Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

Jenny Burton: Jenny Burton
(1985 reissue)

Jenny Burton: Jenny Burton

July 26, 2014

Original release on US Atlantic, 1985
CD-uudelleenjulkaisu vuodelta 2014, Funky Town Grooves (USA)

Rating: 5/ 10


Tilaa levy verkkokaupastamme

1) Bad Habits
2) Dancing For My Love
3) Let's Get Back to Love
4) Love Runs Deeper Than Pride
5) (If You Let Me Make Love To You Then) Why Can't I Touch You?
6) Load It Up
7) Nobody Can Tell Me (He Don t Love Me)
8) Once In A Lifetime
Bonus tracks:

9) Dancing For My Love (Extended Vocal Mix)
10) Dancing For My Love (Dub Mix)
11) Bad Habits (7" Version)

Jenny Burton oli 80-luvun alussa niittänyt pientä mainetta klubi-piireissä ja C-Bank-yhtyeen päävokalistina, ja sitä kautta hänelle aukesi sooloura Atlanticilla, jota kesti kolme albumia. Tämä vuoden 1985 levy oli niistä keskimmäinen, 1983 ilmestyi In Black & White, ja kolmas Atlantic-levy Souvenirs julkaistiin 1986. Soul Townilla on myynnissä myös Jennyn neljäs albumi, vuoden 2006 julkaisu I Think on These Things.

Jennystä rakennettiin klubiartistia, ja ensialbumin tuottaneen John Robien rinnalle rekryttiin nyt myös Fred McFarlane-Allen George, Maurice Starr ja Peter Link. Näistä parivaljakko McFarlane-George oli se soul-henkisin, sillä kaksikko oli juuri säveltänyt ja tuottanut Jocelyn Brownin vuoden 1984 kakkoshitin Somebody Else's Guy, jossa oli hykerryttävä perkussiivinen shuffle-groove, ja tämän albumin vetonaula Bad Habits jatkoi samaa linjaa. Myös sävelmä oli mainio. Kappale nousi sinkkuna soul-listan sijalle 19.

McFarlane ja George saivat vain yhden muun raidan levylle tuotettavakseen, ja Dancin' for My Love oli jo elektro-henkisempi nakuttelu, ja toisti valkoisten elektro-velhojen (Fred Zarr, Arthur Baker) syntiikka- ja rumpukonekuvioita narskutuksineen ja lauluääntä edestakaisin sahaavine nännätyksineen. Maurice Starr tunnettiin myös paremmin elektrotuottajana, vaikka mies oli aloittanut levytysuransa funkilla (mm. albumi Flaming Starr), hän oli sittemmin erikoistunut elektrodiskoon Jonzun Crew-kokeiluineen.

Starr oli saanut albumille kolme raitaa, joista Nobody Can Tell Me (He Don t Love Me) heijastelee hyvin Starrin varhaisempaa kautta, sillä elementtejä on vielä vanhan soulin ja funkin puolelta torviriffeineen ja laadukkaine melodioineen, ja tämä onkin levyn toiseksi paras raita. Once in a Lifetime Love on rakenteeltaan klassinen soul-balladi, joka on sovitettu kylmään keyboard-pohjaan, mutta sävelmä antaa Jennylle mahdollisuuden näyttää soul-vokalistin kykyjään. Ihan kohtuullisesti hän tästä suoriutuu, vaikka ei mikään uusi Aretha ollutkaan. Myös kolmas Starr-kontribuutio Let's Get Back to Love on tyylillisesti ihan perinteistä soulia, rento midtempo-raita ja tuolla omalla albumillaanhan Starr osoitti, että pystyy tekemään vaikka klassista etelän soulia. Yllättäviä, perinteiseen souliin suuntautuneita vetoja kaikki kolme Starrin tuotantoa.

Peter Linkin tuottama Love Runs Deeper Than Pride on kalseasta syntiikkataustastaan huolimatta jopa viihteeseen kallellaan oleva haikea balladi, ennemmänkin Roberta Flack-linjaa, mutta Jenny muistelee tätä kansitekstien haastattelussa kutakuinkin uransa kohokohtana, joten ilmeisestikin hän olisi henkilökohtaisesti toivonut uransa kehittyvän tällaisten mahtipontisten klassisten balladien tulkiksi. Jenny tyhjentää kyllä keuhkonsa puhkuessaan tätä sävelmään sopivalla pateettisuudella ja vetäisee liki Melba Mooremaiset loppuvenytyksetkin.

Toinen Peter Link-raita If You Let Me Make Love You on karsea kökkö-syntikoiden säestämä Karibean-lastenlaulu, ja muistuttaa indie soul -levyjen karmeimmissta flopeista viimeisen parin vuosikymmenen ajalta, kun vanhat ja raihinaiset soul-miehet riehaantuvat tekemään jotakin mielestään iloista ja pirteätä. Jolloin aina hakeudutaan calypso-maisemiin, jonne lastenlaulumelodiat sulautuvat muutenkin naiiviin tunnelmaan.

John Robien ainoa tuotos Load It up oli, jos mahdollista, vieläkin säälittävämpi lastentarhatason elektro-kilkatus, jonka melodia sopisi nykyisiin R&B-ympyröihin, kun se pyörii muutaman soinnun ympärillä. Onneksi olkoon sille, joka onnistuu tämän kuuntelemaan raidan loppuun asti, minun oli painettava skip-nappulaa jo viimeistään rock-soolon koittaessa kaiken syntiikkaoksennuksen keskelle.

En oikein ymmärrä, miten isosta levy-yhtiöstä meni tällaista roskaa mistään suodattimista läpi - ilmeisesti niitä suodattimia ei vain ollut, vaan luotettiin, että tuottajat osaavat asiansa. Jos levyä kohteliaasti kuvaa, niin se oli monipuolinen, mutta oikeasti se oli siis äärimmäisen epätasainen ja heikoimmat raidat eivät kestäisi päivänvaloa lainkaan, vaan olisi pitänyt haudata jo ennen julkaisuaan.

(Soul Town Rating: 5/10)

Reviewed by Ismo Tenkanen

Takaisin Funky Town Grooves -esittelysivulle

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page