Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

JAMES BROWNIA UUDELLEENJULKAISUINA

60- ja 70-luvun funk-klassikot uudelleenjulkaisuina

Osa 1: 1960-luvun alkupuoliskon James Brown -albumeita vinyylinä


Think
Polydor Vinyl LP reissue, 1960 Original release on King 683
A1) Think 2) Good Good Lovin' 3) Wonder When You're Coming Home 4) I'll Go Crazy 5) This Old Heart 6) I Know It's True
B1) Bewildered 2) I'll Never Never Let You Go 3) You've Got the Power 4) If You Want Me 5) Baby, You're Right 6) So Long

James Brownin musiikillisen uran seuraaminen miehen varhaislevytyksistä lähtien antaa samalla erinomaisen kuvan mustan (ja samalla koko) populaarimusiikin kehityksestä vastaavana aikana. Tämä vuonna 1960 julkaistu Think on tyylillisesti nimittäin vielä aivan 50-lukulainen levy; soul-musiikkia ei varsinaisesti vielä ollut olemassakaan, funkista puhumattakaan.

Think oli James Brownin järjestyksessä kolmas albumijulkaisu, sitä edelsivät vuoden 1959 LP:t Please, Please, Please ja Try Me. Mainittakoon, että James Brownin varhaistuotannosta on koottu vuonna 1984 myös tupla-albumi Roots of a Revolution, joka sisältää James Brownin levytyksiä vuosilta 1956-1964 (yhteensä 32 raitaa). Korostetaan myös jo tässä vaiheessa, että 1960-lukujen soul-albumit olivat järjestään kokoelmia singlejulkaisujen A- ja B-puolista, korkeintaan muutamalla täyteraidalla varustettuna - eivät siis siinä mielessä yhtenäisiä albumikokonaisuuksia tai edes välttämättä samana vuonna äänitettyjä raitoja. Single oli 60-luvulla levytetyn musiikin pääformaatti, ja albumit vain toissijaisia koonnoksia viime aikojen sinkkujulkaisuista.

Think-albumin musiikki muistuttaa suurin piirtein sitä mitä oli 50-luvun lopulla totuttu kuulemaan sellaisilta yhtyeiltä kuin The Coasters, jonka hittejä olivat mm. Searchin', Young Blood, Yakety Yak, Charlie Brown, Poison Ivy ja Wake Me, Shake Me. Tätä musiikkia kutsuttiin 50-luvulla vain rhythm & bluesiksi, joka oli mustan väestönosan musiikille varattu yleisnimitys, jolla tarkoitettiin niin lauluyhtyeballadeja, rockaavampia menopaloja kuin jazzillisemmin torvineen ja pystybassoineen svengaavia ralleja. Varhaisemmasta bluesista rhythm & bluesin erotti nimenomaan puhallintyöskentely, sillä siinä missä bluesin soitinvalikoima painottui kitaraan ja huuliharppuun, rhythm & blues pisti svengiin mukaan jazzin puolelta "lainatut" saksofonit, joilla oli tapana heittää myös kunnon soolot kesken menon.

Osa kappaleista, tällä levyllä erityisesti Good Good Lovin', This Old Heart ja Think muistuttaa mustien artistien levyttämää rock'n'rollia, eli tyyliä jota mm. Chuck Berry ja Little Richard edustivat. Tässä ei ole mitään hämmästyttävää, olihan alkuperäinen rock'n'roll nimenomaan mustien artistien vauhdikkaammasta rhythm & bluesista kehittämä tyyli. Mitään varsinaista rock'n'roll-artistia ei James Brownista kuitenkaan tullut, vaan tämäkin albumi osoitti, että häntä kiinnosti enemmän rämäkkä, dramaattinen tulkinta rytmillisesti jykevän kompin yllä, jota ryyditettiin puhallinriffein. Kappaleet olivat lyhyitä, usein vain runsaan kahden minuutin mittaisia esityksiä, ja esim. koko A-puoliskon (6 raitaa) soittoaika on alle 15 minuuttia.

