Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

JAMES BROWNIN 1970-LUKUA UUDELLEENJULKAISUINA

James Brownin 70-luvun funk-klassikot uudelleenjulkaisuina

James Brown -albumit osa 4: 70-luvun alun rare groove -klassikoita Polydorilla


Hot Pants
US Polydor Reissue LP (vinyl)
Original release on Polydor 4054, 1971
A 1) Blues & Pants 2) Can't Stand It
B 1) Escape-ism Part 1 2) Part 2 3) Hot Pants (She Got to Use What She Got to Get What She Wants)

Varsin sekavien 70-luvun ensimmäisten albumien jälkeen James Brownin albumitkin alkoivat hiljalleen muuttua täysipainoisemmiksi. Samaan aikaan kun muut soul-artistit Marvin Gayen What's Going On:in (joka julkaistiin toukokuussa 1971) johdolla alkoivat julkaista teema-albumeita, jossa jokaisella raidalla oli oma paikkansa, ja LP:t eivät enää olleet kokoelmia täyteraitoja yhden tai kahden sinkkuhitin ympärille, oli Jamesinkin muutettava linjaansa albumien osalta. James Brown-albumit alkoivat vihdoin sisältää muutakin mielenkiintoista kuin sinkkuhitit.

Samalla päättyi James Brownin King-kausi, sillä vuoden 1971 Sho Is Funky Down Here -albumi oli viimeinen Jaskan King-levymerkille julkaisema kiekko, ja sen jälkeen albumit tulivat Polydor-merkillä, joka oli ollut jakelijana jo King-kaudella. Tämä siis selittää sen, miksi myös King-kauden levyjä on saatavana myös Polydor-etiketillä.

80-luvun puolivälissä yleistyi hip hopin funk/soul-samplejen kiihdyttämänä etenkin Englannissa kova ns. "rare groove"-buumi, joka tarkoitti usein 70-luvun alun funk-raitoja tai instrumentaaleja, joilla oli otollisia kohtia ("breikkejä") samplattavaksi rap-levyjen taustoille. James Brownin 70-luvun alun levytykset olivatkin mainiota materiaalia samplattavaksi, ja tämän ja monen muun Jamesin levytyksen raidat soivat lukemattomilla rap-kiekoilla sampleina.

Albumin avaava Blues & Pants onkin heti oivallinen rare groove -klassikko, ja en yhtään ihmettele että se on napattu useammallekin rare groove -kokoelmalle, mm. "Greatest Breakbeats", ja moni rapperi on kappaletta lainannut taustalleen. Tältä albumilta löytyy kuitenkin hieno 9:40 pitkä originaali. Kappaleessa on intensiivinen, hypnoottinen groove, jonka rakentamiseen osallistuvat rumpali, rytmikitaristi, basisti ja torvisektio toistuvalla kuviollaan. Grooven ylle kuullaan sitten paitsi Jamesin tuttua mesoamista, myös maanmainiota puhallinsooloilua. Maceo Parker oli jo lähtenyt Jamesin taustayhtyeestä tässä vaiheessa, mutta Jimmy Parker tuuraa mainiosti, ja Fred Wesley vetäisee mahtavan, pitkän pasuunasoolon. Kaiken kaikkiaan tässä oli vanhaa kunnon JB's-meininkiä, jazzin ja funkin mallikasta yhdistämistä, James Brownin funk-menoa mallikkaimmillaan.

Toinen todellinen rare groove -klassikko ja samplaajien suosikki albumilta on Escape-Ism, joka pikkusinkkuna oli top ten -hitti kesäkuussa 1971. Albumilla on yhdistetty sinkun Part 1 ja Part 2, josta ykkösosa eli sinkun A-puoli on se viiltävän fonin-vinkunan ja keinuvan vaskiriffin saattelema tiukka funk, jonka loppupuolella kuullaan se legendaarinen breakbeat, jossa James enemmän kuin painokkaasti kehottaa "get down", ja rumpali (John "Jabo" Starks) paukauttaa breakin basistin (Fred Thomas) saattelemana, kunnes James jatkaa "uhh! - ain't it good to ya". Tätä löytyy sieltä täältä samplattuna, enkä yhtään ihmettele miksi. Kakkososa sisältää todella brutaalia fonivääntöä (St. Clair Pinckney), sekä Jamesin rentoa jutusteltua bändin kanssa, kun Jaska mm. tenttaa pojilta mistä kukin on kotoisin. CD-bonusraitana on kuulemma peräti 19-minuuttinen maraton samasta, mutta minulla on vain alkuperäinen vinyyli, eli loput 12 minuuttia maraton-versiosta ovat kuulematta.

Albumin nimikappale Hot Pants oli sitten kuukautta myöhemmin heinäkuussa 1971 vielä isompi hitti, kun se todennäköisesti lennokkaan sovinistisen alaotsikkonsa "She Got to Use What She Got to Get What She Wants" innoittamana porhalsi aina listaykköseksi asti. Kappale on rennompi funk kuin Escape-Ism, mutta on toki täyttä asiaa jälleen svengaavan torviryhmän saattelemana, vaikka rytmipuoli on simppelimpi. LP-versiolla on pituutta 8:42, mutta kappale ei oikein kehity mihinkään, vaan veivaa samaa kuin alussakin, ja odotettuja soolo-osuuksia esim. puhaltimilla jäin kaipaamaan.

Se neljäs raita albumilla Can't Stand It pyörii yhden intensiivisen kitarakuvion ympärillä, ja tukena on torviriffi. Se lukuisina sampleina lainattu Can't Stand It on vuoden 1976 versio, ei tämä vuoden 1971 versio. Netistä googlaamalla löytyy muuten useita kymmeniä hip hop -kiekkoja, jotka samplaavat juuri tämän albumin raitoja. Ks. esim. The-breaks.com.

