Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

George Duke: Dream On
| Guardian of the Light

January 19, 2013

The original releases on US Epic 1982 / 1983
Now available at UK BBR reissue CD, 2012

Rating: 6/ 10

Dream On (1982):
Sorry, out of print, no longer available!
1) Shine On 2) You 3) Dream On 4) I Will Always Be Your Friend 5) Framed 6) Ride On Love 7) Son Of Reach For It (the Funky Dream) 8) Someday 9) Positive Energy 10) Let Your Love Shine Bonus track:
11) Shine On - 7" Version (Bonus Track)

Guardian of the Light (1983):
Buy the CD from our CD shop
1) Overture 2) Light 3) Shane 4) Born To Love You 5) Silly Fightin' 6) You (Are The Light) 7) The War Fugue Interlude 8) Reach Out 9) Give Me Your Love 10) Stand 11) Soon 12) Celerbrate 13) Fly Away Bonus tracks:
14) Reach Out (12" Version) 15) Celebrate (Instrumental) 16) Brazilian Love Affair (12" Version)

George Duken musiikista kuuli, mikä on milloinkin mustan musiikin muotitrendi. Ikävä kyllä Duke ei 70-luvun puolivälistä 80-luvun puoliväliin asti ollut mikään suunnan näyttäjä noihin trendeihin, vaan pikemminkin perässähiihtäjä. Hän kuunteli selvästi innolla kaikkia hittisoundeja ja yritti nopeasti muokata omaa musiikkiaan sen mukaisesti. Tämän lisäksi Dukella oli yhteisprojekti basisti Stanley Clarken kanssa, ja The Clarke/Duke Project -nimellä kaksikko sai listoille kolme albumia.

George Duke oli siis juuriltaan jazz-mies, joka lähti kaupallisen funkin, soulin ja jopa puhtaan popin pariin rahan perässä 70-luvun lopulla. Ensin muotisoundit olivat paikoin rohevaakin ja tuhtia funkia, sitten diskottuivat Earth, Wind & Firen ja Quincy Jonesin vaikutteiden perässä, 80-luvulla alkoivat alan yleisten trendien perässä syntetisoitua ja muuttua yhä enemmän popiksi. Sittemmin mies rauhoittui ja tyytyi musiikillisesti kunnianhimoisempiin ja persoonallisempiin jazz-soul-levyihin. Sama kehityshän nähtiin miehen tuotannossa muille artisteille.

Kosketinsoittajana George Duke on erittäin lahjakas ja tyylikäs jazz-pianisti, mutta tätä ei tosiaan sitten 80-luvun alkupuolella kuullut, kun mies juoksi helpon rahan perässä soittamassa soittorasiamaisia keyboard-kuvioita, jollaisista löytyy näytteitä näiltäkin albumeilta. Laulajana hän pyrki useimmiten taivuttamaan lattean tenorinsa falsettiin, ilmeisesti esikuvanaan EWF:n Philip Bailey, johon verrattuna Duke oli kuitenkin hyvin vaatimaton solisti. Miehen funkeilla ja syntiikka-grooveilla tuo korkea ja ohuehko falsetti tuntui jotenkin usein olevan ristiriidassa taustojen kanssa. Balladeille se sopi paremmin, mutta mikään huippuvokalisti Duke ei tosiaan ollut.

En itse ollut hankkinut miehen soolokiekkoja täyteen hintaan ilmestymisaikanaan, jolloin niitä oli mielenkiintoista kuunnella nyt mid price -hintaan saatavilla olevista uusintajulkaisuista. Funky Town Grooves julkaisi rajoitetut 2000 kappaleen painokset vuosien 1982 ja 1983 albumeista Dream On ja Guardian of the Light, jotka näyttivät käyvän varsin hyvin kaupaksi, ensimainittu levy on jo myyty FTG:ltä loppuun, mutta heti perään Soulmusic.com julkaisi oman versionsa samasta albumista. Ilmestysvuosinaan Dream On myi kohtuullisesti nousten soul-albumilistalla sijalle 17, mutta Guardian of the Light jäi sijalle 46.

