Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

Gladys Knight & the Pips

About Love

CD-uudelleenjulkaisu vuodelta 2010, Big Break Records (UK)

Albumi julkaistu alun perin 1980, US Columbia 36387
Soul Town Rating: 9/10

Tilaa levy Soul Express verkkokaupasta - Click here to buy

1) Landlord 2) Taste Of Bitter Love 3) Still Such a Thing 4) Get the Love 5) Add It up 6) Bourgie Bourgie 7) Friendly Persuasion 8) We Need Hearts
Bonus tracks: 9) Landlord (Single Version) 10) Taste Of Bitter Love (Single Version) 11) Bourgie Bourgie (Single Version)


Tämä albumi palautti vuonna 1980 Gladys Knightin takaisin huipulle etenkin kaupallisesti kovin vaisun soolouran jälkeen. Gladys oli siirtynyt Columbia-merkille 70-luvun lopulla ja Columbia julkaisi Gladysin otsikottoman soololevyn (Buddah oli julkaissut jo aiemmin vuonna 1978 soololevyn Gladysiltä nimellä Miss Gladys Knight). Molemmat soolokiekot myivät erittäin heikosti, Buddah-levy jäi sijalle 57. ja Columbia-avaus korkeimmillaan sijalle 71 pudoten vain kolmen viikon listavisiitin jälkeen Billboardin soul-listoilta. Ei tästä The Pipsien kanssa levytetystä toisesta Columbia-levystä tullut aivan samanlaista menestystä kuin Gladysin isoimmat Buddah-hitit - crossover-houkuttimet puuttuivat - mutta sija 5 soul-LP-listoilla ja kolmoshitti sinkkulistoilla albumin avaussinglellä Landlord nostivat Gladysin kuitenkin takaisin parrasvaloihin.

Mikä parasta, itse albumi oli aivan erinomainen. Laadun ja myös kaupallisen menestyksen takana oli vanha Motown-säveltäjä-aviopari Nickolas Ashford ja Valerie Simpson, jotka olivat jo virvoittaneet Diana Rossin uraa tuottamalla Dianan parhaisiin kuuluneen albumin The Boss vuonna 1979 ja nyt oli Gladysin vuoro. Etenkin näin soul-fanin kannalta hienoa oli se, että Ashford & Simpsonin tapoihin ei kuulunut tehdä sovituksellisia kompromisseja musiikkiinsa, vaan heidän suorastaan tavaramerkkinsä omassa tuotannossaan olivat rikkaat soul-sovitukset puhallin- ja jousiryhmineen, napakat rytmisovitukset ja ennen muuta aivan huippuluokan sävelmät, joista kaksikko oli tullut tunnetuksi jo Motownin taustaniminä 60-luvun lopulla. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että Nick ja Val olivat jo vuonna 1969 säveltäneet Gladys Knight & the Pipsien hitin Didn't You Know (You'd Have To Cry Sometime), joka löytyy albumilta Nitty Gritty.

Ashford & Simpsonin oma levytysura on sitten aivan oma tarinansa, sillä kaksikon 16 albumin joukkoon ei ole eksynyt ainoatakaan huonoa julkaisua! Ashford & Simpson -diskografia Soul Expressin sivuilla.

Rehellisesti sanoen pidän Gladys Knightin musiikista Ashford & Simpson-tuotannossa paljon enemmän kuin hänen 70-luvun Buddah-albumeistaan. Gladyshan on soulin arvostetuimpia laulajattaria ollut vuosikymmeniä, ja etenkin hänen sielukas balladi-pursutuksensa on soulia parhaimmillaan, mutta Buddah-levymerkin aikana Gladysin ohjelmistoa ohjailtiin tarkoituksella myös valkoisen väestön areenoille viihteellisillä ja usein country-väritteisillä balladeilla. Toki countryn ja soulin kombinaatioista saatiin monesti hienojakin balladeja, mutta ilman muuta arvostan korkeammalle Ashford & Simpsonin tyyliä, jossa balladit olivat silkkaa soulia, menopalat hieman funkin suuntaan kallellaan olevia tuhteja ja napakoita rullailuja. Tämä varmasti selittää myös albumin pop-menestyksen puutteen: vaikka LP oli soul-listan vitonen, pop-listoilla se jäi sijalle 48. Mutta tämähän jos mikä on soul-diggareille usein ollut laadun merkki: ei kompromisseja popin suuntaan!