Albumille on koottu peräti viisi singlehittiä. Niistä menestyksekkäin oli albumin avaukseksi sijoitettu Think, joka on svengaavan fonin vauhdittama cover-versio The "5" Royales -yhtyeen vuoden 1957 hitistä samalle King-levymerkille. Laulun on kirjoittanut 5 Royales -yhtyeen jäsen Lowman Pauling. Rokkaavin albumin esityksistä on kuitenkin albumin kakkosraita Good Good Lovin', jossa on jopa kitarakuvioissa hieman Chuck Berry-mäisiä vaikutteita, ja rytmi on rock'n'rollin tapaan tasainen ja nopea - siis täysin vastakkainen myöhemmän funkin kanssa, joka suosi hitaita ja voimakkaasti perusmetriikkaa rikkovaa, synkopoituja rytmejä. Albumin neljäs sinkku This Old Heart viihtyi myös nopeassa, tasaisessa rock'n'roll-tyyppisessä rytmissä, mutta menoa ryydittää räväkkä fonisoolo tuoden rhythm & blues -sävyjä tunnelmaan. Bewildered on vanhakantainen raastava balladi, jossa on doo wop -lauluyhtyeiden makua tunnelmassa, vaikka taustakuoro jääkin todella sananmukaisesti taustalle.

Ehkä maineikkain albumin kappaleista tänä päivänä on I'll Go Crazy, joka on Jamesin oma sävelmä ja josta James esitti tunnetumman tulkinnan live-versiona Apollo-teatterissa muutamaa vuotta myöhemmin. Alkuperäisversio on vielä hyvin 50-lukuhenkinen ja muistuttaa nimenomaan 50-luvun lauluyhtye-soundia á la Coasters, Clovers etc. etenkin kun taustakuoro replikoi jatkuvasti Jamesin päävokalistiosuuksiin.

Vielä mainitsematon singleraita on You've Got the Power, joka edustaa levyn balladiantia. Vierailevana naisduetoijana on Bea Ford, jolla on voimakas ja soinnikas lauluääni. Kappale on yleistunnelmaltaan monta astetta rauhallisempi ja pehmeämpi kuin Jamesin yksinään raa'asti vetäisemät balladit.

Soul- ja funk-diggareille albumi jäänee kuriositeetiksi, joka osoitti Jamesin joskus levyttäneen myös rock'n'roll-henkisempää menoa. Tutumpaa Jamesia olivat levyn räväkästi tulkitut balladit, niistä ilman muuta klassisin tuo Apollo-teatteriesityksenä myöhemmin suosituksi tullut I'll Go Crazy 50-lukulaisessa lauluyhtyesovituksessaan. ***


Excitement
Originally released in 1962 as "Shout and Shimmy"
Polydor Reissue Vinyl LP
A1) I Don't Mind 2) Shout And Shimmy 3) Tell Me What You're Gonna Do 4) Good, Good, Lovin' 5) Have Mercy Baby 6) Begging, Begging
B1) Love Don't Love Nobody 2) Dancin' Little Thing 3) Come Over Here 4) You Don't Have To Go 5) Just Won't Do Right 6) It Was You

60-luvun alkuvuosina elettiin tanssivillitysten aikaa, ja tämän Jamesin vuonna 1962 ilmestyneen albumin alkuperäinen nimi Shout and Shimmy kertoo, että LP satsasi samaan trendiin. Alkuperäisen levyn kannessa oli vielä siihenaikaiseen tyyliin valkoinen pariskunta tanssitouhussa, ja artistiksi oli ison Shout and Shimmy -otsikon alle kirjattu James Brown & His Famous Flames. Uudelleenjulkaisussa on sen sijaan nostettu James Brownin rooli menestyksen myötä kärkeen: kannessa lukeekin nyt "Mr. Dynamite" James Brown, ja otsikkona on Cool-Tough-Pure Excitement...

