Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

Gladys Knight: Gladys (1979 reissue)

Gladys Knight: 1979 Columbia solo album CD

March 29, 2014

The original release on US Columbia LP 35704, 1979
Now available at CD reissue by US Funky Town Grooves, 2013

Rating: 6/ 10

Tilaa levy verkkokaupastamme
Buy the CD from our CD shop


1) Am I Too Late 4:26 2) You Bring Out The Best In Me 3:59 3) I Just Want To Be With You 4:07 4) If You Ever Need Somebody 4:06 5) My World 3:43 6) I (Who Have Nothing) 4:20 7) You Don't Have To Say I Love You 3:05 8) The Best Thing We Can Do Is Say Goodbye 4:03 9) It's The Same Old Song 3:02 10) You Loved Away The Pain 3:56
Bonus Tracks:
11) Am I Too Late - Single Version
12) It's the Same Old Song - Extended Single Mix
13) You Bring Out The Best In Me - Single Version
14) You Bring Out The Best In Me - 12" Version
15) It's Me Again - (Unreleased)
16) For All We Know - (Unreleased Track From This albums recording Sessions)
17) Am I Losing You - (Unreleased Track From This albums recording Sessions)
18) Maybe Baby - (1979 Version, unreleased)
19) A Friend Of Mine (Extended Version, with the Pips)


Ostin tämän albumin tuoreeltaan sen ilmestyttyä vuonna 1979, ja jäin miettimään, olinkohan kuunnellut sitä kertaakaan yli 30 vuoteen? Tämä kuvastaa, että mistään suuresta suosikista ei ollut kyse, mutta silti muistikuvat levystä olivat ihan positiiviset. Oli enemmän kuin mielenkiintoista kuunnella levy uudelleen, kun FTG on nyt julkaissut levyn ensi kertaa CD:nä, ja vielä yhdeksän bonusraidan kera!

Albumi oli siis Gladysin debyytti Columbialla, eli Gladys oli saanut ison majorin vihdoin taakseen. Levy purkitettiin ilman Pipsejä, kuten Gladysin viimeinen Buddah-albumikin, mutta jo seuraavalla Columbia-albumilla Pipsit palasivat taustalle, joten sooloura jäi tältä erää pariin albumiin.

Kaupallisesti levy oli täysi floppi. Se julkaistiin historian kuumimpana diskovuonna maaliskuussa 1979, ja se jäi sijalle 71. ja putosi kolmessa viikossa listalta. Tämä ei millään tavalla kuitenkaan romahduttanut Columbian luottamusta Gladysiin, vaan yhteistyö jatkui vuoteen 1985 asti. Mutta seuraavat albumit olivat jälleen yhteislevyjä The Pipsien kanssa, eli sooloilut jäivät tältä erää.

Levyn tuottajana oli enemmänkin viihdeympyröistä (Tony Bennett, Barbra Streisand, Johnny Mathis) tuttu Jack Gold, ja pelkäänpä, että hän oli Gladysin oma toivomus tuottajaksi. Ei siinä mitään, Gold soveltui ihan hyvin balladien tuottajaksi, sillä Gladys vedätti albumin balladit sellaisella palolla, että selkäpiissä tuntui kuulijalla. Sen sijaan menopaloissa Gold on ihan rehellisesti sanoen totaalisesti pihalla. Kun vuosi 1979 oli kuumin diskovuosi, jolloin luotiin viikoittain kuumia diskoklassikoita, niin eihän näillä Goldin vanhahtavilla ja eurodiskotyylisillä tuotoksilla ollut mitään asiaa listoille, ei radioaalloille, eikä ainakaan tanssilattioille. Mies oli yksinkertaisesti ulkona kuin lumiukko.

Noista lähtökohdista edessä oli tietenkin hyvin epätasainen albumi, ja verevästi tulkittujen viihdeballadien ja elähtäneiden diskoraitojen kombinaatio oli tietenkin kaupallinen itsemurha.

Mistään täydellisestä fiaskosta musiikillisesti ei kuitenkaan ollut kyse, sillä Jack Goldin tuotanto ei mitenkään estänyt Gladysin vahvoja balladitulkintoja, ja viihteellisten balladien lomassa oli suorastaan yllättävän soul-henkisiäkin esityksiä. Itse Sam Dees oli kynäillyt kappaleen In My World, ja vaikka Sam Dees oli itse ehtinyt levyttää laulun jo aiemmin, oli Gladysin versio tästä sielukkasta sävelmästä juuri sellaista soulia, jollaista olisi jokainen soul-entusiasti toivonut Gladysin levyttävän jatkuvasti. Allmusic.com muuten komeasti kreditoi tämän kappaleen Gibbin veljesten (Barry & Robin) singalong-lälly-lauluun My World, josta luojan kiitos ei siis ollut kyse, vaan todellakin Sam Deesin sävelmästä.

Vastaavasti vinyylialbumin B-puolen päätösraita You Loved Away The Pain oli säveltäjälleen Ken Hirsch:ille tyypillisen viihteellinen sävelmä, mutta saman pop/viihde-säveltäjän lauluja ovat sieluttaneet myös Teddy Pendergrass, Millie Jackson, Phyllis Hyman ja Nancy Wilson, joten Gladys liittyi nimekkääseen joukkoon, joka näytti pystyvänsä vääntämään kauniin viihteellisestä melodiasta suorastaan sielukkaan tulkinnan.

