Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

Pipe Dreams
(US Buddah LP 5676, 1976)
Uusintajulkaisu US Right Stuff 1977
Soul Town Rating: **1/2

1) So Sad the Song 2) Alaskan Pipeline 3) Pot of Jazz 4) I'll Miss You 5) Nobody But You 6) Pipe Dream 7) Find a Way 8) Follow My Dreams 9) So Sad the Song (Instrumental)

Gladys Knight & the Pipsien kaksi elokuva-soundtrack-albumia Buddahille 1970-luvulla on niputettu CD-levynä yhteen, eli tämän vuoden 1977 Pipe Dreamsin saa vuoden 1974 soundtrack-levyn Claudine kylkiäisenä. Hyvä niin, sillä ei albumilla olisikaan ollut suurta kysyntää erillisenä julkaisuna. Sillä siinä missä Curtis Mayfieldin musiikkia sisältänyt Claudine oli vielä ykkössijalla USA:n soul-albumilistalla, tämä kaksi vuotta myöhäisempi elokuvalevy jäi jo sijalle 16, ja oli omiaan vauhdittamaan Gladysin alamäkeä listoilla.
Pipe Dreams oli aivan eri tarina kuin Gladysin edellinen elokuvalevy Claudine. Nyt Gladys oli todellakin lähtenyt uudelle aluevaltaukselle, sillä hän näytteli romanttisen elokuvan pääosaa yhdessä todellisen senaikaisen aviomiehensä Barry Hankersonin kera. Elokuva, kuten soundtrack-levy, floppasivat kaupallisesti, eikä Gladys mainitse kummastakaan omaelämäkertakirjassaan, mikä kertonee kaiken itse elokuvasta. En itse ole sitä nähnyt, joten en voi ottaa kantaa, mutta pelkään todella pahinta, että elokuvaa on syytä jättääkin näkemättä. Joka tapauksessa Gladysin elokuva-näyttelijäkokeilut taisivat päättyä tähän.

Kun itse elokuva oli romanttinen filmi, niin samoilla linjoilla jatkettiin soundtrackilla. Eli mukana oli tyypillisiä elokuvateemamaisia nyyhkyballadeja, joita palkattiin kirjoittamaan mm. Diana Rossin Theme from Mahogany-hitin (pop-listojen ykkönen v. 1975) vuotta aiemmin säveltänyt Michael Masser yhdessä Gerry Goffinin kanssa. Lopputuloksena oli singlenäkin julkaistu So Sad the Song, joka ylsi soul-listalla sijalle 12. Kappalehan on tyylillisesti ihan pop-viihdettä, joka kuitenkin Gladysin tummalla äänellä tulkittuna on aivan kuuntelukelpoinen viihdeballadi pianoineen ja jousitaustoineen. Ymmärrän, että Diana Rossista yritettiin säihkyvää valkokankaiden supertähteä, mutta ehkä Gladys Knight elokuvatähtenä oli vain yksinkertaisesti huono idea. Gladysia kuultiin seuraavan kerran elokuvamusiikin parissa vasta vuonna 1989, kun hän tulkitsi upeasti James Bond -elokuvateemalaulun License to Kill - joka on ihan eri kaliiperin soul-balladi kuin nämä vuoden 1976 viihdeballadit.

Muita albumin balladeja olivat Cynthia Weil/Barry Mann-sävelmä Nobody But You ja Tony Camillon kirjoittama nimikappale Pipe Dream. Ne olivat jo hieman soul-henkisempiä ja The Pipsit olivat myös kuuluvammassa roolissa taustalla harmonioineen ensimainitulla raidalla. Ehdottomasti eivät huonoja esityksiä, mutta kaiken kaikkiaan kuitenkin välitöitä Gladysin laulajanuralla.

Levyn ei-balladit olivat hyvin kirjava potpuri myös musiikillisesti, kun mukana on Ivory Joe Hunterin rhythm & bluesia, vauhdikasta jazz-skattailua The Pipsien johdolla, ja Rev. James Clevelandin kaksi gospel-henkistä sävelmää. Oma suosikkini on svengaava puolinopea Find a Way, jolla Gladys ja Pipsit vuorottelevat mallikkaasti.

Kokonaisuutena siis harmiton välityö Gladysin uralla, ja tätä ei kannata erikseen pyydystää kokoelmaansa, mutta albuminhan saa ilmaisena kylkiäisenä musiikillisesti selvästi paremman Claudine-uusintajulkaisu-CD:n mukana. Levy-yhtiön kannalta nämä Gladysin syrjähypyt elokuvamaailmaan saivat artistin menestysputken pahasti raiteiltaan, eikä tilanne korjaantunut enää 70-luvulla, vaan edelleen heikkeni.

Takaisin Gladys Knight & the Pipsien Buddah-kauden esittelyyn

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page