Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

Earth, Wind & Fire: Spirit

June 25, 2014

Now available as UK BBR reissue CD, 2014

Rating: 10/ 10

Loppuunmyyty - Sold out!
(Alkuperäinen albumi vuodelta 1976)
1) Getaway - 3:47
2) On Your Face - 4:33
3) Imagination - 5:15
4) Spirit - 3:12
5) Saturday Nite - 4:02
6) Earth, Wind and Fire - 4:40
7) Departure [Instrumental] - 0:27
8) Biyo [Instrumental] - 3:37
9) Burnin' Bush - 6:46


Bonus tracks:
10) Saturday Nite (Alternative Mix)
11) Seraphim
12) Imagination (Angels Mix)
13) Departure (The Traveler)
14) African Symphony
15) Getaway (12" Version)
16) Saturday Nite (Single Version)
17) Departure (Single Version)
18) Getaway (Instrumental)


Earth, Wind & Firen parhaat albumit 70-luvulta ovat olleet jatkuvasti saatavina CBS:n mid price -sarjassa, jolloin BBR:n uusintajulkaisu yhtyeen vuoden 1976 albumista Spirit voi tuntua tarpeettomalta. Levyn bonus-raidat ovat myös suurelta osin olleet myös aiemmissa levyn uusintajulkaisussa, ainoastaan Getaway:n 12 tuuman versio on merkittävä bonus, sillä saadaan raita yli viiteen minuuttiin, kun originaali albumiversio ja pikkusinkku olivat vain 3:46. Expansion tarjosi maksiversiota CD:llä jo vuoden 2010 The Sound of Jazz FM -kokoelmalla, jonka ehdottomana vetonaulana tuo raita oli.

Suurin mielenkiinto minulla oli kuitenkin albumin kansiteksteihin, etenkin kun markkinoitiin, että niille on haasteteltu kolmea EWF-jäsentä kommentoimaan albumin raitoja. Mitään mullistavaa ei näistä paljastu, mutta mukavahan se on lukea noita kommentteja. Merkittävintä levyn teon kannalta oli, että yhtyeen mentori, tuottaja ja sovittaja Charles Stepney kuoli sydänkohtaukseen vain 45 vuoden ikäisenä kesken albumin levytysprosessin 17.5. 1976. Stepneyn kädenjälki kuitenkin kuuluu vahvasti levyllä, etenkin albumin balladien ylevissä, upeissa sovituksissa, jotka nimenomaan tekevät tästä albumista ajattoman mestariteoksen.

EWF:ää markkinoitiin toki vahvasti diskoyhtyeenä 70-luvun loppupuolella, vaikka tämäkin albumi on todella kaukana mistään diskolevystä. Ykköshitti Getaway oli se diskokelpoisin raita, mutta sekin oli dynaaminen funk-tykitys, jolla raikaavat soulin ja funkin historian parhaisiin lukeutuvat torviriffit. Kansiteksteissä yhtyeen kosketinsoittaja Larry Dunn kertoo kuulleensa kappaleen viimeisteltynä vasta kuten yhteen fanit ensi kertaa radiosta, jolloin DJ oli hehkuttanut, että "That's Earth Wind & Fire's Getaway featuring Tower of Power horns", ja Larryn piti heti soittaa radioasemalle, kertoakseen "Hey man, it's Larry Dunn. Listen, that is not the Tower of Power horns. That's our horn section Don Myrick, Louis Satterfield, Michael Harris and Andrew Woolfolk". Todellakin, tuo nelikko niitti lähivuosina huikeaa mainetta torvisektiona, ja tämä Getaway oli vasta alkua: timanttinen näytös nelikon kuvioinnista ja Charles Stepneyn upeasta sovituksesta.

Kappaleen kirjoittajat olivat muuten yhtyeen ulkopuoliset Beloyd Taylor ja Peter Cor Belenky, jotka basisti Verdine White tunsi, ja jotka olivat lähettäneet demoja lauluistaan. Näistä yksi oli yli muiden, Getaway, ja päätyi albumille. Beloyd menehtyi juuri ennen tätä uusintajulkaisua alkuvuonna 2014, ja vaikka hänet tunnettiin paremmin laulunkirjoittajana, hän oli levyttänyt itsekin 20th Century Fox -levymerkille artistinimellä Beloyd. YouTubesta löytyy miehen sinkku Get into Your Life, laatu-soulia sekin.

Albumin kakkossingleksi lohkottiin verraton party-funk Saturday Nite, joka esitteli EWF:n funk-puolta, Maurice Whiten ja Philip Baileyn vuorotellessa värikkäitä lauluosuuksia ja purevaa lyriikkaa á la "Sayin' nothing yet talkin' loud". Tämäkin nousi sinkkuna vielä sijalle 4. soul-listoilla.

