Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

Gwen McCrae: Gwen McCrae (1981 reissue)

Gwen McCrae - 1981 album

July 28, 2013

The original release on US Atlantic 19308, 1981
Now available at CD reissue by Japan Atlantic, 2013

Rating: 8/ 10

Tilaa levy verkkokaupastamme
1) Funky Sensation 2) Poyson 3) Feel So Good 4) All My Love 5) Stood the Test 6) Do You Wanna Be Mine 7) No Deposit, No Return 8) Have a Good Time 9) Movement

Japanilaiset ovat vuosikausia olleet erittäin ahkeria julkaisemaan vanhoja levyjä uusintapainoksina, myös soulia ja funkia. Levyt ovat olleet yleensä huippulaatuisia, mutta myös huippuhintaisia Eurooppaan maahantuotuna. Englannissa japski-importit ovat maksaneet 30 puntaa, Suomessakin alkaen 30 euroa meillä Soul Townissa. Nyt Japanin Warner Music Japan on julkaissut kymmeniä vanhoja Atlantic-levy-yhtiön soul-kiekkoja uudelleen, ja levyjen listahinta Japanissa on 1,000 jeniä, euroissa 7,65 euroa, jolloin rahtien ja alvien jälkeenkin levyjä on kulkeutunut Eurooppaan alkaen 15-20 eurolla. Nyt luulisi levyjen menevän kaupaksi!

Toki Japskien Atlantic-sarjassa on samoja kymmeneen kertaan jo julkaistuja otisreddingejä, arethafranklinejä ja spinnersejä, jotka ovat olleet jatkuvasti USA:ssa ja Euroopassa saatavana mid price- tai low price-hintaluokassa, jolloin ne eivät tuo mitään uutta tarjontaan. Mutta sitten on myös joukkoon osunut albumeita, joita ei ole joko koskaan aiemmin ollut saatavana CD:nä tai sitten painokset ovat olleet loppu ja sitä kautta levyjen hinnat taivaissa. Näiden osalta edulliset 1,000 jenin painokset ovat loistouutinen.

Näihin harvinaisuuksiin lukeutuvat ehdottomasti Gwen McCraen vuosien 1981-1982 albumit Gwen McCrae ja On My Way, joita ei juuri ole CD:nä ennen näkynyt. Molempien albumien piti tulla EU-painoksina 2007, mutta julkaisut peruttiin, joten liikkeellä lienee ollut vain promoja jos niitäkään. Nyt molemmat levyt ovat vihdoin saatavana, ja pääsin itsekin ensi kertaa kuulemaan koko albumit, joita ei ollut kokoelmissani vinyyleinä.

Gwen McCrae levytti viisi (tai neljä, sillä Rockin' Chair oli käytännössä sama kuin debyytti Gwen McCrae yhdellä hittiraidalla täydennettynä) sooloalbumia 70-luvulla T.K.:n jakelemalle Cat-levymerkille, ja yhden duettoalbumin silloisen aviomiehensä George McCraen kanssa, ennen kuin siirtyi Atlanticille, jolla julkaistiin Gwenin debyytti vuonna 1981. Tämä kiekko tunnetaan ennen muuta funk-klassikosta Funky Sensation, joka jäi aikanaan pikkuhitiksi (sijalla 22 soul-listoilla), mutta josta on noussut yksi legendaarisimmista 80-luvun funk-levytyksistä.

Tuo Funky Sensation, kuten koko albumi, on Kenton Nixin kirjoittama ja tuottama kappale, jossa oli jo rumpukonetausta, mutta muuten mukaansatempaava kosketinsoittimien, basson ja kitaroiden muodostama groove, jota höystettiin lennokkaalla jousi- ja torvisektiolla ja verrattomilla breikeillä. Gwen itse on kuitenkin kappaleen ehdoton tähti verevällä upealla äänellään ja ärhäkällä tulkinnallaan. Taustalaulajina olivat muuten Prelude-merkille tuolloin levyttänyt Unlimited Touch, jossa oli mukana Audrey Wheeler, Will Downingin vaimo. Kappaleen albumiversiolla on pituutta 6:36, ja lopussa Gwen vetelee näyttäviä ad libiä jazzahtavan pianosoolon ylle. Klassikko.