Siitä ei kuitenkaan pääse yli eikä ympäri että levy on melkein alusta loppuun nonstop-tanssimenoa silloiseen tyyliin: nopeat ja tasaiset rytmit, joiden ylle kierretään simppeliä kertosäemelodiaa ja James meuhkaa omia repliikkejään voimalla sekaan. Erityisesti alkuperäinen otsikkokappale Shout and Shimmy on tyypillinen ylinopea tanssivatkaus, jota ei mitenkään voi verrata Jamesin myöhempiin funk-hitteihin. Ehkäpä parhaiten levyn tasoa kuvaa se, että suuri osa albumin materiaalista on julkaistu singlenä - mutta ei A-puolella vaan B-kylkenä... Good Good Lovin' on se rock'n'roll-tyyppinen kappale, joka oli jo vuoden 1960 albumilla Think.

Balladeilla oli jo enemmän soul-sävyjä, joskin ne muistuttivat edelleen 50-luvun doowop-lauluyhtyeaikoja sovituksiltaan, joissa Jamesin päävokalistiosuuksia tuettiin taustakuororepliikein. Albumin avaava I Don't Mind oli myös top ten -hitti kesällä 1961. Begging, Begging oli julkaistu singlenä jo vuonna 1958, mutta ilman listamenestystä. Kappale on nimensä mukainen anelu-laulu, Please Please Pleasen hengessä tehty balladivääntö.

Kaiken kaikkiaan siis vaatimattomimpia James Brown -albumeita kautta aikojen; yhden ajankohtaisen hitin ympärille kyhätty kokoelma pääosin sinkkujen B-puolien tasoista täytetavaraa, ja osin vielä vuosien takaa. **1/2


At the Apollo Volume 1
Polydor Reissue Vinyl LP/CD, Original release in 1963
1) Introduction - Fats Gonder 2) Opening Fanfare 3) I'll Go Crazy [2:05] 4) Try Me [2:14] 5) Instrumental Bridge [:12] 6) Think [1:45] 7) Instrumental Bridge [:13] 8) I Don't Mind [2:28] 9) Instrumental Bridge [:11] 10) Lost Someone [10:43]
Medley : [6:27] 11) Please Please Please 12) You've Got The Power 13) I Found Someone 14) Why Do You Do Me Like You Do 15) I Want You So Bad 16) I Love You Yes I Do 17) Strange Things Happen 18) Bewildered 19) Please Don't Go
20) Night Train [3:26] 21) Closing

James Brownin energisyys ja dynaamisyys esiintyjänä ei ollut jäänyt huomiotta, ja jo Jamesin ensimmäinen live-albumi nostettiin melkoiselle jalustalle sekä soul- että rock-piireissä. Tämä At the Apollo Volume 1 (julkaistu myös otsikolla Live at the Apollo) on äänitetty New Yorkin Harlemissa lokakuun 24. päivä 1962, ja LP julkaistiin tammikuussa 1963. Alkuperäisiä albumeitakin liikkuu esim. eBayssa jatkuvasti 30-40 taalan hintaan, ja jatkuvat uusintapainokset ovat pitäneet hinnat kurissa - levy on käytännössä ollut jatkuvasti helposti saatavilla.

En kuitenkaan varauksettomasti suosittele tätä albumia asiakkaillemme, sillä moni ei varmaankaan tule ajatelleeksi, että levy on vahvasti balladipainotteinen ja esittelee Jamesin taitoja nimenomaan räjähtävänä R&B-balladien tulkkina, ei minään funk-mestarina tai menopalojen taitajana. Kun levytysvuosi on niinkin varhainen kuin 1962, niin albumin materiaali tietysti koostuu Jamesin siihenastisista hiteistä, ja jättäen vielä (syystäkin) miehen rock'n'roll-henkiset tanssihitit á la Shout and Shimmy ja Mashed Potatoes USA kokonaan pois. Kun albumin kesto on vain 32 minuuttia, niin olettaa tietysti voi, että Apollo-show on ollut paljon pidempi, mutta tallenteelta on karsittu nimenomaan tanssimateriaalia pois. Kun katselee vielä yltä kappaleiden kestoa - useimmat vain parin minuutin mittaisia - niin pelkäänpä, että albumi on monelle James Brownin myöhempää tuotantoa paremmin tunteville lähinnä pettymys.

