The Emotions Takaisin
etusivulle
Rejoice
CD-uudelleenjulkaisu vuodelta 1989
Albumi julkaistu alun perin 1977
Soul Town Rating: ****
Tilaa levy Soul Townin verkkokaupasta
1) Best of My Love - 3:42 2) A Feeling Is - 3:35 3) A Long Way to Go - 3:48
4) Key to My Heart - 5:21 5) Love's What's Happenin' - 3:18
6) How'd I Know That Love Would Slip Away - 4:41 7) Don't Ask My Neighbors - 4:27 8) Blessed - 4:37 9) Rejoice - 5:22
The Emotions on yksi soulin historian parhaista tyttöyhtyeistä, ja tämä vuoden 1977
Rejoice on yhtyeen parhaita albumeita. Samalle tasolle nostaisin myös levyn edeltäjän
Flowers, jonka CD-painoksesta pyydetään tänä päivänä näköjään liki kaksisataa puntaa.
Tätä Rejoice-levyä on kuitenkin vielä kohtuuhintaisena liikkeellä, vaikka uusintajulkaisu onkin
jo vuodelta 1989.
Albumin tuottajana oli Earth, Wind & Firen keulamies Maurice White, joka
oli ottanut tuotantoyhtiönsä Kalimban suojiin tämän hienon tyttöyhtyeen. Saman Maurice teki myös
mm. nousevalle tähdelle Deniece Williamsille. Emotionsien musiikkia ei kuitenkaan
muokattu suoraan mihinkään EWF:n funk-disko-muottiin, ja vuoden 1979 Boogie Wonderland
-tyyppistä diskomusiikkia ei Flowers tai Rejoice-albumeilla vielä kuulla,
vaan musiikki on melodisempaa ja hienostuneempaa laatu-soulia, toki runsain nyanssein
rikkailla, huipputasoisilla muusikkosuorituksilla maustettuna. Albumin soittokunnasta on
helppo poimia EWF-jäsenet Verdine White (basso), Fred White (rummut),
Larry Dunn (syntetisaattorit), Maurice itse (taustalaulu, rummut) ja moninkertainen
Suomen-vierailija Al McKay (kitara), ja albumin 13-henkisessä torvisektiossa
ovat myös EWF-torviryhmän Don Myrick (saksofoni) ja Louis Satterfield (vetopasuuna).
Muita maineikkaita muusikoita levyllä ovat mm. Paulinho DaCosta (perkussiot),
Jerry Peters (sähköpiano), James Gadson (rummut), Marlo Henderson (kitara)
ja David Shields (basso).
Kuten myöhemmät lähes samalla kokoonpanolla tehdyt äänitteet osoittivat, yksin muusikot eivät kuitenkaan
ole huippualbumin takeena, vaan tarvittiin ennen muuta laadukkaita, kestäviä sävelmiä.
Ihmeellistä kyllä CD-lipukkeelle ei ole kirjattu säveltäjiä, vaan ne piti kaivaa alkuperäiseltä
vinyyliltä levyn etiketistä. Yksi albumin vieraileva säveltäjä on Skip Scarborough,
joka muistetaan
useista ikimuistoisista soul-sävelmistä, kuten LTD-yhtyeen balladihitti Love Ballad,
Earth, Wind & Fire'n cover Can't Hide Love (orig. Creative Source) ja alkuperäisesitykset
Love's Holiday sekä Would You Mind, Anita Bakerin Giving You the Best I Got jne.
Scarborough'n sävelmiä
ovat levyttäneet myös mm. Phyllis Hyman, Patti LaBelle, Bill Withers, The Dells, Con Funk Shun,
Nancy Wilson, Vernessa Mitchell ja Howard Hewett.
Yksi Scarborough'n säveltäjäuran tunnetuimmista ellei se tunnetuin laulu löytyykin juuri tältä
levyltä: Don't Ask My Neighbors. Se julkaistiin albumin kakkossinkkuna ja se kävi
loppuvuodesta 1977 soul-listojen top tenissä. Kappaletta on jonkin verran versioitu myöhempinä
vuosina (mm. Temptations tuoreella Back to Front-cover-albumillaan), mutta
Emotionsien tunteikasta, hienostunutta mutta äärimmäisen sielukasta tulkintaa on varmasti lähes
mahdoton ylittää. Emotions-sisaruskolmikon Sheila Hutchinson on tällä parhaimmillaan,
ja osoittaa, miten soul-laulajan ei tarvitse aina puhkua keuhkojaan tyhjäksi kuulostaakseen
äärimmäisen sielukkaalta. Vaikka sisarten tausta on vahvasti gospel-väritteinen, tulkinta on
elegantti ja rauhallinen, mutta samalla hyvin latautunut, jopa tuskaisan oloinen. Sanoituksissa
Sheila kehottaa, että hänestä kiinnostunut kaveri tulisi suoraan hänen luokseen eikä kiertelisi
kysymässä ystäviltä ja naapureilta hänen omista tunteistaan.
