasta lahjakkuudestaan, että siirtyi soolouralle. Debyytti Music of the Sun julkaistiinkin Tabulla, mutta tämän jälkeen Lamontista ei kuultu mitään. Albumi oli yksinkertaisesti edellä aikaansa, ja liian kunnianhimoinen ja epäkaupallinen listamenestykseen.

Brittien Tabu-uusintajulkaisusarjassa on asianmukaiset kansitekstit, joissa New Yorkissa asustava journalisti Christian John Wikane on onnistunut myös tavoittamaan Lamontin haastattelua varten, jolloin hän osaa valottaa ideaa soolouralle siirtymisestä. Lamont kertoo, miten muu yhtye hurahti johonkin uskonnolliseen hurmokseen ja halusi levittää herran sanaa myös levyjen lyriikoissa. Lamont ei itse ollut samaa mieltä, ja jatkoi soolona.

Albumin muusikkolistaa kun vilkaisee, niin ainakaan Clarence Avant ei pihdannut kootessaan taustavoimia Lamontin soololevylle. Mukaan on saatu huikea rivi eturivin funk- ja jazz-muusikoita, kuten Ernie Watts, Lee Ritenour, Randall Jacobs, Mark Johnson, Ronnie Foster, Stephhanie Spruill ja kumppanit. Torvisektioon oli rekrytty Earth, Wind & Firen torvisektiosta (!) Louis Satterfield ja Don Myrick sekä vielä Oscar Brashear, Chuck Findley, George Bohanon, Raymond L. Brown, Dick Hyde, muiden muassa! Tuottajana jatkoi Brainstormin debyytin tavoin Jerry Peters.

Brainstormin omasta musiikista tämä albumi erottuu ennen muuta siltä osin, että musiikki painottuu vähemmän kaupallisille disko-funk-linjoille, ja kulketuu kohti Jon Lucien -maisia sävyjä, sekoittaen jazzia, soulia ja funkia. Lamontin omia sävelmiä täydentävät Brainstormin debyytiltä poimittu balladihelmi This Must Be Heaven uutena sooloversiona sekä King-Goffin-standardi Hey Girl (originaali Freddie Scott, ainakin 20-30 versiota muilta soul-artisteilta). Lamontin vahvuus on tyylitajussa ja oikean tunnelman luomisessa.

Se käy heti kättelyssä selväksi, että vaikka Lamont oli Brainstorm-funk-yhtyeen basisti, mikään tyypillinen funk-mies hän ei ollut. Albumin avausraidaksi ja ilmeisesti hittiraidaksi aiottu Sister Fine on "vapaapalokunnan torviryhmä vappumatineassa" -linjan rilluttelu, joka varmaankin sopisi jonnekin New Orleansin karnevaalimenoon tai sirkukseen, mutta ei tätä soul-funk-levylle olisi pitänyt päästää. No, kansiteksteissä Lamont kyllä itsekin ymmärtää kappaleen "sarjakuvamaisuuuden" ja pitää sitä huumoripläjäyksenä. Huumorintajunsa kullakin - onneksi tämä jäi albumilla ainoaksi lajissaan.

Lamont on selvästi enemmän kotonaan albumin perinteisillä soul-raidoilla, joista This Must Be Heaven on todellinen klassikko. Kun Brainstormin debyytillä raidasta oli fonilla käynnistyvä 6:39 pitkä versio, Lamontin soololevylle levytettiin 4:51 pituinen sooloversio. Belita Woodsin duetto-säkeistöosuus on mukana vain Brainstormin omalla versiolla, ja tällä Lamontin soololevyllä Belita ei ole mukana edes taustoilla. Lamont kuvailee itse rehellisesti, että kappale oli alun perin tarkoitettu Chuck Overtonin falsetille, mutta hän ei "Barry White-Isaac Hayes-aikakautena" voinut kuvitella laulua falsettitulkintana, vaan tarjoutui laulamaan sen - vaikka ei ollut koskaan itse laulanut levylle!

Belita Woodsin osuutta ei ollut myöskään Brainstormin originaaliversiolla mukana, ja se lisättiin jälkikäteen Overtonin ehdotuksesta. Lamont itsekin tunnustaa, miten duettona kappale saavutti uuden ulottuvuuden. Laulusuorituksena ihan omalle tasolleen kappaleen nostivat sittemmin Omar Chandler ja Audrey Wheeler omalla versiollaan vuonna 1991. Ja onhan se todettava, että Omar pesee Lamontin vokalistina sata nolla - ihan kuten Audrey pesee Belitan. Mutta Brainstormin versio oli siis kappaleen alkuperäisversio, ja Lamontin sooloalbumin otos sitten toinen versio.

