Etusivu
Uudet julkaisut
Verkkokauppa
Kuukauden levy
Top 60 -myyntilista 2009
Top 30 -myyntilista 2008
Top 40 -myyntilista 2007
Top 60 -myyntilista 2006
All Time Best Sellers
Suosittelulevyt
Alennetut
Tilausohjeet
Artistisivut
Discografiat

Diana Ross: Red Hot Rhythm & Blues (1987 reissue)

Diana Ross: Red Hot Rhythm & Blues

April 14, 2018

Rating: 5/ 10

The original release on US RCA, 1987
Now available at CD reissue by US Funky Town Grooves, 2014
Tilaa levy Soul Express-verkkokaupasta


Disc: 1
1) Dirty Looks
2) Stranger In Paradise
3) Summertime
4) Shine
5) Tell Me Again
6) Selfish One
7) Cross My Heart
8) There Goes My Baby
9) It's Hard For Me to Say
10) Shockwaves

Bonus Tracks:
11) Mr. Lee (European Album Version)
12) Tell Mama (European Album Version)
13) Sweet Soul Music (Previously Un-Released)


Disc: 2
1) Dirty Looks (12" Mix)
2) Dirty Looks (12" Instrumental)
3) Dirty Looks (Bonus Beats)
4) Dirty Looks (Eurpean Album Mix)
5) Shockwaves (12" Remix)
6) Shockwaves (12" Instrumental)
7) Shockwaves (7" Remix)
8) Mr. Lee (Swing Mix)
9) Mr.Lee (Rare Groove Version)
10) Mr. Lee (Swing Mix Edit)

Vielä kultaa myyneen vuoden 1984 Swept Away:n jälkeen Dianan kurssi myyntilistoilla suorastaan romahti, sillä vuoden 1985 Eaten Alive jäi soul-listoillakin jo sijalle 27, ja tämä kuudes ja viimeinen RCA-albumi Red Hot Rhythm & Blues jäi sijalle 39, ja oli vain yhdeksän viikkoa listoilla. Pop-sijoitukset olivat järjestyksessä 45 ja 73. Näiden floppien jälkeen Diana palasi lakki kourassa Motownille, mutta sekään ei enää elvyttänyt Dianan uraa, vaan se oli menestyksen kannalta ohi.

Diana ei voi syyttää menestyksen romahtamisesta kuin itseään, sillä hän valitsi Executive Producerina musiikillisen linjan, tuottajat ja avustajat levyilleen. Koko 80-luvun hän yritti todistella, miten hän on "ajan hermolla" musiikin trendeissä ja hyppi milloin minkäkin pop-trendin perässä, ja aivan tarkoituksellisesti yritti tekeytyä "värittömäksi" globaaliksi pop-tähdeksi, eli hankkitua soulin ja mustan musiikin juuristaan täysin eroon. Naiivisti hän ajatteli, että tämä olisi helpoin tie rahoihin, mutta kävikin niin, että kun mustan musiikin diggarit huomasivat, että hän ei enää olekaan soul-artisti, ei niitä globaaleita "värittömän musiikin" faneja tullutkaan tilalle.

Tämä vuoden 1987 albumi otsikoitiin Red Hot Rhythm & Blues, joka jakaantui Dianan vanhoille faneille suunnattuun nostalgialämmittelyyn sekä toisaalta "ajanmukaisuutta" todistaviin "värittömiin" trendipaloihin. Vaikka tuottajiksi valittiin kuumat rock- ja soul-nimet Tom Dowd ja Luther Vandross, ei kumpikaan pystynyt kääntämään Dianan kurssia, joka valui kohti pohjamutia. Ainoa single, joka nousi USA:ssa listoille asti, oli avaussingle Dirty Looks, joka oli Warp 9-synth-tekno-funk-yhtyeen aiemmin levyttämä laulu, jonka tehtävänä oli siis todistaa, miten Diana on edelleen "sormi pulssilla" ajanmukaisten trendien mukana, ja kappale nousikin Billboardin Black-listan sijalle 12, mutta siinä olikin listamenestys tällä kertaa. Kappale on jotenkin yksioikoinen kappaleen nimeä lakkaamatta jankkaava raita, jonka tausta oli mahdollisimman ajanmukainen.

