GLENN JONES
Take It from Me Takaisin
etusivulle
(UK Blue Bird CD, 2007) 19,90 e
NOW OUT OF PRINT - SORRY!
(Alkuperäinen albumi vuodelta 1986)
1) Stay 2) Set the Night on Fire 3) Love Will Show Us How 4) Be My Lady
5) Giving Myself to You 6) All Work No Play 7) Dangerous 8) Take It from Me
Bonus track:
9) Finesse (Extended remix)
Muistikuvani tästä albumista kahden vuosikymmenen takaa oli aivan väärä: muistin, että albumi
olisi sisältänyt romuluista syntiikkafunkia, mutta ne jäävät albumilla pariin raitaan, ja
levyn merkkipaaluina ovat singleinä julkaistut vahvat balladit.
Hyvä että tuli tarkistettua levy uudelleen, sillä CD on varteenotettava
kiekko Glenn Jonesin levytysten joukossa.
Odotukset Glenn Jonesin soolouralle olivat ehkä kohtuuttomankin korkeat sen jälkeen,
kun mies oli laulanut Norman Connorsin vuoden 1980 albumille jumalaisen Melancholy
Fire'n - kappaleen, jonka sfääreihin Glenn Jones ei koskaan ole toiste yltänyt. Miehen
soolouran avaus oli viiden raidan EP Everybody Loves a Winner, josta otettiin pieni
painos ja siitä saa maksaa maltaita tänä päivänä, vaikka levyllä oli vain kaksi
huippuraitaa. Erityisesti Genobia Jeterin (Glennin silloin tuleva vaimo) kanssa duetoitu
Keep on Doin' oli säkenöivä mestariteos, ja I Am Somebody oli pastori
Jesse Jacksonin puheesta inspiraation saanut tukevapoljentoinen funk, jonka
legendaarisuus perustuu kuitenkin ennemminkin lyriikkaan kuin musiikkiin.
Seuraava albumi Finesse satsasi Leon Sylversin johdolla sitten tuohon synteettiseen
funkiin. Nimikappale Finesse oli noista funkeista ylivoimaisesti paras, ja se onkin nyt
lisätty bonus-raitana (pidennetty remix-versio) tälle albumille.
Kuitenkin jo Finesse-albumilta hitiksi lohkottiin Glennille balladeja, ensin Show Me,
joka oli La La Copen laatusävelmä, ja sitten edelleen hyvätasoinen
balladi Bring Back Your Love, jotka viitoittivat sitten linjaa tälle kolmannelle albumille.
La La onkin tuottajana neljällä tämän albumin kappaleella.
Levyn sovitukset ovat melko raskassoutuiset ja synteettiset, mutta tämä ei juuri haittaa
balladeilla, joilla Glennille tarjotaan paljon tilaa pursuttaa gospelista ammentavaa syvää
lauluääntään. Siihen nähden, että Glenn on fyysisesti varsin pienikokoinen, miehellä on
aivan käsittämättömän voimakas ja sielukas lauluääni. Tyylikeinot ovat gospelista: vaikka
Glennin laulussa ei ole kurkkuääniä tai rosoisuutta, ääni lähtee kuin tulivuoresta ja kaikupohja
on valtava. Paras näyttö miehen kyvyistä on albumin ensisinglenä julkaistu jyhkeä balladi
Giving Myself to You. Se käynnistyy saksofonin puhaltaessa raskaan back beatin yllä, ja
rauhallisten alkusäkeiden jälkeen Glennille avautuu tilaisuus paahtaa täysillä ja näyttää
melismaattista lauluaan. Käytännössä tuo melisma tarkoitti sitä, että Glenn saattoi vääntää yhden
tavun tai pitkän vokaalin aikana viisi sekuntia säveleestä toiseen liukuen. Vaikutelma tuntuu
välillä niin että väreet kulkevat selkäpiissä.
Myös toinen singlevalinta oli onnistunut, vaikka menestys jäikin vaatimattomaksi. Kun La La
oli kirjoittanut ja tuottanut Glennin Show Me-hitin (soul-listakolmonen v. 1983), niin
oli tietysti oikeus ja kohtuus, että La La sai tuottaa tälle albumille neljä raitaa,
mukaanlukien avausballadin Stay, jota kokeiltiin kakkossinkkuna. Sävelmä oli pikkunätti
mutta tavanomaisempi kuin Show Me, ja samanlaista kestosuosikkia siitä ei ole muodostunut.
YouTubesta voi katsella Show Me:tä, mutta Stay:tä ei ole tarjolla ainakaan
tätä kirjoittaessa.
Muita balladeja albumilla olivat Glenn Jonesin kohtalainen oma sävelmä Be My Lady ja MOR-henkinen
Love Will Show Us How, jota olivat kirjoittamassa Burt Bacharach ja David Foster.
Menopaloista paras on La Lan ja Glennin yhdessä kirjoittama ja laulama All Work, No Play,
jossa on levyn muusta linjasta poiketen pitkä rivi oikeita soittajia terhakkaasta puhallinsektiosta
perkussioihin, ja svengiä riittää.
La Lan toinen menopala, levyn nimikappale Take It from Me on tuollainen Supremes-linjainen
Motown-jäljitelmä, jollainen ei oikein vuonna 1986 tehonnut, melodisuudestaan huolimatta.
Enemmän 80-luvun linjaa olivatkin ryskäävät konepohjaiset funkit, joita onneksi ei ollut
tällä levyllä kahta enempää, Set the Night on Fire ja Dangerous - molemmat jäävät
kirkkaasti edelliseltä levyltä poimitun funkin Finesse varjoon. ***1/2
-IT
Back to our (English) home page