Oma suuri suosikkini oli myös kolmantena sinkkuna lohkottu napakka midtempoinen On Your Face, jossa on aivan herkullista taustalaulantaa, kun kaverukset esittävät myös bassokuviot scattaillen, ja harmonisointi on huikeaa. Mauricen vahva tenori ja Philipin korkea falsetti täydensivät toisiaan mainiosti. Lyriikat ovat jälleen klassiset, alkaen mm. "Ain't it funny how you feel shows on your face / And no matter how you try to hide, it'll state your case". Ja jälleen, sovitus on mestariteos, Stepneyn sovittamana.

Samaa voidaan sanoa Philip Baileyn falsetillaan taivaisiin asti nostamasta balladista Imagination, josta Bailey itsekin toteaa suoraan: "I clearly know that Imagination was one of the best vocal performances that I ever did". Falsettiosuus on niin vaativa, että tuskin Philip on kyennyt samaan enää vuosikausiin. Rikkaasti sovitettu balladi on sävelmänäkin huippuluokkaa, sen takana oli tietenkin kolmikko Maurice White-Charles Stepney- Philip Bailey. Loppua kohti Bailey vie falsettinsa lasia rikkoviin korkeuksiin hirmuisella ekstaattisella voimalla, silti kuulostaen järjettömän sielukkaalta!

Muut balladit ovat levollisempia, edelleen tavattoman yleviä ja tyylikkäitä teoksia. Yhtyeen nimeä kantavaa raitaa Earth, Wind & Fire oli säveltämässä Skip Scarborough, joka oli luomassa lukuisia soul-klassikoita 70-luvulla, myös EWF-tuotannossa. Vaikka tämä raita ei olekaan yhtä unohtumaton sävelmänä kuin Skipin seuraavalle EWF-albumille All'n All kirjoittama Love's Holiday, on tämäkin hieno esitys, ja Stepneyn sovitus on jälleen täynnänsä hienoja nyansseja.

Vähimmälle huomiolle albumilla jäävät vinyylipuoliskojen päätösraidat Spirit ja Burnin' Bush, jotka täydentävät loistavan setin rauhallisiin, seesteisiin tunnelmiin. Edellisellä Philip Bailey jälleen liitelee kuulaan, säteilevän taustan ylle falsettiaan, ja harras sävelmä oli omistettu jo edesmenneelle Stepneylle. Burnin' Bush on pianisti Jerry Petersin kaunis melodia, jonka Maurice White tulkitsee, ja sovitus noudattaa tunnollisesti Stepneyn viitoittamaa täyteläistä linjaa, vaikka olikin levytetty jo Stepneyn poismenon jälkeen.

Väliin jäi vielä pari instrumentaalia, ensin alle puoliminuuttiseksi välisoitoksi albumilla jätetty kalimba-vetoinen Departure, josta löytyy bonus-raitana myös 3:37 mittainen versio, joka on toki mielenkiintoinen, mutta ei mikään välttämättömyys. Biyo otettiin sen sijaan albumillekin täysmittaisena 3:18 versiona, ja se oli Al McKayn yhdessä Mauricen kanssa kirjoittama sähäkkä funk, jolla puhallinsektio saa jälleen lennättää riffejään, ja Andrew Woolfolk saa myös soolotilaa fonilleen ja vetääkin railakkaan soolon.

Al McKay'han kiertuoi varjo-EWF:nsä kanssa maailmaa esittämässä juuri EWF:n 70-luvun materiaalista pääosin koostuvaa konserttisettiään nimellä Al McKay All Stars, ja Alin konserteissa Philip Baileyn paikan laulajana on ottanut Tim Owens, joka on varsin hyvin omaksunut Baileyn maneerit, ja en tiedä, kumpi pystyisi paremmin tänä päivänä konserteissa toistamaan Baileyn levyillä esittämät liki ylittämättömät falsettiosuudet. Olen nähnyt McKayn All Stars-konsertin neljästi, ja aina se on ollut klassista EWF-soundia parhaimmillaan, etenkin kun torvisektiossa ovat vuorollaan vierailleet kaikki legendaariset EWF-torvisektion jäsenet, ja muina muusikkoina mm. Bobby Watson ja Byron Miller. Ja yhtyeen ohjelmistoon on aina kuulunut myös Getaway, jota itse emoyhtye ei kiertueissaan aina esitä, kuten myös monista konsertti-live-äänitteistä on helppo huomata.

Reviewed by Ismo Tenkanen


Takaisin BBR-arviosivulle

Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page