FREDDIE JACKSON Transitions
(US Orpheus CD+DVD, 2006) 24 e
Disc 1: 1) Until the End of Time - 4:21 2) Transitions - 4:06 3) Hold on Me - 4:13 4) How Can I - 5:33 5) Can't Get My Flow - 4:40 6) Stay and Talk to Me - 3:21 7) More Than Friends - 4:29 8) Superman - 4:06 9) Tell Me About It - 4:36 10) Heaven - 3:53 11) What Cha'll Waiting For - 3:23 12) Superstar/Wind Beneath My Wings - 4:10
Disc 2: 1) Rock Me Tonight [DVD] 2) You Are My Lady [DVD] 3) Have You Ever Loved Somebody [DVD] 4) He'll Never Love You [DVD] 5) Do Me Again [DVD] 6) I Can Use a Little Love [DVD] 7) Main Course [DVD] 8) Love Me Down [DVD] 9) Tasty Love [DVD] 10) All Over You [DVD] 11) Don't Wanna Lose Your Love [DVD] 12) Me & Mrs) Jones [DVD] 13) You and I Got a Thang [DVD] 14) Nice & Slow [DVD] 15) All I Ever Ask [DVD] 16) Rub Against You [DVD] 17) Can I Touch You [DVD]

Tämän CD:n bonuksena seuraa peräti 17 raidan DVD-kooste Freddie Jacksonin suurimpia singlehittejä. Ne näyttivät, että tasokkaaseen soul-balladiin ei usein tarvita kuin kaksi asiaa: hyvä laulaja ja hyvä sävelmä. Freddie Jackson on laulajana vielä sen tason tekijä, että aina ei tarvittu edes hyvää sävelmää, sillä hän pystyi omalla tyylillään ja karismallaan tekemään välillä keskinkertaisestakin sävelmästä ison hitin.

Toisaalta Freddie ei koskaan ole ollut kriitikoiden lempilapsi, enkä itsekään ole nostanut yhtäkään Freddien albumia ko. vuoden kirkkaimpaan kärkeen. Freddietä on oikeastaan toisesta albumista alkaen kritisoitu - usein syystäkin - itsensä toistamisesta ja yhden formulan loputtomasta kloonauksesta. Freddien uskollisille faneille tämä toisaalta tarkoitti luotettavuutta ja jatkuvuutta - uusi levy oli varma tapaus, kun se oli "samaa vanhaa" Freddietä.

Menestyksekkään alun jälkeen Freddien hittiputki alkoi laantua 90-luvun alkupuolella, samaan aikaan kun R&B alkoi syrjäyttää modernia soulia listoilta, ja yritykset ajanmukaistaa Freddien balladimies-imagoa street-kredibiliteettiä omaavaksi olivat ymmärrettävästi tuomittuja epäonnistumaan ja vain pudottivat Freddien suosion pohjalukemiin.

Uran elpyminen alkoi 2000-luvulla. Freddie on edelleen suosittu live-esiintyjä, ja live-äänitteet (CD Live in Concert, 2000 ja DVD/VHS BET The Jazz Channel Presents Freddie Jackson, 2001) osoittivat, että Freddie on live-artistina vieläpä vakuuttavampi esiintyjä kuin studio-äänitteillä, ja nyt Freddie on tehnyt selvän comebackin myös studiolevyllä. Uutuuden Transitions nousu R&B-listalle keskelle hip hopia ja teini-R&B:tä sijalle 26 voi tuntua laimealta verrattuna Freddien 80-luvun lopun / 90-luvun alun kolmeen ykkös-albumiin, mutta joka tapauksessa Freddie on nyt "back in swing", ja osoittaa olevansa laulajana täydessä vedossa, jollei sitten parempi kuin koskaan aiemmin.

Luther Vandrossin kuolema jätti tietenkin paikan tyhjäksi soul croonerien huipulle, ja nyt vuoroin Freddietä ja Will Downingia yritetään esitellä "seuraavana Lutherina". Freddie itse kuittaa nämä puheet lyhyesti ja ytimekkäästi:
"Everyone keeps telling me that I'm the next Luther. No one can be the next anything or anyone. You have to be yourself. I am Freddie Jackson."