Vuoden 1982 Dream On-albumin vetonaulana oli sinkkuhitti Shine On. Tämä oli Brothers Johnson-linjainen ja siten Quincy Jones-soundinen huippumuusikoiden tähdittämä disko-funk, jolla bassotteli Louis Johnson -tyyliin Byron Miller, ja kappaleessa oli vielä 70-luvun linjainen torvisektiokin, jossa soittivat samat kaverit kuin Quincy Jonesin tuotannossa. 70-lukulaisuutta ja QJ-vaikutteita edusti myös laaja jousisektio. Melodinen ja sähäkästi soitettu sinkku nousi sijalle 15. Monessa mielessä tämä oli jo soundillisesti 70-lukulainen, että Duke itsekin soitti taustoilla pianoa, vaikka hänenkin arsenaalissaan olivat jo lukuisat syntetisaattorit. Toki Duke vaihtoi nopeasti syntikoihin heti kun listatrenditkin.

Kakkossinkkuna Epic kokeili Millerin vahvan funk-bassottelun ja pianotaustan hallitsemaa midtempoista Ride on Love, josta puuttui kuitenkin edellisen sinkun tarttuvuus ja mukaansatempaavuus, ja listasijoitus jäi vaatimattomaksi (83.). Shine on:n voimalla albumi nousi kuitenkin siis top 20:een soul-albumilistalla. Mikä huvittavaa, Billboard julkaisi silloin vielä Jazz-listaakin, jonne otettiin näitä entisten jazz-muusikoiden pop-levyjä, vaikka niillä ei ollut jazzista enää hajuakaan, ja jazz-listalla tämä levy nousi sijalle 9.

Levyllä oli myös soul-henkisiä hetkiä. You kuulostaa myös 1980-81 soundien mukaiselta post-disko-kauden raikkaasti sovitetulta midtempo-balladilta. Kunpa vokalistiksi olisi nostettu levyn taustalaulaja Carl Carlwell, jota Duke tuotti sittemmin yhtyeen 101 North levyille, ja nämä olivat huippuhienoa Duken tuottamaa musiikkia, kun sekä soundit, muusikkotaustat että laulanta olivat huippuluokkaa. Ihan mukiinmenevä tämä raita oli Dukenkin falsetilla, mutta kuten todettu, mikään suuri tekijä hän ei ollut laulusolistina. Taustalaulajina vierailivat myös Jean Carn, Sybil Thomas ja Flora Purim.

Duken syntetisaattorikokeilut alkoivat sitten hallita useita muita albumiraitoja, vaikka taustat olivatkin vielä rikkaat. Nimikappale Dream on ilmentää hyvin albumin kompromissia jazzahtavan pianosooloilun, popahtavan kertosäkeen ja irtonaisesti rullaavan taustan ja Duken syntetisaattorikokeilujen välillä. Kappale onkin samalla ainoa, joka ei ole Duken omaa käsialaa, vaan tämä oli Con Funk Shunin Cedric Martinin kirjoittama.

I Will Always Be Your Friend kopioi häpeilemättä Earth Wind & Firen balladihittiä After the Love Is Gone, Duke käyttää soolosoittimena melodionia, jota esittelee levyn takakannessa. EWF-vaikutteet kuuluvat myös Framed -kappaleella, joka jää keskinkertaiseksi funkahtavaksi välipalaksi, jolla Duke testailee jälleen sähköisempää keyboard-arsenaaliaan.

Son of Reach for It on tietenkin jatko-osa Duken vuoden 1977 kakkoshitille Reach for It, joka oli siis P-funk-henkinen funk tuon ajan trendien mukaan. Tämä junioriversio on siltikin ilman muuta albumin tumminta funk-menoa edelleen Clinton-efekteineen ja funk-bassoineen (Byron Miller).

