Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

DREAM MACHINE

Dream Machine

(US Funky Town Grooves CD, 2011)
(Alkuperäinen albumi vuodelta 1981, US RCA)
Soul Town Rating: ***
Buy this album from our CD Shop

1) The Force 2) Shakedown 3) All My Love 4) Living Too High 5) Dream Machine 6) Simple Love Song 7) Don't Walk Away 8) Just Say When


Dream Machine oli minulle kuten varmaankin lukijoillekin täysin tuntematon nimi, kun Funky Town Grooves uudelleenjulkaisi tämän alun perin vuonna 1981 ilmestyneen soul/funk-albumin. Albumin mielenkiinto tulee ilman muuta siitä, että levyn tuottajana oli vanha Motown/Temptations/Rose Royce- tuottajasuuruus Norman Whitfield, joka levyetiketissä mainitaan nimellä Norman J. Whitfield (J. = Jesse), erotuksena Norman A. Whitfieldiin (A. = Anthony), joka tunnetaan paremmin nimellä Norman Whitfield Jr., eli tämän tuottajalegendan poika, joka enemmänkin kunnostautui miksaajana kuin tuottajana.

Säveltäjäpuolella isä ja poika näyttävät vuorottelevan tällä levyllä, eli isän käsialaa ovat The Force ja All My Love, pojan kirjoittamia Shakedown ja Dream Machine, loput yhtyeen jäsenten tai ulkopuolisten (mm. Wah Wah Watson eli Melvin Ragin ja Rose Royce -hittien takaa tuttu Bille Calvin).

Yhtyeen jäsenistä ilman muuta tunnetuin on naissolisti Yvonne Brumbach (alun perin eli omaa sukua Stevens), joka opittiin tuntemaan taiteilijanimellä Taka Boom - hän oli Chaka Khanin pikkusisko, ja oli mukana aiemmin myös toisen Whitfieldin yhtyeen Undisputed Truth laulajana sekä George Clintonin suojattiryhmässä Brides of Funkenstein. Soolourallaan hän on julkaissut pitkän rivin sinkkuja ja ainakin kolme albumia, joista vuoden 1985 Middle of the Night on Funky Townin uusintajulkaisusarjassa. Muista jäsenistä myös miesvokalistit Melvin Stewart ja Lloyd Williams olivat esiintyneet Undisputed Truthin riveissä.

Kahdeksan raidan albumin suurin ongelma oli selkeän kärkiraidan ja singlehitin puuttuminen. Toinen ongelma oli tietysti se, että vuonna 1981 soundit olivat typistymässä syntetisaattori- ja rumpukonevetoisiksi, jolloin tällaiset seitsemän hengen funk/soul-kokoonpanot alkoivat olla edellisen vuosikymmenen juttuja, ikävä kyllä. Yhtyeen kokoonpano kyllä kuvasti jo 80-lukua, eli mukana on rumpali, basisti kaksi kosketinsoittajaa ja kolme vokalistia, eli esim. mitään suurta torvisektiota ei ole. Toinen kosketinsoittajista oli kuitenkin myös trumpetisti.

Norman Whitfield oli 80-luvun alussa vielä kovasti aktiivinen, vaikka ei enää mikään hittituottaja. Hän oli edelleen aktiivinen Rose Royce-tuottaja, ja toisen suojattiyhtyeen Undisputed Truthin kuihduttua Norman oli pystyttämässä heti näitä uusia suojattiryhmiä, Dream Machine ja Mammatapee, sekä hänelle riitti kysyntää myös tuottajanavieraana mm. The Temptations-yhteen levyillä (v. 1983, Back to Basics). Kylmä tosiasia oli kuitenkin se, että myös Whitfield joutui mukautumaan ajan trendeihin, kasvavaan syntetisoitumiseen, rytmien koneellistumiseen sekä taustojen karsintaan jousista ja puhaltimista.

Mitään sinfonista soulia ja jousi- ja puhallinorkesterointia tai innovatiivisia sovituksia ei siis tällä albumilla kuulla, vaan pikemminkin melko ajanmukaista vuoden 1981 funkia ja soulia. Etenkin Norman Whitfield Jr.:n kirjoittama Shakedown muistuttaa hyvin läheisesti Rick Jamesin linjaa, vaikka solistina onkin Taka Boom Chaka-tyyppisellä huutavalla tyylillään. Tuota kokeiltiinkin singlenä, mutta sen suosio jäi klubipiireihin, ja Billboardin R&B-listoilla sitä ei näkynyt.

Balladeilla Whitfield tuntui edelleen haikailevan Temptations-linjoille, kuten Rose Roycen 80-luvun alun albumeilla. All My Love on selvästi bassokuviota myöten ottanut vaikutteensa Temppareiden My Girl / Just My Imagination-hiteistä, ja ihan kohtuullista lauluyhtyetyyppistä soulia tämäkin esitys on. Simple Love Song on myös hyvin konventionaalista 70-lukulaista soulia, yhtyeen oma keskinkertainen sävelmä. Ehkä eniten potentiaalia olisi ollut Don't Walk Away-balladilla, jolla liplattavien perkussioiden ylle Taka Boom yrittää tällä kertaa enemmän Rose Royce -tyyppistä tulkintaa, kun toisena säveltäjänä on Rose Roycen hovisäveltäjiin lukeutunut Billie Calvin (Wishin' on a Star, Angel in the Sky).

Funkeista Living too High on melko samantyylistä menoa vahvoine bassoineen kuin 70-luvun lopun Rose Royce -funkit, Taka Boomin teräksinen laulanta toki erottaa tämän Rose Roycen funkeista, joissa 70-luvulla solistina oli herkkäsävyinen Gwen Dickey. Tuttua Whitfield-soundia burbuttavine Which Way Is up-(Stargard)-tyyppisine keyboardeineen edustaa parhaiten nimikappale Dream Machine, jossa ei kuitenkaan sävelmässä oli oikein mitään ideaa. Lopussa on trumpettisooloilua, joka tietenkin tuo taas etäisiä mielikuvia Whitfieldin Papa Was a Rollin' Stone /Masterpiece-aikakauteen Temptationsien tuottajana.

Aineksia siis olisi ollut vaikka mihin, mutta oikeastaan tämä albumi epäonnistui antamaan mitään kunnon näyttöä yhtyeen potentiaalista, koska ne suuret kohokohdat tai hittiraidat puuttuivat. Ei ihme, että RCA ei jatkanut sopimusta, ja yhtyeen taru päättyi tähän yhteen albumiin. Taka Boom jatkoi tämän jälkeen soolouralla, ja on viime vuosina vieraillut mm. Joey Negron levytyksillä. Whitfieldillä riitti kiirettä muiden projektiensa kanssa vielä vuosia.



Takaisin etusivulle
Back to our (English) home page