Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

Four Tops: Something to Remember - The Casablanca Sessions
Tonight | One More Mountain

January 13, 2013

The original releases on US Casablanca, 1981 and 1982
Now available at UK Shout reissue 2on1 CD, 2009

Rating: 7/ 10

Buy this album from our CD Shop

Tonight (Casablanca 1981):
1) When She Was My Girl 2) Don't Walk Away 3) Tonight I'm Gonna Love You All Over 4) Who's Right Who's Wrong 5) Let Me Set You Free 6) From A Distance 7) Something To Remember 8) All I Do 9) I'll Never Leave Again

One More Mountain (1982):
10) Sad Hearts 11) One More Mountain To Climb 12) Givin' It Up 13) I Believe In You And Me 14) I'm The One 15) Keep On Lightin' My Fire 16) Nobody's Gonna Love You Like I Do 17) Dream On 18) Whatever It Is


Funky Town Grooves- ja Big Break Records-uusintajulkaisutulvan väliin yksi erikoinen tapaus, eli Four Tops-yhtyeen syrjähyppy Casablanca-merkille vuosina 1981-1982. Ensimmäinen mielenkiintoinen detalji oli, kun katselin Billboardin listakirjaa, niin huomasin, että Motown-jättiläisenä tunnettu Four Tops ei koko uransa aikana saavuttanut kuin kolme ykköshittiä, ja niistä kaksi tietenkin 60-luvun Motown-anthemit I Can't Help Myself ja Reach Out I'll Be There, molemmat myös pop-ykkösiä. Mutta entä mikä oli se kolmas? Se kolmas oli Casablanca-single 1981 When She Was My Girl - siis tältä arvioitavalta levyltä!

When She Was My Girl oli tosiaan räätälöity palauttamaan Four Topsit takaisin huipulle, eli kappaleessa oli helppo popahtava singalong-melodia, jonka yhtyeen päävokalisti Levi Stubbs repi tutulla vimmalla, ja taustalla kuultiin muun yhtyeen hyväntuulista doowop-henkistä lauluharmonisointia ja hupaisa melodica-soolo. Tietenkin sanoitukset olivat omiaan nostattamaan kappaleen suosiota, kukapa ei olisi pystynyt samastumaan tuohon nostalgiaan?

Siispä maineikkaan soul-yhtyeen ansaittu paluu huipulle ja suuri juhlalevy? Ihan näin ei näköjään käynyt. Yritin kaivaa levystä arviota Blues News -lehdestä, ja huomaan, että albumia ei arvioitu lainkaan sen ilmestymisvuonna! Uutispalstalla oli oma mainintani, että "Four Tops on kuulemma tehnyt hyvän levyn. En usko, sillä levymerkkinä on Casablanca." Siihen jäivät maininnat levystä, ennen huomattavasti myöhemmin kirjoitettua Four Tops storya. BN:n sisältö tunnetusti muodostui niistä levyarvioista, joista oli kotimaisilta levy-yhtiöiltä saatu vapaakappale, ja import-levyjä oli sitten arvioitu kunkin kirjoittajan henkilökohtaisten intressien mukaan, jolloin saattoi vain päätellä, että levy-yhtiöltä ei ollut tullut levystä ilmaiskopiota, ja yksikään lehden avustaja ei ollut halunnut ostaa albumia täyteen hintaan. Tarkistin myös, että kukaan BN:n kirjoittajista ei ollut listannut Tonight-albumia vuoden 1981 parhaiden levyjen joukkoon.

Casablanca ei tosiaan ollut mikään otollinen soul-levymerkki, ja karmeita kompromisseja näille albumeille tosiaan mahtuu, mutta myös ilonaiheita. Oli selvää, että koko albumi oli levytetty nostalgiahengessä ja eri tahoilta oli tilattu tuon teeman mukaisia lauluja. Tuottajana oli David Wolfert, eli valkoinen poppi-heebo joka on touhunnut urallaan Dolly Partonin, Whitney Houstonin, Cherin ja vastaavien kanssa. Casablancalla oli toki aikomus iskeä Four Tops takaisin valkoisen väen suosioon, mikä melkein onnistuikin, mutta tuo sinkku jäi juuri ja juuri top tenin ulkopuolelle USA:n pop-listoilla. Englannissa top 20:een hiipi muuten levyn kakkosraita Don't Walk Away, jota ei USA:ssa edes lohkottu sinkuksi, mutta briteissä, Saksassa ja Hollannissa se julkaistiin, Englannissa myös maksina. Kappaleeseen on yritetty saada vanhaa Motown-henkeä, ja laulussa satsataankin rallattavaan pop-kertosäkeeseen, mutta Motown-poljennon sijasta tausta on moderni ja paikoin hyvin funk-henkinenkin bassoineen - J. Knight säveltäjänä lienee siis Raydio-yhtyeestä tuttu ja soolouraakin 80-luvulla rakentanut basisti Jerry Knight.

