Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

Evelyn "Champagne" King: Face to Face

October 13, 2012

UK Funky Town Grooves / BBR reissue CD, 2011/2012

Rating: 5/ 10

Tilaa levy Soul Townin verkkokaupasta / Click here to order
(Alkuperäinen albumi vuodelta 1977)
1) Action 2) Face To Face 3) Shake Down 4) Tell Me Something Good 5) Don't It Feel Good 6) Makin' Me So Proud 7) Givin' You My Love (what Cha Gonna Do With It) 8) Teenager 9) Let's Get Crazy
Bonus Tracks on the UK FTG release:
10) Shake Down (Dub Version) 11) Teenager (12" Version) 12) Action (7" Version) 13) Shake Down (7" Version)


Evelynin vuoden 1981 albumi I'm in Love ajanmukaisti Evelynin tanssisoundin 80-luvulle Kashif-linjan syntiikka-grooveen, ja albumi nosti Evelynin takaisin top ten -listoille nimikappaleykköshitin johdolla. Vuoden 1982 Get Loose oli vielä suurempi menestys, ykkösenä soul-listoilla kahden viikon ajan, ja myi kultaa kuten Evelynin uran kaksi ensimmäistä albumia Smooth Talk ja Music Box.

Tämä vuoden 1983 lopulla julkaistu ja seuraavan vuoden alussa listoille noussut albumi aloitti kuitenkin alamäen, josta Evelyn ei oikeastaan kunnolla koskaan toipunut. Tuottajia oli epäonnisesti vaihdettu, ja ruoriin oli päästetty Leon Sylvers partnereineen sekä André Cymone, Princen entinen basisti. Erityisesti Cymone oli täysi katastrofi, sillä hänen omatkin levytyksensä olivat järkyttäviä floppeja, joita ostava yleisö inhosi ihan yhtä paljon kuin kriitikotkin - miehen tyyli oli rock-henkistä vastenmielistä syntiikkasahausta, josta kaikki mustan musiikin ainekset oli huolella suodatettu.

Sylversin tiimi oli tehnyt toisaalta hyvää työtä Solar-yhtiössä sen omien artistien kanssa, mutta Leon Sylvers ei kyllä menestynyt muiden artistien tuottajana nimeksikään. Evelynille tuotettu sinkku Action on hyvin samantyyppinen perkussiivinen mäiske kuin mitä Sylvers yritti Glenn Jonesin kanssa (Finesse); tämä oli toisaalta vielä syntetisaattoripainotteisuudestaan huolimatta tuhtia funkysoulia, ja siten aidosti mustaa musiikkia, toisin kuin nuo Cymonen valkopyykätyt tuotokset. Joulukuussa 1983 markkinoille tullut sinkku ei kuitenkaan kohonnut sijaa 16 korkeammalle black-listoilla, mikä oli useiden top ten -sinkkujen jälkeen tietenkin pettymys kaikille osapuolille.

Tilannetta yritettiin paikkailla nostamalla nopeasti kakkossinkuksi ilmeisesti eniten jo julkaistulla albumilla kiinnostusta ja radiosoittoa nostattanut raita Shake Down, joka on edelleen sysimusta synteettinen funk, jossa kuullaan vahvaa bassottelua syntiikkavallin yllä, ja tyylillisesti tämä on sataprosenttista funkia, joskin siis hyvin koneellista sellaista hakkaavine rumpukoneineen. Tämäkin oli Solar-miesten tekosia, vaikka olisi juuri kuvitellut, että Princen basisti olisi voinut tällaista bassovetoista syntiikkafunkia tuottaa, etenkin kun kappaleen loppuun on vielä ympätty rock-kitarasoolo. Kappale nousi Billboardin black-listan top tenin kynnykselle sijalle 12.

Albumin kolmantena sinkkulohkaisuna uskaltauduttiin sitten kokeilemaan Andre Cymonen hengentuotetta Teenager, josta kertakuuntelu riittää vakuuttamaan ketä tahansa, että tämä kaveri oli todellakin täysin nolla lahjakkuutena, ja ilmeisesti yritti vain ratsastaa Prince-taustallaan. Hävettää kansitekstien kirjoittajan puolesta, kun hän kehuu Cymonea, miten hän loi "menestyksekkään soolouran". Tosi menestyksekkään, kun miehen listalle asti yltäneiden soolosinkkujen listasijoitukset olivat 79-72- 37-10-63-75. Ainoa top teniin eli sijalle 10 yltänyt sinkku oli vuoden 1985 Dance Electric. Pop-listan top sataan tämä kalpea Prince-klooni ei ikinä yltänyt, kun esikuvallaan oli pitkä rivi pop-listojen top ten -sinkkuja.

