Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

Gladys Knight & the Pips: Life (1985 reissue)

Gladys Knight & the Pips: Life

June 29, 2014

The original release on US Columbia, 1985
Now available at CD reissue by US Funky Town Grooves, 2013

Rating: 7/ 10

Tilaa levy verkkokaupastamme

1) Strivin
2) Keep Givin' Me Love
3) Just Let Me Love You
4) Life
5) Till I See You Again
6) My Time
7) Forever
8) Do You Wanna Have Some Fun
9) Straight Up
10) Glitter
Bonus tracks:
1) My Time (Extended Dance Mix)
2) My Time (12" Instrumental Mix)
3) My Time (Body Slam Mix)
4) My Time (Single Version)
5) My Time (Instrumental)
6) Keep Givin' Me Love (Single Version)
7) Do You Wanna Have Some Fun (Single Version)
8) Do You Wanna Have Some Fun (12" Mix)
9) Do You Wanna Have Some Fun (Instrumental)
10) Life (Instrumental)
11) Running The Race (Demo)
12) How Deep Is Your Love (Demo)
13) Beverly Hills (Unreleased)
14) One Hundred Ways/And I Am Telling You I'm Not Going (Medley)

Tämä Gladys Knight & the Pipsien vuoden 1985 levyn Life uusintajulkaisu täydentää hyvin FTG:n Gladys Knight-levyjen sarjaa, sillä vaikka Gladysin 1980-luvun Columbia-albumeista britit olivat jo aiemmin ehtineet julkaista kolme albumia (About Love, Touch, Visions), tätä vuoden 1985 albumia ei aiemmin ole julkaistu CD:nä. Toki tämä oli nelikon keskinkertaisin ja heikoimmin menestynyt lenkki, USA:ssa albumi jäi sijalle 31, ja Gladys vaihtoikin sitten MCA:lle, jolla tuli kaksi ykkösalbumia heti kättelyssä.

Tämä albumi oli lähtökohdiltaan selvästi kahtiajakoinen, kun tuotantotiimeinä olivat toisaalta Leon Sylvers ja toisaalta Gladys Knight-Sam Dees-Bubba Knight. Työnjako ei kuitenkaan ollut puhtaasti se, että Sylvers olisi hoidellut modernit mäiskeet ja Sam Dees & Knightit keskittyneet balladiosastoon, vaan molemmat tiimit yrittivät sekä balladeja että menopaloja. Molemmat tiimit olivat myös mukana jo Gladysin edellisellä albumilla Visions.

Edellisen albumin menopuolen parhaasta raidasta vastasivat James "Jimmy Jam" Harris ja Terry Lewis, joita ei ollut kutsuttu tämän albumin tekoon. Singlenä julkaistiin kohtalaisen tarttuva ja ajanmukaisesti synteettinen Knight-Dees-Knight -kolmikon My Time, joka jäi kuitenkin sijalle 16. albumin kärkisinkkuna, ja siinä meni albumin myyntikärki. Sylversin tuotoksista ei ollut tilannetta paikkaamaan, sillä kakkossinkku Keep Giving Me Love oli verkkaisesti hiippaileva, mutta raskassoutuinen midtempo-balladi, ja vaikka sävelmä on ihan kohtuullinen, oli tämä hieman outo valinta singleksi. Korkeimmaksi listasijaksi jäi 31. Sinkun B-puolena oli toinen Sylvers-tuotos Do You Wanna Have Some Fun, joka on väkinäisen kuuloinen synteettinen funk-mäiske, joka olisi kernaasti voitu piilottaa pelkäksi singlen B-puoleksi, mutta raita on myös albumilla. Kaiken kukkuraksi FTG:n pojat päättävät "herkutella" bonus-discillä kolmen eri miksauksen verran tällä jöötillä.

Menopuolen paras raita Strivin' on itse asiassa jo heti levyn avausraitana, ja todella ihmetyttää, miten Columbia pukkasi noita keskinkertaisuuksia singleksi, kun levyn tarttuvin kappale oli heti levyn kärjessä. Ehkä sitä rap-osuuksineen jo pidettiin turhankin modernina Gladysin imagoon, mutta kappale päättyy näyttävään trumpettisooloiluun. Tämäkin oli Knight-Dees-Knight-kolmikolta, joka pesi Sylversin siis jopa sen omimmalla alueella oli moderneissa menoraidoissa.