Albumi oli siis alusta loppuun täysipainoista funk-menoa, mitä ei voida sanoa monestakaan Jamesin aiemmasta levystä, mutta kyynikot toki nopeasti huomauttavat, että koko albumilla on oikeastaan vain neljä ERI kappaletta, ja albumin kokonaiskestokin on varsin vaatimaton 32 minuuttia. Oli miten oli, funk-diggarin kannattaa pitää huoli, että kokoelmasta löytyvät jossain formaatissa ainakin Blues & Pants ja Escape-Ism, jotka ovat James Brownin 70-luvun alun funkia parhaasta päästä. ****



Revolution of the Mind
Live at the Apollo Vol III
CD Reissue US PolyGram CD, 1993
Original LP release on Polydor PD 3003, December 1971
US Polydor CD, 1993 The original release from December 1971 (double live album) 1) It's A New Day So Let A Man Come In And Do The Popcorn 2) Bewildered 3) Get Up I Feel Like Being A Sex Machine 4) Escape-Ism 5) Make It Funky 6) Try Me 7) Fast Medley: I Can't Stand It / Mother Popcorn / I Got The Feelin' 8) Give It Up Or Turn It Loose 9) Call Me Super Bad 10) Get Up Get Into It And Get Involved 11) Soul Power 12) Hot Pants

Ensimmäinen asia mikä tässä live-tuplassa kiinnitti huomiota, oli se, että mukana on vain 12 raitaa, ja niistäkin osa on tuollaisia kahden ja puolen minuutin juoksutuksia, kun nimenomaan live-albumilta olisi saattanut odottaa pidennettyjä ja rehevin soolo-osuuksin maustettuja maraton-versioita tutuista hiteistä. Nyt joukossa on jopa "Fast Medleyn"-tyyppinen välisoitto, jossa kolmeen hittiraitaan (I Can't Stand It, Mother Popcorn ja I Got the Feeling) käytetään YHTEENSÄ aikaa 1:17...

No, toki on sitten vastapainoksi myös 12:52 pitkä versio tuolloin tuoreesta James Brownin syksyn 1971 ykköshitistä Make It Funky ja 8:35 pituinen versio tuoreesta ykköshitistä Hot Pants. Albumin taustayhtyeenä oli käytännössä nyt The JB's eli se porukka, joka levytti myös James Brownin tuottamana omia albumeitaan tuolla nimellä, keulillaan siis pasunisti Fred Wesley, rumpalina John "Jabo" Starks ja urkurina Bobby Byrd. Sen sijaan JB's:ia alun perin perustamassa olleet William "Bootsy" Collins ja hänen veljensä Phelps Collins eivät olleet enää mukana, vaan he häipyivät George Clintonin kelkkaan. JB's:iin liittyivät Fred Wesleyn innostamina myöhemmin myös fonistit Maceo Parker ja St. Clait Pinckney, joista jälkimmäinen soitti myös tällä levyllä. J.B.'s oli niin merkittävä James Brownin musiikin sivutuote, että se esitellään vielä erikseen Soul Townin sivuilla. Kaikki JB's:ien legendaariset 70-luvun albumit ovat myös saatavina uusintapainoksina!

Tuollaista odottamaani JB's-sooloilua Fred Wesleyn pasuunan johdolla kuullaan tällä tuplalla kuitenkin harmillisen vähän, lähinnä pieniä pätkiä liki 13-minuuttisella Make It Funky:lla, joka sekin menee leijonanosaltaan Jamesin harmittomaan jutusteluun bändinsä kanssa, mutta on tuhdin taustagroovensa myötä silti albumin ylivoimaisesti paras raita. Hot Pants -versio on sen sijaan turhan nopeutettu ja Jamesin energia menee tyttöjen kirkumisen yllyttämisessä ja MC:n huutaessa James Brownin nimeä.

Hieman myös ihmetyttää kappalevalinnoissa nuo 50-lukulaisen henkiset Bewildered ja Try Me, jotka olivat jo siis vuoden 1963 Apollo-live-levyllä, kun Jaska oli kuitenkin levyttänyt 60-luvun lopulla paljon maineikkaampia omia balladihittejä.

Edelleen ehdottomaksi pettymykseksi pitää lukea Give It up or Turnit a Loose, josta oli Sex Machine-albumilla komea kuusiminuuttinen uusi studioversio, ja nyt se lyhennetään alle kahteen ja puoleen minuuttiin livenä!

Miksiköhän muuten Amazonissa ja muissa verkkokaupoissa yritetään vielä esitellä, että albumin "Fast Medley" olisi kolme erillistä raitaa, mukaan lukien "I Can't Stand Myself", joka on aivan eri kappale kuin "I Can't Stand It", joka on oikeasti mukana - vajaan kahdenkymmenen sekunnin versiona!

Kuten edellä olevasta käynee selväksi, live-albumia todella leimasi hätäisen läpijuoksun maku, ja ihmettelen, miksi tällainen keskinkertainen live-äänite piti julkaista tupla-albumina. Tuntuu oikeasti aivan käsittämättömältä, että levy-yhtiö kokosi tämän live-tuplan markkinoille ennen kuin olisi koonnut studioalbumin, johon olisi liitetty esim. vuoden 1971 isot James Brown -hitit Get up, Get Into It, Get Involved, Make It Funky ja Soul Power, joista myöhempinä vuosina kehkeytyi legendaarisia James Brown -klassikoita, mutta joita ei siis julkaistu studioäänitteinä millään normaalilla James Brown -albumilla, ainoastaan kokoelmilla! Ehkä Jaska oli sitten jatkuvasti kiertueella, eikä ehtinyt studioon.

