Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

Miss Gladys
(US Buddah LP 5714, 1978)
No CD reissue currently available
Soul Town Rating: **1/2

1) I'm Coming Home Again 4:18 2) Sail Away / Freedom For The Stallions 4:30 3) I'm Still Caught Up With You 3:54 4) It's A Better Than Good Time (Disco) 5:54 5) We Don't Make Each Other Laugh Anymore 4:26 6) The Way It Was 3:22 7) I'll Take A Melody 3:40 8) With You In Mind 3:51 9) Love Gives You The Power 3:58

Gladys Knightin ura Buddahilla voidaan kiteyttää seuraavaan listaukseen - huomaa listasijoitusten tasaisesti laskeva käyrä:
1) Imagination (1973) - Soul 1 / Pop 9
2) Claudine (1974) - Soul 1 / Pop 35
3) I Feel a Song (1974) - Soul 1 / Pop 17
4) 2nd Anniversary (1975) - Soul 4 / Pop 24
5) Pipe Dreams (1976) - Soul 16 / Pop 94
6) Still Together (1977) - Soul 18 / Pop 94
7) The One and Only (1978) - Soul 30 / Pop 145
8) Miss Gladys Knight (1978) - Soul 57 / Pop -

Kuudessa vuodessa pukattiin ulos siis kahdeksan albumia, joista kaksi oli soundtrack-levyjä, ja viimeinen, tämä Miss Gladys Knight Gladysin ensimmäinen sooloalbumi ilman Pipsejä. Menestys oli aluksi huikeaa, kun kolme ensimmäistä albumia oli soul-ykkösiä, mutta jos ajatellaan pop-menestystä - johon Buddah ilman muuta tähtäsi, niin kyllä levy-yhtiö epäonnistui tässä surkeasti, sillä vain vuoden 1973 avaus oli suuri pop-menestys. Kaikesta kuitenkin kuuli, että Gladysista yritettiin Buddahilla tehdä suuren yleisön tähteä: oli elokuvamaailman valloitusta, oli pop-viihdettä, oli Barry Manilowia ja Michael Masseria materiaalissa.

Ehkä voisi tulkita niin, että Buddahin yritys valloittaa maailma Gladysin musiikilla meni mönkään aikakauden takia, kun country- ja pop-sävytteisillä rakkauslauluilla ei enää saavutettu menestystä, ja diskokausi pukkasi päälle. Pelastajaksi diskomusiikin tekoon Gladysin levyille värvätty Van McCoy epäonnistui ainakin kaupallisesti katsoen täysin, ja minun mielestäni myös musiikillisesti. Itse tulkitsen myös niin, että suurelle ostavalle yleisölle - niin mustalle väestölle kuin valkoiselle suurelle yleisölle - Gladysille valittu kombinaatio diskokappaleiden ja viihteellisten balladien vuorotteluna oli täysin epäonnistunut.

Kaikesta huolimatta Gladys itse oli suurenmoinen laulaja ja juuri balladien tulkkina verevä ja syvällinen, mutta niiden juurevien balladien osuus väheni albumi albumilta, kun tilalle tuli näitä Barbra Streisandin The Way We Were -juttuja ja Michael Masserin pop-viihdettä.

Kaupallisen menestyksen laantuessa albumi albumilta oli ymmärrettävää, että tilanne johti erimielisyyksiin, ja vuonna 1978 oltiin tilanteessa, että Gladys ja Pips olivat haastaneet toisensa ja levy-yhtiönsä oikeuteen eri syistä, ja Buddah-kausi päättyi vuonna 1978 sooloalbumeihin. Tämä Gladysin vuoden 1978 soololevy päätti samalla laulajattaren Buddah-kauden, ja kaupallisesti katsoen melkoiseen floppiin. Singlelistoille ylsi kappale I'm Coming Home Again, mutta vain sijalle 54., ja albumi jäi sijalle 57.