Scarborough-balladia ennen listoille ponnahti kuitenkin EWF-parivaljakko Maurice White - Al McKay
kynästä lähtenyt säteilevä midtempo-hitti Best of My Love, josta tuli mammuttihitti.
Se nousi ei pelkästään soul-listan ykköseksi kuukaudeksi, vaan peräti USA:n pop-listojen
ykköspallille viiden viikon ajaksi. Levy myi platinaa ja siitä on tullut koko Emotions-yhtyeen
anthem ja tunnusmelodia. Varsin tiuhaan on kappale soinut myös Suomen radioissa, ainakin
Groove FM-kanavalla sen olemassaolon ajan. Laulussa on jo tunnusomaisia EWF-piirteitä
terävine puhallinriffeineen, mutta tarttuva melodia ja Emotionsien värikäs laulanta
Sheilan sielukkaan päävokalisoinnin johdolla pitävät tämän kuitenkin selvästi tyttöyhtye-soulina.
Tämän paremmin Earth, Wind & Fire - Emotions -fuusio ei koskaan myöhemminkään toiminut, mikä
sinänsä on hieman yllättävääkin, sillä potentiaaliahan olisi ollut vaikka mihin. EWF levytti
kuitenkin oman uransa parhaat albumit juuri seuraavina vuosina, ja Emotions pääsi noihin
rientoihin mukaan sitten vain kuuman diskovuoden 1979 keväthitillä Boogie Wonderland,
joka on kuitenkin selvästi kliseisempi esitys kuin napakka ja melodinen Best of My Love.
Vaikka albumi muistetaankin selvästi parhaiten kahdesta hitistään, muukin levy on kelpo
jälkeä. Ehkäpä menopuoli on kuitenkin etenkin näin jälkikäteen hieman pettymys,
ainakin huomioiden sen, miten loistokasta jälkeä Earth, Wind & Fire itse vuosina
1976-78 levytti omilla albumeillaan ja millainen potentiaali olisi albumin taustakaartilla
ollut luoda klassikoita. Kuten
sanottua, kaikki oli sävelmistä, ei tuotannosta tai soitannasta kiinni. Albumin
menopuolesta Sheilan oma sävelmä Love's What's Happenin' rullailee
rennosti vahvojen torvien ryydittämänä, ja Deniece Williamsin kontribuutio
How'd I Know That Love Would Slip Away on liki viisiminuuttinen hyväntuulinen puolinopea
funk-mausteisessa rytmipohjassa, mutta mikään ei peitä sävelmien keskinkertaisuutta, ja
ei näistä klassikoiksi ole.
Huomattavasti paremmin onnistuttiinkin balladipuolella. Don't Ask My Neighbors:in ohella
klassikko-sarjaan nousee ainakin Sheilan oma sävelmä A Feeling Is, jota yhtye on
pitänytkin kiertueohjelmistossaan näihin päiviin asti. Kappale on kaunis balladisävelmä,
joka on upotettu sykkivään midtempo-pohjaan torvikuvioineen, Sheila itse tietenkin
vetää omalla persoonallisella tyylillään pääsolistin osuudet.
Klassikoksi nostaisin myös seuraavan kappaleen A Long Way to Go. Vaikka sen
säveltäjäpari Barry Mann-Cynthia Weil on tullut tutuksi ennemminkin pop-soul-säveltäjinä
(mm. Drifters ja The Righteous Brothers), ja kappaleen originaaliesittäjä on pop-
yhtye Skylark vuodelta 1972, niin kappaleen sovitus ammentaa lähinnä gospelista call-and-response-
vuoropuheluineen, ja Emotionsien esityksenä tämä on sataprosenttista soulia. Laulusovituksena
tämä on Emotionsien hienoimpia kautta aikojen.
Varsin laadukkaita ovat myös muut balladit kuten Verdine Whiten ja Robert Wrightin
kirjoittama Key to My Heart, jossa on hieman samaa sävyä kuin EWF:n Can't Hide Love-
versiossa taustan osalta, kun itse sävelmä on erittäin hienostunut, seesteinen rakkauslaulu,
jonka yhtye esittää hillityillä harmonioilla. Blessed on Maurice Whiten yhdessä
pianisti Jerry Petersin kanssa kynäilemä balladi, jonka lyriikat ovat Mauricelle ominaista
maailmoja syleilevää rakkauden filosofiaa. Tausta kuulostaa jälleen EWF:n omalta tuon aikakauden
hienolta soundilta. Nimikappale Rejoice päättää albumin Emotions-jäsen Wanda Hutchinsonin
osin kirjoittamaan puolinopeaan, joka ei ole mikään ikimuistettava sävelmä mutta napakasti
sykkivä tausta nostaa tämän keskitasoa paremmaksi albumiraidaksi.
Menopuolen useamman selvän täyteraidan takia tähdistä on pakko nipistää yksi maksimi
viidestä tähdestä, mutta kolmen neljän klassikkoraidan tähdittämänä kokonaisuus on
silti enemmän kuin erinomainen. -IT
Back to our (English) home page