Toisaalta sitten tuo seikka saattoi kiihdyttää tämän live-tuplan myyntiä, koska albumilla oli live-versiot kaikista noista kolmesta. Mikään niistä ei kuitenkaan ole studioversioiden tasoa. Get up, Get Into It, Get Involved ja Soul Power, samoin kuin mm. Funky Drummer löytyvät kuitenkin täyspitkinä remasteroituina versioina tupla-kokoelmalta In the Jungle Groove (vuodelta 1986), joka lukeutuu jokaisen funk-diggarin kokoelman kulmakiviin. Vaikka tuo kokoelma ilmestyi tosiaan vasta hip hop -levyjen käynnistämän 80-luvun James Brown -trendin myötä, käsitellään se seuraavaksi tässä välissä, koska äänitykset ovat juuri tältä kaudelta eli 70-luvun alkuvuosilta.
***


In the Jungle Groove
Original release US Polydor 2-LP 422-829-624, 1986
Expanded Reissue CD US Polydor 2003/2007
1) It's A New Day 6:22
2) Funky Drummer 9:13
3) Give It Up Or Turnit A Loose 6:10
4) I Got To Move 7:15
5) Funky Drummer (Bonus Beat Reprise) 2:56
6) Talkin' Loud And Sayin' Nothing (Remix) 7:42
7) Get Up, Get Into It, Get Involved 7:05
8) Soul Power 8:07
9) Hot Pants (She Got To Use What She Got To Get What She Wants) 8:41
10) Blind Man Can See It (CD Bonus Track) 7:19

Tämä tupla-vinyyli tai CD julkaistiin siis vasta 1980-luvulla rare groove ja hip hop -levyjen James Brown -samplekuumeen villitsemänä, mutta albumi sisältää nimenomaan 1970-luvun alun James Brown -funkia ja herkullisesti vielä juuri sellaisia raitoja, joita ei ollut aikanaan albumeilla juuri saatavana.

Niinpä siis esimerkiksi Funky Drummer oli alun perin listoilla keväällä 1970 flopannut pikkusinkku (puoliskoinaan Part 1 ja Part 2), jota ei 70-luvun alussa noteerattu millään tavalla, eikä sitä kelpuutettu millekään sen ajan James Brown -albumille, ei edes hittikokoelmille siis, koska se ei ollut mikään kunnon hitti! Kappale oli näin ollen ihanteellista "rare groove"-materiaalia, ja hip hopparit tietenkin kaivoivat sen esiin ja alkoivat käyttää Funky Drummerin erikoista komppia rytmitaustoinaan ja samplena, jolloin siitä kehkeytyi nopeasti klassikko. Tämä vuoden 1986 julkaisu toi sitten kappaleen vihdoin kunnolla päivänvaloon, kun mukana on nyt peräti 9:13 pitkä versio raidasta, jota ei koskaan aiemmin ollut millään albumilla!!! Bonuksena on vielä rappereitten iloksi liki kolmeminuuttinen looppailu (Bonus Beat Reprise) tuota rumpukomppia.

Cliff White kirjoitti vuoden 1986 kokoelma-albumin kansitekstit, ja kertoo niissä paljon näistä täysin legendaarisista äänitteistä. Samat tekstit ovat luettavissa myös 2000-luvun CD-painosten 12-sivuisesta vihkosesta. CD-uusintapainoksella on vielä mukana yksi yli 7-minuuttinen bonus-raita Blind Man Can See It. CD:tä on kaiken aikaa saatavana lähes polkuhintaan, jolloin kyseessä on yksi hinta-laatu-suhteeltaan parhaista soul/funk-levyistä kautta aikojen.

Itse Funky Drummer-hitistä ei kuitenkaan Cliffilläkään ole lisätietoja. Kappale tosiaan julkaistiin ensi kertaa pikkusinkkuna 1970, ja se jäi korkeimmillaankin sijalle 20, ja putosi listoilta vain viiden viikon visiitin jälkeen. Kukaan ei siis välittänyt kyseisestä puoli-instrumentaalista, vaan se jäi unohduksiin. Kunnes sitten 80-luvulla hip hopparit ja rare groove -diggarit kaivoivat sen esiin, ja käytännössä sen yhden rumpu-breikin takia. Ja totta onkin, että yli 9-minuuttinen raita on aluksi melko tavanomainen, jopa hieman väritön puoli-instrumentaali, jolla James soittaa itse urkuja, ja Maceo Parker sooloilee pitkää fonisooloa rennon rytminrullauksen ylle. Ei siis mikään tiukka funk alkuosaltaan. Legendaksi kappale muodostui rumpali Clyde Stubblefieldin työskentelyn takia, kun kappaleessa on viiden minuutin kohdalla jakso, jossa James Brown alkaa kannustaa rumpaliaan huudahduksin, mm. "you don't have to do no solo, brother, just keep what you got, don't turn it loose, cause it's a mother!". Sitten Jaska päästää rumpalin vauhtiin ja tulee tuo klassinen breikki, jonka ylle Mr. Brown ähkyy "good God, uh uh, ain't it funky" jne. Eipä muuta tarvittu kuin että hip hopparit löysivät tuon breikin, ja alkoivat hyödyntää sitä rap-riimiensa taustana. Legenda syntyi - mutta vasta 15 vuotta kappaleen levytyksen jälkeen. Raita oli purkitettu marraskuussa 1969.

Toinen jo 60-luvulla äänitetty raita oli It's a New Day, joka kuitenkin oli julkaistu 5:45 mittaisena jo vuoden 1970 albumilla It's a New Day - Let a Man Come In, joten sen puoli minuuttia pidemmällä uusintajulkaisulla ei ollut kummempaa lisäarvoa. Raita oli äänitetty syyskuussa 1969.

