Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

Fonzi Thornton: The Leader (1983 reissue)

Fonzi Thornton: The Leader

November 21, 2014

Rating: 8/ 10

The original release on US RCA Victor, 1983
Now available at CD reissue by UK Funky Town Grooves, 2014
Tilaa levy Soul Express-verkkokaupasta

1) The Leader
2) Be My Baby
3) Beverly
4) Sha 'N' Da (Happy Love Song)
5) (Uh-Oh) There Goes My Heart
6) Sayin' Goodbye (To Lonely Nites)
7) Perfect Lover
8) Forever Like This
Bonus Tracks:
9) Beverly (12 Inch Instrumental)
10) Beverly (7 Inch Instrumental)
11) Beverly (7 Inch Version)
12) (Uh-Oh) There Goes My Heart (12 Inch Instrumental)
13) (Uh-Oh) There Goes My Heart (7 Inch Version)
14) Sayin' Goodbye (To Lonely Nites) (7 Inch Version)

Kuten tunnettua, musiikki-bisneksessä ei aina kaikki mene kuten artistit ansaitsisivat. Newyorkilainen Fonzi Thornton oli 70-80-luvun vaihteessa tunnettu taustalaulaja yhdessä hyvän kaverinsa Luther Vandrossin kanssa. Jälkimmäinen pääsi Epicille soolouralle ja nousi tähteyteen ja suureksi ikoniksi. Fonzin debyyttialbumi oli tämä vuoden 1983 RCA-albumi, jota seurasi yksi täydellinen floppi-albumi (FTG:n jo aiemmin julkaisema Pumpin, 1984). Ja sitten mies jäi pelkäksi taustanimeksi ja katosi kuvasta.

Jo ennen tätä albumia Fonzi oli levyttänyt Chic-parivaljakon Bernard Edwards & Nile Rodgers tuottamana, mutta valitettavasti suurin osa noista raidoista jäi hyllylle ja osa näki päivänvalon vihdoin vuoden 2010 Chic-boxilla Nile Rodgers presents: The Chic Organization, Boxset Vol. I / "Savoir Faire". YouTubesta noitakin helmiä voi sitten koekuunnella - eli Chic featuring Fonzi Thornton - huippuluokan klubimateriaalia! Sound sample alla!

Itse asiassa Nile Rodgers & Bernard Rodgers olivat vahvasti mukana kuvioissa myös tällä vuoden 1983 RCA-albumilla, josta saatiin ensimmäinen CD-painos Japanista jo vuonna 2001, mutta tuo on ollut loppuunmyyty jo vuosikausia. FTG:n uusintapainos on aarre innokkaille funk-diggareille.

Pelkkä vilkaisu albumin muusikko- ja taustakrediitteihin riittää vakuuttamaan. Avausraidalla The Leader on cheerleader-kuoron mekastuksen jälkeen huikea basso-groove, joka kuulostaa aivan samalta kuin Michael Wycoffin mehukkaimmat funkit On the Line -albumilta. Eikä ihme, sillä yhteisenä tekijänä on tuottaja ja säveltäjä Robert Wright. Nyt funk-basistina on kuitenkin itse Bernard Edwards - vaikka samalla albumilla vierailee myös Marcus Miller. Ja onpa hauska huomata, että Fonzi on saanut mukaansa kaikki vanhat taustalaulajatähdet Luther Vandross, Jocelyn Brown - "child -he's a mess!", Tawatha Agee, Philip Ballou (Revelation) etc.! Tämä on kyllä niin funkya menoa, että disko-pop-menestykset voitiin haudata saman tien...

Erikseen pitää vielä huomauttaa, että vaikka elettiin jo rumpukonekautta, Robert Wright suosi aitoja rumpaleita, ja tässäkin mehevän grooven rytmittää Yogi Horton. Perkussioissa Jimmy Maelen. Kyllä kelpaa.

Myös ne, jotka rakastivat Luherin Epic-debyytin Never too Much upeita soundeja, löytävät tältä levyltä vastineensa, sillä mukana ovat jälleen Marcus Miller, Nat Adderley, Doc Powell, Ira Siegel ja kumppanit - sovittajana Ray Chew, joka tunnetaan erityisesti Ashford & Simpsonin parhaiden albumien sovittajana. Tältä osastolta tsekkaa esim. raita Sayin' Goodbye (To Lonely Nites) - täysin Never too Much -tasoinen albumiraita - ja toki Luther itse mukana taustoilla.

Kun elettiin jo vuotta 1983, Robert Wright oli hyvin tietoinen jo ajan trendeistä ja Kashif-soundista. Niinpä albumille rekryttiin myös Kashif ja Paul Laurence, ja tuota ajanmukaista synteettisempää soundia edusti mm. Be My Baby, jolla Phil Spector siteerataan säveltäjäksi, mutta yhtäläisyyttä Ronettesin samannimiseen hittiin on muuten vaikea kuulla. Eli lyriikkaa on kyllä lainattu, musiikkia ei juurikaan.

Kashif onkin itse mukana keyboardistina ajanmukaisella synteettisellä funkilla (Uh-Oh) There Goes My Heart, joka julkaistiin myös sinkkuna, ilman listasijoitusta. Ainoa kappale jonka Fonzi koskaan sai listoille asti oli Beverly, joka oli hieman samantyyppinen, bassosyntiikan jumputuksen ja kurnutuksen hallitsema klubiraita, jossa on kepeähkö pompahteleva rytmi. Vielä vuoden 2014 haastatteluissa Fonzi ja kumppanit muistelevat, miten koolla oli levytyksen aikaan koko New Yorkin soul-funkin kerma, ja levytyssessiossa oli kuin suuri perhe olisi ollut koolla.

Aivan puhdas klubialbumi ei ollut kuitenkaan kyseessä, ja Fonzissa oli myös Luther-mainen balladipuolensa, joskaan ei tietysti samaa luokkaa kuin Luther oli balladityylittelijänä. Erittäin pätevä ja notkea tenori Fonzi oli joka tapauksessa, ja sen hän pystyi osoittamaan albumin kahdella balladilla. Päätösraita Forever Like This on jopa sovitettu klassiseen piano-jousi-taustaan.

Vaikka albumi oli listamenestykseltään floppi ja eräänlainen kuriositeetti, etenkin Lutherin myöhemmän menestyksen kannalta tällainen albumi oli häivähdys sitä samaa hyväntuulisuutta ja aitoa tekemisen iloa kuin Lutherin vuoden 1981 debyytti. Tästä tosiaan kuulee, kuten kaikki haastatellut korostavat, miten kaikilla oli kivaa ja nauttivat albumia purkitettaessa.

Fonzi kertoo haastattelussaan, miten miehen Chic-tuotokset jäivät purkkiin, kun Chic-parivaljakko pyysi niistä liian kovaa hintaa levy-yhtiöiltä. Toivottavasti loputkin julkaisemattomat Fonzi/Chic-raidat saadaan joskus vielä esille.

Reviewed by Ismo Tenkanen


Takaisin Funky Town Grooves -sivulle

Takaisin etusivulle Back to our (English) home page