If You Ever Need Somebody oli puolestaan korkealle arvostetun entisen Motown-tuottajan Johnny Bristolin käsialaa, toki Johnnyn itsensä jo aiemmin levyttämä (albumille Strangers), ja Gladysin versio jää tunnelmassa kakkoseksi, mutta juuri tällaista melodista soul-materiaalia olisi tietysti lämpimästi toivonut Gladysille enemmänkin.

Singleksi lohkottiin kuitenkin albumin avausraita Am I Too Late, joka oli Kenny Rogersin vuoden 1977 levytys, ja YouTubesta löytyy myös Kennyn ja Gladysin duetto kappaleesta. Gladysin soololevytys jäi kuitenkin singlenä korkeimmillaan sijalle 45. soul-listoilla, joka tietysti Gladysin standardein oli järkyttävä katastrofi albumin kärkisinkkuna. Hyvä niin, sillä muutenhan Gladys olisi jatkanut koko 80-luvun laulaen milloin kenenkin pop-, viihde- tai country-laulajan repertuaaria. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Gladysin omassa versiossa tästä laulusta olisi ollut ytyä, mutta materiaali oli vain suoraan pop-areenoille suunnattu, ja oli suorastaan ilo huomata, että tällainen materiaali hylättiin tylysti Gladysin omien fanien keskuudessa.

Myös I Just Want To Be With You on äärimmäisen sielukkaasti laulettu, vaikka tämäkin oli cover-laulu: Michael Zager oli alun perin tarjonnut sävelmäänsä Cissy Houstonille, ja Cissyn versio löytyy albumilta Think It Over (1978). Coverit jatkuivat edelleen, ja I (Who Have Nothing) on alun perin italiaista alkuperää, jonka tulkitsi englanninkielellä ensin Ben E. King jo vuonna 1963. Kappaleessa on Gene Pagen sovittamat dramaattiset jouset, ja kappale on aika tyylipuhdasta viihdettä, mutta omassa sarjassaan ihan kuunneltava.

Ehkä yllättävin kommentti Alex Hendesronin kansiteksteissä tuli raidasta It's The Same Old Song, jota hän rinnasti jopa EWF/The Emotions-soundeihin. Kieltämättä kappale on albumin ajanmukaisin raita bassokuvioineen ja torviriffeineen. Kaukana silti oltiin vielä EWF-soundeista. Kappaleella ei ole mitään yhteyttä samannimiseen Four Tops-hittiin.

Musiikillisesti albumi ei ollut siis yhtä onneton kuin kaupallinen menestyksensä, mutta on silti helppo ymmärtää, miksi tällainen valkoisen veteraaniviihde-tuottajan albumi, joka oli täynnänsä covereita, ei sytyttänyt ostaavaa yleisöä. Oli mielenkiintosta seurata, miten Columbia päätti jatkaa Gladysin uraa tästä eteenpäin. Viihde- ja pop-markkinat nimittäin hylättiin, samoin maailmanvalloitushaaveet, ja päätettin satsata siihen, että Gladys palautuisi edes takaisin omiensa, amerikkalaisen mustan väestön suosioon!

Bonus-raidoista toki osa on tuiki tarpeettomia lyhennettyjä sinkkuversioita albumiraidoista, mutta sitten on myös pidennettyjä 12" versioita ja myös aivan ennenjulkaisemattomia raitoja peräti neljä kappaletta. Nämä on kaikki levytetty samoissa sessioissa vuonna 1978 tai tammikuussa 1979. It's Me again on rauhallisesti hiippaileva midtempo-raita, sävelmältään (Dennis Smith/Doug McGormick) viihteellinen esitys. Vahvasti viihteeseen, jopa elokuvateemamaisuuteen jousitaustoineen vivahtaa myös balladi For All We Know, jonka oli kirjoittanut kaksikko Sam Lewis- J. Fred Coots. Kappale ei ole se samanniminen Carpentersien pop-hitti sentään.

Tuottaja Jack Gold oli itse ollut kynäilemässä kappaletta Am I Losing You, jossa siinäkin on tuollainen 70-luvun alun viihde-soulia edustava jousitausta, joka oli kyllä totaalisen "out of date" vuonna 1979. Ehkä tästä kuitenkin Buddah-kauden viihteellisimmistä raidoista tykänneet voisivat oppia pitämään, minä en. Neljäs ennenjulkaisematon raita Maybe, Maybe Baby on merkitty "vuoden 1979 versioksi", josta voi jo arvata, että Gladys oli saman laulun levyttänyt jo aikaa sitten, itse asiassa 1960-luvulla, sillä kappaleen 60-luvun versio löytyy joltain kokoelmilta, joilla on Gladysin varhaismateriaalia jo ennen Motown-kautta. Tämä vuoden 1979 versio on puolinopea esitys, jossa on lähes musikaalimainen tausta, jälleen totaalisen kaukana julkaisuajan trendeistä, ja kappaleen hyllyttämistä ei varmaankaan kukaan hämmästele.

Eipä näissä ennenjulkaisemattomissa bonus-raidoissa siis helmiä piilenyt, mutta Gladysin pitkäaikaisille faneille tietenkin mukava lisä. Laadukkain bonus-raita on ilman muuta Extended Mix vuoden 1982 singlehitistä A Friend of Mine (albumilta Touch ), joka olikin sitten jo Ashford & Simpsonin hienoa ehtaa soul-tuotantoa, ja ihan eri tasoa verrattuna noihin Jack Goldin viihdepläjäyksiin.

Soul Town Rating: ***

Reviewed by Ismo Tenkanen

Takaisin Funky Town Grooves -sivulle

Takaisin etusivulle