Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

Diana Ross: Why Do Fools Fall in Love (1981 reissue)

Diana Ross: Why Do Fools Fall in Love

May 23, 2015

Rating: 6/ 10

The original release on US RCA, 1981
Now available at CD reissue by US Funky Town Grooves, 2014
Tilaa levy Soul Express-verkkokaupasta

1) Why Do Fools Fall In Love
2) Sweet Surrender
3) Mirror, Mirror
4) Endless Love
5) It's Never Too Late
6) Think I'm In Love
7) Sweet Nothings
8) Two Can Make It
9) Work That Body

Bonus Tracks:
10) Mirror, Mirror (7" Mix)
11) Mirror, Mirror (7" Alternate Version)
12) Work That Body (7" Mix)
13) Work That Body (12" Mix)
14) Work That Body (Extended Mix)
15) Endless Love (Edited Version)

Diana Ross oli 70-luvun ja 80-luvun vaihteessa tehnyt soul-harrastajan näkökulmasta vielä ihan kelpo levyjä, kun tuottajina olivat ensin Ashford & Simpson ja sitten Chicin kaksikko Nile Rodgers & Bernard Edwards. 1980-luvulla kuitenkin koittivat uudet tuulet, Diana pakkasi laukkunsa Motownilta ja vaihtoi RCA:lle. Uudella levymerkillä alettiin varsin systemaattisesti hälventää Dianan musiikista kaikkea mustaan vivahtavaa, ja kosiskeltiin surutta pop/rock-yleisöä. Tämän näki levymyyntitilastoissa: sijoitukset soul-listoilla alkoivat etenkin 80-luvun puolivälissä jyrkästi putoilla, ja pop-listoilla haaveet cross over -menestyksestä valuivat nekin hukkaan. 80-luvun loppua kohti Dianan levyt eivät mahtuneet USA:n pop-listan top sataan. Loistava esimerkki siitä, miten artistin ura voidaan tuhota pyrkimällä haihduttamaan tämän juuret.

1980-luvun alussa kaikki näytti vielä hyvältä. Vuosi 1981 oli soulin kulta-aikaa etenkin soundien osalta, kun diskovalot olivat vaihtuneet täyteläisiin rikkaisiin sovituksiin, ja koneellistuminen ei ollut vielä edennyt liian pitkälle. Myös tämä Diana Rossin vuoden 1981 albumi Why Do Fools Fall in Love sisältää paikoin häikäisevää soitantaa ja sovittajana on Ashford & Simpsonien luottokumppani Ray Chew. Levy-yhtiön valkopesu-pyrkimykset kuuluvat lähinnä materiaalivalinnoissa ja yksittäisinä rock-kitarasooloina, joista vastasi tietenkin valkoinen kitaravelho Jeff Mironov. Mutta muuten muusikkolista oli kadehdittavaa luettavaa: Randy Brecker, Michael Becker, Yogi Horton, Eric Gale, Leon Pendarvis, Jr, Ralph MacDonald etc. Jousi- ja puhallinsovittajina oli vielä maineikas Paul Riser, paikoin myös Bert de Coteaux.

Albumilta lohkottiin neljä hittiä, joista Lionel Richien kirjoittama elokuvarakkausteema Endless Love on oikeastaan suoraa jatkoa Dianan 70-luvun Michael Masser-balladeille, eli sokeripitoisuus oli jälleen suurempi kuin lääkäri sallii. Kappale oli megamenestys sinkkuna, seitsemän viikkoa soul-listan ykkösenä, järjettömät yhdeksän viikkoa pop-ykkösenä ja platinaa.

Toisena sinkkulohkaisuna oli nimikappale Why Do Fools Fall in Love, sävelmänä alun perin Frankie Lymon & the Teenagersien doo wop -ykköshitti vuodelta 1956. Dianan lämmittelyversiosta on tehty löperö pop-humppa, lastenlaulumainen ralli, jolla saatiin top ten -sija kuitenkin sekä soul- että pop-listoilta.

Kolmas sinkku Mirror, Mirror pärjäsi kuitenkin vielä paremmin soul-listoilla nousten listakakkoseksi syksyllä 1981. Kappaleessa on värikäs ja jäntevä Ray Chew'n soul-funk-sovitus upeine puhallinosuuksiineen, joiden sovituksesta vastai nyt Randy Brecker. Mironowin rock-kitarakaan ei onnistu raiskaamaan vahvan funk-väritteistä taustaa, vaikka parhaansa se kyllä yrittää.

Vielä neljäskin sinkku laskettiin vesille, ja tämä edusti disko-osastoa. Work That Body on Paul Jabaran ideoima jumppasali-ralli, ja kaikin puolin nolostuttavan naiivi laulu aerobic-lyriikoineen. Taustahan on laadukasta soul/funk-soitantaa, ja hupaisaa kyllä, sävelmästä kuultaa selkeästi läpi It's Raining Men, jonka Jabara kirjoitti The Weather Girlsille ja joka julkaistiin vasta vuotta myöhemmin! Hittisijoitukseksi tuli soul-34 ja pop-44.

Näiden pop-keitosten väliin jää jokunen ihan tyylikäs soul-pala, joilla soundit olivat Ray Chew'n johdolla liki Ashford & Simpson-tasoa. Rauhallisesti hiippaileva Sweet Surrender muistuttaa myös Luther Vandrossin Epic-debyytin soundeja. Kyllä vuoden 1981 soundeissa oli tosiaan magiikkaa. Sävelmät vain olivat kepeätä popia. Disko-henkinen It's Never too Late on Dan Hartmanin pop-diskoilua ja lähentelee eurodisko-tyyliä, vaikka taustajoukko onkin edelleen sama soul/funk-tiimi.

Reviewed by Ismo Tenkanen



Takaisin Funky Town Grooves -sivulle

Takaisin etusivulle Back to our (English) home page