Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

Glenn Jones: Everybody Loves a Winner
(1983 reissue)

Glenn Jones: Everybody Loves a Winner

August 13, 2014

Original release on US RCA 1983
CD-uudelleenjulkaisu vuodelta 2014, Funky Town Grooves (USA)

Rating: 7/ 10


Tilaa levy verkkokaupastamme

1) I Am Somebody
2) Keep On Doin'
3) Everybody Love A Winner
4) Love Intensity
5) Thank You For The Love

Bonus tracks:

6) Share My Love (Unreleased Track)
7) I Am Somebody (12" Vocal)
8) I Am Somebody (12" Instrumental)
9) I Am Somebody (7" Vocal)
10) I Am Somebody (7" Instrumental)
11) Finesse (Remix Version)
12) Finesse (Dub Version)
13) Finesse (Edited Remix Version)
14) Show Me (7" Version)
15) On The Floor (7" Version)


Glenn Jones nousi soul-diggarien suosioon jo soolouraansa edeltävien Norman Connors- vierailujen myötä - sitä ennen hän oli lisäksi esiintynyt gospel-yhtyeen The Modulations päävokalistina Savoy-merkillä, ja jo niinä aikoina duetoinut tulevan vaimonsa, gospel-laulajatar Genobia Jeterin kanssa. Tämä vuoden 1983 Everybody Loves a Winner oli Glennin soolodebyytti.

Glenn Jonesin laulusuoritukset Norman Connorsin albumeilla olivat niin huikeita, että ainakin omat odotukseni olivat pilvissä miehen soolouran osalta, ja nuo odotukset eivät koskaan täysin täyttyneet. Ehkä osin oli kyse siitä, että Connorsin nyansseja täynnänsä ollut luxus-luokan herrasmies-soul ei ehkä ollut mustan nuorukaisen omasta mielestä - tai ainakaan hänen levy-yhtiönsä ja tuottajiensa mielestä - sellaista musiikkia, jota Glennin olisi kannattanut suurelle yleisölle esittää. Tietenkin levy-yhtiö yritti tuottaa listakelpoista, modernina mustaa musiikkia Glennille, ja se tarkoitti vuonna 1983 synteettistä funkia ja modernia syntetisaattorien hallitsemaa 80-luvun soulia.

Tuottajissa ei sinänsä ollut itsellänikään suurta marmattamista, kun RCA valitsi tuottajiksi levylle Al McKayn, Robert Wrightin, Howard Kingin ja Hubert Eavesin, joka oli ollut tuottamassa hyväkeuhkoista James "D-Train" Williamsia samalla tavoin syntiikkafunkin avulla listoille. Tämä albumi oli kuitenkin alun perin vain viiden raidan EP, jota FTG on yrittänyt hieman keinotekoisesti virittää kokonaisen albumin mittaiseksi lukuisilla bonus-raidoilla, joista kuitenkin vain Share My Love on varsinaisesti ennenjulkaisematon raita samoista sessioista, kun taas esim. Finesse, Show Me ja On the Floor on poimittu Glennin seuraavalta RCA-albumilta.

Albumin kohtuulliset pisteet pohjautuvat alkuperäisen vinyyli-EP:n A-puoleen, jolla oli vain kaksi raitaa. I Am Somebody oli mielestäni Robert Wrightilta tuottajana verraton oivallus Glenn Jonesin soolouran avausraidaksi ja ensisingleksi. Glennilla oli etenkin pieneen fyysiseen kokoonsa nähden aivan käsittämättömän uljas ja syvä ääni, ja pistämällä hänet uhoamaan Rev. Jesse Jacksonin legendaarisen puheen teemalla vetävän funk-rullauksen ylle "I am somebody" - lopputulos oli varmasti ainakin monelle mustalle nuorelle melkoinen anthem. Jacksonin puhetta lainataan lopussa beatin ylle "I am somebody (3x) - I may be poor - but I am somebody". Myös Glenn Jones adlibbailee lopussa, "(I) may be poor, but don't you know, don't you know that I am somebody - yes I am!". Ja Glenn Jonesin laulun voiman tuntien nuo sanat tulevat melkoisen syvältä.

Single nousi black-listan sijalle 30, mutta arvatenkin sitä ei veivattu kuin mustille suunnatuilla radiokanavilla, joten kovin kansallista hittiä siitä ei voinut tullakaan, vaikka laulun sanomaa ei mitenkään ollut kirjoitettu vain mustien näkökulmasta, vaan yleisteemalla "to live in this world, you have to believe in yourself". The Jones Girls -sisarukset lauloivat harmoniana "believe in yourself" sekä kertosäkeessä "somebody!". Nuo osuudet olisi voitu miksata enemmän pinnalle, ja tunnelmaan olisi saatu enemmän gospelin call-and-response-tunnelmaa.

Earth, Wind & Firen maineikas ex-kitaristi Al McKay sai tuottaa albumille vain yhden raidan, mutta se olikin aivan huikea helmi: Keep On Doin', jolla Glenn duetoi tulevan vaimonsa Genobia Jeterin kanssa. Kuulin tuolloin ensi kertaa Genobia Jeterin lauluääntä, ja olin todella otettu, sillä en muista koskaan aiemmin eläessäni kuulleeni niin sielukasta naislauluääntä. Glenn Jones oli itse asiassa tainnut olla Genobian oppipoika, sillä Glennin sielukkaat melismat ja taivuttelut heijastivat samaa gospelista juurtavaa laulutyyliä kuin Genobian laulanta.