Seuraavat raidat todistelivat sitten Dianan värittömyyttä Tom Dowdin rock-tuotannossa. Mies oli tuottanut kymmeniä suuria rock-nimiä Eric Claptonista Rod Stewartiin ja Lynyrd Skynyrdiin, Diana pantiin laulamaan Leonard Cohenia ja Simply Rediä ankeissa rock-soundeissa vinkukitaroineen. En todella ymmärrä näiden suurien tähtien ja tuottajien aivoituksia, sillä raavas miehinen rock-yleisö ei taatusti halunnut kuulla heleä-äänistä Dianaa rock-räimeen yllä, ja musta yleisö pyyhki takapuolensa näillä rock-kosiskeluilla. Mutta tätä se nyt oli, kun haluttiin todistaa värittömyyttä ja "crossata" toiselle puolelle aitaa.

Sitten kurssi käännettiin ja toinen puolisko albumilta omistettiin Dianan "vanhoille faneille" lämmittelemällä nostalgiahengessä 50- ja 60-luvun hittejä, jotka taatusti olivat varttuneelle väelle tuttuja. Mutta eivätähän he ostaneet uutuuslevyjä, joten en tosiaan ymmärrä tätä pointtia. Coveriksi valittiin 50-luvun doowopista 60-luvun pop-souliin Driftersiä, Bobbettesia, Etta Jamesia, Jackie Rossia ja CD-bonus-raitana (aiemmin julkaisematon) jopa Arthur Conleyn Sweet Soul Music. Nämä nostalgiatripit laitettiin ammattimaisesti toteutettuihin, huippumuusikoiden soittamiin taustoihin, jolloin musiikillisesta ympäristöstä ei pääse valittamaan, mutta kovin karaoke-henkisiä nämä Dianan versiot ovat.

Parhaiten onnistuu tyylillisesti Motown-henkisin Jackie Rossin Selfish One, jota tästä ympäristöstä irrotettuna joku saattaisi erehtyä pitämään jopa aitona 60-luvun tekeleenä, jos Dianan versiota soittaisi jossain tietokilpailussa sokkona. Taustakompiltaan Motownin ja Supremesien Holland-Dozier-Holland-periodia imitoi puolestaan tuore Bill Wray-Diana Ross-sävelmä Shockwaves, josta saatiin pikkuhitti Brittien saarilla, mutta jenkit eivät tällekään syttyneet.

Euroopan markkinoille albumille lisättiin näitä nostalgiatrippejä pari lisäraitaa. Mr. Lee on vauhdikas doo wop -cover The Bobbettesien originaalista, ja aika musikaalimenolta tämä kuulostaa vuoden 1987 albumilla. Tell Mama oli Dianan kepeä luenta Clarence Carterin kirjoittamasta vuoden 1967 Etta James -hitistä. Tästä olisi saanut jollekin Blues Brothers -soundtrackille riehakkaan version Arethan laulamana, mutta Dianalle tämä oli liian rajua menoa. Kokonaan julkaisematta jäi, ja syystäkin, Sweet Soul Music, joka alkaa jo kuulostaa todella karaokelta.

Luther Vandross oli 80-luvun kuumimpia Black-nimiä, ja kun hänellä oli myös menestyksen myötä kova taipumus muuttaa musiikkiaan yhä värittömämmäksi, olisi hän sopinut hyvin tuottamaan Dianalle enemmänkin materiaalia, mutta hänen osuutensa jäi albumilla vain yhteen raitaan. Tämä oli Lutherin yhdessä Skip Andersonin kanssa kirjoittama hyvin Luthermainen balladi It's Hard for Me to Say, mutta Lutherin tuon ajan linjan mukaisesti se upotettiin steriiliin syntiikkataustaan, joka latistaa tunnelman Dianan heleässä tulkinnassa varsin hengettömäksi. Ihmettelen silti, ettei tätä edes kokeiltu singlenä, sillä pelkästään Lutherin nimellä olisi radiosoittoaikaa ollut helppo saada. Skip Andersonin oli haastattelun perusteella ollut sitä mieltä, että kappale olisi pitänyt soittaa aidoilla instrumenteilla, mutta Luther piti päänsä ja syntetisoi sen alusta loppuun.

RCA oli saanut tarpeekseen Dianan kanssa työskentelystä, eikä halunnut enää jatkaa sopimusta, ja Diana palasi Motownille. Kyllähän tämä albumi oli alusta loppuun järjetöntä lahjakkuuksien haaskuuta, kun albumin tekoon osallistuneet ovat amerikkalaisen populaarimusiikin ikoneita, ja lopputulos oli kuin kepeä karaokesessio sunnuntai-iltapäivänä.

Reviewed by Ismo Tenkanen

Takaisin Funky Town Grooves -sivulle

Takaisin etusivulle Back to our (English) home page