Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

I Feel a Song
(US Buddah LP 5612, 1974)
Uusintajulkaisu CAN Unidisc 1992
Soul Town Rating: ***

1) I Feel a Song in My Heart
2) Love Finds Its Own Way
3) Seconds
4) The Going Ups and the Coming Downs
5) Tenderness Is His Way
6) Better You Go Your Way
7) Don't Burn Down the Bridge
8) The Need to Be
9) The Way We Were

Gladys Knight & the Pipsien kolmas Buddah-albumi I Feel a Song oli menestys Gladysille yhtyeineen, mutta en ole koskaan noteerannut albumia suurteokseksi. Gladys oli toki mahtavassa vedossa yhtyeineen, mutta materiaali oli osin sellaista, että sillä yritettiin nyt laajentaa Gladysin reviiriä valkoisen viihdeyleisön keskuuteen.

Nimikappalesingle I Feel a Song in My Heart oli kaksi viikkoa soul-ykkösenä, ja se onkin ihan laadukas Tony Camillon tuottama ja puoliksi kynäilemä midtempo-laulu, vaikka sovitus on hieman arkinen. Gladysin latauksessa laulupuolella ei kuitenkaan ole tosiaan valittamista, samoin kuin seuraavalla raidalla, balladilla Love Finds Its Own Way, joka oli Midnight Train to Georgian tapaan Jim Weatherlyn sävelmä, joka taipuisi yhtä hyvin countryyn tai popiin, mutta Gladysin värittämänä on vahvaa soulia. Kappale napattiinkin albumilta toiseksi singleksi, ja se nousi vielä sijalle 3. Billboardin soul-listoilla.

Se albumin kolmas sinkku The Way We Were kuvasti kuitenkin jo pyrkimyksiä ohjata Gladysiä valkoisille viihdeareenoille, kun kappale oli poimittu Barbra Streisandin ohjelmistosta. Kuvaavaa oli, että soul-listoilla kappale jäi sijalle 6., mutta oli pop-listoilla menestyksekkäin albumin kolmesta singlejulkaisusta. Gladysin tulkinta alkaa monologilla, jossa ironisesti todetaan, että kaikki puhuvat menneistä ajoista "vanhoina hyvinä aikoina", mutta jonain päivänä tätä päivääkin muistellaan "vanhoina hyvinä aikoina"... Näinhän se on, ja Gladys kyllä tekee parhaansa värittääkseen jousitaustaista siirappista viihdesävelmää soulin väreihin. Ainakin näin soul-diggarin korvin tämä oli Gladysin kykyjen totaalista haaskausta. Siinä missä parhaat soul-raidat aina saavuttavat kliimaksinsa loppua kohti, tässä on tulla uni silmään viimeisen minuutin aikana.

En ollut myöskään ihastunut Burt Bacharachin panoksesta albumilla. Vaikka hän teki ikimuistoisia 60-luvun sävelmiä Dionne Warwicken tuottajana, Seconds ei ole missään tapauksessa parasta Bacharachia, vaan juuri pyrkimys keventää tummaäänisen ja verevän laulajattaren musiikkia kepeän popahtaviin maisemiin. Osaan jotenkin mielessäni kuvitella, miten tuottaja on kiemurrellut vaivautuneena, kun Gladys on siltikin värittänyt pop-melodiaa soul-vokalistoinnillaan!

Jim Weatherlyn The Going Ups and the Coming Downs on jälleen soulahtavampaa materiaalia, ja Gladys pursuttaa kolme ja puoliminuuttisen raidan sielunsa syövereistä. Ihan hieno sävelmä ja tulkinta, mutta siltikin Midnight Train to Georgian loistokkuus puuttui. Samat sanat voi todeta kolmannesta levyn Jim Weatherly-sävelmästä The Need to Be, joka Tony Camillon sovittamana ja tuottamana on hillittyä aikuis-soulia, ja vahvasti tulkittu Gladysiltä, mutta ei tästäkään ikimuistoiseksi klassikoksi ollut.

Noita viihde-veteraaneja paremmin Gladysin tuottajaksi sopi ilman muuta Bill Withers, joka etenkin 70-luvun alkupuoliskolla nautti suurta suosiota sooloartistina, ja kaksi hänen sävelmäänsä ja tuotantoaan on mukana tällä albumilla. Niistä ensimmäinen, Tenderness Is His Way on ehkä sävelmänä tuollainen folk & country -henkinen, mutta Gladysin laulamana saa jopa gospel-vivahteita.

Samoin vahvoissa gospel-sävyissä kulkee toinen Withers-kontribuutio Better You Go Your Way, joka muistuttaa The Pipsien vahvan läsnäolon myötä kovasti The Staple Singersien musiikkia.

Don't Burn Down the Bridge on Gladysin ja Pipsien itse tuottama, ja olen kuulevinani siinä Motown-piirteitä - ainakin tämä oli vihdoin ehtaa soulia ja Pipsien panos oli odotetusti tavallista suurempi eli tämä oli värikästä lauluyhtye-soulia, joskaan sävelmä ei ollut kaksinen.

Ikäväksi tuomioksi tästä siis jäi, että albumilla ei ollut yhtään klassikkoa, jos kohta ei suuria limbojakaan. Hyvin kuvaavaa on, että positiivisten arvioidenkin perässä oli yleensä kolme tähteä - niin minullakin.

Mainittakoon lopuksi, että levyn CD-painokset ovat jo 15 vuoden takaa, jolloin ne ovat käyneet niin harvinaisiksi, että Soul Townkin on niitä kaupannut eBayssa huikeaan hintaan. Koska itse levy ei ole kuin kohtalainen, suosittelen rehellisesti sanoen edullisen uusintapainoksen odottelua, tai innokkaimmille edullisen käytetyn vinyylikopion hankintaa.

Takaisin Gladys Knight & the Pipsien Buddah-kauden esittelyyn

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page