Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

The One and Only
(US Buddah LP 5701, 1978)
Tilaa levy verkkokaupastamme
Soul Town Rating: **1/2

1) Sorry Doesn't Always Make It Right 4:12 2) Come Back And Finish What You Started 3:29 3) All The Time 4:36 4) It's A Better Than Good Time 5:58 5) Butterfly 4:24 6) The One And Only 3:00 7) Saved by The Grace Of Your Love 2:54 8) Don't Say No to Me Tonight 3:35 9) Be Yourself 3:58 10) What If I Should Need You 4:17

Tällaisia laatusoul-artistien 70-luvun lopun teoksia kuunnellessa todella huomaa, miten epäsuotuisaa aikakautta elettiin soulin kannalta. Vaikka monet funk-yhtyeet ja funk- tai jazz-funk-orientoituneet artistit (á la Michael Henderson) tekivät noihin aikoihin uransa parhaita albumeita, diskovaltakausi saneli levy-yhtiöitä tekemään kompromissejä Gladys Knightin tapaisten kunnon soulin edustajien kanssa. Tietenkin diskomusiikkiakin voitiin tehdä hyvin tai huonosti, mutta aika harvan perinteisen soul-artistin kanssa homma toimi.

Tämä albumi oli Buddahilta jo lähtökohtaisesti kompromissi, kun levymerkin johto varmasti itsekin tajusi, että Gladysistä ei voinut tehdä pelkkää diskonukkea jonkin Donna Summerin tavoin, ja edellinen albumi, pääosin Van McCoyn tuottama Still Together oli kaupallisesti katsoen pettymys (korkein sija 18. soul-albumilistoilla). Niinpä nyt albumin tuotanto oli jaettu peräti kuuden eri tuottajan tai tuottajaparin välillä: Tony Camillo, Van McCoy & Charles Kipps, Michael Masser, Rina Sinkain & Bruce Hawes, Tony Macauley ja Richie Wise.

Camillo muistettiin siis ikimuistoisen Midnight Train to Georgia:n tuottajana, mutta hänen yrityksensä toistaa samaa täysosumaa Gladysin kanssa eivät onnistuneet. Tältä albumilta Butterfly on ilman muuta aidointa ja sielukkainta soulia ja juuri Camillon tuottama, mutta eihän tätä silti voida millään rinnastaa Midnight Train to Georgia:n loistoon.

Toinen Camillon tuottama balladi Don't Say No to Me Tonight on jo viihteellisempi ja uneliaampi, ja eihän tässä ollut mitään ainesta singlemenestykseen. Kiusallisin puoli ainakin soul-diggarin kannalta oli, että levy-yhtiö lähti nyt satsaamaan pop/viihde-sankareihin balladeilla, sillä kolmas Camillon tuotos All the Time oli Barry Manilowin käsialaa. Vaikka tuo ei Gladysin käsittelyssäkään olekaan pahinta siirappia, niin kyllä näillä valinnoilla etäännytettiin Gladysia omasta vanhasta ihailijakunnastaan.

Kuvaavaa olikin, että albumin avaussinkuksi valittiin Michael Masserin tuottama ja osin kirjoittama balladi Sorry Doesn't Always Make It Right. Vaikka Masser onnistui työstämään mm. Diana Rossille, Roberta Flackille, Peabo Brysonille ja George Bensonille isoja balladihittejä imelillä ja elokuvateemamaisilla rakkauslauluillaan, tämä kappale oli täydellinen pettymys listoilla. Soul-listalla se oli korkeimmillaan sijalla 24. ja pop-listoille ei noussut lainkaan. Hyvä niin, sillä kyllähän tämä kappale olisi sopinut paremmin Barbra Streisandille tai kelle tahansa pop-tähdelle. Sovitus tapailee countryn ja viihteen suuntaan.

Kakkossinkkuna julkaistu Richie Wisen tuotos, albumin nimikappale The One And Only menestyi vielä heikommin, soul-listalla se kääntyi alaspäin jo sijalta 40., eikä tuo laahaava ja popahtava balladi ansainnutkaan parempaa.

Kuvaavaa aikakaudelle oli sitten se, että näiden kahden pop-henkisen balladin jälkeen julkaistu kolmas sinkku, diskoraita It's a Better Than Good Time nousi sijalle 16 eli korkeammalle kuin kaksi edellistä singleä, vaikka kappale on itse asiassa diskomusiikin heikointa laitaa. Ilman muuta tämä oli levyn ajanmukaisin raita, mutta se tarkoitti nyt sitten nopeatempoista rytmiä, edestakaisin viuhkovia jousikuvioita ja simppeliin kertosäkeeseen satsaavaa melodiaa. Tuottajana oli brittipop-mies Tony Macauley.

Ikävä kyllä olennaisesti parempia eivät olleet Van McCoy:n diskoilutkaan. McCoy'lta kelpuutettiin albumille enää kolme kappaletta, eikä niistä ollut singlejulkaisuiksi. Come Back And Finish What You Started on tyypillistä McCoyn jousivetoista "popmaista ja iloista" musiikkia, oikeasti aivan purkkamusiikin tasoa. Be Yourself on myös helposti tunnistettavissa taustakilkutuksineen McCoy-tuotannoksi, ja tämä on rallattavaan pop-kertosäkeeseen voimakkaasti satsaava menopala. Albumin päätösraita What If I Should Need You on sen sijaan alakuloinen balladi, ja Van McCoyn tuotoksista selvästi paras, mutta ei mikään mestariteos.

Sekametelisopan täydentää Bruce Hawesin tuottama gospel-henkinen menopala Saved by the Grace of Your Love.

Kolmesta sinkustaan huolimatta albumi myi luvattoman huonosti, ja jäi soul-albumitilastoissa tilalle 30. Myynti oli siis nyt samaa luokkaa kuin mihin Motown pääsi jopa jäämistölevyillään, ja kun Buddahin aikomus oli ollut nostaa Gladys ennen muuta koko väestön, ei pelkästään mustan yleisön, suursuosikiksi, niin ei ollut vaikea arvata, että yhteistyö oli päättymässä tähän epäonnistuneeseen albumiin.

CD-formaatissa albumia painettiin erä vuonna 1999, ja sen hintapyynnöt liikkuvat nykyisin huimassa sadassa punnassa. Onneksi Funky Town Grooves otti levyn uusintajulkaisusarjaansa vuonna 2013. Allmusic:in tyypillisen umpisurkea diskografia listaa vuodelta 1979 myös sellaisen Buddah-albumin kuin Memories, joka oikeasti oli Englannissa jo vuonna 1978 julkaistu tupla-albumikokoelma Memories of the Way We Were, jolla on 28 raitaa.

Seuraavaksi Gladys päätti kokeilla soolouraa, ja vuonna 1978 julkaistiin vielä omat "sooloalbumit" Buddahilla sekä Gladysilta että The Pips-yhtyeeltä. -IT

Takaisin Gladys Knight & the Pipsien Buddah-kauden esittelyyn

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page