Vaikka tämä albumi oli sooloalbumi, kuulosti siltä, että mitään ei yritetty Gladysin musiikissa muuttaa edellisiin albumeihin nähden. Päin vastoin, jatkettiin samalla jousivetoisten diskopalojen ja viihdeballadien kombinaatiolla, ja nyt vielä valkoisten pop- ja viihdetuottajien kanssa. Kun päätuottaja Gary Kleinin muihin tuotettaviin lukeutuvat Barbra Streisand, Dolly Parton, Johnny Cash, Liza Minnelli ja Tanya Tucker, muiden muassa, niin tulee selväksi kaikille, että ainakaan soul-yleisölle tätä albumia ei ollut tarkoitettu.

Jos yritetään katsoa positiiviset seikat, niin Gladys itse laulaa läpi levyn edelleen upeasti, ja taustamuusikkoina oli eturivin soul/jazz-nimiä, kuten Joe Sample, David T. Walker, Ed Greene, David Foster, Gary Grant. Heikoin puoli on sitten tuo viihteellinen tuotanto jousivalleineen. Kelvollisinta kuultavaa albumilla ovat balladit, jotka Gladysin tulkintojen myötä ovat edelleen ihan miellyttävää kuultavaa, vaikka sävelmät ovatkin viihteen ja popin kyllästämiä. Albumin avaa alakuloinen I'm Comin' Home Again, josta olisi voinut tehdä ihan juurevankin esityksen, kun nyt sovitus ohjaa laulua viihdeareenoille. Selvästi jo soul-henkisempi on medley Sail Away / Freedom for the Stallion, jolla Gladysin antaumuksellista laulua sävyttää taustalla David T. Walkerin kitara ja gospel-henkinen tyttökuoro.

Edellisen albumin pienen diskohitin It's A Better Than Good Time tuottajana oli britti-pop-kaveri nimeltä Tony Macaulay. Erikoinen ratkaisu oli laittaa sama vaatimaton diskokappale uudelleen tälle albumille, ja antaa Tonylle kaksi muuta raitaa tuotettavakseen. Näistä We Don't Make Each Other Laugh Anymore on kaiken kukkuraksi pömpöösi viihdeballadi aivan järkyttävässä viihdejousitaustassa.

Yritin lukea Gladysin omaelämäkirjasta jotain kommentteja Buddah-kauden päättymisestä ja Columbialle siirtymisestä. Ei sanaakaan asiasta, ja kirja keskittyy todellakin Gladysin henkilökohtaiseen elämään, perheasioihin kuten aviomiehet ja lapset, uhkapeliongelmaan yms. Tuntuu kuin Gladys olisi vain "käynyt töissä" konserteissa ja levyttänyt sitä mitä käsketään. Ilmeisen yhdentekevää tuntui olevan itse musiikin sisältö. Mutta se, mikä kävi selväksi, oli tuo monen mustan laulajasupertähden pakkomielle crossover-musiikkiin, eli lyödä oma musiikki läpi suurelle valkoiselle yleisölle, ja Gladys selvästi vihasi sitä, että musiikki-bisnes ja radioasemat lokeroivat mustia artisteja omaan sarjaansa, kun valkoiset saattoivat laulaa yhtä lailla popia ja soulia. Se oli siis hänen haaveensa - saada laulaa yhtä lailla popia kuin soulia kaikelle yleisölle.

Oli ilman muuta selvää, että myös Buddah oli tähän pyrkinyt, aivan suunnitelmallisesti ja systemaattisesti laittanut Gladysin laulamaan milloin Barry Manilowia, milloin country-sävelmiä, milloin Michael Masseria, todistaakseen suurelle (valkoiselle) yleisölle, miten suuresta laulajasta oli kyse. Kaikkien osapuolten pettymykseksi nuo pop/viihde-kosiskelut eivät muodostuneet suuriksi hiteiksi, ja soul-yleisön keskuudessa suosio laski tasaisesti levyjen vaihtuessa soulista popin ja viihteen suuntaan. Oli aika päättää yhteistyö ja Gladys siirtyi Columbia-levymerkille. -IT

Takaisin Gladys Knight & the Pipsien Buddah-kauden esittelyyn

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page