Albumin balladi-kärjeksi oli sitten rakennettu kappale Tonight I'm Gonna Love You All Over, jossa on kaunis rauhallinen melodia, ja viihteellinen tausta, ja laulu antoi kyllä Leville hyvän mahdollisuuden ryöpyttää baritoniaan muun yhtyeen hempeilessä taustalla. Teemana oli "just like the first time", eli jälleen nostalgiaa haettiin. Eihän tämä suinkaan heikko suoritus ollut, ja albumin kolmantena sinkkunakin tämä nousi vielä top 30:n kynnykselle sijalle 32.

Vinyylialbumin A-puolen viimeinen raita Who's Right, Who's Wrong on oma ylivoimainen suosikkini albumilta, sillä tämä verevän fonin (Tom Saviano) sävyttämä midtempo-balladi on sataprosenttista soulia. Mitenhän lieneekin mennyt Casablancan suodattimsta läpi? Jos levyllä olisi enemmän tällaista materiaalia, tämä kiekko olisi kysytty aarre soul-piireissä.

Kaiken kaikkiaan vanhan vinyylialbumin A-puoli oli siis ihan kelpo musiikkia ainakin nostalgian nälkäisille soul-faneille. B-kyljen viisi raitaa alkoivat sitten pudottaa tasoa. Jostain kumman syystä levy-yhtiö pisti albumin kakkossinkkuna USA:ssa markkinoille tuottajan itsensä osaksi kirjoittaman (toisena kirjoittajana Sandy Linzer) yhdentekevän menopalan Let Me Set You Free, joka oli tuollainen post-disko-raita, ei mikään katastrofi lajissaan, mutta ei varmaankaan purrut lainkaan samaan porukkaan, joka nostalgian nälässä osti edellistä sinkkua. Niinpä kappale jäi USA:n soul-singlelistan sijalle 71. ja pop-listoille sillä ei ollut asiaa.

From a Distance oli leppoisa aikuisviihdeballadi, jonka Stubbsikin tulkitsee hyvin maltillisesti. Something to Remember ei ole se tuttu Shalamar-melodia vaan jälleen Wolfert-Linzer-kaksikon kynäilemä jumpsutus, jolla haettiin vanhaa Motown-henkeä, mutta tämä säveltäjäpari ei tosiaan ollut mikään uusi Holland-Dozier-Holland, vaan kyllähän tämä oli aika kamalaa pop-kuraa, ja tausta kaukana Motown-hohdosta. Clive Richardson CD-lipukkeessa kovasti näkyi tykkäävän, ja olen aiemminkin huomannut, että musiikkimakumme menomusiikin osalta menee kovin peilikuvana. Hän kun tykkää humpahtavasta ja pop-henkisestä menosta, ja inhoaa funkia...

Versio Stevie Wonderin All I Do:sta on myös lähinnä korni, etenkin taustansa osalta, vaikka Levi Stubbsin revitys onkin täyttä asiaa. Päätösballadi I'll Never Leave Again on myös melodialtaan ihan silkkaa poppia, Clive Richardsonin mukaan toki "heartfelt storyline ballad", siis lue sokerinen ja countryn makuinen. Taustalla muuten näyttäisi olevan kitaristi Earl Klugh, joka kirjataan yhdeksi säveltäjäksi.

Kaiken kaikkiaan Tonight-albumilla oli kuitenkin selvästi enemmän hyvää kuin huonoa, mutta kun vuosi 1981 oli yksi soulin historian parhaista laadun osalta, niin ymmärrän hyvin, ettei yksikään kriitikko aikanaan nostanut tätä vuoden top 20 -albumeihinsa.

