1. When Will Things Change?
2. The Definition Of Love
3. I'll Do Whatever
4. Drama
5. Mocha Soul
6. Is It Cool?
7. Without You
8. Bring It Back
9. All The Woman
10. Makin' Love
11. Who Am I?
12. Change Comin'

Impromp2 julkaisi debyyttinsä You're Gonna Love It vuonna 1995 Motownin jazz- merkille Mojazz, ja tuo levy oli paitsi monien soul-diggarien vuoden levy kyseisenä vuonna, myös Soul Townin kaikkien aikojen myydyimpien levyjen kärkikymmenikössä pitkään. Tuota debyyttiä seurasi selvästi keskinkertaisempi, ajanmukaisiin kompromisseihin tyytynyt kakkoslevy Can't Get Enough vuonna 1997, ja sen vaatimattoman menestyksen jälkeen Impromp2 katosi hiljaisuuteen, jolloin moni uskoi, että kaksikon taru oli jo päättynyt.

Nyt vokalisti/trumpetisti Johnny Britt ja rap-mies Sean E. Mac tekevät kuitenkin komean paluun takaisin huipulle. Soul Expressin tuoreessa haastattelussa Britt kertoo, miten yhtye halusi tavoittaa saman tunnelman ja soundin kuin debyytillä, ja tämä uutuus onkin enemmän kuin suositeltava kaikille, jotka pitivät debyytin upeista soul/jazz/funk-soundeista. Hienona lisänä näihin tuttuihin soundeihin levyllä on päätösraita Change Comin', joka loihtii aidon Norman Whitfield-mäisen tunnelman 70-luvun alun legendaaristen Temptations-mestariteosten tyyliin.

Levyn pääsisältö on kuitenkin samanlaista Marvin Gaye-mäistä jazz-väritteisenä sykkivää soulia kuin You're Gonna Love It. Vaikka kaksikon toinen puolisko on rapperi, hip hop -sävyjä tällä levyllä on vielä niukemmin kuin debyytillä, sillä useimmilla raidoilla kuullaan lähes pelkästään Brittin tyylikästä lauluääntä, ja Sean E. Macin rappia on mausteena vain parilla uralla.

Alusta loppuun hillityn tyylikkäältä levyltä erottuu muutama todellinen huippu. Bring It Back on Boney Jamesin saksofonin ja Brittin trumpetin hienostuneesti maustama tunnelmallinen myöhäisillan balladi, jolla kysellään "whatever happened to romance" ja lupaillaan että on aika tuoda se takaisin. Yksi vuoden 2003 upeimmista soul/jazz-esityksistä!

Avausraita When Will Things Change? on myös enemmän kuin vakuuttava. Kappaleessa on "mellow", saksofonin sävyttämä tunnelma mid-temporytmin yllä, ja Brittin laulanta on puolittain kuiskailevaa, vahvasti Marvin Gaye-vaikutteista luentaa.

USA:ssa eniten huomiota on herättänyt kappale Mocha Soul, jolla vierailee näyttelijä Kim Fields naispuolisena runoilijavieraana ja samplataan jazz-funk-maestro Lonnie Liston Smithin kappaletta Bridge Through Time. Kappale taitaa olla lopulta levyn hip hop -sävytteisin, vaikka onkin aika rentoa menoa. Nimikappale The Definition Of Love tarjoaa debyyttilevyn tyyppistä mehevää bassopohjaa trumpetilla maustettuna, kun I'll Do Whatever on paranneltu versio Impromp2:n kakkoslevyn kolmosraidasta.

Is It Cool? on George Duken viime vuosien parhaiden balladien tyylinen äärimmäisen tyylikäs, kaunismelodinen falsettiballadi Duken itsensä soittaessa Fender Rhodes -sähköpianoa ja hillityn soolonkin. Without You voisi trumpetilla maustettuna midtempo-funkina olla vaikkapa trumpetisti Tom Brownen tuotannosta. Avarasoundinen Makin' Love leijailee omissa sfääreissään kevyen kitarakuvioinnin saattelemana, kun taas Who Am I? vie jo tunnelman 70-luvun blaxploitaiton-dekkarien maailmaan rikkaine taustoineen.

Whitfield-mäinen puoli-instrumentaali Change Comin' päättää sitten levyn komeasti, kun taustoilla on myös Whitfield-klassikoilla soittanut Wah-Wah Watson. Muita levyn muusikkovieraita ovat mm. Ray Parker, Al McKay, Dean Parks, Freddy Washington ja Benjamin Wright jo mainittujen George Duken ja Boney Jamesin ohella.

Tämä levy todistaa, että laadukasta jazz-sävytteistä soulia, aitoa soitantaa ja sielukasta Marvin Gaye -henkistä laulantaa levytetään edelleen kaiken hip hopin ja R&B:n keskellä vuonna 2003. Kaikille tämän päivän soul-musiikin harrastajille välttämätön hankinta ja kuuntelemisen arvoinen levy niillekin, jotka eivät enää viime vuosina ole soul-musiikkia ostaneet, mutta pitävät klassisesta 70-luvun soulista ja jazz-funkista. *****

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page