Heinäkuussa 1970 äänitetty Give It up or Turnit a Loose keittää jo sitten ihan eri malliin grooveaan. Kappale oli siis alun perin ykköshitti jo alkuvuodesta 1969, mutta kesällä 1970 James Brown päätti levyttää kappaleen uudelleen, ja tuloksen voi kuulla täysimittaisena ensi kertaa tältä albumilta. Lyhyt 2:45 mittainen versio oli kuitenkin julkaistu jo edellä mainitulla vuoden 1970 albumilla It's a New Day - Let a Man Come In, kun vuoden 1969 Ain't It Funky-albumillahan oli vielä kitaravetoinen instrumentaaliversio samasta.

Nyt uudessa remixatussa asussaan Give It up or Turnit a Loose on kuitenkin vielä monin verroin vetävämpi kuin aiemmat versiot, sillä mukana on muhkea perkussiivinen groove (conga-rummuissa Johnny Griggs), vahvasti pintaan miksattu William Bootsy Collinsin bassokuvio, sähäkkäästi kiehuva urkukuvio (Bobby Byrd), keinuvat torviriffit, ja Phelps Collinsin irtonainen rytmikitara. 2:45 versio on todella aivan erilainen, karumpi ja vaisumpi perus-funk, kun remix-versio lentää perkussioineen omissa sfääreissään. Klassikko.

James Brownin monet klassikot ovat tunnetusti kehitelmiä miehen aiemmista omista hiteistä, sillä jo 60-luvun legendaarisista raidoista todettiin, että 60-luvun ehkä tiukin James Brown -funk There Was a Time oli johdannainen aiemmasta James Brown -hitistä Let Yourself Go. Niinpä kuvioon sopii, että tällä albumilla ensi kertaa päivänvalon nähnyt eli aiemmin julkaisematon raita I Got to Move on puolestaan jatkokehitelmä There Was a Time:lle. I Got to Move on levytetty elokuussa 1970, ja vaikka tämä jatko-osa ei olekaan yhtä välttämätön kuin esikuvansa, varsin maukkaasta groovailusta on kuitenkin jälleen kyse. Pituuttakin on tallennuksella yli 7 minuuttia. Clyde Stubblefieldin rumpalointi on jälleen kuuntelemisen arvoista, sillä kaveri tuntuu groovailevan nautinnollisesti jo pelkkien rumpujensa myötä. Puhumattakaan mitä kuviointia ylle kehitetään bassolla, kitaralla, uruilla ja torvisektiolla.

Jos sitten pitäisi nimetä 70-luvun James Brown-tuotannosta se kaikkein paras funk-esitys, niin oma valintani olisi Talkin' Loud & Sayin Nothin', josta tällä tuplalla on aivan ylittämätön 7:42 pitkä versio. Tälläkin kappaleella on pitkä historia, sillä ensimmäinen versio oli tarkoitus julkistaa alkuvuodesta 1970 singlenä (King 6300), mutta se jäi hyllylle, samoin kuin vuotta myöhemmin (King 6359). Kolmas yritys vuoden 1972 alussa (Polydor 14109) vihdoin onnistui, ja kappale nousi ansaitusti soul-listaykköseksi. Albumilla kappale esiintyi ensi kertaa 5:41 mittaisena versiona vuoden 1972 kesäkuussa julkaistulla There It Is-albumilla, joka onkin seuraavana käsittelyvuorossa.

Vaikka James Brownin lyriikoissa on melko harvoin mitään painavaa asiaa, tämä Talkin' Loud & Sayin' Nothin' tuo varmaan kaikille mieleen tuttuja mielleyhtymiä monista tyhjänpuhujista! Täydelliset lyriikat löydät täältä, mutta lainataan tähän maanmainiot aloitussäkeet:

You're like a dull knife
Just ain't cutting
Just talking loud
Then saying nothing
Just saying nothing
Just saying nothing

You can't tell me
How to run my life down
You can't tell me
How to keep my fitness sound
You can't tell me
What I'm doing wrong
When you keep jiving and
Sing that same old funny song

// Don't tell me how
To do my thing
When you can't, can't
Can't do your own
Don't tell me how to feed my boy
When, when you know I'm grown
You can't use me like a woman
When she throw away her dress

Itselle tulee mieleen muutamakin suomalainen bisnes-konsultti, jotka kiertävät yrityksestä toiseen kertomassa, että "kun teet enemmän asiakaskäyntejä, myyntisi kasvaa", ja keräävät tuon suuren valaistuksen kertomisesta kymmeniä tuhansia euroja. Sopisikohan heille tuo laulu vastaukseksi...

Musiikillisesti Talkin' Loud on hyvin samantyyppinen kuin Give It up or Turnit a Loose, mutta vielä paljon parempi. Nyt ei ole kiehuvaa urkuria keulilla, mutta torvet keinuvat entistäkin svengaavammin. Raidan todellinen tähti on kuitenkin rumpali Clyde Stubblefield, joka luo kappaleen hypnoottisen rytmin rumpukuviolla, jossa lennokkuuden tunne syntyy kolmannen tahdinosan pilkkomisesta kolmeen iskuun. Mistään mutkikkaasta rumpukuviosta ei ole kyse, pikemminkin varsin simppelistä kuviosta verrattuna moneen muuhun funk-klassikkoon, mutta kuten rumpalien oppikirjoissa sanotaan "the test for a truly funky rhythm is not how complicated it is but how it hooks up with the bass, guitar and other instruments"...

