Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat
Classics Quality Neo-Soul Street Indie Funk Jazz-Funk

FUNK

Check out the groove!

Mitä on funk - lyhyt oppimäärä:


Viime aikoina on suomalaisesta mediasta saatu lukea mitä omituisempia kuvailuja siitä, mitä on funk, joten ehkä lyhyt oppimäärä siitä, mitä on funk - ja mitä se ei ole - on syytä kerrata.

Parhaan kuvan siitä, mitä funk EI AINAKAAN OLE, saa lukemalla Helsingin Sanomien ns. kulttuurikriitikoiden juttuja. HS:n kulttuurikriitikot (alla kuvassa perehtymässä funkin saloihin) eivät tosiaan halua peitellä sen enempää sitä, että he eivät ymmärrä mustasta musiikista mitään kuin että heillä ei ole minkäänlaista rytmitajua. Ainakin herra nimeltä Ilkka Mattila munasi itsensä totaalisesti funk-diggarien keskuudessa esitellessään Hesarissa suurelle lukijakunnalleen, että funk on yksinkertaista tanssittavaa musiikkia, jonka rytmi korostaa ykköstahtia!


Tuskin voi funkia perusteellisemmin väärin ymmärtää. Ensinnäkään funk ei ole rytmillisesti yksinkertaista musiikkia, ja ainakaan se ei painota ykköstahtia. Jos ajatellaan rytmillisesti eri populaarimusiikin lajeja, yksinkertaisinta jumputusta on (eurooppalainen) diskomusiikki, jossa 4/4-rytmissä kaikkia neljää tahtia painotetaan samalla tavoin. Kas näin:

Tämä on se rytmi, jonka suomalainenkin oppii. Kun suomalainen yleisö oikein riehaantuu jossain konsertissa, alkaa käsien läpsytys, joka menee juuri tässä yleisön mielestä niin "svengikkäässä" 4/4-tasatahtimenossa.


Yllä tyypillinen house/disko-komppi, jossa simppeliä 4/4-tahtia höystetään snare drum -takapotkuin (2. ja 4. tahti) ja lautasilla (hi hat).

Rock-musiikin perusrytmiikka ei ole juurikaan edellä mainittua mutkikkaampi, vaan sekin on pelkistetty 4/4-komppi, jossa kuitenkin painotetaan toista ja neljättä tahtia eri tavoin kuin ensimmäistä ja kolmatta. Esimerkin tyypillisessä rock/pop-rytmissä bassorummuilla lyödään Downbeat (1. tahti) ja Secondary downbeat (3. tahti), kun taas snare drum:illa 2. ja 4. tahti.

Mitä on funk?

Nyt on siis opittu, mitä funk EI OLE. Se ei siis ole sitä tasatahtiin polkevaa yksinkertaista diskomusiikkia, jonka suomalainen juntti kokee "tanssittavaksi". Funk ei ole myöskään nopeatempoista, kuten suomalaiset tyypillisesti kokevat "tanssittavan" musiikin.
Funk on soul-musiikin alalaji, joka on verraten hidastempoista ja rytmillisesti erittäin voimakkaasti synkopoitua. Synkopointi tarkoittaa laajasti katsoen mitä tahansa iskua, joka rikkoo perusmetriikan, mutta funkissa tyypillistä on kahdeksas- JA kuudestoistaosanuottien painotuksilla luodut iskut, kun rockissa 16.-osanuoteilla painotetut rytmit ovat harvinaisia. Tukevat takapotkut 2. ja 4. tahdeilla dominoivat edelleen useimpia funk-rytmejä, mutta kevyempiä 16.-osanuotin iskuja viljellään voimakkaammin painotettujen takapotkujen lomaan. Alla rytmin aksentit on merkitty 2. ja 4. tahtiosan kohdalle.

Yllämainittu rytmikuvio löytyy James Brownin kappaleelta Cold Sweat vuodelta 1967, yksi funk-historian varhaisia kulmakiviä. James Brownia voidaankin pitää funk-musiikin todellisena oppi-isänä ja kehittäjänä. Kuuntelemalla James Brownin klassikkoalbumeita 60-luvun lopulta ja 70-luvun alkupuolelta voi tosiaan nopeasti havaita, että funk-rytmiikka on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Rytmit vaihtelevat kappaleelta toiseen niin täydellisesti, että on itse asiassa aivan turhaa yrittää kuvailla mitään "tyypillistä funk-rytmiä" - tyypillistä on vain voimakas synkopointi, rauhallinen (n. 100 BPM eli iskua minuutissa) tempo ja että aksentti on 2. ja 4. tahdeilla. Alla muutama variaatio funk-klassikoilta:




Kappaleet ovat James Brownin Soul Power ja Get up, Get Into It and Get Involved, Kool & the Gangin Funky Stuff ja James Brownin Funky President. Yhteinen nimittäjä legendaarisille funk-kompeille on tietenkin rytmin svengi, minkä myös hip hopparit ovat tietenkin huomanneet, ja siksi he samplaavat tyypillisesti rapiensa pohjalle funkia, ei niinkään yksinkertaisempaa ja rytmillisesti latteampaa rock-musiikkia.

Rytmistä grooveen

Funkin perusta syntyy toki synkopoidusta rytmistä, mutta musiikki ei olisi funkia ilman groovea. Groove syntyy eri instrumenttien hypnoottisista kehäkuvioista. Lähes kaikki soittimet pyörittävät omia toistuvia kuvioitaan, jotka soitetaan uudelleen ja uudelleen usein vain pienellä variaatiolla. Perus-groove syntyy usein rumpujen, basson ja rytmikitaristin yhteistyöllä. Menoa ryyditetään muilla soul- ja jazz-musiikille ominaisilla soittimilla kuten erilaiset puhaltimet (saksofoni, trumpetti, vetopasuuna, joskus huilu) ja perkussiot. Kosketinsoittimet olivat mm. James Brownilla usein täysin sivuosassa tai jopa puuttuivat kokonaan, mutta toiset funk-artistit nostivat niitä enemmän esille ja etenkin 80-luvulla musiikin syntetisoituessa ja koneellistuessa kosketinsoitinten rooli nousi myös funkissa.

Se, miksi rock-diggari ymmärtää funkin yksinkertaisena ja yksitoikkoisena, perustuu usein siihen, että rock/pop-kuuntelija yrittää kuunnella musiikkiesityksessä melodiaa silloinkin kun sellaista ei sanottavasti ole. Kuten jokainen James Brownin levyjä kuullut ymmärtää, funkissa laulumelodia ei ole pääosassa. Vokalistin tehtävänä on pikemminkin heitellä grooven sekaan erilaisia huudahduksia ja hokemia, kannustaa muusikoita soitannassaan ja kutsua yleisöä menoon mukaan. James Brown kehitti tästä tietenkin oman tyylilajinsa, mutta paljolti samoilla linjoilla jatkoivat monet muut legendaariset funk-kokoonpanot. Instrumentaaleja eli kokonaan ilman vokalisteja levytettyjä esityksiä on myös funkin historiassa lukuisia. Funk ei siis ole melodista, eikä sitä voi hyräillä mukana - eikä laulella kitaran säestyksellä partion leirinuotiolla, kuten Beatles-klassikoita...

Osa 2: Funk-klassikkolevyjä

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page