Cymonen tuotokset albumille olivat todellakin hieman kokeellisia syntiikkaluikutuksia erikoisine rytmeineen ja omissa sfääreissään leijalevine melodioineen, jotka olivat ilmeisesti joidenkin huumekokeilujen innovoimia - lyriikat luokkaa "let's get crazy". (Heh, huomasin vasta jälkeenpäin, että levyllä on vielä samanniminen Cymonen kynäilemä kappalekin - sama teema toistuu siis useammallakin Cymone-raidalla). Mutta strategia oli selvä: Cymone hinkui pop-menestykseen karsimalla musiikista mustaan musiikkiin viittaavat elementit, ja ujutti sekaan rock-kitaraa, nopeutti rytmejä jne. - kaikki tyypilliset 80-luvun alkupuoliskon oireet, joilla monet tuottajat yrittivät saada mustat artistit crossattua läpi Music TV-formaattiin, joka ei suinkaan ollut "rasistinen" - mustat artistit kelpasivat mukaan, kunhan vain esittivät valkoista syntiikka-rockia...

Lopputulos oli kuitenkin ihan päinvastainen, kuin levy-yhtiöt ja tuottajat olisivat halunneet: mustien omilla levylistoilla (Billboardin black- eli entinen soul-lista) sijoitukset luisuivat alaspäin, myynti väheni - mutta valkoiset eivät sittenkään ottaneet näitä syntiikkarockia suoltavia mustia artisteja omakseen. Kuinka yllättävää - kun musiikki oli myös oikeasti surkeaa!

Tämän albumin neljä Cymone-tuotosta voi helposti skipata kaukosäätimellä, ja jäljelle jää viisi keskitasoista Solar-tiimin tuotosta. Noiden top 20-funk-hittien ohella Solar-tiimiltä saatiin (albumin ainoa) balladi Makin' Me So Proud, jolla Evelyn laulaa todella vahvasti, eikä melodiakaan (Terry Murphy, Pamela Phillips-Oland) ole hassumpi, mutta tausta on kalpean väritön. Kappale suorastaan kutsuu fonisooloa tietyssä vaiheessa, mutta sepä olisi ollut aivan liian mustaan musiikkiin viittaava näinä musiikin valkopesun aikoina RCA:lle. "Musiikilla ei ole väriä", kuului klise noihin aikoihin. Ei tosiaan, ei varsinkaan mustaa väriä!

Näin jälkikäteen mielenkiintoa herättää kappaleluettelossa kappale Givin' You My Love (What Cha Gonna Do with It), kun säveltäjinä olivat Krystol-yhtyeen Roberta Stiger, Delores Warren, Tina Scott ja Karen Floyd. Tuo tasokas tyttökvartetti oli Leon Sylversin uusi suojattiyhtye, jolla oli potentiaalia sekä balladien että klubiraitojen esittäjänä, mutta jos rehellisiä ollaan, niin tämä rompsotus jää Solar-tiimin heikoimmaksi lenkiksi tällä albumilla.

Kaiken kaikkiaan albumi jäi Evelynin uran pohjanoteeraukseksi tähän asti, ja siinä mielessä alamäen alku oli täysin ansaittu opetus sekä artistille, tuottajille että levy-yhtiölle, mihin musiikin valkaiseminen johtaa. Evelyn ei tosiaan ollut ainoa uhri näillä linjoilla, sillä yritettiinhän samaa monille vielä suuremmille soul-ikoneillekin samalla aikakaudella. Aniharva musta artisti kuitenkaan onnistui crossover-yrityksissä synteettisen ja koneellisen rockin aineksilla.

Albumin rajoitettu FTG-painos myytiin kaikesta huolimatta pikaisesti loppuun, mutta tilannetta paikkasi toinen britti-label BBR julkaisemalla levystä toisen uusintapainoksen tammikuussa 2012. Kyllä näille siis markkinaa näkyy löytyvän, ja Amazonin arvioista voi lukea "classic electro funk" -tyyppisiä kehuja. Mikäs siinä, jos elektro-funk on lähempänä sydäntä kuin soul tai funk.

Reviewed by Ismo Tenkanen


Takaisin Funky Town Grooves -sivulle

Takaisin etusivulle Back to our (English) home page