Ja niinhän se on, sillä rumpujen, basson, rytmikitaristien ja puhallinsektion yhteistyöstähän tässäkin groovessa on kyse. Aika moni blogisti ja kriitikko noteeraa Talkin' Loud:in James Brownin uran parhaaksi yksittäiseksi raidaksi, ja ehdottomaan top kolmeen se menee omissa papereissanikin.
Useammassakin lähteessä on lisäksi erityisesti siteerattua seuraavaa kappaleen breikkiä lähestyvää kohtaa, ikään kuin lopullisena todisteena siitä, kuka "keksi" alun perin rap-musiikin:

Bobby, the groove is so great here
I want the engineer to let the tape keep runnin'
We're gonna do something funny right here
We're gonna stop real quick and rap a little
'Cause then we're gonna keep it goin'


Eli laitetaan funk-groove juoksemaan taustalle, ja vähän heitetään rappia päälle... Tämä siis James Brownin raidalla, joka levytettiin lokakuussa 1970, joten pitäisiköhän vähän korjata niitä historian kirjoja, joissa kerrotaan miten ensimmäiset rap-levytykset tehtiin vuonna 1978 tai 1979;-)

Tuplan seuraava raita oli marraskuussa 1970 äänitetty Get up, Get Into It, Get Involved (sinkkuna top nelonen tammikuussa 1971), joka ei puolestaan ole tippaakaan omaan makuuni, koska kappaleen rytmipuoli on hukutettu Bobby Byrdin römäkkään mesoamisen alle, ja käytännössä kunnon groovea ei synny, oli rumpukuvio kuinka synkopoitu ja mutkikas tahansa. Arvelen, että kappaleen legendaarisuus perustuu pelkkään intro- huudahdukseen, jossa Bobby huutelee "get on up, get into it, get involved" Jamesin vastaparina, ja noita huudahduksia on ollut kiva samplata biittien päälle.

Heti takaisin asiaan aivan sata lasissa päästään seuraavalla raidalla Soul Power, joka sekin lukeutuu raitoihin, joka missattiin julkaisun aikaan, ja joka nousi legendaksi vasta hip hop -sukupolven myötä. Kappaleen lyriikoissa puhutaan taas rapista kohta "I'm still on the case and my rap is strong", joten ei ihme, että siitä tuli rapperien suosikki, ja jos koskaan vastaanne tulee Brother D:n rap-versio Clappers Power 12 tuuman maxina, poimikaa se talteen, sillä se on loistava rap-versio juuri Soul Power:ista.

Näin jälkikäteen ajateltuna on tosiaan täysin käsittämättömäntä, että näin svengaava ja upea funk-klassikko jäi sinkkulistoilla kolmoseksi (julkaistu maaliskuussa 1971), kun kappaleen otsikkokin oli mikä oli. Ja mikä korneinta, raitaa ei nostettu millekään James Brownin varsinaiselle albumille, vaan sen sijaan levy-yhtiö pukkasi huhtikuussa 1971 markkinoille limbo-albumin Sho Is Funky Down Here, joka oli siis ankea rock-levy, ja Soul Power julkaistiin albumiraitana vasta kevään 1972 James Brown -kokoelmalevyllä Soul Classics. Mutta tämä kaikki selittyy siis sillä, että noihin aikoihin LP-levy oli vasta nostamassa merkitystään formaattina, kun musiikki-bisnes levyteollisuudessa pyöri edelleen pikkusinkkujen hittimyynnin varassa. Eli 45 tuuman sinkut olivat pääartikkeli, LP-levyt vain oheisbisnes.

Vinyylituplan päätösraita oli Hot Pants 8:42 pitkänä LP-versiona, mutta sehän oli jo tuttu samannimiseltä vuoden 1971 albumilta, joten ei siitä sen enempää. In the Jungle Groove:n CD-versiolla on lisäksi yksi bonus-raita, Blind Man Can See It, joka on joulukuussa 1972 levytetty pidennetty versio kappaleesta, joka julkaistiin soundtrack-albumilla Black Caesar ainoastaan 2:18 mittaisena, kun nyt tämä pidennetty aiemmin ennenjulkaisematon versio on peräti 7:19 pitkä. Itse kappale on rento jazz-funk-henkinen keyboard-sooloon rakentuva instrumentaali. Kosketinsoitinsooloilijana on David Matthews.

Detaljitietona vielä mainittakoon, että albumin otsikko In the Jungle Groove piti aikanaan olla elokuussa 1970 julkaistavaksi aiotun albumin otsikko, mutta LP jäi hyllylle - olisikohan aika kaivaa se esille! Viidakostahan Jaska höpöttää ("in the jungle, brother") jo Give It up and Turnit a Loose-raidan breikissä, samoin kuin raidalla I Got to Move, joten ei ole tietoa, olisiko arkistossa vielä erikseen sen niminen levytys kuin In the Jungle Groove. Toisena nippelitietona mainittakoon, että tämän kokoelmalevyn kansikuvat olivat samoista sessioista kuin live-kiekon Revolution of the Mind (1971) kuvat, eli ne kuvaavat vankiselliä, jossa James istuskelee tupakoimassa. Vuoden 1986 albumilla kuva oli mustavalkoinen, myöhemmillä uusintajulkaisuilla väreissä. ****1/2


There It Is
Original release US Polydor PD 5028, June 1972
Reissue Vinyl US Polydor, reissue CD US Polydor 1998
1) There It Is (Part 1 & 2) 2) King Heroin 3) I'm A Greedy Man (Part 1 & 2) 4) Who Am I 5) Talking Loud And Saying Nothing 6) Public Enemy No 1 (Part 1 & 2) 7) I Need Help 8) Never Can Say Goodbye

James Brownin "viisi albumia vuodessa, parhaana kuusi tai seitsemän" -tahti alkoi luojan kiitos rauhoittua, kun joulukuussa 1971 julkaistun live-tuplan (Revolution of the Mind) jälkeen kului yli puoli vuotta, kun markkinoille ilmestyi kokoelma-levy Soul Classics (10 raidan hittikokoelma), ja kesäkuussa 1972 sitten vasta uutta materiaalia eli tämä albumi There It Is. Tuo mainittu kokoelmalevy Soul Classics samoin kuin sen jatko-osa Soul Classics Vol. 2 joulukuulta 1973 olivat siinä mielessä tavallista tärkeämpiä albumeita, että niillä oli mukana monia hittejä, joita ei ole millään normaalilla James Brown -albumilla. Eli esim. Soul Power löytyi pitkään ainoastaan Soul Classics-LP:ltä.