Toki Freddie tunnustaa ihailunsa Lutheria kohtaan, ja kunnioittaa Lutherin muistoa päätösraidalla Superstar / Wind Beneath My Wings, joka on kuitenkin lopulta ainoa Luther-linjan balladi tällä uutuudella, ja sellaisenaan jo todistaa, että ei Freddie ole mikään Lutherin kopioija tai "Luther kakkonen", vaan täysin omaleimainen artisti, jolla on riittävän persoonallinen tyyli erottuakseen sekä Lutherista että muista balladi-laulajista.

Freddien erityinen tavaramerkki on aina ollut voimakkaan melismaattinen, vokaaleja gospel-perinteiden mukaisesti venyttelevä, kieputteleva tyyli, jota yhdellä sanalla kutsuttuna voidaan sanoa vain sielukkaaksi. Toisin kuin Lutherin kohdalla, Freddie ei näytä koskaan pyrkineen valkoisen väestön suosikiksi tai kärsineen siitä, ettei ole saavuttanut yhtään pop-hittiä. Vaikka Freddiellä on tilillään huikeat yhdeksän soul-listaykköstä, ja koko joukko muita top ten -hittejä, Freddien kappaleet ovat aina olleet aivan liian sielukasta vääntöä pop-listoille, joilla menestys on jäänyt marginaaliseksi.

Tällä uutuudella Freddie yhdistää yllättävänkin onnistuneella tavalla tuoreet, ajanmukaiset soundit ja oman kieputtelevan, improvisoivan tyylinsä. Ja mikäs on yhdistellessä, kun mies on saanut takaisin taustavoimiinsa vanhoja HUSH Productions -hahmoja, jotka aikanaan nostivat Freddien huipulle. Valvovina tuottajina ovat Beau ja Charli Huggins, tuottajina ja säveltäjinä mm. aikanaan omat soololevynsäkin HUSHin suojissa purkittaneet Marc Nelson ja Paul Laurence.

Levy avautuu pikkuhitiksi jääneellä, hääjuhliin tarkoitetulla balladilla Until the End of Time, joka ehkä muistuttaakin eniten Freddien isoja hittejä, samoin kuin flamenco-kitaralla käynnistyvä kaunismelodinen How Can I. Niitä paljon sielukkaamman tunnelman kehittävät kuitenkin enemmän tämän päivän soundeihin upotetut, mutta intensiivisesti kiertävät Hold on Me ja Stay and Talk to Me, joilla Freddie on elementissään improvisoidessaan erinomaisten uusien melodioiden ympärille verrattomia ad lib -osuuksia - todennäköisesti täysin lennossa ilman että noita on missään papereissa. Lyriikoiden kirjoittajalle Freddie onkin helppo tapaus, ei tarvitse kuin kirjoittaa "ad lib", ja Freddie keksii itse improvisoidut tekstit...

Molemmat em. kappaleet - samoin kuin moni muu levyn parhaimmistoon kuuluva kappale - ovat laulusovituksellisesti samanlaisia: Freddie laulaa säkeistöosat, kun taas kertosäkeiden melodiaa toistavat vain taustalaulajat Freddien heittäessä pelkästään improvisoituja välirepliikkejä (ad lib). Tämä konsepti sopii Freddielle kuin nenä päähän, sillä mies on suvereeni viljelemään spontaanisti kaikenlaisia sielukkaita osuuksia melodiarungon ympärille. Kappaleiden viimeiset minuutit ovat nautinnollista kuultavaa soul-diggarille, kun Freddien laulanta käy suorastaan oppitunnista siitä mitä on soul-laulanta: se on kaikkea muuta kuin pelkkää nuotin ja kirjoitetun lyriikan seuraamista.

Omaleimaisena tyylittelijänä, improvisoijana ja melismaattisena vääntäjänä Freddie on tosiaan "one of a kind", jota on aivan turha yrittää rinnastaa kehenkään aiempaan soul-artistiin, ja en epäröi hetkeäkään itse todeta että noteeraan Freddien laulajana Lutheria korkeammalle. Ja se on jo aika paljon sanottu.

**** -IT

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page