Tuo This Must Be Heaven - joka oli saanut muuten inspiraationsa Quincy Jonesin kappaleesta If I Ever Lose This Heaven (v. 1974, f. Minnie Riperton, Leon Ware, Al Jarreau) - kuitenkin saneli pitkälti yleistunnelman tälle Lamontin levylle, jolla tosiaan ei ole yhtään raitaa diskoilua, vaan mukana on hyvinkin perinteistä soulia ja sitten hyvinkin kunnianhimoista Norman Connors-linjan jazzin soulin ja funkin fuusiota. Lamontin versio Hey Girl:istä on epäilemättä saanut innoitteensa Isaac Hayesin versiosta, ja tästäkin tehtiin duetto, kun Renae Williams liittyy Lamontin duettopariksi. Taustalle lisäväriä tuovat Lee Ritenour ja Ernie Watts, ja tämä on todellakin liki blaxploitation-soundeihin upotettua hienoa 70-luvun balladisoulia. Kappaleella on pituutta 7:28, ja Renaen uljas tulkinta on kappaleen paras osa.

Samoin Easy Come, Easy Go on aivan uskomaton näytös Renaelta: nyt Lamontin oma rooli jää bassotteluun taustalla, kun Renae näyttää taivaan merkit laulupuolella. Minun on vaikea löytää vertailukohdetta Renaen huikealle tulkinnalle, mutta alun herkästä sopraanovärittelystä Renae nostaa tämän balladin tunnelman aivan käsittämättömiin sfääreihin loppua kohti. Kannattaa uskoa omia korviaan alta YouTube-klipistä! Loistokas suoritus, Norman Connors-tasoa, ja itselleni vuoden löytö!

Albumin toinen cover-esitys oli Ralph Grahamin Differently, joka oli julkaistu aikanaan Sussex-merkillä, joka oli Avantin aiempi levymerkki, joten levy-yhtiömogulilla lienee ollut sormensa pelissä. Lamontin versiolla on liki Jon Lucien-mainen tunnelma, mikä on luonnollisesti melkoinen suositus.

Albumin funkein esitys on Yours Truly, Discreetly, jolla vihdoin Lamontin funk-basso paukkaa ja huikea torviryhmä säkenöi. Laulupuolella Renae Williams on liki Chaka Khan-maisessa vedossa. Lamont kertoo kansiteksteissä saaneensa bassotteluunsa vaikutteet Michael Hendersonilta - joka levytti oman versionsa kappaleesta uransa parhaalle albumilleen In the Night-time (1978)!

Toinen raita, jolla basso paukkaa ja torvet raikaavat on In with This Song, joka muistuttaa Brecker Brothers-kaksikon joistakin funk-tykityksistä. No, kyllä tämän albumin torvisektiolta tosiaan lähti puhallinkuviot kuin tykin suusta. Jälleen Renae Williams vahvistaa mainiosti laulupuolta Chaka-tyylisillä taustaosuuksillaan.

Takaisin Jon Lucien-maisiin eteerisiin ja tropiikin yön soundeihin päästään albumin päätösraidalla Music of the Sun. Sen inspiraatio on saatu jazzista, Eddie Jeffersonin tulkinnasta ja Jaco Pastoriuksen ja Ron Carterin basson soitannasta. Haastattelussaan Lamont kuvailee osuvasti kappaletta, miten hänellä oli videomainen visio mielessään esityksestä, ja miten Lee Norris oli tokaissut, että "You gotta get a hit first before you can do this". Esityksellä on tosiaan ylevä, Norman Connors-mainen tunnelma, mutta varmaankaan Clarence Avantin disko-klubi-markkinoita kosiskelleella Tabulla tämä meni vain yli hilseen. Siitä huolimatta, en yhdy Lamontin omaan vaatimattomaan näkemykseen, että "I guess I was thinking too big", vaan tällainen upea jazzin ja soulin fuusio oli vain edellä aikaansa. Norman Connors ja Michael Henderson tekivät parhaimmillaan aivan samaa, onnistuen siinä myös kaupallisesti.

Todella kunnianhimoinen albumi, ja lopulta koko Tabu-levymerkin paras puoli oli se, että isot hitit mahdollistivat myös tämän vähemmän kaupallisen ja kunnianhimoisemman musiikin, hyvin tuntemattomilta mutta erittäin lahjakkailta artisteilta. Erinomainen uusintajulkaisu, jolla ei ole mitään kaupallisia markkinoita, mutta melkoinen aarre soul-jazz-diggarille.

Haastattelusta selviää toki myös, miten kävi Lamontille. Kakkosalbumi Arumba oli purkitettuna, mukana muusikoissa mm. David T. Walker, Harvey Mason, Paulinho DaCosta, James Gadson, Ernie Watts, Tom Scott, vokalistina D.J. Rogers - ja "Tabu shelved the album". Tällaista on levybisnes!

Reviewed by Ismo Tenkanen

P.S. Vaikka Lamontin kakkosalbumi vuodelta 1980 jäi hyllylle, siltä ehdittiin pistää markkinoille single Masta Luva - Tabu ZS9 5525. Easy Come Easy Go:n cover-versio löytyy Niteflyte-yhtyeen otsikottomalta albumilta vuodelta 1979, jolla sen lauloi Howard Johnson, joka siirtyi sittemmin soolouralle A&M:lle. Lamont soittaa bassoa kappaleella. Lamont itse on ladannut YouTubeen kymmenittäin videoita, mukaanlukien hyllytetyn albumin sisällön. Löytyvät nimellä Lamont Johnson Mr. Bassman.


Takaisin Tabu Label -sivulle

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page