****************************************************************

Seuraavana vuonna 1982 saatiin sitten toinen Casablanca-albumi One More Mountain, joka sekin puuttui vinyylinä kokoelmistani, eli en ollut sitä halunnut lainkaan ostaa albumin julkaisuaikana vuonna 1982, vaikka ostin tuohon aikaan satakunta albumia vuodessa. Tämän albumin vetonaulaksi aiottu Sad Hearts yritti samaa kuin When She Was My Girl eli oli melodinen singalong-medium, jossa oli jälleen vanhahtavaa tunnelmaa doowop-vaikutteisine taustalauluineen, mutta sävelmä ei vain ollut yhtä tarttuva, ja menestys jäi paljon vaisummaksi. Soul-listoilla kappale ylsi singlenä vain sijalle 40 ja pop-listoilla sijalle 84. Plussaa foni-osuuksista, ja Stubbsin laulussa ei tietysti ole valittamista.

Pikkusinglen kääntöpuoli I Believe in You and Me sai saman sijaluvun 40 listoilla, eli tiskijukat ilmeisesti käänsivät sinkun ympäri ja löysivät B-puolelta Lionel Richie -henkisen aikuisballadin, jollaiset Richien tulkintana myivät miljoonia, mutta tämä jäi siis pikkuhitiksi. Tämä on tyylillisesti tosiaan lähempänä viihdeareenoita ja Las Vegasin estradeja kuin soul-klubeja. Säveltäjinä "kunnostautuivat" taas valkoiset viihde-veikot Wolfert-Linzer.

Menopuolella oli sitten sekalaista seurakuntaa. One More Mountain to Climb yritti pitää tunnelmaa ajan tasalla vuodessa 1982, eli post-diskoilun taustalla oli aitojen instrumenttien joukossa jo syntiikka-arsenaalia, mutta myös funk-basso ja dynaamiset oikeat torvet, jotka alkoivat näihin aikoihin kokonaan poistua soul-levyiltä. Givin' It up oli puolestaan jälleen yritys elvyttää Four Topsien mainetta tarttuvien pop-soul-rallien esittäjänä, ja tausta oli kombinaatio vanhaa ja uutta. Torvista ja muun yhtyeen värikkäistä taustalauluosuuksista plussaa.

B-kyljellä taso romahti paikoin jo kellaritasolle, sillä kuka tahansa pätevämpi tuottaja olisi osannut karsia sellaisen limbon kuin Nobody's Gonna Love You, joka on aivan järkyttävä old-time-rock'n'roll-muistelo karnevaalimusikaali-hengessä ja iloisen humpparytmin siivittämänä! Clive Richardsonin mukaan toki "four minutes of rollicking musical fun"... Kun balladipuolelta löytyy sitten vielä Broadway-musikaalia ja jälleen Lionel Richie-hengessä tehtyä aikuisviihdettä, niin ei tarvitse ihmetellä, miksi albumi sai heikkoja arviopisteitä jo ilmestyessään.

B-puolen raidoista huomio kiinnittyy näin jälkikäteen Ronnie McNeirin rooliin kelvollisen midtempoisen kappaleen Keep On Lightin' My Fire toisena säveltäjänä Renaldo Bensonin (Four Tops -jäsen) ohella. Ronniehan liittyi sittemmin yhtyeeseen kuoleman korjatessa alkuperäisiä Four Tops -jäseniä yksi kerrallaan. Abdul "Duke" Fakir on ainoa elossa oleva vanha yhtyeen jäsen, ja jatkaa esiintymistä Four Topsien nimissä yhdessä McNeirin, Theo Peoplesin ja Roquel Payton:in (alkuperäisjäsen Lawrence Paytonin poika) kanssa.

Vaikka molemmat albumit olivat epätasaisia, niin kyllähän näistä yhdistämällä ja pahimmat kokkareet karsimalla olisi koonnut yhden laadukkaan soul-levyn. CD-levynä siis yhden mid price-levyn hinnalla saa nyt molemmat albumit. Vaikka yleensä en kiinnitä kovin paljon huomiota soundeihin, niin pari vinyylinapsunaa paljastivat karusti, että Shout-levymerkki on nyysinyt originaalit tosiaan kansimateriaaleineen sieltä Clive Richardsonin LP-hyllystä. Lähteenä "original Casablanca recordings", tosiaan...

Arviopisteet:
Tonight 7/10
One More Mountain 6/10

Reviewed by Ismo Tenkanen

Takaisin etusivulle