Columbia-levymerkille olivat laatu-soulia levyttäneet 70-luvun lopulla mm. Tyrone Davis, Earth Wind & Fire, The Emotions, Bobby Womack ja Deniece Williams, joten Columbia tiesi kyllä miten tuottaa ja markkinoida soul-musiikkia soul-listahuipulle, eikä siihen tarvittu valkoisia taustavoimia. Gladysin albumin taustat vilisevät nimekkäitä muusikoita ja sovittajia, mm. Michael Brecker, Ralph MacDonald, Paul Riser, Lew Soloff. Taustat ja soitanta olivat tosiaan mustan musiikin eliittiä.

Columbia lähti myös kunnianhimoisesti liikkeelle julkaisemalla albumin ensisingleksi perinteisen (midtempoisen) soul-balladin Landlord, joka saattoi tuntua kuuman diskovuoden 1979 jälkeen rohkealta ratkaisulta, mutta tämä huhtikuussa 1980 julkaistu helmi oli omiaan näyttämään suuntaa soul-musiikille 80-luvun alussa. Rytmit rauhoittuvat, diskohuumasta laskeuduttiin takaisin melodisempaan ja sielukkaampaan suuntaan. Landlord oli tästä malliesimerkki, hyvin klassinen soul-balladi, jossa Gladys vetää soolo-osuudet antaumuksella ja The Pips harmonisoi vahvasti gospel-perinteen mukaisilla taustakuoro-osuuksilla. Taustalla ei ole popin häivääkään, vaan rytmipohjalla napsuu basso, kitara kuvioi David T. Walker -tyyliin, ja puhaltimet värittävät tunnelmaa. Kuten usein, Asford & Simpson -sävelmän sielukkain osa on säkeistöosa, kun taas kertosäe on lyhyt ja ytimekäs.

Myös kakkossingle Taste of Bitter Love on huippusoulia, vaikka onkin tanssiraita. Ashford & Simpson olivat mestareita luomaan tällaisia välittömästi mieleenpainuvia ja tarttuvia mutta silti vahvatunnelmaisia soul-menopaloja. Taustasoitanta on nautinnollista luokkaa väliosuuksineen, harmi ettei esim. rytmiryhmää ole kreditoitu tarkemmin, mutta Ray Chew oli Ashford & Simpsonin luottomies rytmisovittajana. Tämä kappale on yksi aikakauden parhaista soulin tanssiraidoista, ja ihmettelen, ettei siitä singlelistoilla saatu isompaa hittiä kuin sija 38.

Tuon sinkun B-puolena oli vielä toinen aivan loistokas midtempo-soul-raita Add It up, joka yhdistää erinomaisesti erittäin sielukkaan sävelmän, säteilevän sovituksen lukuisine yksityiskohtineen (hieno torvikuviointi!), ja tietenkin Gladysin särmikkään soul-laulannan, joka tulee todella sielun syövereistä. Kympin raita!

Etenkin tiskijukkien huomion veti puoleensa kuitenkin raita Bourgie Bourgie, joka ehkä edustaa selkeimmin levyn disko-osastoa. Kappale oli alun perin instrumentaalina Ashford & Simpsonin omalla vuoden 1977 albumilla Send It, mutta Nickolas Ashford kirjoitti siihen sanat. Tämä näppärä instrumentaalijuoksutuksia sisältänyt tanssiraita lohkaistiin myös sinkkuna, mutta se jäi soul-listan sijalle 45. Sinkun kääntöpuolena oli LP-raita Get the Love, joka on albumin kepeintä antia, mutta kuitenkin ihan kelpo melodinen nopeatempoinen lennokkaan torvisektion ryydittämänä.

Enemmän kehuja ansaitsevat jälleen balladit Still Such a Thing ja Friendly Persuasion, joissa Gladysin tulkinnat suorastaan tihkuvat soulia, sävelmät ovat hienoja ja sovitukset rikkaita.

Uusintajulkaisun täydentävät David Nathanin pätevät CD-lipuketekstit tuoreine haastattelurepliikkeineen. Bonus-raitoina tarjotaan lyhyemmiksi editoituja single-versioita sinkkulohkaisuista, ne ovat toki aivan tarpeettomia. Mutta LP-kaudella kahdeksan laaturaitaa riitti hyvin soul-albumille, kuten tässä. Korjatkaapa talteen!
(Soul Town Rating: 9/10)



Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page