Alex Henderson on kansiteksteihin päässyt haastattelemaan Glenniä, mutta on valitettavan pihalla eikä tajua esim. kysyä mitään Genobia Jeteristä, joka sentään on edelleen Glennin nykyinen vaimo. Alexille tärkein tieto näyttää olleen, että Bobby Brown aikoi levyttää saman laulun Whitney Houstonin kanssa, ennen kuin heille tuli ero. Luojan kiitos, ei tarvinnut tuota versiota kuulla!

Genobia todella näyttää taivaan merkit tuolla näppärästi rytmitetyllä midtempo-raidalla, ja Glennin osuudetkin ovat mahtavaa gospel-pohjaista ad libbausta etenkin kappaleen loppua kohti. Jälleen kappaleen lyriikka on kannustava ja positiivinen, ja taustassakin on ideaa. Mukana ovat perkussioissa EWF-kollegat Philip Bailey ja Ralph Johnson, jousisektio on aito ja huilistien pilkahdukset tuovat oman lisävärinsä. Mutta ennen muuta laulusuoritukset ovat häikäisevät sekä Genobialta että Glenniltä! Hienon sävelmän oli muuten kirjoittanut kappaleen basisti Ray "Adonis" Hampton.

Sääli, että RCA päätti typistää debyytin mini-albumiksi, sillä em. kahdessa raidassa oli tosiaan vinyylin A-puoli, ja B-puolelle jäi kaksi varsin keskinkertaista syntiikkafunkia ja yksi balladi. Näistä erityisesti nimikappale Everybody Love A Winner on aivan B-luokan räpellys, jonka takana oli kolmikko Howard King-Ed Moore-Hubert Eaves. Kaikki kolme olivat Mtume-yhtyeen jäseniä, mutta tämä kömpleösti rompsuttava rallatus oli valitettavan kaukana Mtume-yhtyeen parhaasta tuotannosta, josta tietenkin vastasi parivaljakko James Mtume-Reggie Lucas. Heitä olisi kaivattu nytkin.

Eavesin yksin kirjoittama Love Intensity on suoraan samaa syntiikkafunk-soundia kuin miehen tuotanto D-Trainin ensilevyille, sinänsä ammattitaitoista bassosyntiikan hallitsemaa funk-pitoista jyräystä, mutta varsin rutiinimainen vedos alusta loppuun. Tuollainen kuuden pisteen standardi-syntiikkafunk juuri tuolta aikakaudelta 1983, joka on tunnetusti FTG-miesten lempparivuosi - myös miesten eBay-nicistä päätellen (Wayback1983).

Robert Wright sai toisenkin tuotoksensa albumille, kun päätösraita Thank You For The Love on Wrightin tuottama ja yhdessä Geary Lanierin kanssa kirjoittama perinteinen soul-balladi, jolla Glenn pääsee hehkuttamaan vahvaa ääntään akustisee pianon ja aitojen rumpujen (Buddy Williamsin) ylle, mutta itse melodia on jotensakin MOR-linjainen tuolta Lionel Richien pianoballadien suunnalta, joka ei ollut lainkaan omaan makuuni. Onhan tämä miljoonan mailin päässä Norman Connorsin luxus-soulista ja suvereenista tyylitajusta, joka väkisinkin tuli mieleen vertailukohdaksi Glennin aiempaa tuotantoa tunteville.

Se alkuperäiseltä vinyyliltä raakattu mutta tälle uusintajulkaisulle lisätty Robert Wright -tuotos oli sitten Share My Love, joka on Ira Siegelin taidokkaan rytmikitaran sävyttämä midtempo-raita, jonka melodia (jälleen Lanier-Wright) ei kuitenkaan ollut riittävän melodinen, jotta tätä olisi haluttu lisätä EP-julkaisulle.

FTG on tosiaan ympännyt CD:lle kaikkiaan kymmenen bonus-raitaa, mutta niillä on mitään arvoa lähinnä niille, joilta puuttuu kokoelmistaan kokonaan Glennin seuraava albumi Finesse, jolta on poimittu tälle uusintajulkaisulle LaLa Copen kirjoittama hittisinkku Show Me, nimikappale Finesse kolmena eri miksauksena (Glennin uran ehkäpä paras klubiraita) sekä vielä jostain ihan käsittämättömästä syystä kakkosalbumin kehnoin lenkki, albumin päätösraita On the Floor.

Tuo Finesse on edelleen saatavana FTG:n uusintajulkaisuna, samoin kuin Glennin kolmas ja viimeinen RCA-albumi Take It from Me, jonka FTG on tänä vuonna julkaissut uudelleen, kun siitä otettin alun perin luvaton vinyyli-rippaus FTG:tä edeltäneelle Blue Bird -merkille.

(Soul Town Rating: 7/10)

Reviewed by Ismo Tenkanen

Takaisin Funky Town Grooves -esittelysivulle

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page