There It Is on noteearattu jopa Jamesin uran parhaaksi albumiksi (kokoelmat poislukien), ja kyllä se on ainakin täyspainoisimpia. Mukana oli neljä tuoreinta sinkkuhittiä, aikajärjestyksessä I'm a Greedy Man, Talkin Loud and Saying Nothing, King Heroin ja nimikappale There It Is, eivätkä mitään täyteraitoja tosiaankaan olleet muutkaan esitykset. Jamesilta ei ollut jäänyt huomaamatta se, miten muut soul-artistit olivat alkaneet luoda teema-albumeita á la What's Going On, sillä nyt oli lyriikoissakin hieman ideaa, eikä pelkästään "uh ah ain't it funky now", mikä oli viime aikoina ollut "normaalia" James Brown-lyriikkaa.

Toki Jamesilla oli ollut Say It Loud I'm Black & I'm Proud-juttunsa jo kauan ennen kuin Helsingin Sanomat julisti että vasta What's Going On "mahdollisti yhteiskunnallisten asioiden käsittelyn" soul-musiikissa, mutta epäilemättä näiden teemojen paluu Jamesin levyille johtui siitä, mitä oli tapahtumassa yleisesti soul-musiikissa, eli että tehtiin teema-albumeita muustakin kuin rakkaudesta ja seksistä.

Erityisesti King Heroin on vaikuttava esitys, ja kuuluu soul-musiikin huumeita käsittelevien laulujen valioon, ellei ole sitten se ehdoton kärki jopa. Kappalehan on monologin hallitsema soundtrack-tunnelmainen balladi, jossa taustalla on tyylikästä maalailua puhaltimilla. Itse asiassa hyvinkin Isaac Hayes-mainen ura. Tunnelmaltaan hyvin samanlainen on A-puolen toinen balladi Who Am I, vaikka nyt Jaska laulaakin eikä vain puhu.

Sinkkuhiteistä There It Is ja I'm a Greedy Man on mukana pidennetyt versiot eli sinkkujen puoliskot Part 1 ja Part 2. Molempien lyriikat ovat taas aika selittämätöntä ähkyä ja uhoa, mutta siitä viis, kun musiikillisesti homma pelittää, sillä groovet ovat purevia, ja mausteena on vahvoja soolo-osuuksia ja torvikuvioita. Erikoistehosteinen kitara nimikappaleella on myös sähäkkä. Kakkososalla on soolotilaakin muusikoille jo enemmän Jamesin eläimellisen kirkumisen ryydittämänä. Melkoista dynamiittia. Kappale loppuu kuin seinään. Greedy Man on rutiinimaisempi funk. "My name is not Jody, but my name is Brown", Jaska selittää. Slangissa Jody kun on aina se mies, joka vie omien kavereiden naiset... Mutta Jaska varoittelee että "älkää jättäkö kotitöitä tekemättä: "brother, don't leave the homework undone, hey".

B-puolen ja koko albumin kruununa on Talkin Loud And Saying Nothing, josta siis tarkemmin edellä In the Jungle Groove-albumin yhteydessä. Pituutta tämän albumin versiolla oli 5:41. Public Enemy No. 1 saattaa kuulostaa funk-raidan otsikolta, mutta kyseessä on raastava pääosin puhuttu soul-balladi erittäin tyylikkäässä puhallintaustassa, ja kappaleen teksti yrittää valaa uskoa omaan tekemiseen köyhissä oloissa asuvien keskuuteen. Jamesin saarnassa on kummaa katu-uskottavuutta, kun tietää, että mies on itse aloittanut todella ryysyistä.

I Need Help on tiukka perusfunk, joka kiusallisesti päättyy juuri kun taustalle ilmaantuu foni sooloilemaan vajaan kolmen minuutin kohdalla. Albumin päätösraita Never Can Say Goodbye ei ole sama kuin Jackson 5:n tai Isaac Hayesin samanniminen hitti, vaan Jamesin oma balladisävelmä, jolla maalaillaan jälleen soundtrack-maisia katutunnelmia Jamesin saarnatessa päälle.

Koko albumilla oli niin paljon elokuvamaisia tunnelmia, että ei todellakaan ihme, että James oli pian myös muiden soul-kollegoidensa (Isaac Hayes, Marvin Gaye, Curtis Mayfield) tapaan levyttämässä soundtrack-musiikkia eri elokuviin. Kuten todettu, suorastaan harvinaisen täysipainoinen kokonaisuus Jamesin albumien joukossa, ja pisteet sen mukaan. ****1/2


Get on the Good Foot
CD reissue by Universal, 1999
The original release on US Polydor 3004 2-LP, 1972
1) Get On The Good Foot 5:44 2) The Whole World Needs Liberation 3:41 3) Your Love Was Good For Me 3:20 4) Cold Sweat 2:56 5) Recitation By Hank Ballard 5:54 6) I Got A Bag Of My Own 3:31 7) Nothing Beats A Try But A Fail 3:06 8) Lost Someone 3:58 9) Funky Side Of Town 7:50 10) Please, Please 12:22 11) Ain't It A Groove 2:10 12) My Part / Make It Funky (Parts 3 & 4) 5:14 13) Dirty Harri 6:18
CD Bonus Track
14) I Know It's True 4:08

Get on the Good Foot oli originaalina tupla-albumi, jossa CD-levyn raidat 1-4 A-puoli, 5-8 B-puoli, 9-10 C-puoli ja 11-13 D-puoli. CD-painokseen bonusraidaksi lisättiin I Know It's True. Levy on ollut Suomen leveysasteilla ihmeen harvinainen, enkä itse muista siihen törmänneeni, CD-painoskin on käynyt jo harvinaiseksi, mutta jollain noin 30 eurolla tämän saa vielä hommattua.