Toista Funky Sensationin tasoista kappaletta ei albumilta löydä, mutta useamman kuuntelukerran jälkeen sanoisin, että taso säilyy kuitenkin pääosin keskitason yläpuolella. Poyson oli kakkossinkku, sekin tanssilattioille suunnattu, mutta selvästi jo keskinkertaisempi funk-soul-raita ja ehkä turhankin paljon sähköisten keyboardien hallitsema, ja listoille asti se ei yltänyt. Syntetisaattorit tekivät kovasti tuloaan mustaan musiikkiin ja ennen muuta listalevyille, ja tältä osin levy oli suorastaan edelläkävijä keyboard-arsenaalinsa osalta, oli Prophetit ja vastaavat jo käytössä hieman ennen kuin Kashif alkoi taikoa sillä hittejä.

Samoin vinyylialbumin kolmas ja viimeinen A-puolen raita Feel So Good on burbuttavan keyboard-taustan ylle vedetty funk, jolla irtonainen rytmikitara kuorruttaa konebeatia, ja Gwen vetelee värikästä lauluosuutta. Jos nyt vertailukohdaksi otetaan 80-luvun alun muiden nais-soul-laulajattarien funk-soul-raidat eli esim. Evelyn King, Melba Moore ja kumppanit, niin kyllä Gwen ne pesee menee tullen, vaikka jäikin listamenestyksessä heidän taakseen. Aito torvisektio erottaa Gwenin funkit vielä noista 80-luvun Kashif-linjaisista funkeista.

Vinyylialbumin B-puoli keskittyi sitten enemmän soul-materiaaliin, ja sisälsi kuusi raitaa. All My Love avaa B-puolen ja on torviryhmän ja jousien säestämä juureva balladi, tyylillisesti oikeastaan vielä aivan suoraan 1970-luvulta. Pidän Gwen McCraen rönsyilevästä ja improvisoivasta tyylistä, sillä hän veteli omia ad libejään kaiken aikaa kirjoitetun sävelrungon ympärillä. Järeästä, kurkkuäänisestä tyylistä vertailukohdaksi voisi ottaa myös Jean Carnen, joka oli kuitenkin vielä koukeroisempi ja jazz-henkisempi, kun Gwen oli maanläheisempi, selvä Etelän koulukunnan kasvatti. Sekä Gwen että Jean eroavat myös klassisesta soul-laulajattaren mielikuvasta siinä, että molemmat ovat hyvin hoikkia naisia, eivätkä muistuta tätä tuttua Aretha Franklin-Jennifer Holliday-linjaa kooltaan. Aina ei siis soul-laulun voima lähde jättimäisestä kropasta...

Myös seuraava balladi Stood the Test on aivan klassista balladisoulia jousien ja pianon säestyksellä, ja Gwenin tuskainen tulkinta on aivan deep soul -tasoa. Upea tulkinta!

Do You Wanna Be Mine on moderniin beat-pohjaan upotettu midtempoinen, jolla keyboard-pohja on jo liiankin moderni omaan makuuni, mutta Gwen näyttää taivaan merkit taas laulupuolella. No Deposit, No Return on levyn outolintu, Karibean meren saarilta aineksensa kokoava reggae- ja calypso-viritteinen rallatus. Floridasta, josta Gwen oli kotoisin, oli niin lyhyt matka Karibean saarille, että näiltä vaikutteilta ei kai voinut sitten välttyä. Myös B-puolen ainoa nopeatempoinen raita Have a Good Time on kaukana A-puolen tummasta funk-menosta, ja on enemmän diskoon kallellaan oleva kepeä ja popahtava vauhtipala. Päätösraita Movement on instrumentaalikolistelu, jolla yhdistellään koneellisia ja oikeita rytmisoittimia, mutta en oikein ymmärrä tuon instrumentaalin tarkoitusta Gwenin albumilla.

Vaikka albumin taso laski selvästi vinyylipuoliskojen loppua kohti, levyn huippuhetket olivat niin korkealla, että keskiarvona kahdeksan pistettä on paikallaan. Ja noita kohokohtia oli siis tarjolla niin funkin kuin balladisoulin ystäville.

Reviewed by Ismo Tenkanen


Takaisin etusivulle