Aivan mukiinmeneviä soul-raitoja ovat rento EWF-sävyinen Someday (joka on uusintaotto Duken vuoden 1975 albumilta I Love the Blues, She Heard My Cry), edelleen EWF-vaikutteinen midtempo-rullailu Positive Energy torvineen ja scat-lauluineen (EWF:n All'n All -hengessä) sekä päätösraita Let Your Love Shine, jolla kuullaan mm. Paulinho DaCostan perkussioita ja Duken syntiikkasooloilua midtempoisen rytmimaton yllä. Levyllä ei ole lopulta yhtään heikkoa raitaa, joskaan kohokohdatkaan eivät olleet mitään suuria merkkipaaluja.

****************************************************************

Vuoden 1983 albumilla Guardian of the Light Duke oli tarkalla korvalla kuunnellut taas aikakauden listatrendejä, ja edelleen EWF-vaikutteisia taustoja riisuttiin, ja syntiikkavoittoisuutta lisättiin. Rytmit nopeutuivat ja tasoittuivat pop-musiikille ominaisiin tempolukemiin, ja rock-sävyjä lisättiin.

Singlenä kokeiltiin nyt Reach out-nimistä diskofunkia, jossa terävät jousikuviot ja torvet edelleen muistuttivat Quincy Jonesin soundia, mutta pohjalla mourusi nyt ajanmukaisia syntetisaattoreita. Basso paukkasi pinnassa kuitenkin vielä tuttuun malliin, mutta sävelmä ei ollut nyt niin tarttuva kuin Shine On edelliseltä albumilta, ja listasijoitus jäi korkeimmillaan tilalle 59. Tähän tietysti floppasi albumin myyntikin.

Toinen ihan kelpo funk-raita on Silly Fightin', jolla silläkin basso paukkaa terhakkaasti, ja meno on hyvin perinteistä funkia kehnoa melodiaa myöten, mutta eihän tuhti funk kaipaa laulumelodiaa. Sävelmän vaatimattomuutta kompensoidaan onnistuneesti Duken pianosooloilulla. Tästä tulee mieleen Brian Culbertsonin varsin mallikkaat seikkailut funkin parissa.

Balladit olivat myös aivan OK kuultavaa, Duken falsetillaan tulkitsemana. Born to Love You on popin rajamailla häilyvä perinteinen soul-balladi, jossa saattoi piiliä hittiainestakin. Kappale vaikuttaisi, kuin se olisi kirjoitettu duetoksi, mutta Georgen "duettoparina" on taustakuoro. Toinen balladi You (Are the Light) on musiikillisesti kunnianhimoisempi, mietteliään ja seesteisen oloinen falsettiballadi, jota väritetään isolla jousisektiolla ja tyylikkäillä puhallinkuvioilla.

Albumia on turhaan venytetty 13-raitaiseksi (tosin joukossa pari minuutin mittausta interludea), sillä taso putoaa nopeasti loppua kohti. Midempoisena hiippaileva soul-raita Give Me Your Love on vielä hyvätasoinen, mutta sitten alkavat Duken syntetisaattoriseikkailut. Stand:in paras puoli on, että se jää runsaan kahden minuutin mittaiseksi instrumentaaliksi, jonka ainoa laulupuoli on otsikon Stand hokeminen syntiikkasahailun keskellä. Soon on puoli minuuttia pidempi luritus, jolla näprätään kitaraa ja Duke laulaa kehnolla tenorillaan raamatullista lorua. Celebrate on levyn ehdoton pohjakosketus, tuollainen kolmen soinnun syntiikkaharjoitelma. Hupaisinta on, että siitä on bonus-raitana samanmittainen "instrumentaaliversio", kun varsinaisessa albumiversiossa ei ole myöskään laulettua sanaa. Fly Away päättää albumin funkiin, jossa tuimaa funk-basson kuviointia häiritään veltolla laululla (Duke normaalilla vaatimattomalla tenorillaan), vocoderilla ja syntiikkakurlauksilla.

Bonus-raitana on myös 7:24 mittainen versio vuoden 1979 Duke-klassikosta Brazilian Love Affair, joten jos 16 raidasta olisi karsittu vaikkapa viisi kehnointa, kokonaisuushan olisi varsin mukiinmenevä.

Arviopisteet:
Dream On 7/10
Guardian of the Light 6/10

Reviewed by Ismo Tenkanen

Takaisin Funky Town Grooves -sivulle

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page