Nimikappale on todellakin samplattu rare groove -klassikko, joka sisältää juuri herkullisia breikkejä samplattavaksi ja hyviä yksityiskohtia, vaikka itse kokonaisuus alusta loppuun kuunneltuna jääkin keskinkertaiseksi. Kappale julkaistiin singlenä elokuussa 1972, ja se nousi neljäksi viikoksi soul-listaykköseksi. Vaikka tosiaan pidän kokonaisuutta keskinkertaisena, hienoja yksityiskohtia riitti. Bassokuvio Fred Thomasin soittamana sisältää muhkeita juoksutuksia, viisihenkinen torvisektio Fred Wesleyn pasuunan johdolla päästelee tuhteja törähdyksiä, ja rumpali John "Jabo" Starks nautiskelee rytmien ja breikkien kanssa kuten aina. Jaskan legendaarisimpia ja lainatuimpia huudahduksia ovat intron "que pasa, people, que pasa, hit me!", "Sharper now", "get it, Jab!", "stay on the case, got to keep mellow". Kyllähän noita kelpasi hiphoppareiden samplailla vuosikymmen tai kaksi myöhemmin. Neljän, joskaan ei ihan viiden tähden klassikko.

Albumin toinen singlehitti I Got a Bag of My Own oli tietenkin 70-lukulainen jatko-osa Papa's Got a Brand New Bag:ille, ei yhtä legendaarinen, mutta ihan ehtaa funkia tämäkin. On mielenkiintoista nähdä Brecker Brothersien veljekset, trumpetisti Randy Brecker ja saksofonisti Michael Brecker puhallinryhmän joukossa. Rytmi on James Brown-funkiksi harvinaisen kepeästi rullaava, mutta muuten ilma on sakeana funkista, kuten aina. Harvinaisenpuoleinen sinkkuhitti, top 3 -sijoitus soul-listoilla loppuvuonna 1972.

Muita sinkkuhittejä ei tältä tuplalta sitten lohkottukaan, ja hieman tuntuu siltä, että albumia oli keinotekoisesti venytetty tuplaksi, kun materiaaliin piti ottaa uusia, sinänsä ihan OK versioita vanhoista hiteistä, onpa mukana yli 12-minuuttinen uusi studioversio Please, Please, Please:sta. Sitä kiinnostavampia ainakin funk-miehelle olivat uudet tuhdit luennat funkeista Ain't It a Groove, Cold Sweat ja Make It Funky. Otsikoltaan Dirty Harri herättää tietysti kovasti kiinnostusta, mutta kyseinen raita on instrumentaali, hämyisä urkuvetoinen funk, jossa on häivähdys Marvin Gayen Trouble Man:in tunnelmaa.

Balladipuolellakin oli vaihteeksi ihan asiallista, sydänverellä tulkittua juurisoulia. Nothing Beats a Try But a Fail on aika rankka jo lyriikoiltaan, mutta eniten viihdyin itse Lost Someone:n keinuvassa etelän soulin tunnelmassa, eli kappale yhdistää Latimoren parhaiden balladien tapaan svengailevaa taustaa ja juurevaa balladia.

Vahva kiekkohan tämä oli, vaikka paljon olikin mukana uusintaotoksia ym. Ei kuitenkaan hetkenkään tuntunut siltä, että olisi pitänyt tavoitella kaukosäädintä ainakaan skip-nappulaa hakeakseen, korkeintaan rewind-toimintoihin! ****



The Payback

CD reissue by Universal, 1998
The original release on US 2-LP Polydor 3007, 1973
1) The Payback 7:38
2) Doing The Best I Can 7:39
3) Take Some... Leave Some 8:20
4) Shoot Your Shoot 8:19
5) Forever Suffering 5:39
6) Time Is Running Out Fast 12:58
7) Stone To The Bone 10:14
8) Mind Power 12:04

Tämä vuoden 1973 lopun tai 1974 alun The Payback-tupla-albumi on ollut viime vuodet varmasti hintalaatu-suhteeltaan paras James Brownin uusintajulkaisualbumeista, ainakin jos Jungle Groove-kokoelmaa ei oteta lukuun. Tupla-albumilla oli yksi jättihitti, sitäkin jyhkeämpi megahitti The Payback, joka meni soul-ykköseksi, myi kultaa, ja jonka ympärille väsättiin tämä kahdeksan raidan albumi. Niin dynamiittia oli James Brownin kunto ja luomisvoima näihin uransa kulta-aikoihin, että vaikka monet raidat on kyhätty muutamassa illassa studiossa, taso oli huonoimmillaankin tuollaista 7-8 pisteen luokkaa kymmenestä.

Albumista on prässätty ilmeisesti jättipainos CD:nä vuosina 1992 ja 1998, sillä levyä myydään pilkkahintaan vielä vuonna 2014. Mikäs siinä, kerrankin saa rahalle vastinetta. CD-uusintapainoksessa on asianmukaiset kansitekstit, joissa Alan Leeds heinäkuussa 1992 käy läpi James Brownin rankkaakin rankempaa vuotta 1973, jolloin James oli uransa huipulla musiikillisesti, vaikka muuten elämä kolhi: Jamesin vanhin poika Teddy kuoli auto-onnettomuudessa 19-vuotiaana kesäkuussa 1973. Erityisesti on syytä noteerata koko The J.B.'s-yhtyeen vahva vire, sillä siitä huolimatta, että J.B.'s levytti näinä vuosina huippuluokan omia albumeita, yhtye jatkoi täysillä myös Jaskan takana. Yhtyeessä soittivat tuolloin legendaariset Maceo Parker, Fred Wesley, St. Clair Pinckney, John Starks (rummut), Jimmy Nolen ja rivi muita huippuluokan funk-muusikoita.