Eniten minuutteja tarjotaan Lost Someone-nimiselle kappaleelle, joka sekä lopettaa vinyyli-LP:n A-puolen että aloittaa B-puolen, ja CD-levyllä on yhdistetty runsaan 10 minuutin esitykseksi. Kappale on pateettinen balladivuodatus, joka olisi sopinut hyvin myös vaikkapa Otis Reddingin ohjelmistoon. Kymmenminuuttisesta raidasta osa ajasta menee kuitenkin yleisön huudatukseen. Joka tapauksessa vaimeasti svengaavien torvien myötä keinuva tausta tarjoaa Jamesille mahdollisuuden ladata sielukasta vokalisointiaan täysillä, ja oli omiaan synnyttämään sitä musiikkigenreä, joka 60-luvun kuluessa opittiin tuntemaan soul-musiikkina. Lost Someone oli alun perin muuten vuoden 1961 singlejulkaisu, joka ylsi soul-listan kakkoseksi. Kappale julkaistiin myös Jamesin vuoden 1961 albumilla The Amazing James Brown.

Seuraavaan kuuden ja puolen minuutin medleyyn upotetaan peräti yhdeksän eri sävelmää, jolloin jokainen voi laskea, ettei monta kymmentä sekuntia lohkea per sävelmä - esim. Please Please Please ehtii tuskin edes käynnistyä. Pitkän balladirupeaman katkaisee vihdoin Night Train, jolla levyn rytmiryhmä (mukana mm. Bobby Byrd ja St. Clair Pinckney) pääsee hetkeksi groovailemaan, mutta totta puhuen Jamesin parhaat menopalat olivat toki tässä vaiheessa vielä kokonaan kirjoittamatta ja levyttämättä.

Apollo-levyn merkittävin ansio menee sille, että se ohjasi Jamesin uraa 50-lukulaisesta rhythm & bluesista 60-luvun soulin pioneeriksi. Funk-presidentin ajat olivat kuitenkin vielä kaukana edessäpäin. ****


Prisoner of Love
Polydor Reissue Vinyl LP/CD, original release in 1963
A1) Prisoner Of Love 2) Waiting In Vain 3) Again 4) Lost Someone 5) Bewildered 6) So Long
B1) Signed, Sealed, and Delivered 2) Try Me 3) (Can You) Feel It (Part 1) 4) How Long Darling 5) The Thing In "G"

Niin yllättävältä kuin se tänä päivänä voikin tuntua, vuonna 1963 James Brownia markkinoitiin vielä tosiaan tämän albumin kaltaisilla balladialbumeilla. Levyn kappaleista nimittäin koko A-puoli ja vielä kolme raitaa viidestä B-puolen kappaleesta on jousitaustaisia, dramaattisia ja emotionaalisia balladeja, jotka James tulkitsee antaumuksella. Näin hänestä tosiaan tehtiin soul-vokalistia, joka noteerattiin samaan kastiin kuin aikakauden muut soul-croonerit kuten Sam Cooke, Gene Chandler tai Solomon Burke.

