Gene Van Buren
What's Your Pleasure
CD-uudelleenjulkaisu vuodelta 2009

Albumi julkaistu alun perin 1982
Soul Town Rating: ***

Tilaa levy Soul Townin verkkokaupasta - Click here to buy

1) Action 2) Enjoy Yourself 3) When Is It My Turn 4) You've Got Me Where I Want You 5) What's Your Pleasure 6) I Give Good Love 7) I Love You More (Than I Hate What You Do) 8) Rock the House 9) One Bonus tracks: 10) You Excite Me

Gene Van Burenin albumi What's Your Pleasure julkaistiin Motownin Tamla-alamerkillä vuonna 1982, mutta levy floppasi totaalisesti. Nyt siitä on pyritty rakentamaan eräänlaista kulttiklassikkoa, ks. esim. www.soulfunkmusic.com/buren.htm. Geneä on vokalistina verrattu Glenn Jones:iin, ja yhtäläisyyksiä onkin, joskin pidän Glenn Jonesia vielä huomattavasti kovemman tason laulajana.

Albumin ja Genen ongelmana oli oikeastaan vain ajankohta, jolloin levyt julkaistiin ja aikakauden muotisoundit, jotka eivät enää suosineet klassisia tenorisolisteja. Motownin aikakauden kärkihittiartisti oli Rick James, jonka piiskaavaa synteettistä funk/soul-soundia á la Give It to Me yritettiin selvästi ujuttaa tällekin levylle, sillä avausraita Action muistuttaa esim. Rockwellin vuoden 1984 hittiraitaa Somebody's Watching Me - lahjakkaan soul-vokalistin kyvyt menevät tässä täysin hukkaan.

Saman tason synteettisiä tanssiraitoja ovat Enjoy Yourself ja Rock the House, jotka eivät tosiaan herätä mielikuvia mistään unohdetusta aarteesta. Sietivätkin flopata. Tuottajana ja säveltäjänä levyllä on Gene itse, joten ei pääse syyttämään ulkopuolisia menestymättömyydestään. Albumin paras menopala on Ozone-funk-yhtyeen torvilla ryyditetty albumin otsikkoraita What's Your Pleasure.

Toisaalta sitten albumilla on hyvinkin konventionaalisia soul-balladeja aitojen muusikoiden säestämänä. When Is My Turn ja One edustavat tätä kategoriaa, ja tuovat minulle mieleen ehkä ennemminkin Rockie Robbinsin tai Peabo Brysonin kuin Glenn Jonesin, mutta eivät nämä suinkaan heikkoja ole lajissaan. Aivan pätevää perinteistä soul-balladivääntöä, mutta sävelmät tai sovitukset eivät ole mitään unohtumattomia.

Albumin ykkösraidaksi noteeraan kappaleen nimeltä You've Got Me Where I Want You, jossa on modernimpi ja synteettisempi tausta, mutta sävelmä on albumin mieleenpainuvin, ja Genen tulkinta on tosiaan hyvin Glenn Jones -henkinen. Gene on myös kappaleella sooloileva pianisti. Tämä oli myös albumin suunniteltu singlejulkaisu, mutta tiettävästi julkaisu jäi promo-tasolle, ja kun se ei herättänyt riittävästi mielenkiintoa, sinkkua ei julkaistu. Sen sijaan albumilta lohkottiin 7 tuuman single I Love You More (Than I Hate What You Do) kääntöpuolenaan You Excite Me, joka on lisätty bonus-raidaksi tälle CD-julkaisulle. A-puoli I Love You More on perinteinen mutta sävelmältään vaisuhko soul-balladi, jossa parasta on Genen melismaattinen tulkinta.

Sinkun kääntöpuolta You Excite Me kaupataan sikahintaan vinyylipikkusinkkuna nettihuutokaupoissa, kun kappale ei ollut alkuperäisellä albumilla vaan ainoastaan sinkun B-puolena. Kyseessä on ärhäkästi laulettu synteettinen mid-tempo-raita, mutta dynaamisempi ja funkympi kuin albumilla julkaistut synteettiset menopalat. Jos joku tuota halajaa, niin fiksumpaa on tosiaan ostaa tämä mid price- hintainen CD-uusintajulkaisu kuin rahiseva vinyylisinkku yli 50 taalalla.

Kaiken kaikkiaan albumi jättää vaikutelman, että Gene Van Burenilla olisi ollut potentiaalia nousta aivan varteenotettavaksi soul-laulajatähdeksi, mutta hän yritti haukata kerralla liian isoa palaa yrittämällä myös tuottaa ja säveltää levynsä. Vokalistina hänellä olisi ollut paljon enemmän annettavaa. -IT
(Soul Town Rating: 6/10)

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page