Albumilla on kahdeksan raitaa, ja niistä lyhyinkin on pituudeltaan 5:39 ja useimmat 8-10 minuuttia, kaksi pisintä jopa yli 12 minuuttia. Tuo 5:39 pitkä raita on balladi Forever Suffering, joka sekin on juureva kuin mikä, ja jolla James saarnaa gospel-tyyliin keinuvan taustakuoron "suffering"-laulun ylle omaa vuoropuheluaan. Gospel-pitoista etelän soulia juurevimmillaan.

Itse The Payback on ehdoton funk-klassikko, alle 100 BPM tukevan synkopoidun beatin ylle rakennettu kitaravetoinen groovailu. Pääroolissa on rytmikitaristi, jota tukevat tuhti basisti ja silloin tällöin mukaan liittyvä torvisektio. James itse nousee saarnallaan päärooliin julistaen takaisnmaksun aikaa. Tämän kuuloista kaveria ei haluaisi kohdata pimeällä kujalla:
Hey! Gotta gotta pay back!! (The big payback)
Revenge!! I'm mad (the big payback)
Got to get back! Need some get back!! Pay Back! (the big payback)
That's it!! Payback!!! Revenge!!!
I'm mad!!


Syykin Jaskan raivoon selviää, kun brother "took my money, you got my honey". No, vähemmästäkin vimmastuu. Yksi James Brownin funk-uran kulmakivistä, ehdottomasti.

Vaikka albumilla ei ole toista samaan vimmaan yltävää raitaa, tunnelma säilyy läpi levyn rankkana ja äärimmäisen maanläheisenä. Kakkosraita Doin' the Best I Can on toinen etelän soulin syvyyksistä ammentava balladi, jossa on tuskainen, aidon blues-miehen kaltainen sydänjuurista pulppuava mustan miehen valitus. Kappaleesta aistii hetkessä, miten lähellä mustan musiikin eri muodot blues, gospel, soul ja funk ovat toisiaan. Kaikista noista James ammentaa tuskaisen saarnansa hypnoottisen hitaasti kirnuavan grooven ylle. Maceo Parker säestää lopussa saksofonillaan ja Fred Wesley pasuunallaan.

Takaisin funkin pariin päästään raidalla Take Some... Leave Some, joka on Fred Wesleyn sovittama keinuva J.B.'s-groovailu jykevän funkia tihkuvan rytmiraidan ja upeiden jazz-henkisten puhallinkuvioiden tähdittämänä. Rytmiraita, vakuuttava funk-instrumentaali oli purkitettu huhtikuussa, James Brown vetäisi lauluosuutensa päälle vasta syyskuussa 1973. YouTubesta löytyy kommentteja tyyliin "One of the best songs EVER made. Hard, commanding funk perfection from his 1973 masterpiece 'The Payback'. THE definition of cool itself." Eipä voi kuin yhtyä.

Shoot Your Shot on elokuussa 1973 Augustassa purkitettu rullava jazz-funk, joka etenee J.B.'sien torviriffien ja urkusooloilun vetämänä. Kappale pääsee kunnolla käyntii vasta Maceon ja Fredin intoutuessa aidosti jazz-henkisiin sooloihin. Jamesin osuus jää lähinnä kaverusten kannustamiseen, "Maceo, shoot your shot!". Maceohan päästelee käskystä, ja Fred tykittää väliin pasuunaansa.

Levyn omituisin raita on James Brownin intiaanihuutojen ja sekopäisten ulvahdusten värittämä Time Is Running Out Fast, jossa musiikillinen anti rakentuu Maceon ja Fredin pitkiin sooloihin. Kappale on samasta elokuisesta sessiosta Augustassa kuin Shoot Your Shot. Tämä on tosiaan vähän kuin The J.B.'sien omalta levyltä, jolla Jaska on mukana vain huutelemassa sekaan.

Stone(d) to the Bone voitaisiin kääntää vaikkapa "hutikassa luihin asti". Tämä oli albumia edeltänyt sinkku, joka on levytetty lokakuussa 1973, ja joka pistettiin sinkkuna ulos marraskuussa 1973. Kappale nousi soul-listan sijalle neljä, varmasti pitkälti houkuttelevan otsikkonsa myötä, vaikka kappale oli melko puhdas instrumentaali, jolla Jamesin rooli jää funk-kliseiden huudahteluun, "I got a good thing, ain't gonna give it up", "can I holler?", "turn me loose, feels so good" etc. Groove on kuitenkin vastustamaton, ja kulkee kuin juna.

Tupla-albumin päätösraita Mind Power on levytetty jo helmikuussa 1973 Washingtonissa, ja sillä James Brown saarnaa tumman mutta hieman rutiinimaisen 12-minuutin mittaisen J.B.'s-groovailun ylle. Kappaleeseen lisättiin puhallinsooloilua vielä jälkeenpäin syyskuussa 1973, ilmeisesti James itsekin huomasi, ettei oikein muuten eväitä ollut 12 minuuttiin.

Todellisia klassikoita albumilla ei siis ollut kuin muutama, mutta yleistaso oli kyllä vakuuttava. Yhdessä J.B.'sien kanssa kaverusten luomiskyky oli nyt sellainen, että jos kaverukset olisi herätetty aamuviideltä studioon jammailemaan, olisi syntynyt vähintäänkin keskitasoista funkia. ****1/2


Sarjan seuraavassa osassa käydään läpi James Brownin blaxploitation-elokuvasoundtrack-kautta, jolloin syntyivät mm. sellaiset kiekot kuin Black Caesar, Slaughter's Big Rip off ja Hell, jolta poimittiin sellaiset hitit kuin Papa Don't Take No Mess ja My Thang.

Muut osat James Brown -albumien esittelystä:

Osa 1: James Brown 1960-1965
Osa 2: Siirtyminen funkiin
Osa 3: Sekalaiset 70-luvun alun levytykset

Tulossa: Osa 5: Blaxploitation-tunnelmissa



Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page