Aiemmista hittisingleistä mukaan oli kerätty nimenomaan balladit Try Me (vuodelta 1958), Bewildered (v. 1961) ja Apollo-live-levyn yli 10-minuuttinen bravuuri Lost Someone (v. 1961), ja tuore listahitti oli Prisoner of Love. Huomattavaa oli, että sävelmät olivat pääosin lainatavaraa, eli covereita muiden ohjelmistosta, ei Jamesin omia sävelmiä. Niinpä esim. Prisoner of Love oli jo standardi, joka tunnettiin mm. Perry Comon ja Frank Sinatran kaltaisten croonerien ohjelmistosta. Vastaavasti Waiting in Vain on vanha Ivory Joe Hunterin sävelmä, ja Bewildered moneen kertaan levytetty standardi (Jamesia paljon aiemmin mm. Amos Milburn, Mildred Bailey, Tommy Dorsey). So Long on puolestaan hieman yllättäen Lee Garretin, Stevie Wonderin ja Syreeta Wrightin sävelmä, mutta sen sijaan Signed, Sealed, and Delivered EI ole se Stevie Wonderin tuttu kappale, vaan itse asiassa countryn puolelta lainattu sävelmä.

Vaikka Jamesin tulkinnoissa ei tosiaan ole valittamista, niin luojan kiitos hän ei jäänyt tämän levyn linjoille eli tyytynyt tulkitsemaan muiden artistien ohjelmistoista tuttuja balladisävelmiä jousitaustoissa! En aivan osaa kuvitella Jamesia rusetti kaulassa Las Vegasin kasinolla näitä laulamassa muiden yökerhoviihdyttäjien lomassa... ***


Pure Dynamite! - Live at the Royal
Polydor Reissue Vinyl LP/CD, original release in 1964
A1) Intro 2) Shout And Shimmy 3) I'm Tired But I'm Clean 4) These Foolish Things 5) Signed, Sealed, and Delivered
B1) Like A Baby 2) I'll Never Let You Go 3) Please Please Please 4) Oh Baby Don't You Weep 5) Good Good Lovin'

Apollo-live-levyn tavoin tätä albumia saattaa löytää hieman eri otsikoin eri diskografioista, sillä albumin kyljessä lukee "Live at the Royal", mutta ko. otsikkoa ei löydä mistään albumin etukannesta, jossa pääotsikkona on "Pure Dynamite!". Niinpä moniin diskografioihin on kirjattu näiden yhdistelmä. Vinyylissä lukee levyn nimenä pelkkä "Pure Dynamite".

Levy ei tosiaan ole mikään hifistin unelma, sillä live-äänitteen äänentoisto on vaatimaton, ja ennen muuta yleisön metelöinti ja kiljuminen paikoin häiritsevän voimakasta. Mukana on paljon Apollo-levyä enemmän tanssiraitoja, ja sellaisenaan varmasti tämä live-levy kuvaakin paremmin James Brownin tuonaikaista show'ta. Ehkäpä tätä kiekkoa siis voidaan pitää autenttisempana tallenteena "tyypillisestä" 60-luvun alun James Brown -konsertista.

Nopeimmat tanssipalat jäävät todella vaatimattomiksi, kun yleisö kiljuu liki hysteerisenä ja yhtye juoksuttaa kappaleet pikavauhtia Jamesin karjuessa sekaan omia repliikkejään. Sen sijaan asia jossa albumi onnistuu oikeastaan jopa Apollo-levyä paremmin on groovaavan tunnelman kehittely rauhallisemmilla raidoilla. Vaikka mistään funkista ei vielä voidakaan puhua, taustayhtye luo hypnoottista tunnelmaa Jamesin lauluosuuksien tueksi. Näin erityisesti A-puolen päätösraidalla Signed, Sealed, and Delivered, joka on paljon parempi kuin Prisoner of Love-albumilla kuultu studioversio samasta, sekä kappaleella Baby Won't You Weep. Jälkimmäinen julkaistiin studioversiona singlenä vuoden 1964 alussa, joten se oli levyn julkaisun aikaan helmikuussa 1964 James Brownin kuumin hitti.

Vaikka mukana onkin pari hyvin nopeatempoista tanssipalaa, niin versiot niistä olivat jo kaukana 50-luvun rock'n'roll-soundeista ja suunta oli tosiaan nyt kohti uutta soul- ja funk-tyyliä. James Brown on tosiaan soulin pioneerin maineensa ansainnut. ***1/2

Osa 2: Siirtyminen funkiin

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page