Ehkäpä tyypillisin Leon Sylvers-tuote oli levyn funk-henkisin mäiske Just Let Me Love You, jossa on paljon samaa kuin Glenn Jonesin Finesse -raidassa vuodelta 1984. Tämänkin olisi kuvitellut pärjäävän paremmin singlenä.

Balladeista julkaistiin singlenä vielä vaisulla menestyksellä Bunny Siglerin puoliksi säveltämä kaunismelodinen Till I See You Again, jossa on laulusovituksineen jopa vielä 1970-luvun puolivälin Buddah-kauden tunnelmaa. Sam Deesin yksin kirjoittama albumin päätösraita Glitter on viihteellisempi ja mahtipontisempi balladi perinteisessä jousitaustassa. Sitä edelsi vielä kolmas Knight-Dees-Knight- kolmikon balladi Straight up, joka on upotettu maukkaampaan soul-taustaan ja tässä on hieman samaa henkeä kuin Ashford & Simpsonin tuotoksissa Gladysille 80-luvun alussa. Hieno esitys.

Sylvers ei sen sijaan oikein onnistunut balladipuolellakaan, sillä Forever on sovitettu kalseaan syntiikkataustaan, joka jättää aavemaisen tunnelman romanttiseksi tarkoitettuun balladiin.

Albumikokonaisuus jäi keskinkertaiseksi, mutta noita hyviä hetkiä oli silti riittämiin, että levy kannattaa Gladys Knightin vanhojen fanien poimia talteen. Mukana seuraavalla bonus-CD:llä on pitkä rivi tarpeettomia vaihtoehtoisia miksauksia keskinkertaisista singleraidoista, mutta levyn loppuun sitten vielä neljä ennenjulkaisematonta äänitettä samoista kevään 1984 levytyssessioista.

Näistä ennenjulkaisemattomista lauluista huomio kiinnittyy tietenkin päätösraitaan, jolla Gladys ottaa käsittelyyn Jennifer Hollidayn ykköshitin And I Am Telling You I'm Not Going medleynä One Hundred Ways:in kanssa, jonka originaali oli puolestaan James Ingramin tulkitsema balladi Quincy Jonesin The Dude-albumilta vuodelta 1981. Ikävä kyllä Gladysin esitys on sovitetty hämyiseen viihdetaustaan, jonka ylle Gladys tulkitsee yökerhohengessä lauluja kuin live-yleisölle, vaikka laulaa studiossa. Hollidayn bravuuri sujuu jo paremmin, mutta sekin on musikaalimaisesti esitetty. Toki laulu onkin alun perin musikaalista, mutta Hollidayn oma räjähtävä revitys oli silti vielä eri planeetalta, kuin tämä Gladysin sinänsä vahvasti laulettu, tuskainen tulkinta. Tyylillisesti ymmärrän hyvin, että tällainen orkesteroitu, mahtipontinen viihdemusikaalimainen esitys ei mitenkään istunut syntiikkafunk-henkiselle albumille, ja niinpä se jäi hyllylle, ja näkee nyt vasta ensi kertaa päivänvalon.

How Deep Is Your Love oli tutusta nimestään huolimatta ihan uusi sävelmä, joka on kolmikolta Bubba Knight-Sam Dees-Gladys Knight. Kappale on kirjattu demoksi, ja hieman kankeasti se kopsuttelee midtempo-poljennossa, mutta ei lopulta ole juuri sen kolkompi kuin Sylversin valmiit tuotannot. Samoin Runnin the Race on merkitty demoksi, ja tämä on varsin vaatimaton nopeatempoinen, jolla tunnelma on laulua myöten aivan lattea.

Ennenjulkaisemattomien helmi on sitten balladi nimeltä Beverly Hills, jolla ei luojan kiitos ole mitään tekemistä Beverly Hills Copin tai sen synteettisen soundtrackin kanssa, vaan tämä laulu on täysin samaa tasoa kuin albumilla julkaistut Knight-Dees-Knight-kolmikon tuottamat balladit. Sävelmä on sielukas, samoin kuin tulkinta, sovitus on jousiviihteinen, mutta maustettu myös saksofonilla.

Bonusraidat olivat siis selvästi vähemmän kiinnostavia kuin Visions-tuplalla, mutta kehotan silti Gladys-faneja korjaamaan albumin pikaisesti talteen, sillä painos on jo FTG:ltä loppu ja meilläkin viimeisiä kopioita viedään.

Reviewed by Ismo Tenkanen

Takaisin Funky Town Grooves -sivulle

Takaisin etusivulle