Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

Freda Payne: Supernatural High

May 4, 2014

Now available at UK Cherry Red/Soulmusic.com reissue CD, 2013

Rating: 5/ 10

Tilaa levy Soul Express verkkokaupasta / Click here to order
(Alkuperäinen albumi vuodelta 1978)
1) Happy Days Are Here Again/Happy Music (Dance The Night Away)
2) Pullin' Back
3) Tell Me Please
4) Just The Thought Of You And Me Together (Supernatural High)
5) Livin' For The Beat
6) Falling In Love
7) I'll Do Anything For You
8) Storybook Romance
Bonus Track:
9) Happy Days Are Here Again/Happy Music (Dance The Night Away) US Capitol Single Edit

Freda Payne on vuonna 1942 syntynyt soul-laulajatar, jonka uran menestyksekkäin kausi osui jo 1970-luvun alkuun, jolloin Freda levytti Holland-Dozier-Holland-kolmikon perustamalle Invictus-labelille, ja onnistui nappaamaan muutaman ison hitin (Band of Gold, Deeper & Deeper, Bring the Boys Home), jotka osin pärjäsivät paremmin pop- kuin soul-listoilla.

Levymyyntinumeroiden valossa Fredan myöhempi ura on ollut hyvin näkymätön, ja vaikka hän on jatkuvasti levyttänyt, menestys on kiertänyt hänet kaukaa. Levyt ovat joko nousseet singlelistan häntäpäähän tai ei lainkaan listoille, albumitilastoissa viimeinen noteeraus on sija 55 vuodelta 1974 (ABC-albumi Payne & Pleasure).

Kahden ABC-albumin jälkeen Freda levytti 70-luvun lopulla kolme albumia Capitolille, joista David Nathanin label Soulmusic.com on nyt julkaissut kaksi, albumit Stares and Whispers ja tämän vuoden 1978 Supernatural High. Kolmantena tuli vielä vuoden 1979 albumi Hot, mutta kun kaikki kolme floppasivat totaalisesti, Capitol viskasi Fredan pihalle.

Reissue-labeleilla kuten BBR, FTG, Vinyl-Masterpiece ja Soulmusic.com näyttää olevan selvä työjako, joka tietysti perustuu napahahmojen omiin musiikillisiin intohimoihin. BBR on eniten erikoistunut klubimusiikkiin, FTG 80-luvun alkupuoliskon äänitteisiin, Vinyl-Masterpiece vuoden 1983 jälkeiseen syntiikkafunkiin. Soulmusic.com on David Nathan musiikkimaun mukaisesti selkeästi keskittynyt 1970-luvun souliin. Niin paljon hyvää soulia kuin 70-luvulla levytettiinkin, etenkin 1970-luvun loppupuolella suorastaan enemmistö soul-levyistä oli kuitenkin tämänlaisia kuin tämä arvioitavana oleva Fredan albumi: kaikkia soul-artisteja tungettiin väkisin diskomarkkinoille, ja balladipuoli oli orkesteroitua viihdettä. Toki osa kokeneistakin soul-konkareista teki ihan onnistuneitakin diskolevyjä (Joe Tex, Gene Chandler, Edwin Starr), mutta etenkin kokeneet naisartistit olivat Gladys Knight:ia myöten täysin hukassa.

Kyse oli tietenkin tuottajista, joista vain osa ylipäänsä ymmärsi mitään disko-musiikin päälle, kun osa vain nopeutti rytmejä tasatahtiseen vatkaukseen, ja niiden ylle laulettiin milloin mitäkin ralleja. Tämän albumin avausraita, hitiksi aiottu Happy Days Are Here Again / Happy Music (Dance the Night Away) on tästä oikein loistoesimerkki. Sen pohjana on standardi, jota presidentti Roosevelt oli vuonna 1932 käyttänyt kampanjassaan ja USA:n demokraattisen puolueen tunnuslauluna - ja tästä on sitten veivattu diskohumppa! Taustana on vielä eurodiskomaista jousivallia - Gloria Gaynorin ensimmäiset diskohtit ovat syväsoulia tähän verrattuna!

Levyn limbot ovat yllätys etenkin siihen nähden, että albumin tuottajana oli Skip Scarborough, mutta toisaalta kyllähän myös oma tuottajaidolini Norman Connors limboili diskomusiikin parissa samaan aikaan, joten maineikkaat soul-tuottajat eivät välttämättä onnistuneet diskoilussa. Kyllähän rehellisyyden nimissä nuorempi sukupolvi - kuten Chic-parivaljakko Nile Rodgers, Bernard Edwards, samoin kuin Narada Michael Walden tai Ray Parker, Jr. osasivat tehdä diskomusiikkia aivan eri tasolla, kun ymmärsivät, että pointti ei olekaan purkkamelodioiden laulamisesta tasatahtivatkauksen ylle, vaan että piti olla instrumentti-koukkuja, hook linet, sähäkät basso- ja kitrariffit jne. Funk-miehet toisaalta ymmärsivät muutenkin grooven jujun, kun näissä tämän albumin diskoraidoissa taustat ovat yksinkertaisesti aivan kamalaa päämäärätöntä vatkausta ilman mitään ideaa, groovea, vetävyyttä.

Soul-näkökulmasta taas albumin vaatimattomuus perustuu siihen, että Skip Scarboroughin omia sävelmiä ei ole kuin pari. Näistä albumin selvä kärki on Skipin oma sävelmä Tell Me Please, joka onkin Skipille tunnusomaista laatusoulia. Expansionin Ralph Tee kokosi äskettäin myös kokonaisen albumillisen Skipin sävelmiä, ja kuten jo arvaattekin, tältä albumilta sille ylsi juuri tuo Tell Me-raita. Ikävä kyllä se jää kuitenkin lähes ainoaksi lajissaan tällä albumilla.

Toinen huomionarvoinen raita on Deniece Williamsin sävelmä Falling in Love, joka on kuitenkin Deniecen kirjoittamaksi varsin keskinkertainen ja viihteellisesti sovitettu. Fredan silloinen aviomies Gregory Abbott (jolla oli kananlennoksi jäänyt hittiputki vuosina 1986-88) oli kynäilemässä paria raitaa, näistä Pullin' Back on lepsu jousivetoinen diskoralli, ja Livin for the Beat funk-henkisempi menopala, albumin selvästi paras diskoraita, mutta ei mikään varsinainen kohokohta siltikään. 70-luvun Supremes-jäsen Scherrie Payne on Fredan sisko, ja hänkin oli antanut kontribuutionsa tälle albumille yhdellä sävelmällä, mutta tuo Storybook Romance on albumin tusinadiskoraitoja.

Etenkin siis nimekkääseen taustajoukkoonsa nähden melkoinen pettymys koko levy, toki tuota Tell Me-raitaa lukuunottamatta.

Reviewed by Ismo Tenkanen


Takaisin BBR-arviosivulle

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page